Vaikka olemme juuri ja juuri reissusta kotiutuneet, niin huomaan, että uutta matkakuumetta pukkaa jo uudelleen päälle.
Sittenkin vaikka Espanjassa, Barcelonassa, saimme Brysselin iskujen aikaan jännittää myös mitä tapahtuu. Brysselin iskujen aikoihin oli joka ikinen metroasema raskaasti vartioitu. Plaza Catalunalla niin ikään oli iskujen aikoihin poliiseja parin metrin välein. Itse en tästä hätkähtänyt vaan pidin asiaa hyvänä. Mutta kauppaan mennessä Estacion del Nordin suuntaan kyllä yksinäinen reppu risteyksessä sai muuttamaan kulkureittiä. Varsinaista paniikkia en terroristi-iskuista ehtinyt ottamaan, vaikka tällä kertaa sen tajusin kuitenkin, että nyt se ei ollut vain asia, josta katson televisiosta tai luen lehdistä ja se tapahtuu jossakin kaukana. Vaikka kohteena ei ollutkaan Barcelona, niin kun käytännössä näkee miten siihen varaudutaan kaikkialla maailmassa missä uhka on kohonnut ja on missä on merkittäviä lentokenttiä, metroja, ihmismassoja jne, niin kyllä se hieman pistää hiljaiseksi.
Barcelona oli paikka jossa olisi todella paljon nähtävää, mutta jos siellä perhelomaa haluaa viettää ja kaikki nähtävyydet nähdä, niin saa varautua siihen, että rahaa tulee palamaan. Itse en osaa mieltää Barcelonaa pienten lasten kanssa sopivaksi lomakohteeksi. En edes ala-asteikäisten vaan, kun omat lapseni ovat jo yläasteella ja opiskelleet vähän koulussa Espanjasta, niin on hyvä käydä katsomassa koulussa puhuttuja asioita ja paikkoja oikein livenä.
Taskuvarkaita riittää ja esim. turistien suosimilla paikoilla ei juuri kannata puhua edes puhelimessa, sillä varkaille kelpaa puhelin kädestäsikin vaikka kuinka olisi puhelu kesken. Tästä ei oma kohtaista kokemusta sentään ole, mutta useampikin ihminen on näitä kokenut joten tuskin kaikki kertomukset on vain urbaania legendaakaan.
Iltasella kaduilla näkee paljon kodittomia nukkumassa. Se on kuitenkin varsin normaaliakin Espanjassa, mutta vaatii totuttelua kohdata heitä. Pääsääntöisesti he haluavat olla omissa oloissaan, mutta toisinaan voi joku pysäyttää sinut liikennevaloissa ja kysyä pääseekö yöksi luoksesi. Vinkki: vaikka kuinka haluaisit, älä ota. Et voi tietää onko hän rehellisen kadunelätti vai jotain ihan muuta.
Viime reissuilla on tullut nähtyä hostelleja paljonkin.
Ensimmäinen ajatus hostellista on vaatimaton paikka, jossa on kerrossänkyjä vieri vieressä ja ei omaa rauhaa. On niitä sellaisiakin hostelleja, mutta pakko on kehua, että Hostelworldin kautta olen onnistunut löytämään upeitakin hostelleja, edulliseen hintaan ja joiden taso ylittää jopa 3 tähden hotellien palvelun tason. Ja tunnelma ja ilmapiiri hostelleissa on huomattavasti avoimempi ja kansainvälisempi ja sosiaalisempi kuin yhdessäkään hotellissa missä olen ollut. Hotelliin mennään yöpymään omaan huoneeseen ja sillä hyvä. Hostellissa yleisissä tiloissa jaetaan kokemuksia ja tutustutaan uusiin ihmisiin ja kunkin matkalaisen kulttuuriin ja harjoitetaan kielitaitoakin.
Ja entä se oma rauha? Kyllä sitäkin löytyy aina jostakin sopesta jos haluaa.
Onhan niitä kälyisiäkin hostelleja. Esimerkiksi Gironassa hostellimme oli jotakin... mitenkähän sen nyt sanoisi...
Hostellin nimi oli Hostal Can Blanco. Kirjautuminen tapahtuu 4 tähden hotellin respassa, mutta hostal on hotellin takana. Sisään kuljetaan ravintolan kautta. Portaat yläkertaan ovat kapeat ja kiertävät. Hissiä ei ole, joten toivottavasti ei ole paljon tai painavia matkatavaroita. Meillä oli.
Huoneet ovat siistejä perushuoneita, mutta käytävät jo aikansa parhaat päivät nähneitä ja kaipaavat remonttia. Vessat ja kylpyhuoneet taas muistuttavat enemmän jostakin vanhasta kauhuleffasta.
Kevätaikaan Gironassakin on yöt varsin viileitä. Lämmitys laitettiin päälle satunnaisesti klo 18-22 välillä, jos muistettiin. Ja sama koski sitten myös lämmintä vettä. 3 yötä olin varannut hostellista ja suihkuun oli turha toivoa pääsevänsä päivällä. Tai voit toki mennä, mutta tarjolla on vain kylmä vesi.
Mitään aterioita tai palveluja ei hostaliin kuulunut. Alakerran ravintolan hintataso oli ylihinnoiteltu, eikä listojen hinnat pitäneet ollenkaan paikkansa. 8 € pizza oli kuin iso leipäpala, listalla pizzan hinta oli 5,90 e ja kuvauksesta odotin saavani normaalikokoisen pizzan. Eikä henkilökuntakaan ollut iloisimmasta päästä.
Kovin moni muukaan ei ole hostalista hyviä arvioita antanut, mutta retkemme ajankohdan aikoihin se nyt oli ainoa, jossa sattui olemaan tilaa. Ja sitä tilaa kyllä oli, sillä lisäksemme hostalissa ei montaa muuta asukasta ollut. Ja hostalin puolen henkilökunta ei puhunut englantiakaan. Asukkaat voivat polttaa käytävillä ja huoneissakin, joten tupankan savun hajua saattaa kantautua myös omaan huoneeseesi oven raosta. Ovet eivät mitenkään tiivitä olleet ja ilmanvaihto oli muutenkin huono.
Kun sitten taas palasimme takaisin Barcelonaan, oli hostel aivan toisesta ääripäästä.
Hostel 360. Huoneet olivat perushuoneita, joissa oli Ikena kerrossängyt.Lakanat kuuluivat hintaan. Myös lukittavat kaapit kuuluivat hintaan. Huoneet olivat siistejä ja oli aivan 4 hengen jaetuista huoneista lähtien, aina 12 hengen jaettuihin huoneisiin asti.
Kun hostelliin meni ovesta sisään, oli Ikean kalusteilla aulasta tehty jo varsin viihtyisä ja modernin kodikas. Respalle oli varattu minimaalisen vähän tilaa ja keittiö oli ihanan avara. Seinällä oli heti myös iso liitutaulu joka kertoi hostelin puolelta järjestetystä ilmaisesta ohjelmasta. Oli ilmaista ruokaa joinakin päivinä, toisina ilmaista sangriaa, järjestettiin ilmaisia kävelykierroksia kaupungissa jolloin nähtävyyksiä sai nähdä oppaan kanssa. Ja paikka oli mitä keskeisin.
Henkilökunta oli iloista ja avointa. Rempseää ja varsin puheliasta. Henkilökunta oli kuka mistäkin päin ja teki muutamia vuoroja että sai asua hostellissa. Heille oli omat erilliset makuu- asuintilat, jonne muilla ei ollut pääsyä.
,Keittiöstä löytyy myös laatikko jossa on edellisiltä asukeilta jääneitä kuiva-aineita vapaasti kaikkien käytettävissä. Edellisiltä asukkailta jääneitä ruokia hydynnettiin myös ilmaisilla aterioilla. Kahvia ja teetä sai päivän mittaan lipittää niin paljon kuin halusi, kuului hintaan. Samoin mausteet ja öljyt kokkaamiseen tuli talon puolelta. Ja keittiö ja ruokailutila olikin varsin suosittu paikka istahtaa alas ja tavata ihmisiä. Jos joku osti jotakin mistä ei pitänytkään, jätti hän sen pöydälle "Free" lapun alle ja sitä ei kauan tarvinnut murehtia, aina löytyi joku jolle kelpasi.
Itse nautin myös aamun hiljaisesta hetkestä, kun kaikki vielä nukkui ja respa vaihtoi yövuorosta aamuvuoroon. Oli vielä hämärää ja valoja vasta sytyteltiin. Pari tuntia myöhemmin olikin jo sitten täysi häärinä päällä.
Kellarista löytyy erillinen olohuone ja baari. Hostellilta voi myös vuokrata polkupyöriä. Löytyy myös pingispöytä.
Yläkerrassa taas oli huoneet ja suihkut. Iso iso plussa että kaikki suihkut olivat hierovia. Lämmintä vettä tuli 24/7 ja wifejä oli 4 jotka toimivat suht kivuttomasti vaikka hostelli oli välillä täyteen buukattu. Yläkerran aulasta löytyi useita tietokoneita joita saa käyttää vapaasti. Myös tulostaminen, esim. CV:n tai lentolippujen jne tulostus oli ilmaista, kunhan et nyt ihan kymmeniä sivuja ala tulostamaan.
Tällä reissulla kuitenkin huomasin, että vuosi pohjoisessa metsän keskellä on tehnyt tehtävänsä. Kaupungin hälinä ja ihmismassat alkoivat jossakin kohdin jopa ärsyttämään ja kaipasin enemmän luontoa ja omaa rauhaa.
Kaiken kaikkiaan tulemme varmasti jatkossa poikkeamaan uudestaan Barcelonaan.
sunnuntai 22. toukokuuta 2016
keskiviikko 18. toukokuuta 2016
Se tunne kun kaikki hajoaa
Long time no seen. Näinhän se on. Pitkä aika kun viimeksi olen ehtinyt kirjoitella. Mutta on vähän ollut kiirettä.
Tunnetusti en montaa kertaa harkitse jos on mahdollista lähteä matkalle. Etenkin jonnekin etelään ja lämpimään. Vielä varmemmin saa "kyllä" vastauksen jos Suomesta löytyy lunta ja on kylmä. Tosin kesälläkään ei montaa kertaa tarvitse houkutella vaikka Suomen kesä onkin usein jossakin kohtaa varsin nätti.
No, kun saat työtarjouksen, joka veisi sinut Euroopan laidalle, niin mikä ettei. Vielä kylmien säiden aikaan. Tällä kertaa pakattiin myös lapset mukaan. Ja ensin juuri sopivasti hiihtoloman aikaan poikettiin Espanjaan. Tällä kertaa Barcelonaan.
Vielä kun olimme Suomessa tuli ensimmäinen hajoaminen. Vanhemman lapsen tabletti päätti ettei suostu lataamaan ja tietysti akkukin oli tyhjä. Ja vaikka millä laturilla kokeiltiin, niin ei. Ei lähde lataamaan eikä lähde päälle.
Toinen hajoaminen oli kun pääsimme Barcelonaan. Toinen rinkka sanoi sopimuksen irti. Noh, olihan se jo parhaat päivänsä nähnyt ja sullottu täyteen tavaraa, niin että saumat tursottivat. Joten ei kun ostamaan matkalaukkua.
Ensimmäisenä iltana lähdin etsimään Mercadonaa, että saamme hostellille ruokaa. Ei löytynyt. Ja ensimmäisen kerran voin sanoa eksyneeni Espanjassa niin pahasti, että ei auttanut kuin ottaa taksi että pääsee hostellille takaisin.
Barcelonasta teimme pienen retken Gironaan. Joka osoittautui varsin pieneksi kyläksi, jossa ei kyllä paljon näkemistä ollut. Muutama päivä Gironassa oli jopa liian paljon aikaa niin pienelle kylälle. 2 päivää olisi riittänyt vallan mainiosti. Mutta kaunista siellä oli, joskin ei kylläkään mikään jalkavaivaisen paikka, koska korkeuseroja on paljon ja portaita sitäkin enemmän.
Gironasta lähtöä tehdessämme hajosi puhelimen laturi. Tippui tietysti nastat edellä kivilattiaan ja se niistä nastoista. No, onneksi niitä latureita oli vielä 2 muuta jäljellä, joten vuorottelemalla sitten jatkossa laitteiden latausta.
Matkalla juna-asemalle lähti uudesta matkalaukusta pyörät. Hetken kiroamisen jälkeen ei auttanut muu kuin avata hajonnut matkalaukku ja alkaa sullomaan vaatteita vielä ehjinä oleviin, koska juuri siihen hätään en mistään saanut uutta laukkua.
Paluu Barcelonaan ja uudelle hostellille jonne oli tarkoitus mennä metrolla. Menimmekin. Joskin toista kertaa EMME käytä Barcelonan metroverkostoa ainakaan matkalaukkujen kanssa. Sitä jollakin matkailusivustollakin ihmeteltiin, että turistit eivät niitä käytä, mutta Barcelona de Santsin metroasemalla esim. emme löytäneet hissiä, joten kävelimme maanalla pitkän matken, ravaten kolmet portaat ylös ja alas päästäksemme edes metrolaiturille. No, eikö sitten heti ensimmäisissä portaissa hajonnut matkalaukusta nostokahva. Huoh.
Väsyneinä, hikisinä ja nälkäisinä vihdoin pääsimme hostellille. Joka oli aivan upea ja ihana paikka. Henkilökunta todella upea ja hostellista tuli meille kuin koti. Viivyimmekin siellä pitempään mitä alunperin olimme ajatelleet. Kuten moni muukin. Samoin vakituisemmista asukeistakin alkoi muodostua äkkiä ystäviä.
Vaan kun oli aika vaihtaa maata, niin läppärini alkoi temppuilemaan. Aikani sen kanssa taistelin, mutta ei lähtenyt käyntiin, ei sitten millään. Pakkasin sen kuitenkin mukaan ja kun pääsimme Maltalle, kävin kysymässä korjausta huollosta. Ei vaikuttanut kovin järkevältä lähteä korjaamaan, joten ei auttanut ostaa kuin "uusi" tilalle. Läppärin hajoamisesta päästelin jo ärräpäitä ääneen - siellä oli niin työt, kouluhommat, verotus, ihan kaikki. Mutta onneksi niistä olin tajunnut ottaa myös varmuuskopioita niin pilvipalveluun kuin myös muistitikulle. Siltikin otti päähän ja lujaa, jo pelkästään siksi että kaikkien ohjelmien asentaminen ottaa taas aikaa. Ja monien eri palvelujen salasanojen muistaminen on ihan oma lukunsa ja siksipä ne onkin usein minulla ollut tallennettuna koneelle. En koskaan käytä samaa salasanaa kahdessa eri palvelussa. Joten muistamista piru vie on. Jos sattuu ne muistamaan.
Maltalla heti ensimmäisenä minua alkoi jurppimaan ihmisten hidas kävelytapa. Eihän Espanjassakaan ihmiset mene pikavauhtia kuten minä Suomessa, mutta maltalainen hidas kävelytyyli on jotain ihan omaa luokkaansa. Toinen mikä pisti silmääni oli paikan sotkuisuus ja jalkakäytävien kapeus. Ja ei mennyt päivää, etten noihin asioihin olisi tuskastunut. Kolmas mikä hyvin äkkiä alkoi jurppimaan oli se, ettei kovinkaan monessa paikassa voinut maksaa kuin käteisellä. Ja vain siksi, ettei yrityksillä juuri ole korttimaksupäätteitä. Maltan hintataso oli yllättävän korkea ja wifiyhteyksien toimivuus ERITTÄIN epävarmaa ja usein rajoitettua. "Avoin wifi" vaati kirjautumista ja kyseli varsin outojakin tietoja. Mihin lie sitten tietoja tarvittiin.
Ostettuani uuden koneen Maltalla, niin sainkin sen juuri toimimaan, kun puhelimeeni tuli päivitys. Ja sen jälkeen meni koko kapistus jumiin. 3 päivän tahtojen taistelun jälkeen päätin mennä samaan paikkaan josta ostin läppärin ja kysyä voisiko puhelimelle tehdä jotain. Ei saatu sielläkään puhelimelle tehtyä mitään. Joten ei kun ostamaan uusi puhelin. Huoh.
Ostin edullisimman puhelimen mikä nyt suurinpiirtein ajoi samaa asiaa kuin entinen. Ja se mokoma maksoi 200 €. Mies sitten kertoi Suomesta auliisti, että täällä niitä myydään 80 €:lla. Aaaarrrrggh! Olin jo erittäin kiitollinen että olimme tulossa takaisin Suomeen.
Paluu kotiin olikin sitten ihan oma lukunsa. Meillä oli lento Maltalta Osloon, josta sitten junalla Ruotsin halki Suomeen kotiin. Lento meni vielä hyvin. Sen kanssa ei ollut ongelmia ja niin näytti junamatkakin sujuvan hyvin. Aluksi.
Ennen lähtöä jännitimme vaikuttaako maastopalo jotakin meidän juniemme liikkumiseen vai ei, mutta junayhtiön henkilökunta kertoi, että liikenne on jo normaali, ja vain varttia ennen junamme lähtöä.
Junareitti Oslosta Luleåån oli helppo valita matkasivustolta ja ostaa, mutta tämä yhteys oli ainoa, joka oli yhdellä vaihdolla. Muissa vaihtoja olisi ollut enemmän. Vaihtoasema piti olla Hallsberg. Eikä junan pitänyt edes pysähtyä edellisellä asemalla Degenforssissa. Vaan siihenpä pysähtyi eikä jatkanut matkaa vaan kääntyi takaisin. Degenforssista oli järjestetty bussikuljetus Laxåån ja sieltä sitten uusi junayhteys Hallsbergin kautta Tukholmaan. Varmaa oli, että ylimääräisen vaihdon takia emme mitenkään ehtisi vaihtojunaamme, joka olisi ollu Hallsbergista Luleåån. Ja konduktööri kehotti menemään Tukholmaan ja asettumaan SJ:n piikkiin hotelliin. Oikein mukava 4 tähden hotelli.
Kukaan ei kertonut kuitenkaan mitään syytä miksi juna ei päässyt vaihtoasemalle asti.
Aamulla heräsimme ajoissa ja ei kun asemalle selvittämään uutta yhteyttä. Ja kohta olimme jo matkalla junassa. Tällä kertaa piti vielä vaihtaa Umeåssa junasta bussiin joka veisi meidät sitten Luleåån. Vaan tämäkin juna oli jäädä matkalle. Yli tunnin odottelun jälkeen pääsimme kuitenkin nitkuttamaan perille asti, mutta tietysti alkuperäinen bussiyhteytemme oli jo mennyt aikoja sitten. Joten ei kun taas selvittämään mitä nyt tehdään.
Uusi bussiyhteys ja yhdellä asemalla bussi käynnisti itseään kolmeen kertaan ennen kuin matka jatkui.
Tässä vaiheessa alkoi mieleen hiipiä ajatus, että ihan kuin meitä ei hlauttaisi päästää pääsemään kotiin asti. ei ainakaan Lady Fortuna ollut meidän puolella.
Lopulta olimme Luleåssa klo 22 ja "vain" 10 tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Onneksi kuitenkin junassa ja bussissa oli hyvät toimivat wifiyhteydet, joten sai Miehelle wapattua tilannetiedotusta, muuten hän olisi odotellut meitä asemalla 10 tuntia liian aikaisin.
Kun noin klo 1.30 pääsimme kotipihaan, niin huokasin helpotuksesta. Olin väsynyt ja halusin vain nukkumaan. Oma sänky tuntui luksukselta vaikka kuinka tiesin, että patjat ovat jo niin elähtäneet, että aamulla minulla on varmasti selkäkipeänä.
Tunnetusti en montaa kertaa harkitse jos on mahdollista lähteä matkalle. Etenkin jonnekin etelään ja lämpimään. Vielä varmemmin saa "kyllä" vastauksen jos Suomesta löytyy lunta ja on kylmä. Tosin kesälläkään ei montaa kertaa tarvitse houkutella vaikka Suomen kesä onkin usein jossakin kohtaa varsin nätti.
No, kun saat työtarjouksen, joka veisi sinut Euroopan laidalle, niin mikä ettei. Vielä kylmien säiden aikaan. Tällä kertaa pakattiin myös lapset mukaan. Ja ensin juuri sopivasti hiihtoloman aikaan poikettiin Espanjaan. Tällä kertaa Barcelonaan.
Vielä kun olimme Suomessa tuli ensimmäinen hajoaminen. Vanhemman lapsen tabletti päätti ettei suostu lataamaan ja tietysti akkukin oli tyhjä. Ja vaikka millä laturilla kokeiltiin, niin ei. Ei lähde lataamaan eikä lähde päälle.
Toinen hajoaminen oli kun pääsimme Barcelonaan. Toinen rinkka sanoi sopimuksen irti. Noh, olihan se jo parhaat päivänsä nähnyt ja sullottu täyteen tavaraa, niin että saumat tursottivat. Joten ei kun ostamaan matkalaukkua.
Ensimmäisenä iltana lähdin etsimään Mercadonaa, että saamme hostellille ruokaa. Ei löytynyt. Ja ensimmäisen kerran voin sanoa eksyneeni Espanjassa niin pahasti, että ei auttanut kuin ottaa taksi että pääsee hostellille takaisin.
Gironasta lähtöä tehdessämme hajosi puhelimen laturi. Tippui tietysti nastat edellä kivilattiaan ja se niistä nastoista. No, onneksi niitä latureita oli vielä 2 muuta jäljellä, joten vuorottelemalla sitten jatkossa laitteiden latausta.
Matkalla juna-asemalle lähti uudesta matkalaukusta pyörät. Hetken kiroamisen jälkeen ei auttanut muu kuin avata hajonnut matkalaukku ja alkaa sullomaan vaatteita vielä ehjinä oleviin, koska juuri siihen hätään en mistään saanut uutta laukkua.
Paluu Barcelonaan ja uudelle hostellille jonne oli tarkoitus mennä metrolla. Menimmekin. Joskin toista kertaa EMME käytä Barcelonan metroverkostoa ainakaan matkalaukkujen kanssa. Sitä jollakin matkailusivustollakin ihmeteltiin, että turistit eivät niitä käytä, mutta Barcelona de Santsin metroasemalla esim. emme löytäneet hissiä, joten kävelimme maanalla pitkän matken, ravaten kolmet portaat ylös ja alas päästäksemme edes metrolaiturille. No, eikö sitten heti ensimmäisissä portaissa hajonnut matkalaukusta nostokahva. Huoh.
Väsyneinä, hikisinä ja nälkäisinä vihdoin pääsimme hostellille. Joka oli aivan upea ja ihana paikka. Henkilökunta todella upea ja hostellista tuli meille kuin koti. Viivyimmekin siellä pitempään mitä alunperin olimme ajatelleet. Kuten moni muukin. Samoin vakituisemmista asukeistakin alkoi muodostua äkkiä ystäviä.
Vaan kun oli aika vaihtaa maata, niin läppärini alkoi temppuilemaan. Aikani sen kanssa taistelin, mutta ei lähtenyt käyntiin, ei sitten millään. Pakkasin sen kuitenkin mukaan ja kun pääsimme Maltalle, kävin kysymässä korjausta huollosta. Ei vaikuttanut kovin järkevältä lähteä korjaamaan, joten ei auttanut ostaa kuin "uusi" tilalle. Läppärin hajoamisesta päästelin jo ärräpäitä ääneen - siellä oli niin työt, kouluhommat, verotus, ihan kaikki. Mutta onneksi niistä olin tajunnut ottaa myös varmuuskopioita niin pilvipalveluun kuin myös muistitikulle. Siltikin otti päähän ja lujaa, jo pelkästään siksi että kaikkien ohjelmien asentaminen ottaa taas aikaa. Ja monien eri palvelujen salasanojen muistaminen on ihan oma lukunsa ja siksipä ne onkin usein minulla ollut tallennettuna koneelle. En koskaan käytä samaa salasanaa kahdessa eri palvelussa. Joten muistamista piru vie on. Jos sattuu ne muistamaan.
Maltalla heti ensimmäisenä minua alkoi jurppimaan ihmisten hidas kävelytapa. Eihän Espanjassakaan ihmiset mene pikavauhtia kuten minä Suomessa, mutta maltalainen hidas kävelytyyli on jotain ihan omaa luokkaansa. Toinen mikä pisti silmääni oli paikan sotkuisuus ja jalkakäytävien kapeus. Ja ei mennyt päivää, etten noihin asioihin olisi tuskastunut. Kolmas mikä hyvin äkkiä alkoi jurppimaan oli se, ettei kovinkaan monessa paikassa voinut maksaa kuin käteisellä. Ja vain siksi, ettei yrityksillä juuri ole korttimaksupäätteitä. Maltan hintataso oli yllättävän korkea ja wifiyhteyksien toimivuus ERITTÄIN epävarmaa ja usein rajoitettua. "Avoin wifi" vaati kirjautumista ja kyseli varsin outojakin tietoja. Mihin lie sitten tietoja tarvittiin.
Ostettuani uuden koneen Maltalla, niin sainkin sen juuri toimimaan, kun puhelimeeni tuli päivitys. Ja sen jälkeen meni koko kapistus jumiin. 3 päivän tahtojen taistelun jälkeen päätin mennä samaan paikkaan josta ostin läppärin ja kysyä voisiko puhelimelle tehdä jotain. Ei saatu sielläkään puhelimelle tehtyä mitään. Joten ei kun ostamaan uusi puhelin. Huoh.
Ostin edullisimman puhelimen mikä nyt suurinpiirtein ajoi samaa asiaa kuin entinen. Ja se mokoma maksoi 200 €. Mies sitten kertoi Suomesta auliisti, että täällä niitä myydään 80 €:lla. Aaaarrrrggh! Olin jo erittäin kiitollinen että olimme tulossa takaisin Suomeen.
Paluu kotiin olikin sitten ihan oma lukunsa. Meillä oli lento Maltalta Osloon, josta sitten junalla Ruotsin halki Suomeen kotiin. Lento meni vielä hyvin. Sen kanssa ei ollut ongelmia ja niin näytti junamatkakin sujuvan hyvin. Aluksi.
Ennen lähtöä jännitimme vaikuttaako maastopalo jotakin meidän juniemme liikkumiseen vai ei, mutta junayhtiön henkilökunta kertoi, että liikenne on jo normaali, ja vain varttia ennen junamme lähtöä.
Junareitti Oslosta Luleåån oli helppo valita matkasivustolta ja ostaa, mutta tämä yhteys oli ainoa, joka oli yhdellä vaihdolla. Muissa vaihtoja olisi ollut enemmän. Vaihtoasema piti olla Hallsberg. Eikä junan pitänyt edes pysähtyä edellisellä asemalla Degenforssissa. Vaan siihenpä pysähtyi eikä jatkanut matkaa vaan kääntyi takaisin. Degenforssista oli järjestetty bussikuljetus Laxåån ja sieltä sitten uusi junayhteys Hallsbergin kautta Tukholmaan. Varmaa oli, että ylimääräisen vaihdon takia emme mitenkään ehtisi vaihtojunaamme, joka olisi ollu Hallsbergista Luleåån. Ja konduktööri kehotti menemään Tukholmaan ja asettumaan SJ:n piikkiin hotelliin. Oikein mukava 4 tähden hotelli.
Kukaan ei kertonut kuitenkaan mitään syytä miksi juna ei päässyt vaihtoasemalle asti.
Aamulla heräsimme ajoissa ja ei kun asemalle selvittämään uutta yhteyttä. Ja kohta olimme jo matkalla junassa. Tällä kertaa piti vielä vaihtaa Umeåssa junasta bussiin joka veisi meidät sitten Luleåån. Vaan tämäkin juna oli jäädä matkalle. Yli tunnin odottelun jälkeen pääsimme kuitenkin nitkuttamaan perille asti, mutta tietysti alkuperäinen bussiyhteytemme oli jo mennyt aikoja sitten. Joten ei kun taas selvittämään mitä nyt tehdään.
Uusi bussiyhteys ja yhdellä asemalla bussi käynnisti itseään kolmeen kertaan ennen kuin matka jatkui.
Tässä vaiheessa alkoi mieleen hiipiä ajatus, että ihan kuin meitä ei hlauttaisi päästää pääsemään kotiin asti. ei ainakaan Lady Fortuna ollut meidän puolella.
Lopulta olimme Luleåssa klo 22 ja "vain" 10 tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Onneksi kuitenkin junassa ja bussissa oli hyvät toimivat wifiyhteydet, joten sai Miehelle wapattua tilannetiedotusta, muuten hän olisi odotellut meitä asemalla 10 tuntia liian aikaisin.
Kun noin klo 1.30 pääsimme kotipihaan, niin huokasin helpotuksesta. Olin väsynyt ja halusin vain nukkumaan. Oma sänky tuntui luksukselta vaikka kuinka tiesin, että patjat ovat jo niin elähtäneet, että aamulla minulla on varmasti selkäkipeänä.
tiistai 1. maaliskuuta 2016
Se tunne kun...
Nyt saa suomalainen terveydenhuolto taas sapiskaa. Ja koulujärjestelmä. Ei ole eka kerta kun mollaan terveydenhuoltoa. Tai koulua. Olen minä välillä muistanut kehuakin, silloin kun on ollut aihetta. Mutta aivan liian harvoin on aihetta kehuihin.
Vaan niin... mistä päästä edes alottaisin?
Muksulla sattui tapaturma koulussa 1½ vuotta sitten. Siitä käytiin päivystyksessä. Sanottiin "voi voi, ota buranaa. Kyllä se siitä". Selkä kun tärähti tai jotain. Ei kuvia, eikä sen tarkempia tutkimuksia. mitä sitten että selkä on turvoksissakin.
siitä lähtien ei ole ollut viikkoa ettei selkä olisi muistuttanut olemassa olostaan. Liikuntatunnit ovat olleet muksulle kivuliaita, ja liikuntatuntien jälkeen selkä kipeytyy moneksi päiväksi. Buranaa kuluu. Ja lääkärit sanovat "voi voi, ota buranaa". Ja samaan aikaan sitten hemoglobiini laskee. Liekö sattumaa? En usko, koska niin aspiriini, disperiini kuin buranakin ohentavat verta.
Nyt sitten liikuntatunnilla selkä naksahti. Muksu kertoi että kipu yltti pitkälle jalkaan. Ja näinhän minä se nomin silmin kun toinen ei pääse kulkemaan kunnolla. Ja näin myös liikkumisesta, että samanlaista raahustamista olen itsekin pitänyt - eli nyt sattuu ja lujaa. Lääkekaapilta kunnon satsit parasetamolia ja ibuprofeiinia. Muuta nyt ei ollut tällä kertaa tarjolla. Muksu katsoi hetken pillereitä ja totesin
" nuo ensin, ellei auta, niin sitten ibuprofeiinia lisää".
Opettaja oli tuumannut: "voi voi, kyllä se siitä, vähän venyttelet". WTF!? kokeilkoot moiset viisastelijat itse venytellä kipeällä selällä ilman lääkkeitä! Nimimerkillä "olen kokeillut" ja ortopedikin todennut, että se on tuhoon tuomittu yritys. Kotikaapista löytyneillä lääkkeillä kipu saatiin siedettäväksi. Venyttelyyn ei kyennyt silti. Nähtäväksi jää miten saadaan muksu aamulla ylös sängystä, todennäköisesti kun ei ihan näin vähällä ensiavulla nyt selvitty.
Ja ilmoitettiinko minulle koulusta mitään, no eipä tietenkään, vaikka kuuluisi.
Mutta mitä tekee terveydenhuolto? On tässä 1½ vuoden aikana koitettu sitä selkää käydä lääkäreilläkin näyttämässä. Vastaus on aina "voi voi ota buranaa. kyllä se siitä." yksi lääkäri on jopa sanonut että tärähdys (!?) voi hyvinkin ottaa toipua useita vuosia (!?). En edes viitsi päästellä kaikkia niitä kirosanoja ja muutamia uusiakin joita olen tässä oppinut, mutta tärähdys menee ohi muutamassa viikossa viimeistään. samoin kuin venähdys. Ja sen voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, olen minä sen verran tapaturma-altis yksilö ollut lapsena. 1½ vuotta selkävaivoja ei ole tärähdys. Mutta mitäpä sitä lääkärit selkävaivoja potenutta äitiä uskomaan, etenkin kun äidithän ei koskaan tunne omia lapsiaan... Okei... minun vaivoista lääkärillä ei ole tietoa tokikaan, mutta pitäisi kai nyt lääkärinkin jo tajuta, että ei voi nuorella olla selkä vain tärähtänyt, jos liikunta aina sattuu. 1½ vuotta.
Mutta alunperinkin... miksei alunperinkään ihmisiä oteta vakavissaan lääkärissä. Luulevatko lääkärit yhä edelleenkin, että ihmisistä on paljonm iellyttävämpää ravata jonottamaan päivystykseen kuin viettää kotona leffailtaa tms!?!!? Haloo, herätys. En minä ainakaan nauti lääkärissä jonottamisesta. En päiväsaikaan tavan vastaanotolla, enkä etenkään päivystysaikana.
Ja minä äitinä... no, yritän kovin näyttää urhoollista ja vahvaa, mutta itku meinaa väkisin tulla. Koska TIEDÄN millaista kipua lapseni kokee :( Ja sitä kipua en soisi kenellekään. Enkä pysty ottamaan tuota kipua kokonaan pois.
Vaan niin... mistä päästä edes alottaisin?
Muksulla sattui tapaturma koulussa 1½ vuotta sitten. Siitä käytiin päivystyksessä. Sanottiin "voi voi, ota buranaa. Kyllä se siitä". Selkä kun tärähti tai jotain. Ei kuvia, eikä sen tarkempia tutkimuksia. mitä sitten että selkä on turvoksissakin.
siitä lähtien ei ole ollut viikkoa ettei selkä olisi muistuttanut olemassa olostaan. Liikuntatunnit ovat olleet muksulle kivuliaita, ja liikuntatuntien jälkeen selkä kipeytyy moneksi päiväksi. Buranaa kuluu. Ja lääkärit sanovat "voi voi, ota buranaa". Ja samaan aikaan sitten hemoglobiini laskee. Liekö sattumaa? En usko, koska niin aspiriini, disperiini kuin buranakin ohentavat verta.
Nyt sitten liikuntatunnilla selkä naksahti. Muksu kertoi että kipu yltti pitkälle jalkaan. Ja näinhän minä se nomin silmin kun toinen ei pääse kulkemaan kunnolla. Ja näin myös liikkumisesta, että samanlaista raahustamista olen itsekin pitänyt - eli nyt sattuu ja lujaa. Lääkekaapilta kunnon satsit parasetamolia ja ibuprofeiinia. Muuta nyt ei ollut tällä kertaa tarjolla. Muksu katsoi hetken pillereitä ja totesin
" nuo ensin, ellei auta, niin sitten ibuprofeiinia lisää".
Opettaja oli tuumannut: "voi voi, kyllä se siitä, vähän venyttelet". WTF!? kokeilkoot moiset viisastelijat itse venytellä kipeällä selällä ilman lääkkeitä! Nimimerkillä "olen kokeillut" ja ortopedikin todennut, että se on tuhoon tuomittu yritys. Kotikaapista löytyneillä lääkkeillä kipu saatiin siedettäväksi. Venyttelyyn ei kyennyt silti. Nähtäväksi jää miten saadaan muksu aamulla ylös sängystä, todennäköisesti kun ei ihan näin vähällä ensiavulla nyt selvitty.
Ja ilmoitettiinko minulle koulusta mitään, no eipä tietenkään, vaikka kuuluisi.
Mutta mitä tekee terveydenhuolto? On tässä 1½ vuoden aikana koitettu sitä selkää käydä lääkäreilläkin näyttämässä. Vastaus on aina "voi voi ota buranaa. kyllä se siitä." yksi lääkäri on jopa sanonut että tärähdys (!?) voi hyvinkin ottaa toipua useita vuosia (!?). En edes viitsi päästellä kaikkia niitä kirosanoja ja muutamia uusiakin joita olen tässä oppinut, mutta tärähdys menee ohi muutamassa viikossa viimeistään. samoin kuin venähdys. Ja sen voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, olen minä sen verran tapaturma-altis yksilö ollut lapsena. 1½ vuotta selkävaivoja ei ole tärähdys. Mutta mitäpä sitä lääkärit selkävaivoja potenutta äitiä uskomaan, etenkin kun äidithän ei koskaan tunne omia lapsiaan... Okei... minun vaivoista lääkärillä ei ole tietoa tokikaan, mutta pitäisi kai nyt lääkärinkin jo tajuta, että ei voi nuorella olla selkä vain tärähtänyt, jos liikunta aina sattuu. 1½ vuotta.
Mutta alunperinkin... miksei alunperinkään ihmisiä oteta vakavissaan lääkärissä. Luulevatko lääkärit yhä edelleenkin, että ihmisistä on paljonm iellyttävämpää ravata jonottamaan päivystykseen kuin viettää kotona leffailtaa tms!?!!? Haloo, herätys. En minä ainakaan nauti lääkärissä jonottamisesta. En päiväsaikaan tavan vastaanotolla, enkä etenkään päivystysaikana.
Ja minä äitinä... no, yritän kovin näyttää urhoollista ja vahvaa, mutta itku meinaa väkisin tulla. Koska TIEDÄN millaista kipua lapseni kokee :( Ja sitä kipua en soisi kenellekään. Enkä pysty ottamaan tuota kipua kokonaan pois.
lauantai 27. helmikuuta 2016
Miten menee niin ku omasta mielestä, Suomi?
Huomaan vältteleväni tentiin lukemista. Keksin mitä tahansa muuta tekemistä itselleni kuin ottaa paksun kirja käteen, joka sisältää vaikeaselkoista tekstiä lakipykälistä ja niiden soveltamisista. Ja vaikka kuinka tiedän, että minun pitäisi lukea pian olevaan tenttiin, niin silti kirjaan tarttuminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Keksin itselleni verukkeita aikaan liittyen...
"Ei tässä vielä kiire ole"
No, ei vielä! Mutta tällä menolla pian on!
silti tuo selitys ei vain tahdo upota kaaliini, vaan pää keksii mitä omituisimpia selityksiä ettei tarvitsisi lukea. :D
Niinpä päätin, että ihan sama mutta oikeuspykäliin on vain tartutaan viikonloppuna - kiinnosti sitten tai ei.
Miksikö? Koska vaikka kuinka teimme koulun alussa testit miten kukakin oppii parhaiten, niin mikään yleisesti olevista oppimistavoista ei tunnu pätevän silloin kun puhutaan jostakin lakitekstistiä, josta on vähän jopa tiedettävä sitten joskus kun on valmistunut ja on aika siirtyä takaisin työelämään. Siinä ei auta kuin ottaa kirja käteen ja lukea.
Eniten ahdistaa kirjan lukemisessa se, kun ymmärtää miten lakien periaatteessa kuuluisi mennä, mutta käytännössä sen mukaan ei toimita kuitenkaan. Ja kun Suomea mainostetaan kuitenkin maana, joka pitkälti nojaa toimintansa - niin hyvässä kuin pahassakin - lakeihin, niin väistämättä tulee hieman petetty olo... näinkö Suomessa oikeasti toimitaan - laeista piittaamatta? Vai olenko minä käsittänyt jotakin väärin?
"Ei tässä vielä kiire ole"
No, ei vielä! Mutta tällä menolla pian on!
silti tuo selitys ei vain tahdo upota kaaliini, vaan pää keksii mitä omituisimpia selityksiä ettei tarvitsisi lukea. :D
Niinpä päätin, että ihan sama mutta oikeuspykäliin on vain tartutaan viikonloppuna - kiinnosti sitten tai ei.
Miksikö? Koska vaikka kuinka teimme koulun alussa testit miten kukakin oppii parhaiten, niin mikään yleisesti olevista oppimistavoista ei tunnu pätevän silloin kun puhutaan jostakin lakitekstistiä, josta on vähän jopa tiedettävä sitten joskus kun on valmistunut ja on aika siirtyä takaisin työelämään. Siinä ei auta kuin ottaa kirja käteen ja lukea.
Eniten ahdistaa kirjan lukemisessa se, kun ymmärtää miten lakien periaatteessa kuuluisi mennä, mutta käytännössä sen mukaan ei toimita kuitenkaan. Ja kun Suomea mainostetaan kuitenkin maana, joka pitkälti nojaa toimintansa - niin hyvässä kuin pahassakin - lakeihin, niin väistämättä tulee hieman petetty olo... näinkö Suomessa oikeasti toimitaan - laeista piittaamatta? Vai olenko minä käsittänyt jotakin väärin?
perjantai 26. helmikuuta 2016
Omituisuuksien päivä
Jo on ollut kummallinen päivä. Tai tarkemminkin ilta.
Ensin olin ihmeissäni kun uusi puhelin - siis alle kuukauden ollut käytössä, jumitti. Noh... järjestelmäpäivitys. Jo toinen näin lyhyessä ajassa. Ei se mitään. Hyvä, kun päivitti.
Tai sitten ei.
Päivityksen jälkene ajattelin, että NYT saan lähetettyä kuvan muksulle, joka piti lähettää jo aiemmin. Kuva oli puhelimessa. Paino sanalla OLI. Järjestelmäpäivityksen yhteydessä keksi Android ihan itsekseen, että jatkossa kuvat tallennetaan OneDriveen eikä puhelimeen. Siirsi sitten kaikki jo olemassa olevat kuvat sinne.
No, ei siinä, mutta kun sitä kautta en saanut kuvia lähetettyä muksulle Mesengeriin tai Whatsappiin. Huoh. Aikani selailin asetuksia ja löysin sitten paikan mistä saan määriteltyä, että kuvat tallennetaan nimenomaan puhelimen kortille eikä minnekään pilvipalveluun. Vaan eihän ne kuvat enää puhelimelle palanneet.
Päästelin ärräpäitä.
Kirjauduin luennolle. Puolessa välissä luentoa hävisi kuulokkeistani äänet. Muilla kuului kyllä. Samalla minulle ilmaantui ilmeisesti opettajan painikkeet käyttöön, koska olisin voinut tehdä paljon sellaisia toimintoja virtuaaliluokassamme mitä minun ei pitäisi pystyä tekemään. Ilmeni kun etsin niitä ääniasetuksia, mitä voisin muokkailla ja kokeilla. Ei tullut ääniä, joten poistuin tunnilta, koska minulle ei ole mitään hyötyä katsoa mykkää kuvaa, jossa hiiri seikkailee sinne tänne vain eikä mitään selostusta ole mitä olisi tarkoitus tehdä.
Seuraavan luennon alkuun oli aikaa ja joku kysyi, että missäpä olisi se seuraava tunti kun meni näemmä lukujärjestyskin nurin. Siellä me nökötimme kiltisti luokassa, mutta opettajaa ei näkynyt eikä kuulunut.
Ja sitten soitti muksu. Tililtä on hävinnyt rahaa. Ei paljon. Mutta juuri sen verran, että outoa. Täällä korvessa ei paljon käydä missään ostoksillakaan, joten todella outoa. Ei kun tarkistamaan sitten muksun tiliä. Ei näy mitään liikennettä. Ei katevarausta, ei mitään. Mutta kun tilitapahtumat laskee yhteen, niin tililtä puuttuu rahaa. Ja ei kun viestiä pankille. Tilanne selostusta.
Mietin mistä tuo rahan katoaminen voi johtua ja ainoa minkä keksin on kortin lähimaksuominaisuus. Mutta senkin pitäisi näkyä tilitapahtumissa, ainakin katevarauksena.
Ei vain ymmärrä. Tekniikka on ihmeellistä... silloin kun se toimii. Ja etenkin silloin kun se ei toimi kuten kuuluisi. Ja jotenkin tuntuu siltä, että mitä hienommaksi ja hifimmäksi maailma menee, sitä epävarmempia ohjelmat ja yhteydet ovat toimimaan. Teleyhteydet nyt täällä on takunneet jo niin pitkään, että saisi vetää rastin seinään jos ne nyt alkaisi toimiaan kuten kuuluu.
Ensin olin ihmeissäni kun uusi puhelin - siis alle kuukauden ollut käytössä, jumitti. Noh... järjestelmäpäivitys. Jo toinen näin lyhyessä ajassa. Ei se mitään. Hyvä, kun päivitti.
Tai sitten ei.
Päivityksen jälkene ajattelin, että NYT saan lähetettyä kuvan muksulle, joka piti lähettää jo aiemmin. Kuva oli puhelimessa. Paino sanalla OLI. Järjestelmäpäivityksen yhteydessä keksi Android ihan itsekseen, että jatkossa kuvat tallennetaan OneDriveen eikä puhelimeen. Siirsi sitten kaikki jo olemassa olevat kuvat sinne.
No, ei siinä, mutta kun sitä kautta en saanut kuvia lähetettyä muksulle Mesengeriin tai Whatsappiin. Huoh. Aikani selailin asetuksia ja löysin sitten paikan mistä saan määriteltyä, että kuvat tallennetaan nimenomaan puhelimen kortille eikä minnekään pilvipalveluun. Vaan eihän ne kuvat enää puhelimelle palanneet.
Päästelin ärräpäitä.
Kirjauduin luennolle. Puolessa välissä luentoa hävisi kuulokkeistani äänet. Muilla kuului kyllä. Samalla minulle ilmaantui ilmeisesti opettajan painikkeet käyttöön, koska olisin voinut tehdä paljon sellaisia toimintoja virtuaaliluokassamme mitä minun ei pitäisi pystyä tekemään. Ilmeni kun etsin niitä ääniasetuksia, mitä voisin muokkailla ja kokeilla. Ei tullut ääniä, joten poistuin tunnilta, koska minulle ei ole mitään hyötyä katsoa mykkää kuvaa, jossa hiiri seikkailee sinne tänne vain eikä mitään selostusta ole mitä olisi tarkoitus tehdä.
Seuraavan luennon alkuun oli aikaa ja joku kysyi, että missäpä olisi se seuraava tunti kun meni näemmä lukujärjestyskin nurin. Siellä me nökötimme kiltisti luokassa, mutta opettajaa ei näkynyt eikä kuulunut.
Ja sitten soitti muksu. Tililtä on hävinnyt rahaa. Ei paljon. Mutta juuri sen verran, että outoa. Täällä korvessa ei paljon käydä missään ostoksillakaan, joten todella outoa. Ei kun tarkistamaan sitten muksun tiliä. Ei näy mitään liikennettä. Ei katevarausta, ei mitään. Mutta kun tilitapahtumat laskee yhteen, niin tililtä puuttuu rahaa. Ja ei kun viestiä pankille. Tilanne selostusta.
Mietin mistä tuo rahan katoaminen voi johtua ja ainoa minkä keksin on kortin lähimaksuominaisuus. Mutta senkin pitäisi näkyä tilitapahtumissa, ainakin katevarauksena.
Ei vain ymmärrä. Tekniikka on ihmeellistä... silloin kun se toimii. Ja etenkin silloin kun se ei toimi kuten kuuluisi. Ja jotenkin tuntuu siltä, että mitä hienommaksi ja hifimmäksi maailma menee, sitä epävarmempia ohjelmat ja yhteydet ovat toimimaan. Teleyhteydet nyt täällä on takunneet jo niin pitkään, että saisi vetää rastin seinään jos ne nyt alkaisi toimiaan kuten kuuluu.
tiistai 23. helmikuuta 2016
Tuleehan se sieltä kun vähän potkii
No niin... alkaahan se ruotsikin sujumaan. sitkeys alkaa tuottamaan hitusen tulosta.
Väkisin istuin koneella ja avasin täysin tyhjän arkin Wordistä. Tuijotin paperia ja mietin mitä haluaisin kertoa itsestäni. Ja keksinkin jo miten saan kerrottua kuka olen. Kuinka vanha olen - joskin lukusanat sujuu hyvin vain 12 asti. Sitten kääntyy espanjaksi. No, mutta sentään jotain. Mietin myös, että aikanaan olen hyvin hitaasti, sana kerrallaan, tavannut ruotsinkieliselle asiakkaalle töissä puhelimessa "Förlåt, jag kan inte talar på svenska".
Eli osaan minä sentään jotain.
Kirjoitin lyhyitä lauseita koneella ruotsiksi. mietin miten ne tulisivat, ilman kirjoja mietin lisää sanoja lauseeseen, niin että saisin muodostettua virkkeen. Ja kun olin mielestäni valmis, niin copy-pastella sitten google translateriin ja katsotaan millaista sian saksaa tulee.
Ei kovin pahaa, mutta ymmärtäisikö ruotsalainen? Puuttuisiko minulta jotakin oleellista lauseista.
No mutta hei! wordillähän on hieno ominaisuus: oikoluku!
Tietenkään Word ei automaattisesti ymmärrä ruotsia, etenkään jos ruotsin oikolukua ei ole kytketty päälle. Tai sanastoa edes asennettu. Klik-klik ja nyt on.
Mies tuli kotiin. Makoilin sohvalla, kun selkä oli kipeä. Juttelimme jotakin ja aina välillä huomasin kysyväni jotakin tarkennusta - ruotsiksi. Hyvin tuo mieskin ymmärsi.
Pikku hiljaa siis alkaa kieli kertaantumaan, mutta hyvin pienin askelin. EHKÄ minä selviän sittenkin siitä opintojeni ruotsin osuudesta. Edes jotenkin.
Väkisin istuin koneella ja avasin täysin tyhjän arkin Wordistä. Tuijotin paperia ja mietin mitä haluaisin kertoa itsestäni. Ja keksinkin jo miten saan kerrottua kuka olen. Kuinka vanha olen - joskin lukusanat sujuu hyvin vain 12 asti. Sitten kääntyy espanjaksi. No, mutta sentään jotain. Mietin myös, että aikanaan olen hyvin hitaasti, sana kerrallaan, tavannut ruotsinkieliselle asiakkaalle töissä puhelimessa "Förlåt, jag kan inte talar på svenska".
Eli osaan minä sentään jotain.
Kirjoitin lyhyitä lauseita koneella ruotsiksi. mietin miten ne tulisivat, ilman kirjoja mietin lisää sanoja lauseeseen, niin että saisin muodostettua virkkeen. Ja kun olin mielestäni valmis, niin copy-pastella sitten google translateriin ja katsotaan millaista sian saksaa tulee.
Ei kovin pahaa, mutta ymmärtäisikö ruotsalainen? Puuttuisiko minulta jotakin oleellista lauseista.
No mutta hei! wordillähän on hieno ominaisuus: oikoluku!
Tietenkään Word ei automaattisesti ymmärrä ruotsia, etenkään jos ruotsin oikolukua ei ole kytketty päälle. Tai sanastoa edes asennettu. Klik-klik ja nyt on.
Mies tuli kotiin. Makoilin sohvalla, kun selkä oli kipeä. Juttelimme jotakin ja aina välillä huomasin kysyväni jotakin tarkennusta - ruotsiksi. Hyvin tuo mieskin ymmärsi.
Pikku hiljaa siis alkaa kieli kertaantumaan, mutta hyvin pienin askelin. EHKÄ minä selviän sittenkin siitä opintojeni ruotsin osuudesta. Edes jotenkin.
perjantai 19. helmikuuta 2016
Kerrataan kieliä
Huomasin opintoja suunnitellessani, että on tulossa myös kurssi johon on integroituna ruotsi. Shit! Minun yläasteruotsi on niiiiiiiiiiiiiin ruosteessa, että sillä tuskin kurssista läpi pääsee. Ja kurssi on jo ensi syksynä.
Pitkin hampain yritin lukea ruotsinkielistä alaan liittyvää materiaalia. Tarkoitushan on osata sen oman alan verran ruotsia. Ja jos sillä tavoin olen oppinut espanjaakin, niin miksen sittne ruotsiakin... Yhden päivän lukemisen jälkeen totesin, että ei... ehkäpä otan vain suosiolla lasten kirjat käteen ja luen niitä.
Latasin puhelimeenkin ruostin sanastopelin. Nuo sanastopelit on kyllä varsin opettavaisia, niissä voi opetella lausumistakin, mutta huomasin heti kättelyssä, että bugeja niissä on. Jos sana on "lök" niin miksi peli lausuu sen "el"? Tai jos sana on "Smör" niin ei kai sitä lausuta "es-em"? Ruotsin sanastopeli on vain sanastopeli, mutta kyllä sen kanssa saa ajan kulumaan ja kyllä sieltä jokunen sana mieleenkin jää. - Ehkä.
toinen sanastopeli minulla on espanjan sanastosta. Se opettaa myös puhumaan. Se kysyy kysymyksiä joihin joudut myös kehittämään itse vastauksesi. Siinä en ole sanoissa vielä huomannut virheitä, mutta masiina ei aina ymmärrä puhetta vaikka kuinka lausuisit sen samalla tavalla.
Noh... koska nyt kukaan ei varsinaisesti valvo tai ohjaa minua ruotsin opettelussa niin taustalle olen valinnut Ruotsin radiokanavan päivisin. Tulee parempaa musiikkia kuin Suomen kanavilta ja ainakin olen oppinut, että Ruotsin radiossa näemmä voi kiroilla (kyllä! osaan minä kirosanoja ruotsiksi!? :D ). Puheesta ymmärrä lyhyitä pätkiä sieltä täältä.
tänään sittne aamusta ajattelin tehdä excelin harjoituksia. Vaan koska excelin automaattiset funktiot olivat aloittaneet jo hiihtoloman, niin se jäi haaveeksi. Ja minun kärsivällisyys ei riittänyt sitten tahkota kyseisen ohjelman kanssa yhtään enempää. Minulle kun Excel on kirosana jo itsessään. Joten vaihdoin ruotsiin.
Ajattelin, että mietiskelen miten muodostan lauseita ruotsiksi. En nyt mitään hienoja ja pitkiä virkkeitä kaikkine kikkailuineen vaan ihan yksinkertaisia lauseita.
Jep. Hyvinhän se menee, eikös vaan? Tai sitten ei.
Eka yrittämällä lauseet mudostui hienosti mielessä - espanjaksi.
toisella yrittämällä sama juttu, hienosti löyty sanoja ja lauseen tynkää - saksaksi.
kolmas kerta yllätti... kokeilin että kaipa nyt osaan kertoa edes nimeni ruotsiksi... ei... osaan kertoa nimeni venäjäksi. Noiden kahden muun ja suomen ja englannin lisäksi.
Mieli teki kirota. Ja tulihan se sieltä: "Helvetet!"
Että näillä eväillä sittne ruotsin kurssia suorittamaan syksyllä.
Pitkin hampain yritin lukea ruotsinkielistä alaan liittyvää materiaalia. Tarkoitushan on osata sen oman alan verran ruotsia. Ja jos sillä tavoin olen oppinut espanjaakin, niin miksen sittne ruotsiakin... Yhden päivän lukemisen jälkeen totesin, että ei... ehkäpä otan vain suosiolla lasten kirjat käteen ja luen niitä.
Latasin puhelimeenkin ruostin sanastopelin. Nuo sanastopelit on kyllä varsin opettavaisia, niissä voi opetella lausumistakin, mutta huomasin heti kättelyssä, että bugeja niissä on. Jos sana on "lök" niin miksi peli lausuu sen "el"? Tai jos sana on "Smör" niin ei kai sitä lausuta "es-em"? Ruotsin sanastopeli on vain sanastopeli, mutta kyllä sen kanssa saa ajan kulumaan ja kyllä sieltä jokunen sana mieleenkin jää. - Ehkä.
toinen sanastopeli minulla on espanjan sanastosta. Se opettaa myös puhumaan. Se kysyy kysymyksiä joihin joudut myös kehittämään itse vastauksesi. Siinä en ole sanoissa vielä huomannut virheitä, mutta masiina ei aina ymmärrä puhetta vaikka kuinka lausuisit sen samalla tavalla.
Noh... koska nyt kukaan ei varsinaisesti valvo tai ohjaa minua ruotsin opettelussa niin taustalle olen valinnut Ruotsin radiokanavan päivisin. Tulee parempaa musiikkia kuin Suomen kanavilta ja ainakin olen oppinut, että Ruotsin radiossa näemmä voi kiroilla (kyllä! osaan minä kirosanoja ruotsiksi!? :D ). Puheesta ymmärrä lyhyitä pätkiä sieltä täältä.
tänään sittne aamusta ajattelin tehdä excelin harjoituksia. Vaan koska excelin automaattiset funktiot olivat aloittaneet jo hiihtoloman, niin se jäi haaveeksi. Ja minun kärsivällisyys ei riittänyt sitten tahkota kyseisen ohjelman kanssa yhtään enempää. Minulle kun Excel on kirosana jo itsessään. Joten vaihdoin ruotsiin.
Ajattelin, että mietiskelen miten muodostan lauseita ruotsiksi. En nyt mitään hienoja ja pitkiä virkkeitä kaikkine kikkailuineen vaan ihan yksinkertaisia lauseita.
Jep. Hyvinhän se menee, eikös vaan? Tai sitten ei.
Eka yrittämällä lauseet mudostui hienosti mielessä - espanjaksi.
toisella yrittämällä sama juttu, hienosti löyty sanoja ja lauseen tynkää - saksaksi.
kolmas kerta yllätti... kokeilin että kaipa nyt osaan kertoa edes nimeni ruotsiksi... ei... osaan kertoa nimeni venäjäksi. Noiden kahden muun ja suomen ja englannin lisäksi.
Mieli teki kirota. Ja tulihan se sieltä: "Helvetet!"
Että näillä eväillä sittne ruotsin kurssia suorittamaan syksyllä.
torstai 18. helmikuuta 2016
No hupsista
Lähti vähän vissiin lapasesta tuo opintojen suunnittelu. Oli tutorilta tullut sähköpostia kesän kursseista. No siellähän oli vaikka mitä mielenkiintoista. Joten ei auttanut kuin listata vähän niitä, että voi paremmin hahmottaa miten ne ajoittuvat kesälle. Ja ai että... opinnot ainakin edistyy vauhdilla jos kaikki suoritan.
7 kurssia; 3 kesäkuussa, 3 heinäkuussa ja 1 elokuussa. Eli elokuu on ihan "lomaa". Ennen kuin sitten syyskuussa pamahtaa ihan normaalit opinnot päälle. Kurssien laajuudesta kertoo se, että nyt kevälukukaudella on 6 kurssia, joiden opintopisteet on yhteensä 30. Kesältä tulee 35. Ero vain on siinä, että 3 kuukauden aikana opiskelen enemmän mitä nyt kevätlukukaudella 5 kuukaudessa.
Vaan on sitä ehtinyt tässä "löysässäkin" tahdissa tuskastelemaan. Lähes olen ottanut itkupotkuraivareita asiakirjojen asettelujen takia ja pähkäillyt miten mikäkin meni. Pienen lenkin jälkeen kiltisti istahtanut koneelle ja ei kun yrittämään uudestaan kun tajuaa, että joku juju nyt jossakin mättää. Ja kas... pikku hiljaa se siitä sitten aukenee. Tekemällä.
Toinen harmaita hiuksia aiheuttava aihe on lähdeluettelo. Ei siinä. Kyllä minä lähdeluettelon osaan tehdä. Näin ainakin kuvittelin. Ennen kuin aiheesta oli 2 tunnin luento, tahti oli aika tiukka ja sen jälkeen totesin, että e-hei... en osaa tehdä. Enkä edes tajunnut mitä ope puhu. Tai ehkä tajusin, mutta en tiedosta. Joten... väännän ensin itselleni sellaisen "Lähdeluettelo for Dummies" version ja katsotaan josko asia valkenisi sitten. Lähdeluetteloon kun ei ole mitään valmista standardia vaan aina opettelet tekemään kunkin paikan vallitsevän käytännön mukaan, oli kyseessä sitten oppilaitos tai työpaikka.
Noh... ja siinäkö sitten oli opiskelijaelämän haasteet? Voi ei todellakaan! :D Podin white paper syndroomaa yhden raportin kanssa ja ai poijjat kun sitten se runosuoni aukesi ja tekstiä alkoi tulemaan. Loistavaa. Kaikki näytti jo melkein valmiilta. Vielä kun vähän marginaaleja muutan niin se on siinä ja saan palauttaa... jep. Ja mitä teki Word? Minä siirrän marginaaleja ja tallennan. Niin minulla onkin koko raportti otsikkoina, jokainen kappale erikseen. Eihän siinä jos raportti olisi vain sivun mittainen, kyllähän sen siitä sut sait korjaisi, mutta koko pirun raportti...
Mutta ihme kyllä, minun ei tehnyt mieli raivota, ei paiskata konetta seinään tai mitään muuta. Katsoin vain näyttöä, kuin tietokone olisi hieman yksinkertainen lapsi ja join kupin teetä, sen jälkeen kyllä menin tupakalle ja istuin uudelleen koneelle. Mietin, että mistähän päästä alan sitten asettelua korjaamaan. Hetken pähkäiltyäni pistin läppärin kannen kiinni ja tartuin imuriin ja aloin siivoamaan. aiempaa versiota ei tietenkään ole nyt tähän hätään saatavilla. Sehän oliskin liian helppoa.
Nyt tuo jo huvittaa ja huomenna sitten korjataan raporttia.
7 kurssia; 3 kesäkuussa, 3 heinäkuussa ja 1 elokuussa. Eli elokuu on ihan "lomaa". Ennen kuin sitten syyskuussa pamahtaa ihan normaalit opinnot päälle. Kurssien laajuudesta kertoo se, että nyt kevälukukaudella on 6 kurssia, joiden opintopisteet on yhteensä 30. Kesältä tulee 35. Ero vain on siinä, että 3 kuukauden aikana opiskelen enemmän mitä nyt kevätlukukaudella 5 kuukaudessa.
Vaan on sitä ehtinyt tässä "löysässäkin" tahdissa tuskastelemaan. Lähes olen ottanut itkupotkuraivareita asiakirjojen asettelujen takia ja pähkäillyt miten mikäkin meni. Pienen lenkin jälkeen kiltisti istahtanut koneelle ja ei kun yrittämään uudestaan kun tajuaa, että joku juju nyt jossakin mättää. Ja kas... pikku hiljaa se siitä sitten aukenee. Tekemällä.
Toinen harmaita hiuksia aiheuttava aihe on lähdeluettelo. Ei siinä. Kyllä minä lähdeluettelon osaan tehdä. Näin ainakin kuvittelin. Ennen kuin aiheesta oli 2 tunnin luento, tahti oli aika tiukka ja sen jälkeen totesin, että e-hei... en osaa tehdä. Enkä edes tajunnut mitä ope puhu. Tai ehkä tajusin, mutta en tiedosta. Joten... väännän ensin itselleni sellaisen "Lähdeluettelo for Dummies" version ja katsotaan josko asia valkenisi sitten. Lähdeluetteloon kun ei ole mitään valmista standardia vaan aina opettelet tekemään kunkin paikan vallitsevän käytännön mukaan, oli kyseessä sitten oppilaitos tai työpaikka.
Noh... ja siinäkö sitten oli opiskelijaelämän haasteet? Voi ei todellakaan! :D Podin white paper syndroomaa yhden raportin kanssa ja ai poijjat kun sitten se runosuoni aukesi ja tekstiä alkoi tulemaan. Loistavaa. Kaikki näytti jo melkein valmiilta. Vielä kun vähän marginaaleja muutan niin se on siinä ja saan palauttaa... jep. Ja mitä teki Word? Minä siirrän marginaaleja ja tallennan. Niin minulla onkin koko raportti otsikkoina, jokainen kappale erikseen. Eihän siinä jos raportti olisi vain sivun mittainen, kyllähän sen siitä sut sait korjaisi, mutta koko pirun raportti...
Mutta ihme kyllä, minun ei tehnyt mieli raivota, ei paiskata konetta seinään tai mitään muuta. Katsoin vain näyttöä, kuin tietokone olisi hieman yksinkertainen lapsi ja join kupin teetä, sen jälkeen kyllä menin tupakalle ja istuin uudelleen koneelle. Mietin, että mistähän päästä alan sitten asettelua korjaamaan. Hetken pähkäiltyäni pistin läppärin kannen kiinni ja tartuin imuriin ja aloin siivoamaan. aiempaa versiota ei tietenkään ole nyt tähän hätään saatavilla. Sehän oliskin liian helppoa.
Nyt tuo jo huvittaa ja huomenna sitten korjataan raporttia.
maanantai 15. helmikuuta 2016
Valentine's Day
Aamusta heräillessä oli niin Insta kuin Face täynnä "Hyvää Ystävänpäivää!" toivotuksia. Kuten yleensäkin, minua tuo huvittaa. On joku juhla, niin sitä sitten toitotetaan monta päivää ennen ja jälkeen jokaisen sosiaalisen median tuutista.
Itse en ole viettänyt Ystävänpäivää koskaan. En tänäkään vuonna. Meni pitkään ennen kuin tämä kyseinen päivä ei aiheuttanut minulle surua. 20 vuoden aikana kuitenkin ensin shokista, sittemmin surusta pääsee yli vaikka koko sen hetkiseltä elämältä juuri tuona päivänä lähti pohja.
Nyt toivotin Miehelle "Hyvää Rakastavaisten päivää". No, siitähän tuli varsin mielenkiintoinen viestittely.
"Tarkoitit varmaan ystävänpäivää" ja pusu hymiö perässä.
"En. Tarkoitin Rakastavaisten päivää"
"Suomessa se on Ystävänpäivä"
"Suomessakin alunperin Rakastavaisten päivä"
"Olkoot sitten niin" ... "Hyvää ystävänpäivää kuitenkin"
"Kiitos. Samoin"
"Kiitos"
Nauratti tuo viestittely. Huomaa, että Miehelläkin alkaa reissuväsymys jo painamaan ja ikävä vaivaamaan. Kuten se vaivaa puolin ja toisin.
Itse en ole viettänyt Ystävänpäivää koskaan. En tänäkään vuonna. Meni pitkään ennen kuin tämä kyseinen päivä ei aiheuttanut minulle surua. 20 vuoden aikana kuitenkin ensin shokista, sittemmin surusta pääsee yli vaikka koko sen hetkiseltä elämältä juuri tuona päivänä lähti pohja.
Nyt toivotin Miehelle "Hyvää Rakastavaisten päivää". No, siitähän tuli varsin mielenkiintoinen viestittely.
"Tarkoitit varmaan ystävänpäivää" ja pusu hymiö perässä.
"En. Tarkoitin Rakastavaisten päivää"
"Suomessa se on Ystävänpäivä"
"Suomessakin alunperin Rakastavaisten päivä"
"Olkoot sitten niin" ... "Hyvää ystävänpäivää kuitenkin"
"Kiitos. Samoin"
"Kiitos"
Nauratti tuo viestittely. Huomaa, että Miehelläkin alkaa reissuväsymys jo painamaan ja ikävä vaivaamaan. Kuten se vaivaa puolin ja toisin.
perjantai 12. helmikuuta 2016
Ajatuksia opiskellessa opitusta
Opiskelumateriaaleja on monenlaisia. Myönnän, että etsin tietoa mieluiten Googlesta ja pitkin hampain taivun etsimään muualta tietoja. Tieteellinen kirjoittaminen ei kuitenkaan ole se minun vahvin osa-alueeni - kaikkea muuta - ja en osaa myöskään itseäni nähdä kirjoittamassa tieteellisiä julkaisuja. Mutta vannomatta paras.
Monesti opiskelumateriaali ei ole ollenkaan hauskaa. Etenkin tietynlaisia olettamuksia saattaa tulla mieleen jos aihe on "Hallitusohjelma 27052015" ja lähde on Valtionvarainministeriön asiakirja. Mutta voi olla hauskaa kun sitä lukee. Minä jopa hirnuin välillä ääneen sitä lukiessani. Ei ole oikein tuo hallitusohjelma toteutunut.
Mutta kyllä suuni loksahti aukikin. Hallituksen linjaus opetussuunnitelman uudistamiseen... Että ensi syksystä lähtien tulee ohjelmointi pakollisena aineena kouluihin. Ihan ekaluokasta lähtien. Hyvä-hyvä... pakkohan on aina toiminu hienosti suomalaisiin. Minimaalinen katugallup osoitti, että vaikka pääkaupunkiseudun nuoret (lähinnä siis yläasteiästä ylöspäin) ovat toivoneet tietotekniikan lisäämistä opetuksessa, niin ihan joka paikassa ei ehkä olla samaa mieltä. kotona kysyin asiaa lapsilta, olivat järkyttyneitä. Onko heidän pakko opiskella ohjelmointia, kun ei kiinnosta.
Entäpä sen toteutus... otetaan opetusaika muista tunneista. Nyt ensimmäisenä vaikka matematiikasta. Voi v***ujen kevät! Jätetään jakokulman opettelu pois. Joo, kannatan, mutta senkö opetukseen käytetty aika riittää kattamaan ohjelmointiin käytettävän ajan!?!?! Entäs opettajat!? Kuka opettaa? Ei ole tarpeeksi opettajia niin kuka tahansa, joka vähän tietää tietotekniikasta voi opettaa, vailla pedagogigisia opintoja ja taitoja. MITÄH!?!?!? Ja itsellä ei tartte olla kiinnostusta ohjelmointiin. Ziisus! Jos opettajaa ei kiinnosta, niin millä helvatulla tunneista voi tulla oppilaille mielenkiintosia ja hyödyllisiä!?
Jos nyt jostakin oppiaineesta halutaan tunteja tuohon ehdoin tahdoin vääntää, niin ehkäpä uskonnosta voisi riipaista vähän, kuvaamataidosta vähän lisää, musiikissa voidaan jättää nokkahuilun soitto pois... matematiikka on kuitenkin yksi hyvin tärkeä osa-alue elämässä, jakokulmaakin tarvitsen aina toisinaan (en ehkä usein, mutta aina joskus kuitenkin). Ja miksi pakolliseksi aineeksi!? Vapaaehtoisena olisi huomattavasti parempi. Onhan nytkin jo erilaisia kieliluokkia, niin eikö voisi olla ohjelmoinnin luokka!? Tuleeko nyt ohjelmoinnista toinen "pakkoruotsi"?
Ja mitä hyötyä on opettaa vain pintaa raapaisten? Ohjelmoinnin tuomisella kouluihin on tarkoitus parantaa Suomen kilpailukykyä ja saada Suomi nousuun. No... siinäkin jäädään jälkeen. Britanniassa on opetus viety jo huomattavasti pitemmälle. Emme ole edes etulinjassa tässä uudistuksessa. Toiset maat ovat ottaneet varaslähdön jo jokunen vuosi sitten.
koulut itse saavat valita mitä ohjelmointikieltä yläasteikäisille aletaan opettamaan. Kiva. Koululla on siis mahdollisuus vaikuttaa asiaan ja aikaansa seuraava koulu tuo hyödyllistä tietoa oppilailleen. Mutta kun osa kouluista on jumittunut jonnekin viime vuosituhannelle. Entä jos heidän valinta menee metsään ja lapsille opetetaankin hyödytöntä ohjelmointikieltä. Sellaista jota ei juurikaan tarvita oikeassa työelämässä. Eikö se aseta oppilaat eriarvoiseen asemaan? Mitä, jos perheen juniori haluaa oppia CSS:llä koodaamaan ja haluaa sen parissa työskennelläkin joskus, mutta koulu tarjoaakin vain Java-ohjelmointia? Täytyykö lapsen tyytyä siihen ohjelmointikieleen mitä on tarjolla vai pitääkö hänen vaihtaa koulua? Nythän kielivalinnoissa voi joutua vaihtamaan koulua, mutta se ei ole aina vaihtoehto, etenkään syrjäseuduilla, joten oppilaat päätyvät väkisin eriarvoiseen asemaan. Yksi ratkaisu voisi olla, että ohjelmoinnin kurssit olisivat vapaaehtoisia ja ne toteutettaisiin verkossa. Suljetussa oppimisympäristössä. Tämän päivän tekniikka mahdollistaa sen jo.
No... kohta alkaa tietoturvan kurssi. Okei... kyseessä oli mainos, Elisan tietoturvamainos mobiililaitteen suojaamisesta samalla tavalla kuin tietokoneetkin suojataan. Sinänsä tärkeä aihe, johon itskein heräsin vasta tänä syksynä. Tajusin, että teen paljon puhelimella sellaista jota ennen olen tehnyt läppärillä. Käsittelen ja lähetän myös arkaluonteisia tietoja puhelimen kautta, jotka olisi helppo napata ja käyttää väärin. Kuten esim. pankkitunnuksia ja korttien tietoja. joten puhelimeen tuli otettua sitten tietoturvaohjelmisto, Se 360 Securite, josta ennenkin olen maininnut.
Mainos itsessään oli mielestäni kategoriaa "pelon lietsontaa". Jo mainos minua huvitti, mutta ihmisten kommentointi se vasta olikin hauskaa. Ja taas hirnuin ääneen.
Ehkä kouluissa ei pitäisi opettaa pakollisena ohjelmointia. Ehkä olisi huomattavasti tärkeämpää opettaa lapsille ja nuorille asioita oikein, ettei mene puurot ja vellit sekaisin. siitä olisi elämässä huomattavasti enemmän hyötyä kuin jonkin ohjelmointikielen osaamisesta.
Monesti opiskelumateriaali ei ole ollenkaan hauskaa. Etenkin tietynlaisia olettamuksia saattaa tulla mieleen jos aihe on "Hallitusohjelma 27052015" ja lähde on Valtionvarainministeriön asiakirja. Mutta voi olla hauskaa kun sitä lukee. Minä jopa hirnuin välillä ääneen sitä lukiessani. Ei ole oikein tuo hallitusohjelma toteutunut.
Mutta kyllä suuni loksahti aukikin. Hallituksen linjaus opetussuunnitelman uudistamiseen... Että ensi syksystä lähtien tulee ohjelmointi pakollisena aineena kouluihin. Ihan ekaluokasta lähtien. Hyvä-hyvä... pakkohan on aina toiminu hienosti suomalaisiin. Minimaalinen katugallup osoitti, että vaikka pääkaupunkiseudun nuoret (lähinnä siis yläasteiästä ylöspäin) ovat toivoneet tietotekniikan lisäämistä opetuksessa, niin ihan joka paikassa ei ehkä olla samaa mieltä. kotona kysyin asiaa lapsilta, olivat järkyttyneitä. Onko heidän pakko opiskella ohjelmointia, kun ei kiinnosta.
Entäpä sen toteutus... otetaan opetusaika muista tunneista. Nyt ensimmäisenä vaikka matematiikasta. Voi v***ujen kevät! Jätetään jakokulman opettelu pois. Joo, kannatan, mutta senkö opetukseen käytetty aika riittää kattamaan ohjelmointiin käytettävän ajan!?!?! Entäs opettajat!? Kuka opettaa? Ei ole tarpeeksi opettajia niin kuka tahansa, joka vähän tietää tietotekniikasta voi opettaa, vailla pedagogigisia opintoja ja taitoja. MITÄH!?!?!? Ja itsellä ei tartte olla kiinnostusta ohjelmointiin. Ziisus! Jos opettajaa ei kiinnosta, niin millä helvatulla tunneista voi tulla oppilaille mielenkiintosia ja hyödyllisiä!?
Jos nyt jostakin oppiaineesta halutaan tunteja tuohon ehdoin tahdoin vääntää, niin ehkäpä uskonnosta voisi riipaista vähän, kuvaamataidosta vähän lisää, musiikissa voidaan jättää nokkahuilun soitto pois... matematiikka on kuitenkin yksi hyvin tärkeä osa-alue elämässä, jakokulmaakin tarvitsen aina toisinaan (en ehkä usein, mutta aina joskus kuitenkin). Ja miksi pakolliseksi aineeksi!? Vapaaehtoisena olisi huomattavasti parempi. Onhan nytkin jo erilaisia kieliluokkia, niin eikö voisi olla ohjelmoinnin luokka!? Tuleeko nyt ohjelmoinnista toinen "pakkoruotsi"?
Ja mitä hyötyä on opettaa vain pintaa raapaisten? Ohjelmoinnin tuomisella kouluihin on tarkoitus parantaa Suomen kilpailukykyä ja saada Suomi nousuun. No... siinäkin jäädään jälkeen. Britanniassa on opetus viety jo huomattavasti pitemmälle. Emme ole edes etulinjassa tässä uudistuksessa. Toiset maat ovat ottaneet varaslähdön jo jokunen vuosi sitten.
koulut itse saavat valita mitä ohjelmointikieltä yläasteikäisille aletaan opettamaan. Kiva. Koululla on siis mahdollisuus vaikuttaa asiaan ja aikaansa seuraava koulu tuo hyödyllistä tietoa oppilailleen. Mutta kun osa kouluista on jumittunut jonnekin viime vuosituhannelle. Entä jos heidän valinta menee metsään ja lapsille opetetaankin hyödytöntä ohjelmointikieltä. Sellaista jota ei juurikaan tarvita oikeassa työelämässä. Eikö se aseta oppilaat eriarvoiseen asemaan? Mitä, jos perheen juniori haluaa oppia CSS:llä koodaamaan ja haluaa sen parissa työskennelläkin joskus, mutta koulu tarjoaakin vain Java-ohjelmointia? Täytyykö lapsen tyytyä siihen ohjelmointikieleen mitä on tarjolla vai pitääkö hänen vaihtaa koulua? Nythän kielivalinnoissa voi joutua vaihtamaan koulua, mutta se ei ole aina vaihtoehto, etenkään syrjäseuduilla, joten oppilaat päätyvät väkisin eriarvoiseen asemaan. Yksi ratkaisu voisi olla, että ohjelmoinnin kurssit olisivat vapaaehtoisia ja ne toteutettaisiin verkossa. Suljetussa oppimisympäristössä. Tämän päivän tekniikka mahdollistaa sen jo.
No... kohta alkaa tietoturvan kurssi. Okei... kyseessä oli mainos, Elisan tietoturvamainos mobiililaitteen suojaamisesta samalla tavalla kuin tietokoneetkin suojataan. Sinänsä tärkeä aihe, johon itskein heräsin vasta tänä syksynä. Tajusin, että teen paljon puhelimella sellaista jota ennen olen tehnyt läppärillä. Käsittelen ja lähetän myös arkaluonteisia tietoja puhelimen kautta, jotka olisi helppo napata ja käyttää väärin. Kuten esim. pankkitunnuksia ja korttien tietoja. joten puhelimeen tuli otettua sitten tietoturvaohjelmisto, Se 360 Securite, josta ennenkin olen maininnut.
Mainos itsessään oli mielestäni kategoriaa "pelon lietsontaa". Jo mainos minua huvitti, mutta ihmisten kommentointi se vasta olikin hauskaa. Ja taas hirnuin ääneen.
Ehkä kouluissa ei pitäisi opettaa pakollisena ohjelmointia. Ehkä olisi huomattavasti tärkeämpää opettaa lapsille ja nuorille asioita oikein, ettei mene puurot ja vellit sekaisin. siitä olisi elämässä huomattavasti enemmän hyötyä kuin jonkin ohjelmointikielen osaamisesta.
maanantai 8. helmikuuta 2016
Lepoilua
On tullut huomattua, että lasten mentyä nukkumaan on minulla paras aika kirjoittaa ja perehtyä koulujuttuihin. Tarkoittaa siis sitä, että usein istun pari tuntia koneella tai luen jotakin materiaalia sohvalla ennen kuin menen nukkumaan. Tänään pohdin että mistähän tuo mahtaa juontaa juurensa.
Mutta jos tarkkoja ollaan ja mietin elämääni kokonaisuudessa, niin olen aina tarvinnut sen pari tuntia aamulla heräämiseen, enemmänkin jos on todella aikainen herääminen kyseessä ja vastaavasti illalla pari kolme tuntia rauhoittumiseen omissa oloissa. johtunee varmaan pitkälti siitä, että kuitenkin nautin kun ympärillä on ihmisiä ja puhetta ja erilaisia näkökantoja ja hälinää. Tasapaino on kuitenkin säilytettävä.
Vastaavasti taas jos mietin, niin uupumiseni/burnoutit ovat aina tulleet pian sen jälkeen kun miunlla ei ole ollut mahdollisuutta pitää tuota rauhallista hetkeä aamulla ja illalla ennen nukkumaan menoa. Vastaavasti jos aletaan pohtimaan sitten paljonko vuokrokaudessa onkaan tunteja, niin se sosiaalinen puoli pitäisi siis saada tyydytettyä työpäivän/koulupäivän aikana koska helposti tuo rauhallinen aika ja nukkuminen vie sen 14 tuntia päivästä. Töissä yleensä ollaan se 7-8 tuntia päivässä, joten ei siinä nyt enää paljon ylimääräistä ole.
Lasten ollessa pieniä, rauhoittuminen oli helppo järjestää, kun klo 20 mennessä kuului lapsilta vain tuhinaa. Nyt kun lapset ovat teinejä, niin rauhoittuminen vaatii jo järjestelyjä. Joko mennä omiin oloihin nurkan taa tai sittne odottaa, että lapset menevät nukkumaan. jälkimmäinen on ollut meillä se parempi tapa, koska näin iltaisin/öisin kuitenkin keskittymiseni lukemiseen tai tehtäviinkin on parempi kuin päivällä. Kukaan ei ainakaan keskeytä.
Ja vaikka tuntuukin, että tämä viikonloppu meni aivan harakoille ja en saanut oikein mitään aikaan, niin se nyt ei ihan pidä paikkansa. Toki on todennäköisesti puhtaasti siitä kiinni, että asetan itselleni tavoitteet turhan korkealle, eihän kenenkään ole tarkoitus vain opiskella ja opiskella ja opiskella. Se olisi sama kuin tekisi aina vain töitä. Ja sen tiedän, että siitä ei hyvää seuraa. Vaikka tuon tiedostankin, niin silti sisällä on pettymys itseen, että en saanutkaan tänä viikonloppuna tehtyä niin paljon kuin viime viikonloppuna. Luin kuitenkin koko Kauppalain läpi, aloitin myös persiilleen menneen tutkimusesseen kirjoitustyylin muokkaamisen. Lueskelin uutisia ja artikkeleita, joita voisin käyttää jossakin vaiheessa ehkä lähteinä jossakin harjoitukessa, ostin aiheeseen liittyviä kirjoja Amazon:sta. En siis saanut juuri näkyvää aikaan, mutta jotain kuitenkin.
Ja ison osan viikonlopusta käytin kuitenkin kavereiden kanssa jutteluun, sohvalla löhöilyyn, lenkkeilyyn, kotihommiin, herkutteluun ja ennen kaikkea... lasten kanssa pelleilyyn. Saunaa unohtamatta. Ja pitkästä aikaa kuuntelin musiikkina Cheekkiä. Viime aikoina olen halunnut olla vain hiljaisuudessa, että varmasti saan keskityttyä siihen mitä teen. Etenkin kun espanjankielinen lähdemateriaali ei ole niin nopeaa luettavaa kuin englannin tai suomenkielinen. Ainakaan minulle. Ja ainakaan vielä.
Mutta jos tarkkoja ollaan ja mietin elämääni kokonaisuudessa, niin olen aina tarvinnut sen pari tuntia aamulla heräämiseen, enemmänkin jos on todella aikainen herääminen kyseessä ja vastaavasti illalla pari kolme tuntia rauhoittumiseen omissa oloissa. johtunee varmaan pitkälti siitä, että kuitenkin nautin kun ympärillä on ihmisiä ja puhetta ja erilaisia näkökantoja ja hälinää. Tasapaino on kuitenkin säilytettävä.
Vastaavasti taas jos mietin, niin uupumiseni/burnoutit ovat aina tulleet pian sen jälkeen kun miunlla ei ole ollut mahdollisuutta pitää tuota rauhallista hetkeä aamulla ja illalla ennen nukkumaan menoa. Vastaavasti jos aletaan pohtimaan sitten paljonko vuokrokaudessa onkaan tunteja, niin se sosiaalinen puoli pitäisi siis saada tyydytettyä työpäivän/koulupäivän aikana koska helposti tuo rauhallinen aika ja nukkuminen vie sen 14 tuntia päivästä. Töissä yleensä ollaan se 7-8 tuntia päivässä, joten ei siinä nyt enää paljon ylimääräistä ole.
Lasten ollessa pieniä, rauhoittuminen oli helppo järjestää, kun klo 20 mennessä kuului lapsilta vain tuhinaa. Nyt kun lapset ovat teinejä, niin rauhoittuminen vaatii jo järjestelyjä. Joko mennä omiin oloihin nurkan taa tai sittne odottaa, että lapset menevät nukkumaan. jälkimmäinen on ollut meillä se parempi tapa, koska näin iltaisin/öisin kuitenkin keskittymiseni lukemiseen tai tehtäviinkin on parempi kuin päivällä. Kukaan ei ainakaan keskeytä.
Ja vaikka tuntuukin, että tämä viikonloppu meni aivan harakoille ja en saanut oikein mitään aikaan, niin se nyt ei ihan pidä paikkansa. Toki on todennäköisesti puhtaasti siitä kiinni, että asetan itselleni tavoitteet turhan korkealle, eihän kenenkään ole tarkoitus vain opiskella ja opiskella ja opiskella. Se olisi sama kuin tekisi aina vain töitä. Ja sen tiedän, että siitä ei hyvää seuraa. Vaikka tuon tiedostankin, niin silti sisällä on pettymys itseen, että en saanutkaan tänä viikonloppuna tehtyä niin paljon kuin viime viikonloppuna. Luin kuitenkin koko Kauppalain läpi, aloitin myös persiilleen menneen tutkimusesseen kirjoitustyylin muokkaamisen. Lueskelin uutisia ja artikkeleita, joita voisin käyttää jossakin vaiheessa ehkä lähteinä jossakin harjoitukessa, ostin aiheeseen liittyviä kirjoja Amazon:sta. En siis saanut juuri näkyvää aikaan, mutta jotain kuitenkin.
Ja ison osan viikonlopusta käytin kuitenkin kavereiden kanssa jutteluun, sohvalla löhöilyyn, lenkkeilyyn, kotihommiin, herkutteluun ja ennen kaikkea... lasten kanssa pelleilyyn. Saunaa unohtamatta. Ja pitkästä aikaa kuuntelin musiikkina Cheekkiä. Viime aikoina olen halunnut olla vain hiljaisuudessa, että varmasti saan keskityttyä siihen mitä teen. Etenkin kun espanjankielinen lähdemateriaali ei ole niin nopeaa luettavaa kuin englannin tai suomenkielinen. Ainakaan minulle. Ja ainakaan vielä.
perjantai 5. helmikuuta 2016
Myönnettään
Myönnetään, että minula on ollut aivan väärä kuva opiskelusta. Tai ehkä ei niinkään. Ehkä ennemminkin niin, että olen nyt löytänyt oman tapani opiskella.
Aiemmin olen aina ollut sitä mieltä että minusta ei ole istumaan koulun penkillä ja kuuntelemaan kun opettaja antaa vlamiiksi pureskeltuja ajatuksia opittavaksi. Luulen että aika moni allekirjoittaa tämän. Ja olen aina halunnut itse oivaltaa eri lähteistä koottuna erilaisia kokonaisuuksia, en niinkään mitään yksittäisiä pieniä paloja.
Vielä suurempi ennakkoluulo minulla on ollut kaikkia korkeakouluopintoja vastaan. Olen mieltänyt että niissä opiskellaan vain erilaisia tieteitä joilla ei ole käytännön kanssa mitään tekemistä. kun joku on kertonut minulle olevansa joko ammattikorkeakouluopiskelija tai yliopisto-opiskelija niin olen mielessäni miettinyt "tuokin valmistuu kortistoon".
Ja nyt... kun itse opiskelen ammattikorkeakoulussa, niin on toki ollut pakko tarkistaa omaa asennettaan. En meinaan ajatellut valmsitua kortistoon. Eikä varmasti kukaan korkeakouluopiskelija niin ajattele, oli sitten työllisyystilanne tässä maassa mikä tahansa.
Itseasiassa. Jos nyt olenkin jo ehtinyt vähän ottamaan kierroksia "turhan opiskelusta", niin olen sentään yhä selvinnyt vain pienellä itsekseen marisemissella. Loppujen lopuksi työelämässä on paljon turhia työvaiheita alasta riippumatta, jos vain joskus olisi aikaa istahtaa alas ja pohtia työn vaiheita oikein ajatuksella. Niitä turhia vaiheita tehostamalla voisi kai selvitä myös monessa kohtaa muilta kustannussäästöiltä jotka pahimmillaan tarkoittavat YT_neuvotteluja.
Ja toinenkin itseasiassa. Tänään huomasin, että ainakin ammattikorkeakoulussa opiskelu tänä päivänä on erittäin käytännön läheistä ja asioihin on ainakin toistaiseksi tartuttu ongelma edellä. Eli juurikin sitä miten itse opin parhaiten... ratkaise ongelma. Ei kuivaa teoriaa liikaa, luennolta saat vinkit pääpiirteittäin, mutta loppu onkin sinusta itsestäsi kiinni. Ota selvää, pähkäile, ratkaise. Kysy opettajalta vinkkiä.
Ja vaikka kuinka huomaan, että hallitsen joitain asioita paremmin kuin jotkut muut, niin opin silti uutta. Esimerkiksi tiedän kyllä, että osaan kirjoittaa markkinointikirjeitä, myyntipuheita ja mainosmateriaalia ja asiakkaan sivuille sisältöä... mutta kirjoitapa tieteellinen tutkielma tai julkaisu... yksi sellainen tutkielma olikin minusta jo varsin hyvällä mallilla, mutta tänään luennolla opin, että olen tehnyt sen aivan persiilleen. Onneksi en ole sitä palauttanut vielä, joten ehdin tekemään sen alusta. Ta isiis muotoilemaan sanani uudelleen.
Ja juridiikan luennolla opin paljonkin uutta vaikka sopimuslainsäädäntö onkin jokseenkin tuttua ja mm. siihen on joutunut perehtymään työn puolesta hyvinkin syvällisesti. Vaikka kuinka olen joutunut perehtymään syvällisesti niin lakipykälät vaativat aina jatkuvaa seurantaa ja päivitystä. Vaikka itse lait eivät helposti muutu vaan lakimuutos on pitkä prosessi, niin niitä nyt on viime aikoina alettu päivittämään tälle vuosituhannelle. Ja esimerkiksi oikeustoimilaki on meillä liki 90 vuotta vanha.
Luennoilla kuitenkin huomasin erään seikan. Porukassamme on muutama vakiotyyppi jotka uskaltavat aukaista suunsa ja ovatkin aktiivisesti äänessä. tokihan olemme tehneet erilaisia miellejärjestelmätestejä ja -analyysejä joiden mukaan voi päätellä millainen kukin on ja miten käyttäytyy luennoilla, mutta jotenkin silti on silmiin pistävää että aina samat tyypit on äänessä. Minä nyt toki olen yksi heistä.
Yllättäin näistäkin jotka ovat äänessä, on puolet myynnin ja markkinoinnin kanssa tekemisissä työnsä puolesta. Joskus minua jopa hävettää (uusi tunne, en juurikaan ole osannut häpeillä tekemisiäni tai sanomisiani) että ehdin avata suuni johonkin aiheeseen liittyen. Näin verkko-opiskelussa kun voi olla että joku on vain hitaampi naputtelemaan näppäimistöä kuin minä ja ei ehkä siksi ehdi kysyä samaa kysymystä. Toisaalta olen myös huomannut, että tietyt puheliaammat tyypit kysyvät helposti minulta privaatisti tulleista tehtävistä tai oliko luennolla jotakin huomioitavaa, jos itse ei päässyt paikalle. Ei se minua haittaa. Ja itseasiassa olen yllättynyt miten tiiviisti meillä porukka pitää yhteyttä vaikka olemme vain kerran nähneet ja kaikki ei silloinkaan ole olleet paikalla. Sanoisin, että pidämme enemmän yhteyttä verkossa kuin jos olisimme päiväopinnoissa normaalisti koulussa.
No... verkko-opinnoissa ehdin juuri hehkuttaa, että ei tarvita kirjoja ollenkaan!!! kun kaikki materiaali on verkossa ja saatavilla ilmaiseksi... VÄÄRIN! Suurin osa materiaalista kyllä, mutta tänään sitten alkoi se ensimmäinen kurssi, jossa tarvitaan kirja. Ja sitähän ei saa e-kirjana. Ei kun hakemaan, josko sitä saisi kirjastosta. Juu saahan sen sieltä... 110 km:n päässä on lähin vapaa kappale. lähdenkö tästä vaikka iltalenkille sinne? Ehkäpä en.
Voi olla että lähikirjastossa 50 km:n päässä olisi tulossa 2 viikon sisällä ellei lainaaja uusi lainaansa tai palauta kirjaa myöhässä. Mutta kun itsellä on tentti kirjasta reilun kuukauden päästä, niin en voi ottaa sitä riskiä että jäisin odottamaan kirjaa sitä kautta. Kirjakin kun on "kevyt" "Juridiikan perusteet". Etsiskellessäni kirjaa totesin, että itseasiassa sisältö on sellainen, että tuo kirja minun ehdottomasti kannattaa ostaa ja päivittää vain tietoja tarvittaessa jos ja kun joku pykälä muuttuu. jotakin muutoksia on hiljan jo tullut koska edellinen painos oli vuodelta 2014 ja tämä tuorein painos on vuodelta 2015. Ja vanhempi painos ei kelpaa opettajalle.
Aiemmin olen aina ollut sitä mieltä että minusta ei ole istumaan koulun penkillä ja kuuntelemaan kun opettaja antaa vlamiiksi pureskeltuja ajatuksia opittavaksi. Luulen että aika moni allekirjoittaa tämän. Ja olen aina halunnut itse oivaltaa eri lähteistä koottuna erilaisia kokonaisuuksia, en niinkään mitään yksittäisiä pieniä paloja.
Vielä suurempi ennakkoluulo minulla on ollut kaikkia korkeakouluopintoja vastaan. Olen mieltänyt että niissä opiskellaan vain erilaisia tieteitä joilla ei ole käytännön kanssa mitään tekemistä. kun joku on kertonut minulle olevansa joko ammattikorkeakouluopiskelija tai yliopisto-opiskelija niin olen mielessäni miettinyt "tuokin valmistuu kortistoon".
Ja nyt... kun itse opiskelen ammattikorkeakoulussa, niin on toki ollut pakko tarkistaa omaa asennettaan. En meinaan ajatellut valmsitua kortistoon. Eikä varmasti kukaan korkeakouluopiskelija niin ajattele, oli sitten työllisyystilanne tässä maassa mikä tahansa.
Itseasiassa. Jos nyt olenkin jo ehtinyt vähän ottamaan kierroksia "turhan opiskelusta", niin olen sentään yhä selvinnyt vain pienellä itsekseen marisemissella. Loppujen lopuksi työelämässä on paljon turhia työvaiheita alasta riippumatta, jos vain joskus olisi aikaa istahtaa alas ja pohtia työn vaiheita oikein ajatuksella. Niitä turhia vaiheita tehostamalla voisi kai selvitä myös monessa kohtaa muilta kustannussäästöiltä jotka pahimmillaan tarkoittavat YT_neuvotteluja.
Ja toinenkin itseasiassa. Tänään huomasin, että ainakin ammattikorkeakoulussa opiskelu tänä päivänä on erittäin käytännön läheistä ja asioihin on ainakin toistaiseksi tartuttu ongelma edellä. Eli juurikin sitä miten itse opin parhaiten... ratkaise ongelma. Ei kuivaa teoriaa liikaa, luennolta saat vinkit pääpiirteittäin, mutta loppu onkin sinusta itsestäsi kiinni. Ota selvää, pähkäile, ratkaise. Kysy opettajalta vinkkiä.
Ja vaikka kuinka huomaan, että hallitsen joitain asioita paremmin kuin jotkut muut, niin opin silti uutta. Esimerkiksi tiedän kyllä, että osaan kirjoittaa markkinointikirjeitä, myyntipuheita ja mainosmateriaalia ja asiakkaan sivuille sisältöä... mutta kirjoitapa tieteellinen tutkielma tai julkaisu... yksi sellainen tutkielma olikin minusta jo varsin hyvällä mallilla, mutta tänään luennolla opin, että olen tehnyt sen aivan persiilleen. Onneksi en ole sitä palauttanut vielä, joten ehdin tekemään sen alusta. Ta isiis muotoilemaan sanani uudelleen.
Ja juridiikan luennolla opin paljonkin uutta vaikka sopimuslainsäädäntö onkin jokseenkin tuttua ja mm. siihen on joutunut perehtymään työn puolesta hyvinkin syvällisesti. Vaikka kuinka olen joutunut perehtymään syvällisesti niin lakipykälät vaativat aina jatkuvaa seurantaa ja päivitystä. Vaikka itse lait eivät helposti muutu vaan lakimuutos on pitkä prosessi, niin niitä nyt on viime aikoina alettu päivittämään tälle vuosituhannelle. Ja esimerkiksi oikeustoimilaki on meillä liki 90 vuotta vanha.
Luennoilla kuitenkin huomasin erään seikan. Porukassamme on muutama vakiotyyppi jotka uskaltavat aukaista suunsa ja ovatkin aktiivisesti äänessä. tokihan olemme tehneet erilaisia miellejärjestelmätestejä ja -analyysejä joiden mukaan voi päätellä millainen kukin on ja miten käyttäytyy luennoilla, mutta jotenkin silti on silmiin pistävää että aina samat tyypit on äänessä. Minä nyt toki olen yksi heistä.
Yllättäin näistäkin jotka ovat äänessä, on puolet myynnin ja markkinoinnin kanssa tekemisissä työnsä puolesta. Joskus minua jopa hävettää (uusi tunne, en juurikaan ole osannut häpeillä tekemisiäni tai sanomisiani) että ehdin avata suuni johonkin aiheeseen liittyen. Näin verkko-opiskelussa kun voi olla että joku on vain hitaampi naputtelemaan näppäimistöä kuin minä ja ei ehkä siksi ehdi kysyä samaa kysymystä. Toisaalta olen myös huomannut, että tietyt puheliaammat tyypit kysyvät helposti minulta privaatisti tulleista tehtävistä tai oliko luennolla jotakin huomioitavaa, jos itse ei päässyt paikalle. Ei se minua haittaa. Ja itseasiassa olen yllättynyt miten tiiviisti meillä porukka pitää yhteyttä vaikka olemme vain kerran nähneet ja kaikki ei silloinkaan ole olleet paikalla. Sanoisin, että pidämme enemmän yhteyttä verkossa kuin jos olisimme päiväopinnoissa normaalisti koulussa.
No... verkko-opinnoissa ehdin juuri hehkuttaa, että ei tarvita kirjoja ollenkaan!!! kun kaikki materiaali on verkossa ja saatavilla ilmaiseksi... VÄÄRIN! Suurin osa materiaalista kyllä, mutta tänään sitten alkoi se ensimmäinen kurssi, jossa tarvitaan kirja. Ja sitähän ei saa e-kirjana. Ei kun hakemaan, josko sitä saisi kirjastosta. Juu saahan sen sieltä... 110 km:n päässä on lähin vapaa kappale. lähdenkö tästä vaikka iltalenkille sinne? Ehkäpä en.
Voi olla että lähikirjastossa 50 km:n päässä olisi tulossa 2 viikon sisällä ellei lainaaja uusi lainaansa tai palauta kirjaa myöhässä. Mutta kun itsellä on tentti kirjasta reilun kuukauden päästä, niin en voi ottaa sitä riskiä että jäisin odottamaan kirjaa sitä kautta. Kirjakin kun on "kevyt" "Juridiikan perusteet". Etsiskellessäni kirjaa totesin, että itseasiassa sisältö on sellainen, että tuo kirja minun ehdottomasti kannattaa ostaa ja päivittää vain tietoja tarvittaessa jos ja kun joku pykälä muuttuu. jotakin muutoksia on hiljan jo tullut koska edellinen painos oli vuodelta 2014 ja tämä tuorein painos on vuodelta 2015. Ja vanhempi painos ei kelpaa opettajalle.
tiistai 2. helmikuuta 2016
Ihan vaan siltä varalta että...
Vaikka olen innoissani opiskelustani, niin opiskelun kaikki osa-alueet eivät ole minun mieleen. En voi sietää käytettävä ohjelmia, mutta ymmärrän toki sen, että monessa yrityksessä kyseiset ohjelmat ovat käytössä ja mahdollisesti joudun niitä tulevaisuudessakin käyttämään, tykkäsin siitä sitten tai en. Ja pakko on ennenkin ollut pätevä motivaattori opiskella uusia asioita.
En myöskään ymmärrä miksi on käytettävä joka pirun harjoituksessa opinnäytetyön pohjaa, koska sitä tuskin tulen jatkossa käyttämään enää opinnäytetyön jälkeen. Ei se muuten minua niin edes haittaisi, mutta 3 sivun artikkelin/esseen/raportin kirjoittamiseen menee älyttömästi aikaa kun sinne tungetaan kaikki muutkin härpäkkeet lisäksi. Tosin... ajattelin tehdä itselleni valmiin pohjan jossa tarvitsee vain muutella vähän otsikkoa, päivämäärää ja sisältöä. Mutta että saisin sen ensimmäisen pohja tehtyä... huoh. Motivaatio on niiiiiiiin pakkasella ja vasta podettu migreeni ei sitä myöskään nostata.
No, olipa sitten tehtävä tiedonhausta. Ja miten käytetään kirjaston tietokantoja. Helppoa kuin heinän teko, eikö vaan? Tai sitten ei. Mikä on sen ärsyttävämpää kuin tehdä hakuja tietokannassa, josta niitä ei löydy, ei vaikka kuinka käytät mahdollisimman kuvaavia sanoja. Onneksi tiedonhakuun oli käytettävissä muitakin vaihtoehtoja, kuten aina pätevä Google, joten hyödynnettiin sitten sitäkin. Toki muitakin hakukoneita.
No tylsäksi se käy sittenkin. Ja otin kupin teetä ja totesin, että voinhan minä vähän piruillakin... osan lähdemateriaalista hain englanniksi. Sen nyt ymmärtää kun kielten opiskelu on meillä integroituna muihin aiheisiin ja opintokokonaisuuksiin. Harkitsin josko tekisin hakuja myös ruotsiksi... mutta kun ruotsi on minulla niin ruotunut ja se on aina ollut minulle niiiiiiiiiiiin pakkopullaa, niin kiitos, mutta ei kiitos. Ja oikeasti... tällä alalla tarvitaan eniten englantia. No, koska olen tottunut lukemaan kuitenkin alan artikkeleita ja kirjoja englanniksi, niin jotakin haastetta.
Ja ihan vain siltä varalta, että päädyn oppilasvaihtoon vaikkapa espanjan kieliseen maahan niin hain noin puolet lähteistä englanniksi, kolmasosan espanjaksi ja loput suomeksi. Hakuja tehdessäni mietiskelin, että mitähän opettaja tykkää... ei ehkä opettajalta taitu tuo espanja samalla tavalla. Tai mistä sitä tietää. Ja tiedän jo mihin kokonaisuuteen on meillä integroituna ruotsia ja mietin näinkö pääsen kurssista läpi, jos vastaan kaikkeen vaan espanjaksi. Todennäköisesti opettaja osaa yhtä paljon espanjaa mitä minä ruotsia.
Tuo siis oli tiedonhaun harjoitus, hakutuloksia hyödynnetään sitten parissa muussa harjoituksessa. Niitä varten pitää vääntää se valmis pohja, ettei minulla nouse savu korvista. Ja itse essee/raportti/tutkielma toki kirjoitetaan suomeksi, joten ei opettaja joudu sentään Google Translatoria käyttämään minun harkkoja lukiessaan ;)
Vaan harjoitusta tehdessäni keksi koneeni sitten, että ilmeisesti tämä akka ei tartte enempää tietoa ja otti ja kaatui koko p***a. Hetken tuijotin näyttöä epäuskoisena mutta ei siinä... onneksi olin saanut jo tehdyt tiedot ylös ja onneksi olin jopa muistanut niitä tallentaakin - vaikka ohjelmat nykyään aktiivisesti tallentavat itse tehtyä työtä. Muistan kuitenkin joskus tehneeni 60 sivuista esseetä/tutkielmaa ja tietenkään en ollut muistanut tallentaa riittävän usein, joten lähes kaikki katosi. tuosta on jo aikaa, mutta oppi meni silloin jo perille. Jos teet jotakin, muista tallentaa. Oli se sittne iso tai pieni työ mitä teet.
En myöskään ymmärrä miksi on käytettävä joka pirun harjoituksessa opinnäytetyön pohjaa, koska sitä tuskin tulen jatkossa käyttämään enää opinnäytetyön jälkeen. Ei se muuten minua niin edes haittaisi, mutta 3 sivun artikkelin/esseen/raportin kirjoittamiseen menee älyttömästi aikaa kun sinne tungetaan kaikki muutkin härpäkkeet lisäksi. Tosin... ajattelin tehdä itselleni valmiin pohjan jossa tarvitsee vain muutella vähän otsikkoa, päivämäärää ja sisältöä. Mutta että saisin sen ensimmäisen pohja tehtyä... huoh. Motivaatio on niiiiiiiin pakkasella ja vasta podettu migreeni ei sitä myöskään nostata.
No, olipa sitten tehtävä tiedonhausta. Ja miten käytetään kirjaston tietokantoja. Helppoa kuin heinän teko, eikö vaan? Tai sitten ei. Mikä on sen ärsyttävämpää kuin tehdä hakuja tietokannassa, josta niitä ei löydy, ei vaikka kuinka käytät mahdollisimman kuvaavia sanoja. Onneksi tiedonhakuun oli käytettävissä muitakin vaihtoehtoja, kuten aina pätevä Google, joten hyödynnettiin sitten sitäkin. Toki muitakin hakukoneita.
No tylsäksi se käy sittenkin. Ja otin kupin teetä ja totesin, että voinhan minä vähän piruillakin... osan lähdemateriaalista hain englanniksi. Sen nyt ymmärtää kun kielten opiskelu on meillä integroituna muihin aiheisiin ja opintokokonaisuuksiin. Harkitsin josko tekisin hakuja myös ruotsiksi... mutta kun ruotsi on minulla niin ruotunut ja se on aina ollut minulle niiiiiiiiiiiin pakkopullaa, niin kiitos, mutta ei kiitos. Ja oikeasti... tällä alalla tarvitaan eniten englantia. No, koska olen tottunut lukemaan kuitenkin alan artikkeleita ja kirjoja englanniksi, niin jotakin haastetta.
Ja ihan vain siltä varalta, että päädyn oppilasvaihtoon vaikkapa espanjan kieliseen maahan niin hain noin puolet lähteistä englanniksi, kolmasosan espanjaksi ja loput suomeksi. Hakuja tehdessäni mietiskelin, että mitähän opettaja tykkää... ei ehkä opettajalta taitu tuo espanja samalla tavalla. Tai mistä sitä tietää. Ja tiedän jo mihin kokonaisuuteen on meillä integroituna ruotsia ja mietin näinkö pääsen kurssista läpi, jos vastaan kaikkeen vaan espanjaksi. Todennäköisesti opettaja osaa yhtä paljon espanjaa mitä minä ruotsia.
Tuo siis oli tiedonhaun harjoitus, hakutuloksia hyödynnetään sitten parissa muussa harjoituksessa. Niitä varten pitää vääntää se valmis pohja, ettei minulla nouse savu korvista. Ja itse essee/raportti/tutkielma toki kirjoitetaan suomeksi, joten ei opettaja joudu sentään Google Translatoria käyttämään minun harkkoja lukiessaan ;)
Vaan harjoitusta tehdessäni keksi koneeni sitten, että ilmeisesti tämä akka ei tartte enempää tietoa ja otti ja kaatui koko p***a. Hetken tuijotin näyttöä epäuskoisena mutta ei siinä... onneksi olin saanut jo tehdyt tiedot ylös ja onneksi olin jopa muistanut niitä tallentaakin - vaikka ohjelmat nykyään aktiivisesti tallentavat itse tehtyä työtä. Muistan kuitenkin joskus tehneeni 60 sivuista esseetä/tutkielmaa ja tietenkään en ollut muistanut tallentaa riittävän usein, joten lähes kaikki katosi. tuosta on jo aikaa, mutta oppi meni silloin jo perille. Jos teet jotakin, muista tallentaa. Oli se sittne iso tai pieni työ mitä teet.
sunnuntai 31. tammikuuta 2016
Opiskelijan viikonloppu
Ah... rankka opiskeluviikko takana ja viikonloppu edessä. Voi siis ottaa rennosti ja lämmittää saunan ja hemmotella itseään kasvonaamiolla ja jalkahoidolla... ehkä joku leffa Netflixistä ja vain rentoutumista ja oleilua. Näin siis ajattelin aamulla.
Vaan mielessäni kuulin sitten sen vinyylilevyn krrstz - äänen kun vilkaisin sähköpostia. Ai niin perkele. Olin ilmottautunut myös toiseen maksulliseen koulutukseen joka alkoi perjantaina. Siitä tuli myös tunnukset torstaina suljetulle opiskelualueelle, joten ei kun kirjautumaan sisään. Ensimmäinen ajatus oli tästä koulutuksesta että perun osallistumiseni, mutta sisällöstä huomasin, että eipä minun kannata peruakaan. Saan osan kolmannen vuoden opinnoistani suoritettua nyt tällä.
Ja kun saan osan opinnoista suoritettua jo nyt niin myöskin oppilasvaihtoon vaadittavat tarvittavat opintopisteet saan nopeammin kokoon.
Pääopintojeni parissa on tullut huomattua, että verkko-opiskelu vaatii itseltä todella paljon. Etenkin tässä mittakaavassa opiskelu. Luentoja meillä ei paljon ole joten harjoitustehtävät ovat laajoja ja vaativat paneutumista. Asiaa ei todellakaan helpota se, että tehtävän anto ei aina ole kovin selkeä, eikä myöskään se miten harjoitukset palautetaan opettajalle. Sentään olen jo oppinut mistä opiskelumateriaalit löytyvät näppärästi.
koulun puolesta linjaus on käyttää Microsoftin Office365:sta. Ja että se tuottaa minulle tuskaa. ei vain siksi, että yleensä en sitä käytä - oikeammin sanottuna, olen sitä pyrkinyt kaikin mahdollisin tavoin välttämään vaan myös siksi, että jo näinkin lyhyellä ajalla olen huomannut että se ei toimi kuten kuuluisi. Tai miten siis kertovat että sen kuuluisi toimia. Ja että se saa minut kiehumaan.
Esimerkiksi Office365:nllä tehdyt taulukot ja asiakirjat tallennt oneDrive palveluun. Ok. Koneella kaikki näyttää olevan ok. Loistavaa. Voit siis jatkaa harkkojen tekemistä vaikka jos olet matkalla jonnekin ja käytätkin puhelinta. vain kirjautumalla OneDriveen. Näin ainakin itse käsitän asian. Ja varmuuden vuoksi latasin myös Office365:n puhelimeenkin. Toki se on kevyempi versio, mutta eri ohjelmien takia myös ajattelin investoida mahdollisimman isoon muistikorttiin, jonka uusi puhelimeni ymmärtää.
Noh. Ei ole mitenkään uutta varmasti kenellekään, että päivällä yrität kovin vääntää jotakin harkkaa ja saada sitä jäsenneltyä järkevästi ja juuri kun olet nukahtamassa niin mieleesi tulee sitten se kuningasidea mitä, mistä ja miten toteutat asian. Nou hätä. Puhelin kouraan ja kirjaudu suit sait OneDriveen ja täydennä aloittamaasi työtä. Näin sen minusta siis kuuluisi toimia. Vaan OneDrive ilmoittaakin "ei asiakirjoja tässä kansiossa" jolloin minulle tulee mieleen "Mitä v****a!?!?!?" No... synkronoidaan puhelin läppäriin. Yes. Kaikki menee kuten kuuluu. Ainakin näyttäisi siltä, kun puhelinmuistiokin tuli tuplattua. Ja entäpä sitten OneDrive? Tyhjä. Ja kaikki mahdolliset kirosanat ilmoille. Ääneen. kirjoitan siis yöpöydällä olevaan vihkoon ajatukseni ja mieleeni tuli opiskelukaverin kommentti aimmin viikolta "Onko kiire vai tehdäänkö tietokoneella" Sentään hihitellen nukahdin kaikesta vitutuksesta huolimatta.
Aamulla pohdin ongelmaa. Jospa koneellani on joku asetus jossakin jolla estän OneDriven sykronoimisen. Tai jospa tehtävät eivät olekaan latautuneet OneDriveen. Tässä kun tekee useampia tehtäviä ja tallentelee niitä ohjeiden mukaan milloin minnekin, niin voi kai se olla mahdollista että ne onkin vain koneella eikä OneDrivessa. Ja ei kun kurkkaamaan. Ja kyllä ne siellä perkele on. Ja koneella on kaikki asetukset ok. Puhelimessa on kaikki asetukset ok.
Virustarkastus. Se on aina ensimmäinen minkä teen jos joku asia koneessa tai yhteyksissä kummastuttaa. ei... ei löydy viruksia, ei haittaohjelmia ja kukaan ei ole yrittänyt hakkeroida koneellenikaan. Sitäkin on muutaman kerran käynyt.
Ja tämä on yksi niistä lukuisista syistä miksi kartan Microsoftin tuotteita aina kuin vain on mahdollista. Eihän mikään järjestelmä ja ohjelma ole virheetön ja täydellinen, mutta yllättävän monen ilmaisohjelman kanssa minun ei kuitenkan ole tarvinnut taistella. GoogleDrive on kyllä tallentanut kaikki kuten kuuluukin ja ilman mitään erillisiä ohjelmien asennuksia puheimeen löydän sieltä kaikki mitä tarvitsen. Mutta se ei auta jos tehtävä pitääkin palauttaa opetajalle OneDriven kautta.
No... tänä viikonloppuna ei siis paljon rentouduta, mutta jospa ensi viikonloppuna sitten. Kun saan tämän viikon harkat tehtyä. Ne joilla on palautus ensi viikolla. Sitten ei olekaan näillä näkymin kuin 2 harkkaa tehtävänä, se tosin ei tokikaan tarkoita sitä etteikö niitä voisi tulla ensi viikolla lisää. Ja vaikka nyt ei niin paljon rentoudutakaan, niin kyllä saunassa tuli käytyä, kasvo- ja jalkahoito tehtyä, pari olutta tulee tässä otettua... ainoastaan Netflix vaihtui opiskelumateriaalin lukemiseen ja opiskeluvideoiden katseluun. Ja jos jonkun opettajan luento voi olla tylsä, niin teen siitä itselleni mielekkäämmän tekemällä muistiinpanoja, mutta passiivinen videon katselu samalta opettajalta voi olla suoranaista kidutusta. Luennolla sentään muiden kanssa voi meidän omilla yhteydenpitokanavilla heittää läppääkin aiheesta.
Vaan mielessäni kuulin sitten sen vinyylilevyn krrstz - äänen kun vilkaisin sähköpostia. Ai niin perkele. Olin ilmottautunut myös toiseen maksulliseen koulutukseen joka alkoi perjantaina. Siitä tuli myös tunnukset torstaina suljetulle opiskelualueelle, joten ei kun kirjautumaan sisään. Ensimmäinen ajatus oli tästä koulutuksesta että perun osallistumiseni, mutta sisällöstä huomasin, että eipä minun kannata peruakaan. Saan osan kolmannen vuoden opinnoistani suoritettua nyt tällä.
Ja kun saan osan opinnoista suoritettua jo nyt niin myöskin oppilasvaihtoon vaadittavat tarvittavat opintopisteet saan nopeammin kokoon.
Pääopintojeni parissa on tullut huomattua, että verkko-opiskelu vaatii itseltä todella paljon. Etenkin tässä mittakaavassa opiskelu. Luentoja meillä ei paljon ole joten harjoitustehtävät ovat laajoja ja vaativat paneutumista. Asiaa ei todellakaan helpota se, että tehtävän anto ei aina ole kovin selkeä, eikä myöskään se miten harjoitukset palautetaan opettajalle. Sentään olen jo oppinut mistä opiskelumateriaalit löytyvät näppärästi.
koulun puolesta linjaus on käyttää Microsoftin Office365:sta. Ja että se tuottaa minulle tuskaa. ei vain siksi, että yleensä en sitä käytä - oikeammin sanottuna, olen sitä pyrkinyt kaikin mahdollisin tavoin välttämään vaan myös siksi, että jo näinkin lyhyellä ajalla olen huomannut että se ei toimi kuten kuuluisi. Tai miten siis kertovat että sen kuuluisi toimia. Ja että se saa minut kiehumaan.
Esimerkiksi Office365:nllä tehdyt taulukot ja asiakirjat tallennt oneDrive palveluun. Ok. Koneella kaikki näyttää olevan ok. Loistavaa. Voit siis jatkaa harkkojen tekemistä vaikka jos olet matkalla jonnekin ja käytätkin puhelinta. vain kirjautumalla OneDriveen. Näin ainakin itse käsitän asian. Ja varmuuden vuoksi latasin myös Office365:n puhelimeenkin. Toki se on kevyempi versio, mutta eri ohjelmien takia myös ajattelin investoida mahdollisimman isoon muistikorttiin, jonka uusi puhelimeni ymmärtää.
Noh. Ei ole mitenkään uutta varmasti kenellekään, että päivällä yrität kovin vääntää jotakin harkkaa ja saada sitä jäsenneltyä järkevästi ja juuri kun olet nukahtamassa niin mieleesi tulee sitten se kuningasidea mitä, mistä ja miten toteutat asian. Nou hätä. Puhelin kouraan ja kirjaudu suit sait OneDriveen ja täydennä aloittamaasi työtä. Näin sen minusta siis kuuluisi toimia. Vaan OneDrive ilmoittaakin "ei asiakirjoja tässä kansiossa" jolloin minulle tulee mieleen "Mitä v****a!?!?!?" No... synkronoidaan puhelin läppäriin. Yes. Kaikki menee kuten kuuluu. Ainakin näyttäisi siltä, kun puhelinmuistiokin tuli tuplattua. Ja entäpä sitten OneDrive? Tyhjä. Ja kaikki mahdolliset kirosanat ilmoille. Ääneen. kirjoitan siis yöpöydällä olevaan vihkoon ajatukseni ja mieleeni tuli opiskelukaverin kommentti aimmin viikolta "Onko kiire vai tehdäänkö tietokoneella" Sentään hihitellen nukahdin kaikesta vitutuksesta huolimatta.
Aamulla pohdin ongelmaa. Jospa koneellani on joku asetus jossakin jolla estän OneDriven sykronoimisen. Tai jospa tehtävät eivät olekaan latautuneet OneDriveen. Tässä kun tekee useampia tehtäviä ja tallentelee niitä ohjeiden mukaan milloin minnekin, niin voi kai se olla mahdollista että ne onkin vain koneella eikä OneDrivessa. Ja ei kun kurkkaamaan. Ja kyllä ne siellä perkele on. Ja koneella on kaikki asetukset ok. Puhelimessa on kaikki asetukset ok.
Virustarkastus. Se on aina ensimmäinen minkä teen jos joku asia koneessa tai yhteyksissä kummastuttaa. ei... ei löydy viruksia, ei haittaohjelmia ja kukaan ei ole yrittänyt hakkeroida koneellenikaan. Sitäkin on muutaman kerran käynyt.
Ja tämä on yksi niistä lukuisista syistä miksi kartan Microsoftin tuotteita aina kuin vain on mahdollista. Eihän mikään järjestelmä ja ohjelma ole virheetön ja täydellinen, mutta yllättävän monen ilmaisohjelman kanssa minun ei kuitenkan ole tarvinnut taistella. GoogleDrive on kyllä tallentanut kaikki kuten kuuluukin ja ilman mitään erillisiä ohjelmien asennuksia puheimeen löydän sieltä kaikki mitä tarvitsen. Mutta se ei auta jos tehtävä pitääkin palauttaa opetajalle OneDriven kautta.
No... tänä viikonloppuna ei siis paljon rentouduta, mutta jospa ensi viikonloppuna sitten. Kun saan tämän viikon harkat tehtyä. Ne joilla on palautus ensi viikolla. Sitten ei olekaan näillä näkymin kuin 2 harkkaa tehtävänä, se tosin ei tokikaan tarkoita sitä etteikö niitä voisi tulla ensi viikolla lisää. Ja vaikka nyt ei niin paljon rentoudutakaan, niin kyllä saunassa tuli käytyä, kasvo- ja jalkahoito tehtyä, pari olutta tulee tässä otettua... ainoastaan Netflix vaihtui opiskelumateriaalin lukemiseen ja opiskeluvideoiden katseluun. Ja jos jonkun opettajan luento voi olla tylsä, niin teen siitä itselleni mielekkäämmän tekemällä muistiinpanoja, mutta passiivinen videon katselu samalta opettajalta voi olla suoranaista kidutusta. Luennolla sentään muiden kanssa voi meidän omilla yhteydenpitokanavilla heittää läppääkin aiheesta.
torstai 28. tammikuuta 2016
Kulttuurien törmäyskurssilla
Kolareita aina toisinaan sattuu. ainakin jos kaupunkilainen muuttaa maaseudulle kylään jossa on alle 100 asukasta. Alkuun noita kolareita sattui enemmänkin, mutta nyt viimeinen muutama kuukausi on ollut jo rauhallisempaa.
Naapurin rouva on jo vihdoin ymmärtänyt etten välitä hänen seurastaan ja en todellakaan jaksa hänen seuraansa jos 2 minuutissa alkaa minulle haukkumaan Miestäni. Ei ole paljon enää näkynyt ja hyvä niin. Muutenkin ilmeisesti juorut on olleet vain niitä samoja koska mitään uusia juoruja ei ole korviini kantautunut. Ja näin pienellä kylällä niitä juoruja vain ei voi olla kuulematta.
Huvittavaa noissa juoruiluissa on, että kukaan kylällä ei niistä pidä silloin kun ne osuvat omalle kohdalle, mutta kaikki sitä harrastaa. Ja kaikki tietää että kylällä juorutaan. Minusta asiaan olisi hyvin yksinkertainen ratkaisu. Jokainen pitäisi huolen omista asioistaan ja jättäisi sen juoruilun. Vaatiihan se opettelua, etenkin jos alkoholilla on jo enemmän tai vähemmän pitempään pehmitetty päätä, mutta ei se nyt voi olla vaikea keskittyä elämään vain omaa elämäänsä ja antaa muidenkin elää omineen.
Nyt poikkesi pitkästä aikaa, jo kaukaa kiekui minua ja kertoi tuovansa postia. Minä nyt en muutenkaan ollut tavoistani poiketen erityisen hyvällä tuulella ja vielä kun tuli keskeyttämään harkkatyön joka vaati minulta keskittymistä, niin vastaanotto oli kaikkea muuta kuin ystävällinen. Taisi siinä puoli kylää kuulla kun täräytin koko keuhkojeni tilavuudelta "MINÄ OSAAN ITSEKIN KÄVELLÄ LAATIKOLLE HAKEMAAN POSTINI! Että kiitos vaan, mutta jatkossa anna olla!!!"
Hyväähän naapuri ehkä tarkoitti, mutta kun moiseen ei ole tottunut, niin kyllä minä haluan ihan itse hakea postini edelleen. Toisaalta syykin äkilliseen postin kiikuttamiseen saattoi puhtaasti olla se, että kyläläiset haluavat kuulla edes jotain uutta, edes sen mitä postia meille tulee. Edellisellä viikolla kun oli Miehen kirje päätynyt naapurin rouvalle. Ehkä vahingossa hänen laatikkoon, mutta vahingossa ei rouva varmasti sitä avattuna tänne tuonut. Siitä on hyvä sitten vetää omia johtopäätöksiä, jotka kuitenkin menevät taas metsään.
No... postiepisodi oli ja meni ja postimme on saanut odottaa nyt laatikossa että minä itse haen sen. Tai sitten lapset koulusta tullessaan. Vaan sitten pästäänkin toisene aiheeseen.
Jo pari viikkoa olen ollut aivan varma, että koirani korvissa on jotakin sanomista, ja että koirani ei ole kunnossa ihan muutenkaan. Kylällä - ja Mieheltäkin - kuulin "ei sillä voi olla korvissa mitään, se on pystykorvainen, ei niillä ikinä ole korvien kanssa ongelmia". Ja yhtenä unettomana yönä sitten varasin koiralle tuossa eläinlääkärille aikaa netin kautta. Ajattelin, että ei siitä haittaa ole vaikka eläinlääkäri vilkaisee ja jos ei muuta, ni pistetäänpä sitten rokotukset kuntoon ainakin.
Ensin älähti Mies. "Miksi eläinlääkäri sieltä asti!? miksei tuo oman kunnan eläinlääkäri käy?" Perustelin. Tuo eläinlääkäri on sellaisessa paikassa että saan samalla käytyä niin Motonetissa, Tokmannilla, Prismassa, Apteekissa, Lidlissä, Gigantissa, Veikon Koneella... ja se oli ainoa eläinlääkäri jolla oli jonkinlainen hinnasto edes esillä, että pystyi vähän edes hyvin karkeaa suuntaa antavaa kustannusarviota tekemään ennen sinne menoa. Lisäksi tarvittaessa he pystyvät tekemään samassa paikassa leikkauksiakin, ottamaan kuvia, labroja jne - mitä kunnan eläinlääkäri ei pysty tekemään.
Ei siinä. Pitkin hampain lähdettiin käymään eläinlääkärissä. Ja kas... pystykorvaisella koirallani on kuin onkin bakteeriperäinen korvatulehdus. Miehen ilme oli näkemisen arvoinen kun toin koiran takaisin autoon ja sanoin käyväni vielä maksamassa ja hakemassa lääkkeet. rokotuksia ei nyt voinut koiralle antaa tulehduksen takia, mutta hinta-laatusuhde oli kyllä kohdallaan. Olin varautunut kalliimpaan reissuun. Ja koska koiramme on ollut heittopussi ja tämä oli meillä ensimmäinen kerta eläinlääkärissä, niin sain minäkin yllättyä... 2 vuotta kun on työstänyt heittopussikoiran ei toivottuja piirteitä käytöksestä ja hionut yhteisymmärrystä ja ollaan päästy pitkälle, niin oli suuni loksahtaa auki, kun koira olisikin mieluummin lähtenyt karkuun. Ja koska ei päässyt karkuun, niin ulisi sitten koko 45 minuuttia aivan suoraa huutoa paniikissa.
No, tyytyväisenä kuitenkin palasin kotiin ja laitoin lääkkeet korviin. Olin aloittamassa luentoa kun naapuri pyyhälsi traktorilla auraamaan pihan ja poikkesi myös sisälle. Silloin mieleeni tuli, että ehkäpä on syytä pistää kylälle juoru liikkeelle, että opiskelen ja pitää vähän varoen tulla sisään jos vaikka olenkin luennolla. Maaseudun ikävä puoli... ovissa ei ole ovikelloja ja yleensä tullaan tupaan vaan. Toki monet kolistavat ja koputtavat kyllä, ettei nyt ihan säikytetä, mutta silti. Mainitsin että just tultiin eläinlääkäriltä ja naapuri kyseli miksemme menneet toiselle eläinlääkärille, joka olisi ollut 20 km kauempanakin vielä. Huoh.
toki tiedän, että kylällä on ollut tapana että koirat viedään sinne hoidettavaksi. On ollut kuulema pätevä lääkäri. Mutta hän ei pysty tekemään tarvittaessa kaikkia toimenpiteitä. Naapuri oli sittne poikennut talliin juttelemaan Miehen kanssa. mies tiesi kertoa että oli naapuri ilmeisesti ottanut tunteisiinsa että en ollut samalle lääkärille koiraa vienyt mihin "kaikki" muutkin vie koiriaan. Huoh.
Vaan niin... minkäs teet. Vaikka kuinka olen täällä asunut vuoden ja viihtynyt hyvin ja paikka tuntuu kodilta, niin olen siltikin yhä kaupunkilainen ja en koe edes olevani maalainen. Ja jos täällä nyt on ollut tapana iät ja ajat toimia kuten ovat toimineet, niin en minä taivu kyllä antiikin aikasiin kaavoihin vaan teen oman pääni mukaan. Eipä ihme, että kylällä juorutaan.
Jos minun täytyy päästä liikkumaan kuntakeskukseen ja Mies ei olekaan kotona, niin en minä lähde naapurien ovia koputtelemaan vaan tilaan taksin. Asiointilinjalla se on edullistakin.
Kylän väestörakenne on sitä luokkaa, että suurin osa tämän kylän ihmisistä käy mieluiten K-kaupalla. Minä olen niitä harvoja jotka käyttävät S-kauppaa. Mutta onko syy siinä, että K-kauppa on ollut aiemmien vai siinä että K-kaupalla on Alko ja S-kaupalla on posti. Minulla on enemmän asiaa postiin kuin Alkoon.
Ja kylällähän on jopa Osuuspankki, mutta minä käytän S-pankkia.
Kylällä on tapana lähteä Tornioon ostoksille, kun minä menen Rovaniemelle.
Ja naapurin rouvalla oli vaikeuksia ymmärtää viime vuonna, että keinun viereen ei tule puutarhapöytää, kuten ennen on ollut. Kaipa olen kamala akka siinäkin, kun joulukuusikin on ollut tänä vuonna eri paikassa mitä aiempina vuosina.
Ja jos nyt muut haluavat viedä koiransa sille yhdelle eläinlääkärille hoidetavaksi, niin viekööt. Minä vien jatkossakin tuonne missä nyt kävin.
Mitäs koira sitten... No, vaikka joutui "kauhujen taloon" niin lääkitys ilmeisestikin jo tehoaa, koska on vieressä ollut torkkumassa ja välillä aina nostaa päättään ja katsoo minua kohti varsin onnellisen ja rakastuneen oloisesti ja mörisee pitkään ja tyytyväisenä. Ja ainakin käteni on hyvin nuoltu puhtaaksi. Eikä mitään ulinaa tai pientäkään vikinää pidä enää kun korvia lääkitään vaan on silmät pyörii päässä nautinnosta kun korvia puhdistetaan. Toivon vain että jälkikontrollissa ei ole sama meteli päällä.
Naapurin rouva on jo vihdoin ymmärtänyt etten välitä hänen seurastaan ja en todellakaan jaksa hänen seuraansa jos 2 minuutissa alkaa minulle haukkumaan Miestäni. Ei ole paljon enää näkynyt ja hyvä niin. Muutenkin ilmeisesti juorut on olleet vain niitä samoja koska mitään uusia juoruja ei ole korviini kantautunut. Ja näin pienellä kylällä niitä juoruja vain ei voi olla kuulematta.
Huvittavaa noissa juoruiluissa on, että kukaan kylällä ei niistä pidä silloin kun ne osuvat omalle kohdalle, mutta kaikki sitä harrastaa. Ja kaikki tietää että kylällä juorutaan. Minusta asiaan olisi hyvin yksinkertainen ratkaisu. Jokainen pitäisi huolen omista asioistaan ja jättäisi sen juoruilun. Vaatiihan se opettelua, etenkin jos alkoholilla on jo enemmän tai vähemmän pitempään pehmitetty päätä, mutta ei se nyt voi olla vaikea keskittyä elämään vain omaa elämäänsä ja antaa muidenkin elää omineen.
Nyt poikkesi pitkästä aikaa, jo kaukaa kiekui minua ja kertoi tuovansa postia. Minä nyt en muutenkaan ollut tavoistani poiketen erityisen hyvällä tuulella ja vielä kun tuli keskeyttämään harkkatyön joka vaati minulta keskittymistä, niin vastaanotto oli kaikkea muuta kuin ystävällinen. Taisi siinä puoli kylää kuulla kun täräytin koko keuhkojeni tilavuudelta "MINÄ OSAAN ITSEKIN KÄVELLÄ LAATIKOLLE HAKEMAAN POSTINI! Että kiitos vaan, mutta jatkossa anna olla!!!"
Hyväähän naapuri ehkä tarkoitti, mutta kun moiseen ei ole tottunut, niin kyllä minä haluan ihan itse hakea postini edelleen. Toisaalta syykin äkilliseen postin kiikuttamiseen saattoi puhtaasti olla se, että kyläläiset haluavat kuulla edes jotain uutta, edes sen mitä postia meille tulee. Edellisellä viikolla kun oli Miehen kirje päätynyt naapurin rouvalle. Ehkä vahingossa hänen laatikkoon, mutta vahingossa ei rouva varmasti sitä avattuna tänne tuonut. Siitä on hyvä sitten vetää omia johtopäätöksiä, jotka kuitenkin menevät taas metsään.
No... postiepisodi oli ja meni ja postimme on saanut odottaa nyt laatikossa että minä itse haen sen. Tai sitten lapset koulusta tullessaan. Vaan sitten pästäänkin toisene aiheeseen.
Jo pari viikkoa olen ollut aivan varma, että koirani korvissa on jotakin sanomista, ja että koirani ei ole kunnossa ihan muutenkaan. Kylällä - ja Mieheltäkin - kuulin "ei sillä voi olla korvissa mitään, se on pystykorvainen, ei niillä ikinä ole korvien kanssa ongelmia". Ja yhtenä unettomana yönä sitten varasin koiralle tuossa eläinlääkärille aikaa netin kautta. Ajattelin, että ei siitä haittaa ole vaikka eläinlääkäri vilkaisee ja jos ei muuta, ni pistetäänpä sitten rokotukset kuntoon ainakin.
Ensin älähti Mies. "Miksi eläinlääkäri sieltä asti!? miksei tuo oman kunnan eläinlääkäri käy?" Perustelin. Tuo eläinlääkäri on sellaisessa paikassa että saan samalla käytyä niin Motonetissa, Tokmannilla, Prismassa, Apteekissa, Lidlissä, Gigantissa, Veikon Koneella... ja se oli ainoa eläinlääkäri jolla oli jonkinlainen hinnasto edes esillä, että pystyi vähän edes hyvin karkeaa suuntaa antavaa kustannusarviota tekemään ennen sinne menoa. Lisäksi tarvittaessa he pystyvät tekemään samassa paikassa leikkauksiakin, ottamaan kuvia, labroja jne - mitä kunnan eläinlääkäri ei pysty tekemään.
Ei siinä. Pitkin hampain lähdettiin käymään eläinlääkärissä. Ja kas... pystykorvaisella koirallani on kuin onkin bakteeriperäinen korvatulehdus. Miehen ilme oli näkemisen arvoinen kun toin koiran takaisin autoon ja sanoin käyväni vielä maksamassa ja hakemassa lääkkeet. rokotuksia ei nyt voinut koiralle antaa tulehduksen takia, mutta hinta-laatusuhde oli kyllä kohdallaan. Olin varautunut kalliimpaan reissuun. Ja koska koiramme on ollut heittopussi ja tämä oli meillä ensimmäinen kerta eläinlääkärissä, niin sain minäkin yllättyä... 2 vuotta kun on työstänyt heittopussikoiran ei toivottuja piirteitä käytöksestä ja hionut yhteisymmärrystä ja ollaan päästy pitkälle, niin oli suuni loksahtaa auki, kun koira olisikin mieluummin lähtenyt karkuun. Ja koska ei päässyt karkuun, niin ulisi sitten koko 45 minuuttia aivan suoraa huutoa paniikissa.
No, tyytyväisenä kuitenkin palasin kotiin ja laitoin lääkkeet korviin. Olin aloittamassa luentoa kun naapuri pyyhälsi traktorilla auraamaan pihan ja poikkesi myös sisälle. Silloin mieleeni tuli, että ehkäpä on syytä pistää kylälle juoru liikkeelle, että opiskelen ja pitää vähän varoen tulla sisään jos vaikka olenkin luennolla. Maaseudun ikävä puoli... ovissa ei ole ovikelloja ja yleensä tullaan tupaan vaan. Toki monet kolistavat ja koputtavat kyllä, ettei nyt ihan säikytetä, mutta silti. Mainitsin että just tultiin eläinlääkäriltä ja naapuri kyseli miksemme menneet toiselle eläinlääkärille, joka olisi ollut 20 km kauempanakin vielä. Huoh.
toki tiedän, että kylällä on ollut tapana että koirat viedään sinne hoidettavaksi. On ollut kuulema pätevä lääkäri. Mutta hän ei pysty tekemään tarvittaessa kaikkia toimenpiteitä. Naapuri oli sittne poikennut talliin juttelemaan Miehen kanssa. mies tiesi kertoa että oli naapuri ilmeisesti ottanut tunteisiinsa että en ollut samalle lääkärille koiraa vienyt mihin "kaikki" muutkin vie koiriaan. Huoh.
Vaan niin... minkäs teet. Vaikka kuinka olen täällä asunut vuoden ja viihtynyt hyvin ja paikka tuntuu kodilta, niin olen siltikin yhä kaupunkilainen ja en koe edes olevani maalainen. Ja jos täällä nyt on ollut tapana iät ja ajat toimia kuten ovat toimineet, niin en minä taivu kyllä antiikin aikasiin kaavoihin vaan teen oman pääni mukaan. Eipä ihme, että kylällä juorutaan.
Jos minun täytyy päästä liikkumaan kuntakeskukseen ja Mies ei olekaan kotona, niin en minä lähde naapurien ovia koputtelemaan vaan tilaan taksin. Asiointilinjalla se on edullistakin.
Kylän väestörakenne on sitä luokkaa, että suurin osa tämän kylän ihmisistä käy mieluiten K-kaupalla. Minä olen niitä harvoja jotka käyttävät S-kauppaa. Mutta onko syy siinä, että K-kauppa on ollut aiemmien vai siinä että K-kaupalla on Alko ja S-kaupalla on posti. Minulla on enemmän asiaa postiin kuin Alkoon.
Ja kylällähän on jopa Osuuspankki, mutta minä käytän S-pankkia.
Kylällä on tapana lähteä Tornioon ostoksille, kun minä menen Rovaniemelle.
Ja naapurin rouvalla oli vaikeuksia ymmärtää viime vuonna, että keinun viereen ei tule puutarhapöytää, kuten ennen on ollut. Kaipa olen kamala akka siinäkin, kun joulukuusikin on ollut tänä vuonna eri paikassa mitä aiempina vuosina.
Ja jos nyt muut haluavat viedä koiransa sille yhdelle eläinlääkärille hoidetavaksi, niin viekööt. Minä vien jatkossakin tuonne missä nyt kävin.
Mitäs koira sitten... No, vaikka joutui "kauhujen taloon" niin lääkitys ilmeisestikin jo tehoaa, koska on vieressä ollut torkkumassa ja välillä aina nostaa päättään ja katsoo minua kohti varsin onnellisen ja rakastuneen oloisesti ja mörisee pitkään ja tyytyväisenä. Ja ainakin käteni on hyvin nuoltu puhtaaksi. Eikä mitään ulinaa tai pientäkään vikinää pidä enää kun korvia lääkitään vaan on silmät pyörii päässä nautinnosta kun korvia puhdistetaan. Toivon vain että jälkikontrollissa ei ole sama meteli päällä.
maanantai 25. tammikuuta 2016
Suomalaisesta opetuksen laadusta
Musitan kuinka vielä 80-90-luvuilla hehkutettiin, että suomlainen koulujärjestelmä ja opetus on maailman huippuluokkaa. Ehkä se silloin olikin. En osaa sanoa, koska itse olin silloin koulussa ja luotin vain siihen mitä opettajat opettivat.
Sittemmin olen alkanut kovin kyseenalaistamaan tuota myyttiä. Ja viime vuosina mitä on silmiin osunut artikkeleita ja tutkimuksia, niin enää ei näin olekaan. Mikä kaikki sitten on muuttunut? Onko koulujärjestelmä Suomessa jumittunut johonkin karhunkoloon ja maailma mennyt eteenpäin vai onko ihan jopa opettajakoulutuksen tasossakin tapahtunut laskua.
Yhä lapsille opetetaan pitkälti samalla tavalla kuin minulle aikanaan ja asioiden väitetään yhä olevan kuten joskus muinoin vaikka maailma on mennyt eteenpäin ja tiedetään jo että jotkin asiat ovatkin olleet ilmeisesti toisin. Vaan jos opettajilta alkaa tulla riman alituksia niin kyllä kai opettajien koulutuksessakin on jo aika pahoja vajauksia.
Minkälaisista riman alituksista sitten on kyse? Noh... jos kotitaloustunnilla tehdään kerta toisensa jälkeen jauhelihakastiketta tai piparkakkutaikinaa, niin opettajalla on ainakin mielikuvituksen puutetta. Nyt kun sitten vihdoin keksivät muutakin kokattavaa, niin uuniruuissa kuulema sipuli pitää ensin kypsentää mikrossa koska se ei kypsy kuulema uunissa. En sitten tiedä millaisia sipuleita opettajalla on ollut tapana käyttää, mutta kyllä minulla sipuli kypsyy uunissa muun ruuan kanssa samaan aikaan.
Entäpä sitten kun bilogian ja maantiedon opettaja on ollut iät ja ajat samassa tehtävässä. Kyllähän hän varmasti osaa työnsä. Näin ainakin ovisi kuvitella, mutta jos opetus on sitä että kerätään kasvio ja vaikka allerginenkin oppilas henkensä uhalla niin jossain on joku mätä. Tai entäpä kun tälläinen opettaja väittää pokkana että maanjäristyksiä ei tapahdu kuin Floridassa ja Japanissa? Minun maantiedon tietämys ei ole koskaan ollut mikään hyvä ja en todellakaan aina osaa sijoittaa joain kaupunkeja, jokia, vuoristoja edes oikeaan suuntaan, mutta sentään tiedän että mannerlaattojen saumakohtia on enemmän kuin 2 ja että maanjäristyksiä todellakin tapahtuu paljon muuallakin kuin vain noissa kyseisissä maissa. Toisaalta mielenkiinnosta kuulisin mitä kyseinen opettaja nyt perustelee sitten tuota Espanjan maanjäristystä. Tai siis sitä mikä oli Gibraltarin ja Afrikan välissä.
Mitenkä pätevä on sitten opettaja joka opettaa liikuntaa ja pitää oppilasta laiskana, koska oppilaan terveydelliset syyt vaikeuttavat liikkumista. Ja vielä sanoo sne oppilaalle päin näköä. Tai uskonnon opettaja joka omalla esimerkillään näyttää ettei ainakaan vahingon tai onnettomuuden sattuessa kannata kertoa totuutta.
Yksittäistapauksiako? Kyllä tietenkin. Jokainen tapaus on yksittäinen tapahtuma, mutta kun ne kaikki sattuvat yhdessä ja samassa koulussa - suomalaisessa koulussa - alle kuukauden sisällä, niin en nyt enää puhuisi opetuksen tasosta mitenkään laadukkaana. Vaikka kyllä toki vastaavasti tiedän kokemuksesta, että Suomessa on myös kouluja joissa homma osataan ja opetetaan laadukkaasti.
Mutta tuo juuri on hyvä esimerkki siitä ettei Suomen koulujärjestelmä ole laadullisesti tasainen ja kaikille sama. Eikä tilannetta helpota myöskään se, että yhä edelleenkin tuoreimpien tutkimusten mukaan naamakerroin vaikuttaa yllättävän paljon peruskoulun arvosanoissa.
Onneksi Suomessa on ainakin teoriassa mahdollista valita koulu myös oman oppilasalueen ulkopuolelta. Jos asuisimme sellaisessa paikassa jossa tämä olisi käytännössäkin mahdollista, niin omat lapseni olisi vaihtaneet jo toiseen kouluun aikoja sitten. Mutta koska koulumatka on nyt jo tähän lähimpään - ja ainoaan - kouluun 50 km suuntaansa, niin toiseen kouluun vaihtaminen ei onnistu kuin muuttamalla. Yksi vaihtoehto on tietysti kotikoulu ja ainakin mitä on ennen lapset muuttojen yhteydessä itsenäisesti suorittaneet joidenkin oppiaineiden kursseja niin arvosanat ovat olleet poikkeuksetta 1-2 arvosanaa parempia kuin silloin kun on istuttu tunneilla.
väkisin siis laittaa miettimään
Sittemmin olen alkanut kovin kyseenalaistamaan tuota myyttiä. Ja viime vuosina mitä on silmiin osunut artikkeleita ja tutkimuksia, niin enää ei näin olekaan. Mikä kaikki sitten on muuttunut? Onko koulujärjestelmä Suomessa jumittunut johonkin karhunkoloon ja maailma mennyt eteenpäin vai onko ihan jopa opettajakoulutuksen tasossakin tapahtunut laskua.
Yhä lapsille opetetaan pitkälti samalla tavalla kuin minulle aikanaan ja asioiden väitetään yhä olevan kuten joskus muinoin vaikka maailma on mennyt eteenpäin ja tiedetään jo että jotkin asiat ovatkin olleet ilmeisesti toisin. Vaan jos opettajilta alkaa tulla riman alituksia niin kyllä kai opettajien koulutuksessakin on jo aika pahoja vajauksia.
Minkälaisista riman alituksista sitten on kyse? Noh... jos kotitaloustunnilla tehdään kerta toisensa jälkeen jauhelihakastiketta tai piparkakkutaikinaa, niin opettajalla on ainakin mielikuvituksen puutetta. Nyt kun sitten vihdoin keksivät muutakin kokattavaa, niin uuniruuissa kuulema sipuli pitää ensin kypsentää mikrossa koska se ei kypsy kuulema uunissa. En sitten tiedä millaisia sipuleita opettajalla on ollut tapana käyttää, mutta kyllä minulla sipuli kypsyy uunissa muun ruuan kanssa samaan aikaan.
Entäpä sitten kun bilogian ja maantiedon opettaja on ollut iät ja ajat samassa tehtävässä. Kyllähän hän varmasti osaa työnsä. Näin ainakin ovisi kuvitella, mutta jos opetus on sitä että kerätään kasvio ja vaikka allerginenkin oppilas henkensä uhalla niin jossain on joku mätä. Tai entäpä kun tälläinen opettaja väittää pokkana että maanjäristyksiä ei tapahdu kuin Floridassa ja Japanissa? Minun maantiedon tietämys ei ole koskaan ollut mikään hyvä ja en todellakaan aina osaa sijoittaa joain kaupunkeja, jokia, vuoristoja edes oikeaan suuntaan, mutta sentään tiedän että mannerlaattojen saumakohtia on enemmän kuin 2 ja että maanjäristyksiä todellakin tapahtuu paljon muuallakin kuin vain noissa kyseisissä maissa. Toisaalta mielenkiinnosta kuulisin mitä kyseinen opettaja nyt perustelee sitten tuota Espanjan maanjäristystä. Tai siis sitä mikä oli Gibraltarin ja Afrikan välissä.
Mitenkä pätevä on sitten opettaja joka opettaa liikuntaa ja pitää oppilasta laiskana, koska oppilaan terveydelliset syyt vaikeuttavat liikkumista. Ja vielä sanoo sne oppilaalle päin näköä. Tai uskonnon opettaja joka omalla esimerkillään näyttää ettei ainakaan vahingon tai onnettomuuden sattuessa kannata kertoa totuutta.
Yksittäistapauksiako? Kyllä tietenkin. Jokainen tapaus on yksittäinen tapahtuma, mutta kun ne kaikki sattuvat yhdessä ja samassa koulussa - suomalaisessa koulussa - alle kuukauden sisällä, niin en nyt enää puhuisi opetuksen tasosta mitenkään laadukkaana. Vaikka kyllä toki vastaavasti tiedän kokemuksesta, että Suomessa on myös kouluja joissa homma osataan ja opetetaan laadukkaasti.
Mutta tuo juuri on hyvä esimerkki siitä ettei Suomen koulujärjestelmä ole laadullisesti tasainen ja kaikille sama. Eikä tilannetta helpota myöskään se, että yhä edelleenkin tuoreimpien tutkimusten mukaan naamakerroin vaikuttaa yllättävän paljon peruskoulun arvosanoissa.
Onneksi Suomessa on ainakin teoriassa mahdollista valita koulu myös oman oppilasalueen ulkopuolelta. Jos asuisimme sellaisessa paikassa jossa tämä olisi käytännössäkin mahdollista, niin omat lapseni olisi vaihtaneet jo toiseen kouluun aikoja sitten. Mutta koska koulumatka on nyt jo tähän lähimpään - ja ainoaan - kouluun 50 km suuntaansa, niin toiseen kouluun vaihtaminen ei onnistu kuin muuttamalla. Yksi vaihtoehto on tietysti kotikoulu ja ainakin mitä on ennen lapset muuttojen yhteydessä itsenäisesti suorittaneet joidenkin oppiaineiden kursseja niin arvosanat ovat olleet poikkeuksetta 1-2 arvosanaa parempia kuin silloin kun on istuttu tunneilla.
väkisin siis laittaa miettimään
sunnuntai 24. tammikuuta 2016
Suunnittelua ja haaveilua
Minähän olen innokas matkustamaan. Ei tarvitse niin kauhean paljon houkutella kun mielelläni olen jo pakkaamassa laukkua ja lähdössä reissuun. Ja tokihan se on nyt etenkin tehtävä suunnitelmia kun ne lennotkin on tullut otettua ja hotellikin on varattu.
Itse matkalle en paljon suunnitelmia tee, mutta kun lento lähtee Helsingistä niin jollainhan sinnekin on päästävä. Ei tästä nyt taida tulla kuin joku noin 900 km suuntaansa, joten ei sitä nyt ihna kävelekään. Joten... Onnibussi.com. Ja kas... eipä tuo matka nyt paljon maksanut. Taaskaan. Ja kuitenkin tiedän jo kokemusksesta että matka tulee olemaan miellyttävä. Olen paljonkin kulkenut bussilla, mutta harvoin voin sanoa nauttineeni matkasta ennen kuin Onnibussi tuli liikenteeseen.
No, pitihän sitten suunnitella matkan ajaksi opintojakin. Ehdin jo hätiköidä ja panikoida etten pääse luennoille. Vaikka kuinka on kyse Barcelonasta, niin ei ole mitään takeita, että nettiyhteys olisi riittävä. Mutta. Juuri matkamme aikana ei olekaan luentoja. On itsenäistä etäopiskelua. Enkä ihmettele, siihen aikaan osuu suurinpiirtein hiihtolomat.
No, nyt kun matkakuume on jo korkealla niin ihan opintojanikin suunnittelin. Haluan ehdottomasti johonkin väliin päästä oppilasvaihtoon. Katselin yhteistyökouluja ja maita. Luonnollisesti - ellei nyt ihan kaikki niin lähes kaikki Euroopan maat on yhteistyössä koulun kanssa. Oli siellä jo entuudestaan tuttukin paikka, Alicanten yliopisto. :D
Varsinaisia päätöksiä en vielä kohteesta ole tokikaan tehnyt, mutta jotenkin houkuttaa ajatus paikasta jossa en ole ennen käynyt. Olisiko se sitten Euroopassa vai jossakin muualla? Yhä enemmän houkuttaa ajatus opiskelusta Euroopan ulkopuolella. Australia? Costa Rica? Argentina? Mexico? Intia? Kiina? Japani? Kanada? Alaska? vai olisiko niin eksoottinen että hakisi ihan Etelä-Koreaan!? Tässä vain MUUTAMA vaihtoehdoista joihin on mahdollista hakea. Ja noita selaillessani tajusin myös sen, että mihin tahansa kohteeseen haen, niin opiskelen sitten yliopistossa. Se kuulostaa hieman eksoottiselta, koska olen aina mieltänyt itseni duunariksi ja yliopistoihmiset akateemisiksi. Ja en pidä ammattikorkeakouluja yliopistoina vaikka sitä nimikettä maailmalla käytetään yleisesti.
Kohteissa on kuitenkin valinnan vaikeus ja vuoden voi opiskella jossakin muualla kuin omassa koulussa. Voin jakaa sen myös pienempiin osioihin kuten puolen vuoden pätkiin ja olla 2 eri paikassa. Päälle voisin vielä ottaa puolen vuoden työharjoittelun jossakin kolmannessa kohteessa. Vaan aika järjesteleminenhän tuossa olisi. Vaan aina pitää olla haaveita kuitenkin. :) Ja luonnollisesti oppilasvaihto vaatii järjestelyjä ja perheelliseltä vielä enemmän kuin yksinlähtevältä. Ja vaikka koululta EHKÄ voisi jotain apurahaa tai stipendiä saada, niin vaihto ei koskaan ole täysin katettua vaan kyllä siellä omiakin säästöjä tarvitaan.
Vaihto ei ole vielä ajankohtainen, mutta perheellisenä tuotakin on jo pohdittava jos hakisin vuoden tai 1½ päästä oppilasvaihtoon. Ja se on oikein varteenotettava vaihtoehto.
Itse matkalle en paljon suunnitelmia tee, mutta kun lento lähtee Helsingistä niin jollainhan sinnekin on päästävä. Ei tästä nyt taida tulla kuin joku noin 900 km suuntaansa, joten ei sitä nyt ihna kävelekään. Joten... Onnibussi.com. Ja kas... eipä tuo matka nyt paljon maksanut. Taaskaan. Ja kuitenkin tiedän jo kokemusksesta että matka tulee olemaan miellyttävä. Olen paljonkin kulkenut bussilla, mutta harvoin voin sanoa nauttineeni matkasta ennen kuin Onnibussi tuli liikenteeseen.
No, pitihän sitten suunnitella matkan ajaksi opintojakin. Ehdin jo hätiköidä ja panikoida etten pääse luennoille. Vaikka kuinka on kyse Barcelonasta, niin ei ole mitään takeita, että nettiyhteys olisi riittävä. Mutta. Juuri matkamme aikana ei olekaan luentoja. On itsenäistä etäopiskelua. Enkä ihmettele, siihen aikaan osuu suurinpiirtein hiihtolomat.
No, nyt kun matkakuume on jo korkealla niin ihan opintojanikin suunnittelin. Haluan ehdottomasti johonkin väliin päästä oppilasvaihtoon. Katselin yhteistyökouluja ja maita. Luonnollisesti - ellei nyt ihan kaikki niin lähes kaikki Euroopan maat on yhteistyössä koulun kanssa. Oli siellä jo entuudestaan tuttukin paikka, Alicanten yliopisto. :D
Varsinaisia päätöksiä en vielä kohteesta ole tokikaan tehnyt, mutta jotenkin houkuttaa ajatus paikasta jossa en ole ennen käynyt. Olisiko se sitten Euroopassa vai jossakin muualla? Yhä enemmän houkuttaa ajatus opiskelusta Euroopan ulkopuolella. Australia? Costa Rica? Argentina? Mexico? Intia? Kiina? Japani? Kanada? Alaska? vai olisiko niin eksoottinen että hakisi ihan Etelä-Koreaan!? Tässä vain MUUTAMA vaihtoehdoista joihin on mahdollista hakea. Ja noita selaillessani tajusin myös sen, että mihin tahansa kohteeseen haen, niin opiskelen sitten yliopistossa. Se kuulostaa hieman eksoottiselta, koska olen aina mieltänyt itseni duunariksi ja yliopistoihmiset akateemisiksi. Ja en pidä ammattikorkeakouluja yliopistoina vaikka sitä nimikettä maailmalla käytetään yleisesti.
Kohteissa on kuitenkin valinnan vaikeus ja vuoden voi opiskella jossakin muualla kuin omassa koulussa. Voin jakaa sen myös pienempiin osioihin kuten puolen vuoden pätkiin ja olla 2 eri paikassa. Päälle voisin vielä ottaa puolen vuoden työharjoittelun jossakin kolmannessa kohteessa. Vaan aika järjesteleminenhän tuossa olisi. Vaan aina pitää olla haaveita kuitenkin. :) Ja luonnollisesti oppilasvaihto vaatii järjestelyjä ja perheelliseltä vielä enemmän kuin yksinlähtevältä. Ja vaikka koululta EHKÄ voisi jotain apurahaa tai stipendiä saada, niin vaihto ei koskaan ole täysin katettua vaan kyllä siellä omiakin säästöjä tarvitaan.
Vaihto ei ole vielä ajankohtainen, mutta perheellisenä tuotakin on jo pohdittava jos hakisin vuoden tai 1½ päästä oppilasvaihtoon. Ja se on oikein varteenotettava vaihtoehto.
perjantai 22. tammikuuta 2016
Opiskelija "raju" perjantai-ilta
Nonni. Nyt on konkretisoitunut ihan kunnolla, että olen opiskelja. ensimmäinen opintojen rahoituserä napsahti tilille ja opiskelijakorttikin on tilattu ja tulossa. Ensimmäiset harkkatyötkin on jo palautettu ja deadline ei pukkaa vielä edes päälle. Opisklukavereiden kanssa on hyvin lähtenyt juttu luistamaan ja vitsiäkin väännetään. Ja eka motivaation nostatuskin on jouduttu tekemään...
Työn alla on lukea 250 sivuinen kirja Excelistä. Se on minulle ehkä se kaikkein vähiten kiinnostava ohjelma mitä tietokoneelle vaan voi löytyä. Itse taulukkolaskentaohjelmia vastaan minulla ei varsinaisesti ole mitään, mutta en vain voi mitään sille, että nimenomaan sana Excel minulle tökkii. Ja kun koulun strateginen valinta on Microsoftin tuoteperhe, niin ei auta itku markkinoilla. Pakko opetella sitä käyttämään. Tosin pakko on ennenkin ollut ihan hyvä motivaattori minulle.
No kun huiman suuri opintojen rahoituserä napsahti tilille, niin opiskelijahan lähti sittne kauppaan. Ja pisti ranttaliksi oikein kunnolla. Nyt kuitenkin oikein kylälle kauppaan miehen kyydissä ja kotimatkalla poikettiin romanttiselle grilliaterialle - eli kebabia ja ranskalaisia. Kaupassakin pistin ranttaliksi... ostin jopa hiusväriä ja vähän olutta. Lapsille karkkia. Tietysti siis normaalien ruokien lisäksi.
mies meni talliin väkertää auton kimpussa. Ja kun sieltä sisälle tulee niin voin kuvitella että hänen ilme on näkemisen arvoinen kun tuvassa on kolmen naisen pään värit muuttunut. Itse saattaisin epäillä dieselin katkun tai parin oluen nousseen päähän.
Mutta täytyy myöntää, että tuntuu hyvältä olla opiskelija. Teki hyvää myöskin livahtaa miehen kanssa kaksistaan kauppaan kun näin keskellä ei mitään on vaikea löytää sellaista kahden keskistä aikaa. Ja olkoot sitten vaikka vain kauppareissu, niin siitäkin voi tulla romanttista. Sellaista arkiromantiikkaa. Kuten meillä suhteessa hyvinä aikoina on muutenkin.
Opiskelut on lähteneet hyvin käyntiin ja päätin, että haen kyllä oppilasvaihtoonkin. Mies ei toki ihan heti hyppinyt riemusta kun siitä puhuin. vielä vähemmän innostui kun kerroin muutaman kohdevaihtoehdon mitkä kiinnostaa. Yhdestä kohteesta tuumasi "Sinne jos meet, niin saat myös jäädä sinne. Se kun on ollut mulla haaveissa jo 15 vuotta". Vaan ei tuo hassu ottanut huomioon sitä, että tietysti saan ottaa perheeni mukaan. Ei koulu toki tue perheen mukaan lähtöä, mutta minun osuutta kyllä. Ja koska se vaihtoon lähteminen ei ole heti huomenna niin tässä on hyvin aikaa sitä suunnitella.
Vaan niin on rajut bileet tällä opiskelijalla, että pari olutta, väri päähän ja Excel-kirjaa lukien ja harjoituksia tehden... Todennäköisesti yhdistelmä josta saa vähintään samanlaisen "krapulan" kuin yökerhoista. Päänsäryn lukemisesta, huonon olon hiusvärin kärystä.
Työn alla on lukea 250 sivuinen kirja Excelistä. Se on minulle ehkä se kaikkein vähiten kiinnostava ohjelma mitä tietokoneelle vaan voi löytyä. Itse taulukkolaskentaohjelmia vastaan minulla ei varsinaisesti ole mitään, mutta en vain voi mitään sille, että nimenomaan sana Excel minulle tökkii. Ja kun koulun strateginen valinta on Microsoftin tuoteperhe, niin ei auta itku markkinoilla. Pakko opetella sitä käyttämään. Tosin pakko on ennenkin ollut ihan hyvä motivaattori minulle.
No kun huiman suuri opintojen rahoituserä napsahti tilille, niin opiskelijahan lähti sittne kauppaan. Ja pisti ranttaliksi oikein kunnolla. Nyt kuitenkin oikein kylälle kauppaan miehen kyydissä ja kotimatkalla poikettiin romanttiselle grilliaterialle - eli kebabia ja ranskalaisia. Kaupassakin pistin ranttaliksi... ostin jopa hiusväriä ja vähän olutta. Lapsille karkkia. Tietysti siis normaalien ruokien lisäksi.
mies meni talliin väkertää auton kimpussa. Ja kun sieltä sisälle tulee niin voin kuvitella että hänen ilme on näkemisen arvoinen kun tuvassa on kolmen naisen pään värit muuttunut. Itse saattaisin epäillä dieselin katkun tai parin oluen nousseen päähän.
Mutta täytyy myöntää, että tuntuu hyvältä olla opiskelija. Teki hyvää myöskin livahtaa miehen kanssa kaksistaan kauppaan kun näin keskellä ei mitään on vaikea löytää sellaista kahden keskistä aikaa. Ja olkoot sitten vaikka vain kauppareissu, niin siitäkin voi tulla romanttista. Sellaista arkiromantiikkaa. Kuten meillä suhteessa hyvinä aikoina on muutenkin.
Opiskelut on lähteneet hyvin käyntiin ja päätin, että haen kyllä oppilasvaihtoonkin. Mies ei toki ihan heti hyppinyt riemusta kun siitä puhuin. vielä vähemmän innostui kun kerroin muutaman kohdevaihtoehdon mitkä kiinnostaa. Yhdestä kohteesta tuumasi "Sinne jos meet, niin saat myös jäädä sinne. Se kun on ollut mulla haaveissa jo 15 vuotta". Vaan ei tuo hassu ottanut huomioon sitä, että tietysti saan ottaa perheeni mukaan. Ei koulu toki tue perheen mukaan lähtöä, mutta minun osuutta kyllä. Ja koska se vaihtoon lähteminen ei ole heti huomenna niin tässä on hyvin aikaa sitä suunnitella.
Vaan niin on rajut bileet tällä opiskelijalla, että pari olutta, väri päähän ja Excel-kirjaa lukien ja harjoituksia tehden... Todennäköisesti yhdistelmä josta saa vähintään samanlaisen "krapulan" kuin yökerhoista. Päänsäryn lukemisesta, huonon olon hiusvärin kärystä.
tiistai 19. tammikuuta 2016
Opintojen suunnittelua
Tästä se lähtee. Eilen illalla tehtiin tuutor-opettajan kanssa henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Pitkälti olimme samoilla linjoilla opintojen suorittamisen kanssa ja nyt 1½ vuoteen en ainakaan lue hyväksi mitään aiempaa suoritetta vaikka ehkä työkokemuksen perusteella voisinkin lukea. Vaikka opinnoissa tulee ehkä tuttuakin asiaa, niin näkökulma on nyt toisesta vinkkelistä, joten ei ole haittaa pohtia tuttujakin asioita uudesta vinkkelistä.
Ja vaikka aihe vielä ei olekaan ajankohtainen, niin pohdittiin myös opiskelijavaihtoa. Tai oikeastaan se on siinä mielessä ajankohtainen, että koululla on paljon yhteistyökuvioita ympäri maailmaa, joten pitäisi ehkä vähän pohtia mihin kiinnostaisi lähteä oppilasvaihtoon. Hakuprosessit on pitkiä myöskin ja esimerkiksi kielistä täytyy suorittaa kielitodistukset ja opintomenestys ratkaisee pitkälti sen, että onko edes mahdollista tulla hyväksytyksi vaihto-opiskelijaksi.
Olen vasta murto-osan oppilasvaihtokohtaista vilkaissut pikaisesti läpi. Ja nyt jo kiinnostuksen kohteita on 5. :D Että ei ehkä ole liian aikaista kuitenkaan asiaa alkaa pohtimaan vaikka ajankohta olisikin vasta 1½-2 vuoden päästä. Ja perheelliseltä se vaatii vielä piirun verran enemmän järjestelyjä kuin yksin lähtevältä. Ja vaikka kuinka joillakin oppilaitoksilla on erilaisia apurahoja haettavissa oppilasvaihtoon, niin ne apurahat ei koskaan kata vaihdon kokonaiskustannuksia vaan esim. voi joutua maksamaan lukukausimaksujakin vaihtokouluun.
Eri vaihtomaista löytyi myös Espanja, mutta jotenkin nyt olen kiinnostunut vaihdosta Euroopan ulkopuolella. Joten olisiko kohde sitten Etelä-Amerikassa, Australiassa, Aasiassa vai missä. Pohdittavaa paljon, mutta onneksi sitä ei tarvitse tietää vielä tänään.
Tänään on sitten ensimmäiset varsinaiset luennot ja varmaan tulee jo jotakin tehtäviäkin tehtäväksi. Näin uskoisin. Malttamattomana jo odotan iltaa, että pääsen luennolle :) tuntuu pitkästä aikaa hyvältä olla opiskelija. Ja koska on kokoaikaisista opinnoista kyse, niin en pidä hoppua töiden tekemisen suhteen. Pidän nyt opintovapaata, kun se kerran on mahdollista.
Ja vaikka aihe vielä ei olekaan ajankohtainen, niin pohdittiin myös opiskelijavaihtoa. Tai oikeastaan se on siinä mielessä ajankohtainen, että koululla on paljon yhteistyökuvioita ympäri maailmaa, joten pitäisi ehkä vähän pohtia mihin kiinnostaisi lähteä oppilasvaihtoon. Hakuprosessit on pitkiä myöskin ja esimerkiksi kielistä täytyy suorittaa kielitodistukset ja opintomenestys ratkaisee pitkälti sen, että onko edes mahdollista tulla hyväksytyksi vaihto-opiskelijaksi.
Olen vasta murto-osan oppilasvaihtokohtaista vilkaissut pikaisesti läpi. Ja nyt jo kiinnostuksen kohteita on 5. :D Että ei ehkä ole liian aikaista kuitenkaan asiaa alkaa pohtimaan vaikka ajankohta olisikin vasta 1½-2 vuoden päästä. Ja perheelliseltä se vaatii vielä piirun verran enemmän järjestelyjä kuin yksin lähtevältä. Ja vaikka kuinka joillakin oppilaitoksilla on erilaisia apurahoja haettavissa oppilasvaihtoon, niin ne apurahat ei koskaan kata vaihdon kokonaiskustannuksia vaan esim. voi joutua maksamaan lukukausimaksujakin vaihtokouluun.
Eri vaihtomaista löytyi myös Espanja, mutta jotenkin nyt olen kiinnostunut vaihdosta Euroopan ulkopuolella. Joten olisiko kohde sitten Etelä-Amerikassa, Australiassa, Aasiassa vai missä. Pohdittavaa paljon, mutta onneksi sitä ei tarvitse tietää vielä tänään.
Tänään on sitten ensimmäiset varsinaiset luennot ja varmaan tulee jo jotakin tehtäviäkin tehtäväksi. Näin uskoisin. Malttamattomana jo odotan iltaa, että pääsen luennolle :) tuntuu pitkästä aikaa hyvältä olla opiskelija. Ja koska on kokoaikaisista opinnoista kyse, niin en pidä hoppua töiden tekemisen suhteen. Pidän nyt opintovapaata, kun se kerran on mahdollista.
lauantai 16. tammikuuta 2016
Virallisesti opiskelija
Nyt se kaikki on virallista. :) vieläkin on aika epätodellinen olo eikä oikein voi käsittää että 15 vuoden jälkeen olen jälleen koulun penkillä ja opiskelija. Siis ihan kokopäiväinen opiskelija. Onhan tässä välissä tullut suoritettua lyhyitä kursseja ja monimuotoisia etäopintoja jotka kuitenkaan eivät ole olleet kokopäiväisiä.
Nykyinen opiskelukin on monimuotoista. Jännä. Torstaina oli ensimmäinen koulupäivä ja AINOA lähiopetuspäivä. Samaan aikaan oli aivan mahtava tavata muita vuosikurssilaisia, mutta samalla toisaalta haikeaakin. vuosikurssimme kun on kuka mistäkin päin Suomea, jokainen kuitenkin varautunut siihen että kerran pari vuodessa pitäisi koululle tulla joten olikin yllätys että ei tarvitse. Jatkossa tapaamme linjoilla, kuka sitten osallistuu tunneille mistäkin päin Suomea - tai maailmaa.
Lyhyestä opiskelusta ei ole nyt kyse. 3½ vuotta olen opiskelija. Sen jälkeen olen uuni tuore IT Tradenomi. Yhteishaussa tämä koulu oli minulla vasta 5. vaihtoehto, mutta nyt kun koulu on alkamassa ja henkilökohtaista opetussuunnitelmaa tässä laatinut, niin olen enemmän kuin iloinen että en päässyt niitä opiskelemaan mitä olin laittanut tämän valinnan edelle. Ne eivät olisi minua ja osaamistani juuri kehittäneet vaan olisivat olleet lähinnä sitä samaa jota olen jo tehnyt vuosia ja olisin niistä vaihtoehdoista ehkä saanut helposti paperit hyvillä arvosanoilla, mutta kuinka paljon olisin loppujen lopuksi niistä itse hyötynyt.
Mutta nyt... nyt opiskelen sitä mitä en tajua. Minkä kanssa jonkin verran pärjään, mutta joka aiheuttaa minulle aina enemmän tai vähemmän harmaita hiuksia ja naarmuja päänahkaan kun yritän ymmärtää mikä hitto milloinkin on keturallaan. Kute nnyt olen kironnut tietokonetta ja puhelinta ja niidne toimivuutta. Tiedän, että esim. puhelimessani on nyt jossain joku asetus mennyt keturalleen viimeisen parin viikon aikana, mutten ymmärrä mikä.
IT Tradenomi nyt on vain yleisnimitys jonka puitteissa joudun myös pohtimaan mihin erikoistun.
Postiiivinen yllätys oli kun tajusin opiskelupaikan otettuani vastaan, että minähän olen oikeutettu aikuisopintorahaan. Joka on merkittävästi isompi kuin korkeakoulun opintotuki. Okei... erotus on se että aikuisopintorahaa en saa koko opintojani kattamaan vaikka kuinka sitä yrittäisin venyttää ja pätkiä, mutta ehkä se on sitten opintojen loppupuolen ongelma enemmän. Ainakin sen turvin voin nyt alkuun keskittyä kaikessa rauhassa opintoihini.
konkreettiseksi opiskelijan elämä tuli siinä vaiheessa kun sain korkeakoulujen ateriakortin käteen. Olen oikeasti siis opiskelija ja saan syödä opiskelijahintaisesti ammattikorkeakouluilla. Piti käydä testaamassa oman koulun ruoka. Mmmmm... oli todella hyvää ja annos monipuolinen. Myönnetään... parempaa ruokaa kuin se mitä itse teen. Eli aivan varmasti tulen jatkossakin hyödyntämään moista etua.
Toinen konkreettinen asia oli se, että sain myös oppilaskunnalta opiskelijakortin jolla saan myös opiskelijaetuja vähän joka puolelta. Myös Valintatalot ja Siwat ottavat 5% kauppakassin hinnasta pois. Tosin ei sillä täällä niin ole merkitystä, mutta muualla kyllä. Ja saan kortilla myös kansainvälisesti etuja - jos vaikka eksyn jonnekin maailmallekin.
koska opinnot tapahtuvat verkossa, niin paljon on itsenäistä opiskelua. Ensimmäistäkään kirjaa minun ei tarvitse ostaa vaan kaikki materiaali löytyy kurssimme omista titeokannoista ja netistä. Ainoa mitä tarvisen opiskeluun on aikaa. Ja aikaa tarvitaan paljon. Tietokone, luurit (niitä nyt aiemmasta ammatista johtuen löytyy; kunnon headsettejä) ja nettiyhteys. Nettiyhteyskin on nyt parantunut täällä kun modeemi otti ja lämpeni niin että käteen poltti. En sitä sen enempää käyttänyt vaan kaivoin aikaisemman modeemin esille ja tyrkkäsin kortin sisään. Okei... ei surffata 4G:llä, surffataan 3G:llä mutta sentään nopeus kasvoi ja yhteydet parani ja nyt yhteys kestää 4 laitetta yhtä aikaa, kun aimmin kesti vain yhden ja sittenkin heikosti.
Mutta nyt kun malttaisi sitten jossakin kohtaa edes vähän rauhoittaa. Näin alkuun käyn todella kierroksilla ja keväästä tulee taatusti uudenlainen ja mielenkiintoinen. :) Kesällä olen EHKÄ jo oppinut jotakin uuttakin.
Nykyinen opiskelukin on monimuotoista. Jännä. Torstaina oli ensimmäinen koulupäivä ja AINOA lähiopetuspäivä. Samaan aikaan oli aivan mahtava tavata muita vuosikurssilaisia, mutta samalla toisaalta haikeaakin. vuosikurssimme kun on kuka mistäkin päin Suomea, jokainen kuitenkin varautunut siihen että kerran pari vuodessa pitäisi koululle tulla joten olikin yllätys että ei tarvitse. Jatkossa tapaamme linjoilla, kuka sitten osallistuu tunneille mistäkin päin Suomea - tai maailmaa.
Lyhyestä opiskelusta ei ole nyt kyse. 3½ vuotta olen opiskelija. Sen jälkeen olen uuni tuore IT Tradenomi. Yhteishaussa tämä koulu oli minulla vasta 5. vaihtoehto, mutta nyt kun koulu on alkamassa ja henkilökohtaista opetussuunnitelmaa tässä laatinut, niin olen enemmän kuin iloinen että en päässyt niitä opiskelemaan mitä olin laittanut tämän valinnan edelle. Ne eivät olisi minua ja osaamistani juuri kehittäneet vaan olisivat olleet lähinnä sitä samaa jota olen jo tehnyt vuosia ja olisin niistä vaihtoehdoista ehkä saanut helposti paperit hyvillä arvosanoilla, mutta kuinka paljon olisin loppujen lopuksi niistä itse hyötynyt.
Mutta nyt... nyt opiskelen sitä mitä en tajua. Minkä kanssa jonkin verran pärjään, mutta joka aiheuttaa minulle aina enemmän tai vähemmän harmaita hiuksia ja naarmuja päänahkaan kun yritän ymmärtää mikä hitto milloinkin on keturallaan. Kute nnyt olen kironnut tietokonetta ja puhelinta ja niidne toimivuutta. Tiedän, että esim. puhelimessani on nyt jossain joku asetus mennyt keturalleen viimeisen parin viikon aikana, mutten ymmärrä mikä.
IT Tradenomi nyt on vain yleisnimitys jonka puitteissa joudun myös pohtimaan mihin erikoistun.
Postiiivinen yllätys oli kun tajusin opiskelupaikan otettuani vastaan, että minähän olen oikeutettu aikuisopintorahaan. Joka on merkittävästi isompi kuin korkeakoulun opintotuki. Okei... erotus on se että aikuisopintorahaa en saa koko opintojani kattamaan vaikka kuinka sitä yrittäisin venyttää ja pätkiä, mutta ehkä se on sitten opintojen loppupuolen ongelma enemmän. Ainakin sen turvin voin nyt alkuun keskittyä kaikessa rauhassa opintoihini.
konkreettiseksi opiskelijan elämä tuli siinä vaiheessa kun sain korkeakoulujen ateriakortin käteen. Olen oikeasti siis opiskelija ja saan syödä opiskelijahintaisesti ammattikorkeakouluilla. Piti käydä testaamassa oman koulun ruoka. Mmmmm... oli todella hyvää ja annos monipuolinen. Myönnetään... parempaa ruokaa kuin se mitä itse teen. Eli aivan varmasti tulen jatkossakin hyödyntämään moista etua.
Toinen konkreettinen asia oli se, että sain myös oppilaskunnalta opiskelijakortin jolla saan myös opiskelijaetuja vähän joka puolelta. Myös Valintatalot ja Siwat ottavat 5% kauppakassin hinnasta pois. Tosin ei sillä täällä niin ole merkitystä, mutta muualla kyllä. Ja saan kortilla myös kansainvälisesti etuja - jos vaikka eksyn jonnekin maailmallekin.
koska opinnot tapahtuvat verkossa, niin paljon on itsenäistä opiskelua. Ensimmäistäkään kirjaa minun ei tarvitse ostaa vaan kaikki materiaali löytyy kurssimme omista titeokannoista ja netistä. Ainoa mitä tarvisen opiskeluun on aikaa. Ja aikaa tarvitaan paljon. Tietokone, luurit (niitä nyt aiemmasta ammatista johtuen löytyy; kunnon headsettejä) ja nettiyhteys. Nettiyhteyskin on nyt parantunut täällä kun modeemi otti ja lämpeni niin että käteen poltti. En sitä sen enempää käyttänyt vaan kaivoin aikaisemman modeemin esille ja tyrkkäsin kortin sisään. Okei... ei surffata 4G:llä, surffataan 3G:llä mutta sentään nopeus kasvoi ja yhteydet parani ja nyt yhteys kestää 4 laitetta yhtä aikaa, kun aimmin kesti vain yhden ja sittenkin heikosti.
Mutta nyt kun malttaisi sitten jossakin kohtaa edes vähän rauhoittaa. Näin alkuun käyn todella kierroksilla ja keväästä tulee taatusti uudenlainen ja mielenkiintoinen. :) Kesällä olen EHKÄ jo oppinut jotakin uuttakin.
keskiviikko 13. tammikuuta 2016
Eräänä kauniina päivänä...
Ja niin... Yksi kaunis päivä se tulee. Aamukahvilla, kun silmät eivät ole vielä kunnolla auki, toinen vain vähän raollaan ja aivokäyrä menee täysin tasaista. Päässä ei toimi vielä mikään ajatus ja ihme että olen edes kahvit saanut keitettyä. Ilmeisestikin vain lihasmuistilla.
Kun se tuore kahvi sitten saa silmää vähän enemmän raolleen, koiraa ulos päästäessä suhteellisen raikas pakkasilman avaa silmät ja hoksaa katsella ympärille. Ja sitten... "Mitä helvettiä täällä teen!?"
Jo jonkin aikaa on olo ollut väsynyt. Unelias. Olen laittanut sen tämän ikuisen pimeyden piikkiin, kun ei voi tietää onko oikeasti yö vai päivä ja pitäisikö nukkua vai valvoa. Kroppa siten on ollut myös sitä mieltä, että kun oikeasti on yö, niin piruako sitä nukkumaan, yhtä hämärää ja pimeää kun on päivälläkin, niin voi sitä nukkua silloinkin. Eikä minulle ole koskaan ollut ongelma nukkua auringossakaan. Hyvinkin voin ottaa 4-6 tunnin unet rannalla.
Mutta tänään tuntui että heräsin. Katselin ympärilleni kun samalla lueskelin uutisia. Ja joo... on lumimyräkkää. Tiedetään. siitä varotettiin jo päivää aiemmin, että näin tulee olemaan. Ja silti ihmiset keuhkoovat lumesta. Hei haloo!!! Yhä edelleen on kyse Suomesta. näillä leveysasteilla talvi tarkoittaa että jossain kohtaa tulee lunta. Piste. Joskus sitä tulee enemmän, joskus vähemmän, mutta joka vuosi sitä lunta on tullut kuitenkin. Täällä on ihmeellisen vähän lunta nyt. Ja ilmeisesti tällä hetkellä vähemmän mitä etelä-Suomessa. Niin... ja se lumisade ei tänne yltänyt.
Muuta ihmeellistä uutisoitavaa ei sitten maailmasta oikein osunutkaan silmiin. Hetken päästä puolittaisella ajatusjuoksulla surffattuani totesinkin ottaneeni lentoliput etelään. Ei ole eka kerta kun puolitajuissani shoppaan netissä. Kerran kamalassa flunssassa tilasin pesukoneen josta seuraavana päivänä ihmettelin toimitusvahvistusta sähköpostissani. No okei.. on siis lentoliput, pitää vissiin katsoa hotellikin. Siinä vaiheessa kun tajusin lennot ottaneeni, niin olin jo aivan tajuissani kun aloin hotellia valitsemaan.
Posti toi sähkölaskun. Minuun on iskenyt laiskuus ja laitoin sähköpatterit päälle. Laiskuus siivoamaan puumujua lattialta, tyhjentämään tuhkia ja vääntämään tulia. Ja hitto! olen minä ennenkin asunut sähkölämmitteisessä talossa ja hengissä selvinnyt ja kämppäkin on ollut varsin lämmin. Eikä ne laskutkaan olleet ihan mahdottomia. Turhaan ihmiset sähkölämmitystä kauhistelevat. Onhan se kallis lämmitysmuoto muihin verrattuna.
Koko joulukuu tuli lämmitettyä sähköllä ja kokattuakin sähköllä. Tuon tuostakin leivottiin ja patterin on saaneet hohkata kunnolla. Joten odotinkin että sähkölasku on huomattavasti isompi mitä marraskuussa. Ensin katsoin varovasti laskusta kulutuksen. 3½ kertainen kulutus. AUTS. Mutta samalla silmiin osui hinta. Kilpailutin sähköyhtiöt syksyllä ja otin kiinteän hinnan tilalle pörssisähkön. mitä olen itse seurannut sähkön hintaa niin joulu- ja tammikuu ovat luonnollisesti olleet kalleimmat kuukaudet vuodessa sähkön hinnoista puhuttaessa. Mutta sitten alkoikin hymyilyttää. Hinta olikin laskenut ja osaan kyllä päätellä mistä tuo johtuu... varmasti iso vaikutus sillä kun en ole saanut yöllä nukutuksi ja olen pystynyt hyödyntämään yön edulliset tunnit sähkön kulutuksessa. Ja laskun loppusumma oli puolet siitä mitä odotin tulevaksi. :) Harvemmin sitä sähkölaskua tarkastaessa hymyilyttää, mutta nyt hymyilytti
Sähkön hinta on pörssissä ollut todella alhaalla, joskin parina päivänä on ollut myös hyvinkin korkeella, mutta se on vain hetkittäinen parin tunnin hintapiikki ja siihen aikaan meillä ei oikeastaan sähköä juuri kulu. Sen verran hassusti tuo meidän päivärytmi menee. Mutta ei se minua haittaa. :)
Kun se tuore kahvi sitten saa silmää vähän enemmän raolleen, koiraa ulos päästäessä suhteellisen raikas pakkasilman avaa silmät ja hoksaa katsella ympärille. Ja sitten... "Mitä helvettiä täällä teen!?"
Jo jonkin aikaa on olo ollut väsynyt. Unelias. Olen laittanut sen tämän ikuisen pimeyden piikkiin, kun ei voi tietää onko oikeasti yö vai päivä ja pitäisikö nukkua vai valvoa. Kroppa siten on ollut myös sitä mieltä, että kun oikeasti on yö, niin piruako sitä nukkumaan, yhtä hämärää ja pimeää kun on päivälläkin, niin voi sitä nukkua silloinkin. Eikä minulle ole koskaan ollut ongelma nukkua auringossakaan. Hyvinkin voin ottaa 4-6 tunnin unet rannalla.
Mutta tänään tuntui että heräsin. Katselin ympärilleni kun samalla lueskelin uutisia. Ja joo... on lumimyräkkää. Tiedetään. siitä varotettiin jo päivää aiemmin, että näin tulee olemaan. Ja silti ihmiset keuhkoovat lumesta. Hei haloo!!! Yhä edelleen on kyse Suomesta. näillä leveysasteilla talvi tarkoittaa että jossain kohtaa tulee lunta. Piste. Joskus sitä tulee enemmän, joskus vähemmän, mutta joka vuosi sitä lunta on tullut kuitenkin. Täällä on ihmeellisen vähän lunta nyt. Ja ilmeisesti tällä hetkellä vähemmän mitä etelä-Suomessa. Niin... ja se lumisade ei tänne yltänyt.
Muuta ihmeellistä uutisoitavaa ei sitten maailmasta oikein osunutkaan silmiin. Hetken päästä puolittaisella ajatusjuoksulla surffattuani totesinkin ottaneeni lentoliput etelään. Ei ole eka kerta kun puolitajuissani shoppaan netissä. Kerran kamalassa flunssassa tilasin pesukoneen josta seuraavana päivänä ihmettelin toimitusvahvistusta sähköpostissani. No okei.. on siis lentoliput, pitää vissiin katsoa hotellikin. Siinä vaiheessa kun tajusin lennot ottaneeni, niin olin jo aivan tajuissani kun aloin hotellia valitsemaan.
Posti toi sähkölaskun. Minuun on iskenyt laiskuus ja laitoin sähköpatterit päälle. Laiskuus siivoamaan puumujua lattialta, tyhjentämään tuhkia ja vääntämään tulia. Ja hitto! olen minä ennenkin asunut sähkölämmitteisessä talossa ja hengissä selvinnyt ja kämppäkin on ollut varsin lämmin. Eikä ne laskutkaan olleet ihan mahdottomia. Turhaan ihmiset sähkölämmitystä kauhistelevat. Onhan se kallis lämmitysmuoto muihin verrattuna.
Koko joulukuu tuli lämmitettyä sähköllä ja kokattuakin sähköllä. Tuon tuostakin leivottiin ja patterin on saaneet hohkata kunnolla. Joten odotinkin että sähkölasku on huomattavasti isompi mitä marraskuussa. Ensin katsoin varovasti laskusta kulutuksen. 3½ kertainen kulutus. AUTS. Mutta samalla silmiin osui hinta. Kilpailutin sähköyhtiöt syksyllä ja otin kiinteän hinnan tilalle pörssisähkön. mitä olen itse seurannut sähkön hintaa niin joulu- ja tammikuu ovat luonnollisesti olleet kalleimmat kuukaudet vuodessa sähkön hinnoista puhuttaessa. Mutta sitten alkoikin hymyilyttää. Hinta olikin laskenut ja osaan kyllä päätellä mistä tuo johtuu... varmasti iso vaikutus sillä kun en ole saanut yöllä nukutuksi ja olen pystynyt hyödyntämään yön edulliset tunnit sähkön kulutuksessa. Ja laskun loppusumma oli puolet siitä mitä odotin tulevaksi. :) Harvemmin sitä sähkölaskua tarkastaessa hymyilyttää, mutta nyt hymyilytti
Sähkön hinta on pörssissä ollut todella alhaalla, joskin parina päivänä on ollut myös hyvinkin korkeella, mutta se on vain hetkittäinen parin tunnin hintapiikki ja siihen aikaan meillä ei oikeastaan sähköä juuri kulu. Sen verran hassusti tuo meidän päivärytmi menee. Mutta ei se minua haittaa. :)
maanantai 11. tammikuuta 2016
Suomalaiset ;)
Ja sattuipa sitten niin - taas kerran - että teet niin tai näin, niin aina menee väärinpäin. Kyseessä on nyt sitten mielestäni aika tyypillinen suomalainen mentalitetti.
Suomalainen se tykkää valittaa. Oli aihe mikä tahansa, niin valitettavaa löytyy. Mutta että sitten asialle tekisi jotain, niin se on harvinaista. Monesti suomalainen nurisee kyllä itsekseen ja turuilla ja toreilla, mutta että valittaisi sinne minne kuuluu..? Eeeeeiiii se käy. Siinähän on riski että asia ehkä korjaantuisi ja mistäs sitten valitetaan? Tai ainakin riski että sitä yritetään korjata.
Jos nyt itse et sitten asialle teekään mitään, mutta joku toinen tekee ja löytää tahon jota alkaa kiinnostamaan miten asiat oikeasti makaa ja alkaakin tapahtumaan, niin se on vielä pahempi juttu. Et saa otettua itsellesi asiasta mitallia ja valituksen aihekin loppuu. Kunnes löytyy uusi aihe josta kitistä.
Oma mentaliteettini kuitenkin poikkeaa hieman tuosta. Jos näen ongelmakohdan joka ei toimi, niin valitan. Ongelmasta ja sen suuruudesta riippuen joko ensin vain lähipiirille tai etsin oikean tahon joka asiaan pystyy vaikuttamaan. Jos ensimmäinen taho ei saa aikaan toivottua tulosta, niin valitan seuraavalle taholle.
Suomalainen se tykkää valittaa. Oli aihe mikä tahansa, niin valitettavaa löytyy. Mutta että sitten asialle tekisi jotain, niin se on harvinaista. Monesti suomalainen nurisee kyllä itsekseen ja turuilla ja toreilla, mutta että valittaisi sinne minne kuuluu..? Eeeeeiiii se käy. Siinähän on riski että asia ehkä korjaantuisi ja mistäs sitten valitetaan? Tai ainakin riski että sitä yritetään korjata.
Jos nyt itse et sitten asialle teekään mitään, mutta joku toinen tekee ja löytää tahon jota alkaa kiinnostamaan miten asiat oikeasti makaa ja alkaakin tapahtumaan, niin se on vielä pahempi juttu. Et saa otettua itsellesi asiasta mitallia ja valituksen aihekin loppuu. Kunnes löytyy uusi aihe josta kitistä.
Oma mentaliteettini kuitenkin poikkeaa hieman tuosta. Jos näen ongelmakohdan joka ei toimi, niin valitan. Ongelmasta ja sen suuruudesta riippuen joko ensin vain lähipiirille tai etsin oikean tahon joka asiaan pystyy vaikuttamaan. Jos ensimmäinen taho ei saa aikaan toivottua tulosta, niin valitan seuraavalle taholle.
tiistai 5. tammikuuta 2016
Shoppailuja
Se ei ole mikään uutinen - eikä salaisuus etenkään - että teen paljon ostoksia netissä ja tilaan tavaroita monesti ulkomailta. Syy on yksinkertaisesti se, etten löydä mieleistäni Suomesta järkevään hintaan - jos ollenkaan.
Esimerkiksi joulun alla katselin joulukoristeita. Ihan tuossa länsinaapurissa oli paljon enemmän minun näköisiä koristeita tarjolla, Suomessa niitä samoja joilla kauppojen hyllyt on täytetty jo 20 vuotta. Ainakin. Okei... ehkä Stockmannilta tai Sokokselta saattaisi jotain erikoisempaa löytyä. Tai sitten pienistä putiikeista, mutta hinnat on pilvissä.
Niinpä nytkin sittne on tullut taas shoppailtua, milloin Kiinasta, milloin USA:sta. Kiinan tavaroissa olen suosinut Light In The Boxia. Toimitus on pelannut hyvin ja monesti tuotteet on lähetetty EU-varastolta, jolloin tulleja ja veroja ei tule. Periaatteessa.
Käytännössä joutuu ne maksamaan, mutta olen myös aina ottanut mukaan tulli- ja verovakuutuksen, jolloin LITB tilittää maksut minulle jälkeenpäin takaisin. No big deal. Homma on otiminut hyvin, kun tullauksen jälkeen paketti on tullut parissa päivässä postiin. Monesti toimituksetkin on olleet todella nopeita.
Noh... tilasinpa sitten tavallisuudesta poiketen vähän vaatteita. Tulos: paketti ei ollut tullut vielä Joulun jälkeenkään Suomeen. uuden vuoden aaton aattona sain tullausilmoituksen. Ei siinä. Tullasin paketin ja se tuli tänään. Tavallisessa postissa, laatikkoon.
Vaan tilattiinpa jouluna sitten tablettia ja vähän lisää vaatteita. Toimitukseksi tuli automaattisesti pikalähetys jota en huomannut vaihtaa tavalliseen. Toimitusaika piti olla 3-5 arkipäivää. Onhan tässä pyhiä ollut. Paketti kuitenkin lähti joulun pyhinä Kiinasta. Kahden kuriirifirman kautta. Toimituskuluja tuli lähetykselle vakuutuksineen 35 e.
Välipäivät meni taistellessa DHL:n ja UPS:n kanssa jotka tässä tapauksessa kuljettavat tilaukset. UPS:ltä tuli viesti, että minun tarvitsisi heille maksaa erikseen tullauksesta. En lämmennyt ajatukselle, koska osaan varsin helposti itsekin hoitaa tullauksen. Vaan heillä kuulema onkin käytäntönä, että jos tullaan itse niin toimitus kotiin maksaa 24,80 e. Heitin tullaamana tullaus olisi maksanut 14,80 € + tullimaksu + verot. Vedin porot nessuun. Perustelu itsetullauksen toimitusmaksuun oli se, että se aiheuttaa heille työtä. Ööö... en tajua silti. Miksi hitossa minun pitäisi maksaa siitä, että lähettäjä valitsee kuriiriliikkeen toimittamaan tilausta josta olen toimituksen jo maksanut? Minä en UPS:ää toimittajaksi valinnut. Ja myöskin tässä tilauksessa on tullivakuutukset jo mukana.
Loppujen lopuksi pääsimme yhteisymmärrykseen, että tullaan tilauksen itse ja he toimittavat tilauksen minulle ilman eri kustannuksia. Lähetin myös tullin luovutuspäätöksen heille suoraan, joten ei ongelmaa.
Ymmärrän sen, että tilaus toimitetaan 2 erässä, jo ihan varastoinninkin takia, mutta myös se helpottaa minulla tullausta kun ei tarvitse miettiä mitä lähetyskoodia käytänkään jos paketti sisältää sekä elektroniikkaa, että vaatteita. Elektroniikan verotusraja on tässä tapauksessa 150 € ja tilaus jää alle sen, mutta vaatteiden osalta verotusraja onkin 22 e ja se menee yli. Oma lukunsa tietysti on vielä se, että tulli verottaa myös postituskuluista ALV:t. Millä logiikalla, en tiedä, mutta sitä en jaksa nyt edes pohtiakaan. tämän elektroniikkatilauksen tullauksesta maksoin 28,90 e, eli UPS:n mukaan olisin maksanut heille yhteensä 43,70 e toimituksesta vielä lisää.
Vaan sitten DHL. Voi perkele!!! Heiltäkin tuli tekstiviesti, että on lähetys joka pitäisi tullata. Ja voin antaa tiedot linkin kautta. Kirjoitin linkin koneelle, koska puhelin on niin perkeleen hidas aukomaan linkkejä. Vain sivu jossa kysyttiin sotu ja sähköpostiosoite tullausta varten. Ei mitään muuta ylimääräistä tietoa. Ei hinnoista eikä mistään.
Ajattelin että asiahan on tällä kunnossa kunnes tuli lasku. Halusivat minun maksavan heille 26,01 € tullauksesta ja tullivakuutuksesta. Huomioitavaa on, että he ovat tullanneet samat postituskulut mukaan tilaukseen kuin minäkin tullasin. toinen huomioitava seikka on se, että paketti ei ole vielä Suomessa ja väittävät tullanneensa sen jo. Eritelystä tarkistin verojen osuuden tästä tilauksesta. Se oli oikein ja se minun kuuluukin maksaa kun paketti on Suomessa. Ja sen voin maksaa myös itse Tulliin.
Kumpikin kuriiriliike ottavat paketin säilyttämisestä myös 17 e/vrk jos paketti seisoo hiellä varastossa yli 5 päivää. Jännityksellä odotan mitä laskua seuraavaksi tarjoavat.
Lähettäjäkin, LITB on saanut oman osuutensa. tässä tapauksessa heille on saanut vääntää ratakiskoa urakalla. Lopputulema on se, että jos jotakin maksuja tulee, niin he tilittävät ne minulle päin takaisin. Ilman meteliähän tilauksen toimitus olisi tullut minulle maksamaan 104,71 €.
Vaan niin... moisen väännön jälkeen en toista kertaa tilaa heiltä vaikka ennen kaikki onkin toiminut moitteettomasti. Jatkossa tilaan muualta. Ja ainakin tarkistan ettei mitään hiton kuriiriliikettä käytetä.
Niin... ja se aiemmin tilaamani paketti joka tuli uuden Vuoden aaton aattona... se tuli tavallisessa postissa. Samaan aikana tullasin kuitenkin UPS:n paketin ja sitä ei vielä ole minulle toimitettu... Jännä, että posti pystyy toimittamaan edullisemmin paketin perille kuin yksityinen kuriiriliike törkyhinnoittelulla.
Esimerkiksi joulun alla katselin joulukoristeita. Ihan tuossa länsinaapurissa oli paljon enemmän minun näköisiä koristeita tarjolla, Suomessa niitä samoja joilla kauppojen hyllyt on täytetty jo 20 vuotta. Ainakin. Okei... ehkä Stockmannilta tai Sokokselta saattaisi jotain erikoisempaa löytyä. Tai sitten pienistä putiikeista, mutta hinnat on pilvissä.
Niinpä nytkin sittne on tullut taas shoppailtua, milloin Kiinasta, milloin USA:sta. Kiinan tavaroissa olen suosinut Light In The Boxia. Toimitus on pelannut hyvin ja monesti tuotteet on lähetetty EU-varastolta, jolloin tulleja ja veroja ei tule. Periaatteessa.
Käytännössä joutuu ne maksamaan, mutta olen myös aina ottanut mukaan tulli- ja verovakuutuksen, jolloin LITB tilittää maksut minulle jälkeenpäin takaisin. No big deal. Homma on otiminut hyvin, kun tullauksen jälkeen paketti on tullut parissa päivässä postiin. Monesti toimituksetkin on olleet todella nopeita.
Noh... tilasinpa sitten tavallisuudesta poiketen vähän vaatteita. Tulos: paketti ei ollut tullut vielä Joulun jälkeenkään Suomeen. uuden vuoden aaton aattona sain tullausilmoituksen. Ei siinä. Tullasin paketin ja se tuli tänään. Tavallisessa postissa, laatikkoon.
Vaan tilattiinpa jouluna sitten tablettia ja vähän lisää vaatteita. Toimitukseksi tuli automaattisesti pikalähetys jota en huomannut vaihtaa tavalliseen. Toimitusaika piti olla 3-5 arkipäivää. Onhan tässä pyhiä ollut. Paketti kuitenkin lähti joulun pyhinä Kiinasta. Kahden kuriirifirman kautta. Toimituskuluja tuli lähetykselle vakuutuksineen 35 e.
Välipäivät meni taistellessa DHL:n ja UPS:n kanssa jotka tässä tapauksessa kuljettavat tilaukset. UPS:ltä tuli viesti, että minun tarvitsisi heille maksaa erikseen tullauksesta. En lämmennyt ajatukselle, koska osaan varsin helposti itsekin hoitaa tullauksen. Vaan heillä kuulema onkin käytäntönä, että jos tullaan itse niin toimitus kotiin maksaa 24,80 e. Heitin tullaamana tullaus olisi maksanut 14,80 € + tullimaksu + verot. Vedin porot nessuun. Perustelu itsetullauksen toimitusmaksuun oli se, että se aiheuttaa heille työtä. Ööö... en tajua silti. Miksi hitossa minun pitäisi maksaa siitä, että lähettäjä valitsee kuriiriliikkeen toimittamaan tilausta josta olen toimituksen jo maksanut? Minä en UPS:ää toimittajaksi valinnut. Ja myöskin tässä tilauksessa on tullivakuutukset jo mukana.
Loppujen lopuksi pääsimme yhteisymmärrykseen, että tullaan tilauksen itse ja he toimittavat tilauksen minulle ilman eri kustannuksia. Lähetin myös tullin luovutuspäätöksen heille suoraan, joten ei ongelmaa.
Ymmärrän sen, että tilaus toimitetaan 2 erässä, jo ihan varastoinninkin takia, mutta myös se helpottaa minulla tullausta kun ei tarvitse miettiä mitä lähetyskoodia käytänkään jos paketti sisältää sekä elektroniikkaa, että vaatteita. Elektroniikan verotusraja on tässä tapauksessa 150 € ja tilaus jää alle sen, mutta vaatteiden osalta verotusraja onkin 22 e ja se menee yli. Oma lukunsa tietysti on vielä se, että tulli verottaa myös postituskuluista ALV:t. Millä logiikalla, en tiedä, mutta sitä en jaksa nyt edes pohtiakaan. tämän elektroniikkatilauksen tullauksesta maksoin 28,90 e, eli UPS:n mukaan olisin maksanut heille yhteensä 43,70 e toimituksesta vielä lisää.
Vaan sitten DHL. Voi perkele!!! Heiltäkin tuli tekstiviesti, että on lähetys joka pitäisi tullata. Ja voin antaa tiedot linkin kautta. Kirjoitin linkin koneelle, koska puhelin on niin perkeleen hidas aukomaan linkkejä. Vain sivu jossa kysyttiin sotu ja sähköpostiosoite tullausta varten. Ei mitään muuta ylimääräistä tietoa. Ei hinnoista eikä mistään.
Ajattelin että asiahan on tällä kunnossa kunnes tuli lasku. Halusivat minun maksavan heille 26,01 € tullauksesta ja tullivakuutuksesta. Huomioitavaa on, että he ovat tullanneet samat postituskulut mukaan tilaukseen kuin minäkin tullasin. toinen huomioitava seikka on se, että paketti ei ole vielä Suomessa ja väittävät tullanneensa sen jo. Eritelystä tarkistin verojen osuuden tästä tilauksesta. Se oli oikein ja se minun kuuluukin maksaa kun paketti on Suomessa. Ja sen voin maksaa myös itse Tulliin.
Kumpikin kuriiriliike ottavat paketin säilyttämisestä myös 17 e/vrk jos paketti seisoo hiellä varastossa yli 5 päivää. Jännityksellä odotan mitä laskua seuraavaksi tarjoavat.
Lähettäjäkin, LITB on saanut oman osuutensa. tässä tapauksessa heille on saanut vääntää ratakiskoa urakalla. Lopputulema on se, että jos jotakin maksuja tulee, niin he tilittävät ne minulle päin takaisin. Ilman meteliähän tilauksen toimitus olisi tullut minulle maksamaan 104,71 €.
Vaan niin... moisen väännön jälkeen en toista kertaa tilaa heiltä vaikka ennen kaikki onkin toiminut moitteettomasti. Jatkossa tilaan muualta. Ja ainakin tarkistan ettei mitään hiton kuriiriliikettä käytetä.
Niin... ja se aiemmin tilaamani paketti joka tuli uuden Vuoden aaton aattona... se tuli tavallisessa postissa. Samaan aikana tullasin kuitenkin UPS:n paketin ja sitä ei vielä ole minulle toimitettu... Jännä, että posti pystyy toimittamaan edullisemmin paketin perille kuin yksityinen kuriiriliike törkyhinnoittelulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)