Huomaan vältteleväni tentiin lukemista. Keksin mitä tahansa muuta tekemistä itselleni kuin ottaa paksun kirja käteen, joka sisältää vaikeaselkoista tekstiä lakipykälistä ja niiden soveltamisista. Ja vaikka kuinka tiedän, että minun pitäisi lukea pian olevaan tenttiin, niin silti kirjaan tarttuminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Keksin itselleni verukkeita aikaan liittyen...
"Ei tässä vielä kiire ole"
No, ei vielä! Mutta tällä menolla pian on!
silti tuo selitys ei vain tahdo upota kaaliini, vaan pää keksii mitä omituisimpia selityksiä ettei tarvitsisi lukea. :D
Niinpä päätin, että ihan sama mutta oikeuspykäliin on vain tartutaan viikonloppuna - kiinnosti sitten tai ei.
Miksikö? Koska vaikka kuinka teimme koulun alussa testit miten kukakin oppii parhaiten, niin mikään yleisesti olevista oppimistavoista ei tunnu pätevän silloin kun puhutaan jostakin lakitekstistiä, josta on vähän jopa tiedettävä sitten joskus kun on valmistunut ja on aika siirtyä takaisin työelämään. Siinä ei auta kuin ottaa kirja käteen ja lukea.
Eniten ahdistaa kirjan lukemisessa se, kun ymmärtää miten lakien periaatteessa kuuluisi mennä, mutta käytännössä sen mukaan ei toimita kuitenkaan. Ja kun Suomea mainostetaan kuitenkin maana, joka pitkälti nojaa toimintansa - niin hyvässä kuin pahassakin - lakeihin, niin väistämättä tulee hieman petetty olo... näinkö Suomessa oikeasti toimitaan - laeista piittaamatta? Vai olenko minä käsittänyt jotakin väärin?
lauantai 27. helmikuuta 2016
perjantai 26. helmikuuta 2016
Omituisuuksien päivä
Jo on ollut kummallinen päivä. Tai tarkemminkin ilta.
Ensin olin ihmeissäni kun uusi puhelin - siis alle kuukauden ollut käytössä, jumitti. Noh... järjestelmäpäivitys. Jo toinen näin lyhyessä ajassa. Ei se mitään. Hyvä, kun päivitti.
Tai sitten ei.
Päivityksen jälkene ajattelin, että NYT saan lähetettyä kuvan muksulle, joka piti lähettää jo aiemmin. Kuva oli puhelimessa. Paino sanalla OLI. Järjestelmäpäivityksen yhteydessä keksi Android ihan itsekseen, että jatkossa kuvat tallennetaan OneDriveen eikä puhelimeen. Siirsi sitten kaikki jo olemassa olevat kuvat sinne.
No, ei siinä, mutta kun sitä kautta en saanut kuvia lähetettyä muksulle Mesengeriin tai Whatsappiin. Huoh. Aikani selailin asetuksia ja löysin sitten paikan mistä saan määriteltyä, että kuvat tallennetaan nimenomaan puhelimen kortille eikä minnekään pilvipalveluun. Vaan eihän ne kuvat enää puhelimelle palanneet.
Päästelin ärräpäitä.
Kirjauduin luennolle. Puolessa välissä luentoa hävisi kuulokkeistani äänet. Muilla kuului kyllä. Samalla minulle ilmaantui ilmeisesti opettajan painikkeet käyttöön, koska olisin voinut tehdä paljon sellaisia toimintoja virtuaaliluokassamme mitä minun ei pitäisi pystyä tekemään. Ilmeni kun etsin niitä ääniasetuksia, mitä voisin muokkailla ja kokeilla. Ei tullut ääniä, joten poistuin tunnilta, koska minulle ei ole mitään hyötyä katsoa mykkää kuvaa, jossa hiiri seikkailee sinne tänne vain eikä mitään selostusta ole mitä olisi tarkoitus tehdä.
Seuraavan luennon alkuun oli aikaa ja joku kysyi, että missäpä olisi se seuraava tunti kun meni näemmä lukujärjestyskin nurin. Siellä me nökötimme kiltisti luokassa, mutta opettajaa ei näkynyt eikä kuulunut.
Ja sitten soitti muksu. Tililtä on hävinnyt rahaa. Ei paljon. Mutta juuri sen verran, että outoa. Täällä korvessa ei paljon käydä missään ostoksillakaan, joten todella outoa. Ei kun tarkistamaan sitten muksun tiliä. Ei näy mitään liikennettä. Ei katevarausta, ei mitään. Mutta kun tilitapahtumat laskee yhteen, niin tililtä puuttuu rahaa. Ja ei kun viestiä pankille. Tilanne selostusta.
Mietin mistä tuo rahan katoaminen voi johtua ja ainoa minkä keksin on kortin lähimaksuominaisuus. Mutta senkin pitäisi näkyä tilitapahtumissa, ainakin katevarauksena.
Ei vain ymmärrä. Tekniikka on ihmeellistä... silloin kun se toimii. Ja etenkin silloin kun se ei toimi kuten kuuluisi. Ja jotenkin tuntuu siltä, että mitä hienommaksi ja hifimmäksi maailma menee, sitä epävarmempia ohjelmat ja yhteydet ovat toimimaan. Teleyhteydet nyt täällä on takunneet jo niin pitkään, että saisi vetää rastin seinään jos ne nyt alkaisi toimiaan kuten kuuluu.
Ensin olin ihmeissäni kun uusi puhelin - siis alle kuukauden ollut käytössä, jumitti. Noh... järjestelmäpäivitys. Jo toinen näin lyhyessä ajassa. Ei se mitään. Hyvä, kun päivitti.
Tai sitten ei.
Päivityksen jälkene ajattelin, että NYT saan lähetettyä kuvan muksulle, joka piti lähettää jo aiemmin. Kuva oli puhelimessa. Paino sanalla OLI. Järjestelmäpäivityksen yhteydessä keksi Android ihan itsekseen, että jatkossa kuvat tallennetaan OneDriveen eikä puhelimeen. Siirsi sitten kaikki jo olemassa olevat kuvat sinne.
No, ei siinä, mutta kun sitä kautta en saanut kuvia lähetettyä muksulle Mesengeriin tai Whatsappiin. Huoh. Aikani selailin asetuksia ja löysin sitten paikan mistä saan määriteltyä, että kuvat tallennetaan nimenomaan puhelimen kortille eikä minnekään pilvipalveluun. Vaan eihän ne kuvat enää puhelimelle palanneet.
Päästelin ärräpäitä.
Kirjauduin luennolle. Puolessa välissä luentoa hävisi kuulokkeistani äänet. Muilla kuului kyllä. Samalla minulle ilmaantui ilmeisesti opettajan painikkeet käyttöön, koska olisin voinut tehdä paljon sellaisia toimintoja virtuaaliluokassamme mitä minun ei pitäisi pystyä tekemään. Ilmeni kun etsin niitä ääniasetuksia, mitä voisin muokkailla ja kokeilla. Ei tullut ääniä, joten poistuin tunnilta, koska minulle ei ole mitään hyötyä katsoa mykkää kuvaa, jossa hiiri seikkailee sinne tänne vain eikä mitään selostusta ole mitä olisi tarkoitus tehdä.
Seuraavan luennon alkuun oli aikaa ja joku kysyi, että missäpä olisi se seuraava tunti kun meni näemmä lukujärjestyskin nurin. Siellä me nökötimme kiltisti luokassa, mutta opettajaa ei näkynyt eikä kuulunut.
Ja sitten soitti muksu. Tililtä on hävinnyt rahaa. Ei paljon. Mutta juuri sen verran, että outoa. Täällä korvessa ei paljon käydä missään ostoksillakaan, joten todella outoa. Ei kun tarkistamaan sitten muksun tiliä. Ei näy mitään liikennettä. Ei katevarausta, ei mitään. Mutta kun tilitapahtumat laskee yhteen, niin tililtä puuttuu rahaa. Ja ei kun viestiä pankille. Tilanne selostusta.
Mietin mistä tuo rahan katoaminen voi johtua ja ainoa minkä keksin on kortin lähimaksuominaisuus. Mutta senkin pitäisi näkyä tilitapahtumissa, ainakin katevarauksena.
Ei vain ymmärrä. Tekniikka on ihmeellistä... silloin kun se toimii. Ja etenkin silloin kun se ei toimi kuten kuuluisi. Ja jotenkin tuntuu siltä, että mitä hienommaksi ja hifimmäksi maailma menee, sitä epävarmempia ohjelmat ja yhteydet ovat toimimaan. Teleyhteydet nyt täällä on takunneet jo niin pitkään, että saisi vetää rastin seinään jos ne nyt alkaisi toimiaan kuten kuuluu.
tiistai 23. helmikuuta 2016
Tuleehan se sieltä kun vähän potkii
No niin... alkaahan se ruotsikin sujumaan. sitkeys alkaa tuottamaan hitusen tulosta.
Väkisin istuin koneella ja avasin täysin tyhjän arkin Wordistä. Tuijotin paperia ja mietin mitä haluaisin kertoa itsestäni. Ja keksinkin jo miten saan kerrottua kuka olen. Kuinka vanha olen - joskin lukusanat sujuu hyvin vain 12 asti. Sitten kääntyy espanjaksi. No, mutta sentään jotain. Mietin myös, että aikanaan olen hyvin hitaasti, sana kerrallaan, tavannut ruotsinkieliselle asiakkaalle töissä puhelimessa "Förlåt, jag kan inte talar på svenska".
Eli osaan minä sentään jotain.
Kirjoitin lyhyitä lauseita koneella ruotsiksi. mietin miten ne tulisivat, ilman kirjoja mietin lisää sanoja lauseeseen, niin että saisin muodostettua virkkeen. Ja kun olin mielestäni valmis, niin copy-pastella sitten google translateriin ja katsotaan millaista sian saksaa tulee.
Ei kovin pahaa, mutta ymmärtäisikö ruotsalainen? Puuttuisiko minulta jotakin oleellista lauseista.
No mutta hei! wordillähän on hieno ominaisuus: oikoluku!
Tietenkään Word ei automaattisesti ymmärrä ruotsia, etenkään jos ruotsin oikolukua ei ole kytketty päälle. Tai sanastoa edes asennettu. Klik-klik ja nyt on.
Mies tuli kotiin. Makoilin sohvalla, kun selkä oli kipeä. Juttelimme jotakin ja aina välillä huomasin kysyväni jotakin tarkennusta - ruotsiksi. Hyvin tuo mieskin ymmärsi.
Pikku hiljaa siis alkaa kieli kertaantumaan, mutta hyvin pienin askelin. EHKÄ minä selviän sittenkin siitä opintojeni ruotsin osuudesta. Edes jotenkin.
Väkisin istuin koneella ja avasin täysin tyhjän arkin Wordistä. Tuijotin paperia ja mietin mitä haluaisin kertoa itsestäni. Ja keksinkin jo miten saan kerrottua kuka olen. Kuinka vanha olen - joskin lukusanat sujuu hyvin vain 12 asti. Sitten kääntyy espanjaksi. No, mutta sentään jotain. Mietin myös, että aikanaan olen hyvin hitaasti, sana kerrallaan, tavannut ruotsinkieliselle asiakkaalle töissä puhelimessa "Förlåt, jag kan inte talar på svenska".
Eli osaan minä sentään jotain.
Kirjoitin lyhyitä lauseita koneella ruotsiksi. mietin miten ne tulisivat, ilman kirjoja mietin lisää sanoja lauseeseen, niin että saisin muodostettua virkkeen. Ja kun olin mielestäni valmis, niin copy-pastella sitten google translateriin ja katsotaan millaista sian saksaa tulee.
Ei kovin pahaa, mutta ymmärtäisikö ruotsalainen? Puuttuisiko minulta jotakin oleellista lauseista.
No mutta hei! wordillähän on hieno ominaisuus: oikoluku!
Tietenkään Word ei automaattisesti ymmärrä ruotsia, etenkään jos ruotsin oikolukua ei ole kytketty päälle. Tai sanastoa edes asennettu. Klik-klik ja nyt on.
Mies tuli kotiin. Makoilin sohvalla, kun selkä oli kipeä. Juttelimme jotakin ja aina välillä huomasin kysyväni jotakin tarkennusta - ruotsiksi. Hyvin tuo mieskin ymmärsi.
Pikku hiljaa siis alkaa kieli kertaantumaan, mutta hyvin pienin askelin. EHKÄ minä selviän sittenkin siitä opintojeni ruotsin osuudesta. Edes jotenkin.
perjantai 19. helmikuuta 2016
Kerrataan kieliä
Huomasin opintoja suunnitellessani, että on tulossa myös kurssi johon on integroituna ruotsi. Shit! Minun yläasteruotsi on niiiiiiiiiiiiiin ruosteessa, että sillä tuskin kurssista läpi pääsee. Ja kurssi on jo ensi syksynä.
Pitkin hampain yritin lukea ruotsinkielistä alaan liittyvää materiaalia. Tarkoitushan on osata sen oman alan verran ruotsia. Ja jos sillä tavoin olen oppinut espanjaakin, niin miksen sittne ruotsiakin... Yhden päivän lukemisen jälkeen totesin, että ei... ehkäpä otan vain suosiolla lasten kirjat käteen ja luen niitä.
Latasin puhelimeenkin ruostin sanastopelin. Nuo sanastopelit on kyllä varsin opettavaisia, niissä voi opetella lausumistakin, mutta huomasin heti kättelyssä, että bugeja niissä on. Jos sana on "lök" niin miksi peli lausuu sen "el"? Tai jos sana on "Smör" niin ei kai sitä lausuta "es-em"? Ruotsin sanastopeli on vain sanastopeli, mutta kyllä sen kanssa saa ajan kulumaan ja kyllä sieltä jokunen sana mieleenkin jää. - Ehkä.
toinen sanastopeli minulla on espanjan sanastosta. Se opettaa myös puhumaan. Se kysyy kysymyksiä joihin joudut myös kehittämään itse vastauksesi. Siinä en ole sanoissa vielä huomannut virheitä, mutta masiina ei aina ymmärrä puhetta vaikka kuinka lausuisit sen samalla tavalla.
Noh... koska nyt kukaan ei varsinaisesti valvo tai ohjaa minua ruotsin opettelussa niin taustalle olen valinnut Ruotsin radiokanavan päivisin. Tulee parempaa musiikkia kuin Suomen kanavilta ja ainakin olen oppinut, että Ruotsin radiossa näemmä voi kiroilla (kyllä! osaan minä kirosanoja ruotsiksi!? :D ). Puheesta ymmärrä lyhyitä pätkiä sieltä täältä.
tänään sittne aamusta ajattelin tehdä excelin harjoituksia. Vaan koska excelin automaattiset funktiot olivat aloittaneet jo hiihtoloman, niin se jäi haaveeksi. Ja minun kärsivällisyys ei riittänyt sitten tahkota kyseisen ohjelman kanssa yhtään enempää. Minulle kun Excel on kirosana jo itsessään. Joten vaihdoin ruotsiin.
Ajattelin, että mietiskelen miten muodostan lauseita ruotsiksi. En nyt mitään hienoja ja pitkiä virkkeitä kaikkine kikkailuineen vaan ihan yksinkertaisia lauseita.
Jep. Hyvinhän se menee, eikös vaan? Tai sitten ei.
Eka yrittämällä lauseet mudostui hienosti mielessä - espanjaksi.
toisella yrittämällä sama juttu, hienosti löyty sanoja ja lauseen tynkää - saksaksi.
kolmas kerta yllätti... kokeilin että kaipa nyt osaan kertoa edes nimeni ruotsiksi... ei... osaan kertoa nimeni venäjäksi. Noiden kahden muun ja suomen ja englannin lisäksi.
Mieli teki kirota. Ja tulihan se sieltä: "Helvetet!"
Että näillä eväillä sittne ruotsin kurssia suorittamaan syksyllä.
Pitkin hampain yritin lukea ruotsinkielistä alaan liittyvää materiaalia. Tarkoitushan on osata sen oman alan verran ruotsia. Ja jos sillä tavoin olen oppinut espanjaakin, niin miksen sittne ruotsiakin... Yhden päivän lukemisen jälkeen totesin, että ei... ehkäpä otan vain suosiolla lasten kirjat käteen ja luen niitä.
Latasin puhelimeenkin ruostin sanastopelin. Nuo sanastopelit on kyllä varsin opettavaisia, niissä voi opetella lausumistakin, mutta huomasin heti kättelyssä, että bugeja niissä on. Jos sana on "lök" niin miksi peli lausuu sen "el"? Tai jos sana on "Smör" niin ei kai sitä lausuta "es-em"? Ruotsin sanastopeli on vain sanastopeli, mutta kyllä sen kanssa saa ajan kulumaan ja kyllä sieltä jokunen sana mieleenkin jää. - Ehkä.
toinen sanastopeli minulla on espanjan sanastosta. Se opettaa myös puhumaan. Se kysyy kysymyksiä joihin joudut myös kehittämään itse vastauksesi. Siinä en ole sanoissa vielä huomannut virheitä, mutta masiina ei aina ymmärrä puhetta vaikka kuinka lausuisit sen samalla tavalla.
Noh... koska nyt kukaan ei varsinaisesti valvo tai ohjaa minua ruotsin opettelussa niin taustalle olen valinnut Ruotsin radiokanavan päivisin. Tulee parempaa musiikkia kuin Suomen kanavilta ja ainakin olen oppinut, että Ruotsin radiossa näemmä voi kiroilla (kyllä! osaan minä kirosanoja ruotsiksi!? :D ). Puheesta ymmärrä lyhyitä pätkiä sieltä täältä.
tänään sittne aamusta ajattelin tehdä excelin harjoituksia. Vaan koska excelin automaattiset funktiot olivat aloittaneet jo hiihtoloman, niin se jäi haaveeksi. Ja minun kärsivällisyys ei riittänyt sitten tahkota kyseisen ohjelman kanssa yhtään enempää. Minulle kun Excel on kirosana jo itsessään. Joten vaihdoin ruotsiin.
Ajattelin, että mietiskelen miten muodostan lauseita ruotsiksi. En nyt mitään hienoja ja pitkiä virkkeitä kaikkine kikkailuineen vaan ihan yksinkertaisia lauseita.
Jep. Hyvinhän se menee, eikös vaan? Tai sitten ei.
Eka yrittämällä lauseet mudostui hienosti mielessä - espanjaksi.
toisella yrittämällä sama juttu, hienosti löyty sanoja ja lauseen tynkää - saksaksi.
kolmas kerta yllätti... kokeilin että kaipa nyt osaan kertoa edes nimeni ruotsiksi... ei... osaan kertoa nimeni venäjäksi. Noiden kahden muun ja suomen ja englannin lisäksi.
Mieli teki kirota. Ja tulihan se sieltä: "Helvetet!"
Että näillä eväillä sittne ruotsin kurssia suorittamaan syksyllä.
torstai 18. helmikuuta 2016
No hupsista
Lähti vähän vissiin lapasesta tuo opintojen suunnittelu. Oli tutorilta tullut sähköpostia kesän kursseista. No siellähän oli vaikka mitä mielenkiintoista. Joten ei auttanut kuin listata vähän niitä, että voi paremmin hahmottaa miten ne ajoittuvat kesälle. Ja ai että... opinnot ainakin edistyy vauhdilla jos kaikki suoritan.
7 kurssia; 3 kesäkuussa, 3 heinäkuussa ja 1 elokuussa. Eli elokuu on ihan "lomaa". Ennen kuin sitten syyskuussa pamahtaa ihan normaalit opinnot päälle. Kurssien laajuudesta kertoo se, että nyt kevälukukaudella on 6 kurssia, joiden opintopisteet on yhteensä 30. Kesältä tulee 35. Ero vain on siinä, että 3 kuukauden aikana opiskelen enemmän mitä nyt kevätlukukaudella 5 kuukaudessa.
Vaan on sitä ehtinyt tässä "löysässäkin" tahdissa tuskastelemaan. Lähes olen ottanut itkupotkuraivareita asiakirjojen asettelujen takia ja pähkäillyt miten mikäkin meni. Pienen lenkin jälkeen kiltisti istahtanut koneelle ja ei kun yrittämään uudestaan kun tajuaa, että joku juju nyt jossakin mättää. Ja kas... pikku hiljaa se siitä sitten aukenee. Tekemällä.
Toinen harmaita hiuksia aiheuttava aihe on lähdeluettelo. Ei siinä. Kyllä minä lähdeluettelon osaan tehdä. Näin ainakin kuvittelin. Ennen kuin aiheesta oli 2 tunnin luento, tahti oli aika tiukka ja sen jälkeen totesin, että e-hei... en osaa tehdä. Enkä edes tajunnut mitä ope puhu. Tai ehkä tajusin, mutta en tiedosta. Joten... väännän ensin itselleni sellaisen "Lähdeluettelo for Dummies" version ja katsotaan josko asia valkenisi sitten. Lähdeluetteloon kun ei ole mitään valmista standardia vaan aina opettelet tekemään kunkin paikan vallitsevän käytännön mukaan, oli kyseessä sitten oppilaitos tai työpaikka.
Noh... ja siinäkö sitten oli opiskelijaelämän haasteet? Voi ei todellakaan! :D Podin white paper syndroomaa yhden raportin kanssa ja ai poijjat kun sitten se runosuoni aukesi ja tekstiä alkoi tulemaan. Loistavaa. Kaikki näytti jo melkein valmiilta. Vielä kun vähän marginaaleja muutan niin se on siinä ja saan palauttaa... jep. Ja mitä teki Word? Minä siirrän marginaaleja ja tallennan. Niin minulla onkin koko raportti otsikkoina, jokainen kappale erikseen. Eihän siinä jos raportti olisi vain sivun mittainen, kyllähän sen siitä sut sait korjaisi, mutta koko pirun raportti...
Mutta ihme kyllä, minun ei tehnyt mieli raivota, ei paiskata konetta seinään tai mitään muuta. Katsoin vain näyttöä, kuin tietokone olisi hieman yksinkertainen lapsi ja join kupin teetä, sen jälkeen kyllä menin tupakalle ja istuin uudelleen koneelle. Mietin, että mistähän päästä alan sitten asettelua korjaamaan. Hetken pähkäiltyäni pistin läppärin kannen kiinni ja tartuin imuriin ja aloin siivoamaan. aiempaa versiota ei tietenkään ole nyt tähän hätään saatavilla. Sehän oliskin liian helppoa.
Nyt tuo jo huvittaa ja huomenna sitten korjataan raporttia.
7 kurssia; 3 kesäkuussa, 3 heinäkuussa ja 1 elokuussa. Eli elokuu on ihan "lomaa". Ennen kuin sitten syyskuussa pamahtaa ihan normaalit opinnot päälle. Kurssien laajuudesta kertoo se, että nyt kevälukukaudella on 6 kurssia, joiden opintopisteet on yhteensä 30. Kesältä tulee 35. Ero vain on siinä, että 3 kuukauden aikana opiskelen enemmän mitä nyt kevätlukukaudella 5 kuukaudessa.
Vaan on sitä ehtinyt tässä "löysässäkin" tahdissa tuskastelemaan. Lähes olen ottanut itkupotkuraivareita asiakirjojen asettelujen takia ja pähkäillyt miten mikäkin meni. Pienen lenkin jälkeen kiltisti istahtanut koneelle ja ei kun yrittämään uudestaan kun tajuaa, että joku juju nyt jossakin mättää. Ja kas... pikku hiljaa se siitä sitten aukenee. Tekemällä.
Toinen harmaita hiuksia aiheuttava aihe on lähdeluettelo. Ei siinä. Kyllä minä lähdeluettelon osaan tehdä. Näin ainakin kuvittelin. Ennen kuin aiheesta oli 2 tunnin luento, tahti oli aika tiukka ja sen jälkeen totesin, että e-hei... en osaa tehdä. Enkä edes tajunnut mitä ope puhu. Tai ehkä tajusin, mutta en tiedosta. Joten... väännän ensin itselleni sellaisen "Lähdeluettelo for Dummies" version ja katsotaan josko asia valkenisi sitten. Lähdeluetteloon kun ei ole mitään valmista standardia vaan aina opettelet tekemään kunkin paikan vallitsevän käytännön mukaan, oli kyseessä sitten oppilaitos tai työpaikka.
Noh... ja siinäkö sitten oli opiskelijaelämän haasteet? Voi ei todellakaan! :D Podin white paper syndroomaa yhden raportin kanssa ja ai poijjat kun sitten se runosuoni aukesi ja tekstiä alkoi tulemaan. Loistavaa. Kaikki näytti jo melkein valmiilta. Vielä kun vähän marginaaleja muutan niin se on siinä ja saan palauttaa... jep. Ja mitä teki Word? Minä siirrän marginaaleja ja tallennan. Niin minulla onkin koko raportti otsikkoina, jokainen kappale erikseen. Eihän siinä jos raportti olisi vain sivun mittainen, kyllähän sen siitä sut sait korjaisi, mutta koko pirun raportti...
Mutta ihme kyllä, minun ei tehnyt mieli raivota, ei paiskata konetta seinään tai mitään muuta. Katsoin vain näyttöä, kuin tietokone olisi hieman yksinkertainen lapsi ja join kupin teetä, sen jälkeen kyllä menin tupakalle ja istuin uudelleen koneelle. Mietin, että mistähän päästä alan sitten asettelua korjaamaan. Hetken pähkäiltyäni pistin läppärin kannen kiinni ja tartuin imuriin ja aloin siivoamaan. aiempaa versiota ei tietenkään ole nyt tähän hätään saatavilla. Sehän oliskin liian helppoa.
Nyt tuo jo huvittaa ja huomenna sitten korjataan raporttia.
maanantai 15. helmikuuta 2016
Valentine's Day
Aamusta heräillessä oli niin Insta kuin Face täynnä "Hyvää Ystävänpäivää!" toivotuksia. Kuten yleensäkin, minua tuo huvittaa. On joku juhla, niin sitä sitten toitotetaan monta päivää ennen ja jälkeen jokaisen sosiaalisen median tuutista.
Itse en ole viettänyt Ystävänpäivää koskaan. En tänäkään vuonna. Meni pitkään ennen kuin tämä kyseinen päivä ei aiheuttanut minulle surua. 20 vuoden aikana kuitenkin ensin shokista, sittemmin surusta pääsee yli vaikka koko sen hetkiseltä elämältä juuri tuona päivänä lähti pohja.
Nyt toivotin Miehelle "Hyvää Rakastavaisten päivää". No, siitähän tuli varsin mielenkiintoinen viestittely.
"Tarkoitit varmaan ystävänpäivää" ja pusu hymiö perässä.
"En. Tarkoitin Rakastavaisten päivää"
"Suomessa se on Ystävänpäivä"
"Suomessakin alunperin Rakastavaisten päivä"
"Olkoot sitten niin" ... "Hyvää ystävänpäivää kuitenkin"
"Kiitos. Samoin"
"Kiitos"
Nauratti tuo viestittely. Huomaa, että Miehelläkin alkaa reissuväsymys jo painamaan ja ikävä vaivaamaan. Kuten se vaivaa puolin ja toisin.
Itse en ole viettänyt Ystävänpäivää koskaan. En tänäkään vuonna. Meni pitkään ennen kuin tämä kyseinen päivä ei aiheuttanut minulle surua. 20 vuoden aikana kuitenkin ensin shokista, sittemmin surusta pääsee yli vaikka koko sen hetkiseltä elämältä juuri tuona päivänä lähti pohja.
Nyt toivotin Miehelle "Hyvää Rakastavaisten päivää". No, siitähän tuli varsin mielenkiintoinen viestittely.
"Tarkoitit varmaan ystävänpäivää" ja pusu hymiö perässä.
"En. Tarkoitin Rakastavaisten päivää"
"Suomessa se on Ystävänpäivä"
"Suomessakin alunperin Rakastavaisten päivä"
"Olkoot sitten niin" ... "Hyvää ystävänpäivää kuitenkin"
"Kiitos. Samoin"
"Kiitos"
Nauratti tuo viestittely. Huomaa, että Miehelläkin alkaa reissuväsymys jo painamaan ja ikävä vaivaamaan. Kuten se vaivaa puolin ja toisin.
perjantai 12. helmikuuta 2016
Ajatuksia opiskellessa opitusta
Opiskelumateriaaleja on monenlaisia. Myönnän, että etsin tietoa mieluiten Googlesta ja pitkin hampain taivun etsimään muualta tietoja. Tieteellinen kirjoittaminen ei kuitenkaan ole se minun vahvin osa-alueeni - kaikkea muuta - ja en osaa myöskään itseäni nähdä kirjoittamassa tieteellisiä julkaisuja. Mutta vannomatta paras.
Monesti opiskelumateriaali ei ole ollenkaan hauskaa. Etenkin tietynlaisia olettamuksia saattaa tulla mieleen jos aihe on "Hallitusohjelma 27052015" ja lähde on Valtionvarainministeriön asiakirja. Mutta voi olla hauskaa kun sitä lukee. Minä jopa hirnuin välillä ääneen sitä lukiessani. Ei ole oikein tuo hallitusohjelma toteutunut.
Mutta kyllä suuni loksahti aukikin. Hallituksen linjaus opetussuunnitelman uudistamiseen... Että ensi syksystä lähtien tulee ohjelmointi pakollisena aineena kouluihin. Ihan ekaluokasta lähtien. Hyvä-hyvä... pakkohan on aina toiminu hienosti suomalaisiin. Minimaalinen katugallup osoitti, että vaikka pääkaupunkiseudun nuoret (lähinnä siis yläasteiästä ylöspäin) ovat toivoneet tietotekniikan lisäämistä opetuksessa, niin ihan joka paikassa ei ehkä olla samaa mieltä. kotona kysyin asiaa lapsilta, olivat järkyttyneitä. Onko heidän pakko opiskella ohjelmointia, kun ei kiinnosta.
Entäpä sen toteutus... otetaan opetusaika muista tunneista. Nyt ensimmäisenä vaikka matematiikasta. Voi v***ujen kevät! Jätetään jakokulman opettelu pois. Joo, kannatan, mutta senkö opetukseen käytetty aika riittää kattamaan ohjelmointiin käytettävän ajan!?!?! Entäs opettajat!? Kuka opettaa? Ei ole tarpeeksi opettajia niin kuka tahansa, joka vähän tietää tietotekniikasta voi opettaa, vailla pedagogigisia opintoja ja taitoja. MITÄH!?!?!? Ja itsellä ei tartte olla kiinnostusta ohjelmointiin. Ziisus! Jos opettajaa ei kiinnosta, niin millä helvatulla tunneista voi tulla oppilaille mielenkiintosia ja hyödyllisiä!?
Jos nyt jostakin oppiaineesta halutaan tunteja tuohon ehdoin tahdoin vääntää, niin ehkäpä uskonnosta voisi riipaista vähän, kuvaamataidosta vähän lisää, musiikissa voidaan jättää nokkahuilun soitto pois... matematiikka on kuitenkin yksi hyvin tärkeä osa-alue elämässä, jakokulmaakin tarvitsen aina toisinaan (en ehkä usein, mutta aina joskus kuitenkin). Ja miksi pakolliseksi aineeksi!? Vapaaehtoisena olisi huomattavasti parempi. Onhan nytkin jo erilaisia kieliluokkia, niin eikö voisi olla ohjelmoinnin luokka!? Tuleeko nyt ohjelmoinnista toinen "pakkoruotsi"?
Ja mitä hyötyä on opettaa vain pintaa raapaisten? Ohjelmoinnin tuomisella kouluihin on tarkoitus parantaa Suomen kilpailukykyä ja saada Suomi nousuun. No... siinäkin jäädään jälkeen. Britanniassa on opetus viety jo huomattavasti pitemmälle. Emme ole edes etulinjassa tässä uudistuksessa. Toiset maat ovat ottaneet varaslähdön jo jokunen vuosi sitten.
koulut itse saavat valita mitä ohjelmointikieltä yläasteikäisille aletaan opettamaan. Kiva. Koululla on siis mahdollisuus vaikuttaa asiaan ja aikaansa seuraava koulu tuo hyödyllistä tietoa oppilailleen. Mutta kun osa kouluista on jumittunut jonnekin viime vuosituhannelle. Entä jos heidän valinta menee metsään ja lapsille opetetaankin hyödytöntä ohjelmointikieltä. Sellaista jota ei juurikaan tarvita oikeassa työelämässä. Eikö se aseta oppilaat eriarvoiseen asemaan? Mitä, jos perheen juniori haluaa oppia CSS:llä koodaamaan ja haluaa sen parissa työskennelläkin joskus, mutta koulu tarjoaakin vain Java-ohjelmointia? Täytyykö lapsen tyytyä siihen ohjelmointikieleen mitä on tarjolla vai pitääkö hänen vaihtaa koulua? Nythän kielivalinnoissa voi joutua vaihtamaan koulua, mutta se ei ole aina vaihtoehto, etenkään syrjäseuduilla, joten oppilaat päätyvät väkisin eriarvoiseen asemaan. Yksi ratkaisu voisi olla, että ohjelmoinnin kurssit olisivat vapaaehtoisia ja ne toteutettaisiin verkossa. Suljetussa oppimisympäristössä. Tämän päivän tekniikka mahdollistaa sen jo.
No... kohta alkaa tietoturvan kurssi. Okei... kyseessä oli mainos, Elisan tietoturvamainos mobiililaitteen suojaamisesta samalla tavalla kuin tietokoneetkin suojataan. Sinänsä tärkeä aihe, johon itskein heräsin vasta tänä syksynä. Tajusin, että teen paljon puhelimella sellaista jota ennen olen tehnyt läppärillä. Käsittelen ja lähetän myös arkaluonteisia tietoja puhelimen kautta, jotka olisi helppo napata ja käyttää väärin. Kuten esim. pankkitunnuksia ja korttien tietoja. joten puhelimeen tuli otettua sitten tietoturvaohjelmisto, Se 360 Securite, josta ennenkin olen maininnut.
Mainos itsessään oli mielestäni kategoriaa "pelon lietsontaa". Jo mainos minua huvitti, mutta ihmisten kommentointi se vasta olikin hauskaa. Ja taas hirnuin ääneen.
Ehkä kouluissa ei pitäisi opettaa pakollisena ohjelmointia. Ehkä olisi huomattavasti tärkeämpää opettaa lapsille ja nuorille asioita oikein, ettei mene puurot ja vellit sekaisin. siitä olisi elämässä huomattavasti enemmän hyötyä kuin jonkin ohjelmointikielen osaamisesta.
Monesti opiskelumateriaali ei ole ollenkaan hauskaa. Etenkin tietynlaisia olettamuksia saattaa tulla mieleen jos aihe on "Hallitusohjelma 27052015" ja lähde on Valtionvarainministeriön asiakirja. Mutta voi olla hauskaa kun sitä lukee. Minä jopa hirnuin välillä ääneen sitä lukiessani. Ei ole oikein tuo hallitusohjelma toteutunut.
Mutta kyllä suuni loksahti aukikin. Hallituksen linjaus opetussuunnitelman uudistamiseen... Että ensi syksystä lähtien tulee ohjelmointi pakollisena aineena kouluihin. Ihan ekaluokasta lähtien. Hyvä-hyvä... pakkohan on aina toiminu hienosti suomalaisiin. Minimaalinen katugallup osoitti, että vaikka pääkaupunkiseudun nuoret (lähinnä siis yläasteiästä ylöspäin) ovat toivoneet tietotekniikan lisäämistä opetuksessa, niin ihan joka paikassa ei ehkä olla samaa mieltä. kotona kysyin asiaa lapsilta, olivat järkyttyneitä. Onko heidän pakko opiskella ohjelmointia, kun ei kiinnosta.
Entäpä sen toteutus... otetaan opetusaika muista tunneista. Nyt ensimmäisenä vaikka matematiikasta. Voi v***ujen kevät! Jätetään jakokulman opettelu pois. Joo, kannatan, mutta senkö opetukseen käytetty aika riittää kattamaan ohjelmointiin käytettävän ajan!?!?! Entäs opettajat!? Kuka opettaa? Ei ole tarpeeksi opettajia niin kuka tahansa, joka vähän tietää tietotekniikasta voi opettaa, vailla pedagogigisia opintoja ja taitoja. MITÄH!?!?!? Ja itsellä ei tartte olla kiinnostusta ohjelmointiin. Ziisus! Jos opettajaa ei kiinnosta, niin millä helvatulla tunneista voi tulla oppilaille mielenkiintosia ja hyödyllisiä!?
Jos nyt jostakin oppiaineesta halutaan tunteja tuohon ehdoin tahdoin vääntää, niin ehkäpä uskonnosta voisi riipaista vähän, kuvaamataidosta vähän lisää, musiikissa voidaan jättää nokkahuilun soitto pois... matematiikka on kuitenkin yksi hyvin tärkeä osa-alue elämässä, jakokulmaakin tarvitsen aina toisinaan (en ehkä usein, mutta aina joskus kuitenkin). Ja miksi pakolliseksi aineeksi!? Vapaaehtoisena olisi huomattavasti parempi. Onhan nytkin jo erilaisia kieliluokkia, niin eikö voisi olla ohjelmoinnin luokka!? Tuleeko nyt ohjelmoinnista toinen "pakkoruotsi"?
Ja mitä hyötyä on opettaa vain pintaa raapaisten? Ohjelmoinnin tuomisella kouluihin on tarkoitus parantaa Suomen kilpailukykyä ja saada Suomi nousuun. No... siinäkin jäädään jälkeen. Britanniassa on opetus viety jo huomattavasti pitemmälle. Emme ole edes etulinjassa tässä uudistuksessa. Toiset maat ovat ottaneet varaslähdön jo jokunen vuosi sitten.
koulut itse saavat valita mitä ohjelmointikieltä yläasteikäisille aletaan opettamaan. Kiva. Koululla on siis mahdollisuus vaikuttaa asiaan ja aikaansa seuraava koulu tuo hyödyllistä tietoa oppilailleen. Mutta kun osa kouluista on jumittunut jonnekin viime vuosituhannelle. Entä jos heidän valinta menee metsään ja lapsille opetetaankin hyödytöntä ohjelmointikieltä. Sellaista jota ei juurikaan tarvita oikeassa työelämässä. Eikö se aseta oppilaat eriarvoiseen asemaan? Mitä, jos perheen juniori haluaa oppia CSS:llä koodaamaan ja haluaa sen parissa työskennelläkin joskus, mutta koulu tarjoaakin vain Java-ohjelmointia? Täytyykö lapsen tyytyä siihen ohjelmointikieleen mitä on tarjolla vai pitääkö hänen vaihtaa koulua? Nythän kielivalinnoissa voi joutua vaihtamaan koulua, mutta se ei ole aina vaihtoehto, etenkään syrjäseuduilla, joten oppilaat päätyvät väkisin eriarvoiseen asemaan. Yksi ratkaisu voisi olla, että ohjelmoinnin kurssit olisivat vapaaehtoisia ja ne toteutettaisiin verkossa. Suljetussa oppimisympäristössä. Tämän päivän tekniikka mahdollistaa sen jo.
No... kohta alkaa tietoturvan kurssi. Okei... kyseessä oli mainos, Elisan tietoturvamainos mobiililaitteen suojaamisesta samalla tavalla kuin tietokoneetkin suojataan. Sinänsä tärkeä aihe, johon itskein heräsin vasta tänä syksynä. Tajusin, että teen paljon puhelimella sellaista jota ennen olen tehnyt läppärillä. Käsittelen ja lähetän myös arkaluonteisia tietoja puhelimen kautta, jotka olisi helppo napata ja käyttää väärin. Kuten esim. pankkitunnuksia ja korttien tietoja. joten puhelimeen tuli otettua sitten tietoturvaohjelmisto, Se 360 Securite, josta ennenkin olen maininnut.
Mainos itsessään oli mielestäni kategoriaa "pelon lietsontaa". Jo mainos minua huvitti, mutta ihmisten kommentointi se vasta olikin hauskaa. Ja taas hirnuin ääneen.
Ehkä kouluissa ei pitäisi opettaa pakollisena ohjelmointia. Ehkä olisi huomattavasti tärkeämpää opettaa lapsille ja nuorille asioita oikein, ettei mene puurot ja vellit sekaisin. siitä olisi elämässä huomattavasti enemmän hyötyä kuin jonkin ohjelmointikielen osaamisesta.
maanantai 8. helmikuuta 2016
Lepoilua
On tullut huomattua, että lasten mentyä nukkumaan on minulla paras aika kirjoittaa ja perehtyä koulujuttuihin. Tarkoittaa siis sitä, että usein istun pari tuntia koneella tai luen jotakin materiaalia sohvalla ennen kuin menen nukkumaan. Tänään pohdin että mistähän tuo mahtaa juontaa juurensa.
Mutta jos tarkkoja ollaan ja mietin elämääni kokonaisuudessa, niin olen aina tarvinnut sen pari tuntia aamulla heräämiseen, enemmänkin jos on todella aikainen herääminen kyseessä ja vastaavasti illalla pari kolme tuntia rauhoittumiseen omissa oloissa. johtunee varmaan pitkälti siitä, että kuitenkin nautin kun ympärillä on ihmisiä ja puhetta ja erilaisia näkökantoja ja hälinää. Tasapaino on kuitenkin säilytettävä.
Vastaavasti taas jos mietin, niin uupumiseni/burnoutit ovat aina tulleet pian sen jälkeen kun miunlla ei ole ollut mahdollisuutta pitää tuota rauhallista hetkeä aamulla ja illalla ennen nukkumaan menoa. Vastaavasti jos aletaan pohtimaan sitten paljonko vuokrokaudessa onkaan tunteja, niin se sosiaalinen puoli pitäisi siis saada tyydytettyä työpäivän/koulupäivän aikana koska helposti tuo rauhallinen aika ja nukkuminen vie sen 14 tuntia päivästä. Töissä yleensä ollaan se 7-8 tuntia päivässä, joten ei siinä nyt enää paljon ylimääräistä ole.
Lasten ollessa pieniä, rauhoittuminen oli helppo järjestää, kun klo 20 mennessä kuului lapsilta vain tuhinaa. Nyt kun lapset ovat teinejä, niin rauhoittuminen vaatii jo järjestelyjä. Joko mennä omiin oloihin nurkan taa tai sittne odottaa, että lapset menevät nukkumaan. jälkimmäinen on ollut meillä se parempi tapa, koska näin iltaisin/öisin kuitenkin keskittymiseni lukemiseen tai tehtäviinkin on parempi kuin päivällä. Kukaan ei ainakaan keskeytä.
Ja vaikka tuntuukin, että tämä viikonloppu meni aivan harakoille ja en saanut oikein mitään aikaan, niin se nyt ei ihan pidä paikkansa. Toki on todennäköisesti puhtaasti siitä kiinni, että asetan itselleni tavoitteet turhan korkealle, eihän kenenkään ole tarkoitus vain opiskella ja opiskella ja opiskella. Se olisi sama kuin tekisi aina vain töitä. Ja sen tiedän, että siitä ei hyvää seuraa. Vaikka tuon tiedostankin, niin silti sisällä on pettymys itseen, että en saanutkaan tänä viikonloppuna tehtyä niin paljon kuin viime viikonloppuna. Luin kuitenkin koko Kauppalain läpi, aloitin myös persiilleen menneen tutkimusesseen kirjoitustyylin muokkaamisen. Lueskelin uutisia ja artikkeleita, joita voisin käyttää jossakin vaiheessa ehkä lähteinä jossakin harjoitukessa, ostin aiheeseen liittyviä kirjoja Amazon:sta. En siis saanut juuri näkyvää aikaan, mutta jotain kuitenkin.
Ja ison osan viikonlopusta käytin kuitenkin kavereiden kanssa jutteluun, sohvalla löhöilyyn, lenkkeilyyn, kotihommiin, herkutteluun ja ennen kaikkea... lasten kanssa pelleilyyn. Saunaa unohtamatta. Ja pitkästä aikaa kuuntelin musiikkina Cheekkiä. Viime aikoina olen halunnut olla vain hiljaisuudessa, että varmasti saan keskityttyä siihen mitä teen. Etenkin kun espanjankielinen lähdemateriaali ei ole niin nopeaa luettavaa kuin englannin tai suomenkielinen. Ainakaan minulle. Ja ainakaan vielä.
Mutta jos tarkkoja ollaan ja mietin elämääni kokonaisuudessa, niin olen aina tarvinnut sen pari tuntia aamulla heräämiseen, enemmänkin jos on todella aikainen herääminen kyseessä ja vastaavasti illalla pari kolme tuntia rauhoittumiseen omissa oloissa. johtunee varmaan pitkälti siitä, että kuitenkin nautin kun ympärillä on ihmisiä ja puhetta ja erilaisia näkökantoja ja hälinää. Tasapaino on kuitenkin säilytettävä.
Vastaavasti taas jos mietin, niin uupumiseni/burnoutit ovat aina tulleet pian sen jälkeen kun miunlla ei ole ollut mahdollisuutta pitää tuota rauhallista hetkeä aamulla ja illalla ennen nukkumaan menoa. Vastaavasti jos aletaan pohtimaan sitten paljonko vuokrokaudessa onkaan tunteja, niin se sosiaalinen puoli pitäisi siis saada tyydytettyä työpäivän/koulupäivän aikana koska helposti tuo rauhallinen aika ja nukkuminen vie sen 14 tuntia päivästä. Töissä yleensä ollaan se 7-8 tuntia päivässä, joten ei siinä nyt enää paljon ylimääräistä ole.
Lasten ollessa pieniä, rauhoittuminen oli helppo järjestää, kun klo 20 mennessä kuului lapsilta vain tuhinaa. Nyt kun lapset ovat teinejä, niin rauhoittuminen vaatii jo järjestelyjä. Joko mennä omiin oloihin nurkan taa tai sittne odottaa, että lapset menevät nukkumaan. jälkimmäinen on ollut meillä se parempi tapa, koska näin iltaisin/öisin kuitenkin keskittymiseni lukemiseen tai tehtäviinkin on parempi kuin päivällä. Kukaan ei ainakaan keskeytä.
Ja vaikka tuntuukin, että tämä viikonloppu meni aivan harakoille ja en saanut oikein mitään aikaan, niin se nyt ei ihan pidä paikkansa. Toki on todennäköisesti puhtaasti siitä kiinni, että asetan itselleni tavoitteet turhan korkealle, eihän kenenkään ole tarkoitus vain opiskella ja opiskella ja opiskella. Se olisi sama kuin tekisi aina vain töitä. Ja sen tiedän, että siitä ei hyvää seuraa. Vaikka tuon tiedostankin, niin silti sisällä on pettymys itseen, että en saanutkaan tänä viikonloppuna tehtyä niin paljon kuin viime viikonloppuna. Luin kuitenkin koko Kauppalain läpi, aloitin myös persiilleen menneen tutkimusesseen kirjoitustyylin muokkaamisen. Lueskelin uutisia ja artikkeleita, joita voisin käyttää jossakin vaiheessa ehkä lähteinä jossakin harjoitukessa, ostin aiheeseen liittyviä kirjoja Amazon:sta. En siis saanut juuri näkyvää aikaan, mutta jotain kuitenkin.
Ja ison osan viikonlopusta käytin kuitenkin kavereiden kanssa jutteluun, sohvalla löhöilyyn, lenkkeilyyn, kotihommiin, herkutteluun ja ennen kaikkea... lasten kanssa pelleilyyn. Saunaa unohtamatta. Ja pitkästä aikaa kuuntelin musiikkina Cheekkiä. Viime aikoina olen halunnut olla vain hiljaisuudessa, että varmasti saan keskityttyä siihen mitä teen. Etenkin kun espanjankielinen lähdemateriaali ei ole niin nopeaa luettavaa kuin englannin tai suomenkielinen. Ainakaan minulle. Ja ainakaan vielä.
perjantai 5. helmikuuta 2016
Myönnettään
Myönnetään, että minula on ollut aivan väärä kuva opiskelusta. Tai ehkä ei niinkään. Ehkä ennemminkin niin, että olen nyt löytänyt oman tapani opiskella.
Aiemmin olen aina ollut sitä mieltä että minusta ei ole istumaan koulun penkillä ja kuuntelemaan kun opettaja antaa vlamiiksi pureskeltuja ajatuksia opittavaksi. Luulen että aika moni allekirjoittaa tämän. Ja olen aina halunnut itse oivaltaa eri lähteistä koottuna erilaisia kokonaisuuksia, en niinkään mitään yksittäisiä pieniä paloja.
Vielä suurempi ennakkoluulo minulla on ollut kaikkia korkeakouluopintoja vastaan. Olen mieltänyt että niissä opiskellaan vain erilaisia tieteitä joilla ei ole käytännön kanssa mitään tekemistä. kun joku on kertonut minulle olevansa joko ammattikorkeakouluopiskelija tai yliopisto-opiskelija niin olen mielessäni miettinyt "tuokin valmistuu kortistoon".
Ja nyt... kun itse opiskelen ammattikorkeakoulussa, niin on toki ollut pakko tarkistaa omaa asennettaan. En meinaan ajatellut valmsitua kortistoon. Eikä varmasti kukaan korkeakouluopiskelija niin ajattele, oli sitten työllisyystilanne tässä maassa mikä tahansa.
Itseasiassa. Jos nyt olenkin jo ehtinyt vähän ottamaan kierroksia "turhan opiskelusta", niin olen sentään yhä selvinnyt vain pienellä itsekseen marisemissella. Loppujen lopuksi työelämässä on paljon turhia työvaiheita alasta riippumatta, jos vain joskus olisi aikaa istahtaa alas ja pohtia työn vaiheita oikein ajatuksella. Niitä turhia vaiheita tehostamalla voisi kai selvitä myös monessa kohtaa muilta kustannussäästöiltä jotka pahimmillaan tarkoittavat YT_neuvotteluja.
Ja toinenkin itseasiassa. Tänään huomasin, että ainakin ammattikorkeakoulussa opiskelu tänä päivänä on erittäin käytännön läheistä ja asioihin on ainakin toistaiseksi tartuttu ongelma edellä. Eli juurikin sitä miten itse opin parhaiten... ratkaise ongelma. Ei kuivaa teoriaa liikaa, luennolta saat vinkit pääpiirteittäin, mutta loppu onkin sinusta itsestäsi kiinni. Ota selvää, pähkäile, ratkaise. Kysy opettajalta vinkkiä.
Ja vaikka kuinka huomaan, että hallitsen joitain asioita paremmin kuin jotkut muut, niin opin silti uutta. Esimerkiksi tiedän kyllä, että osaan kirjoittaa markkinointikirjeitä, myyntipuheita ja mainosmateriaalia ja asiakkaan sivuille sisältöä... mutta kirjoitapa tieteellinen tutkielma tai julkaisu... yksi sellainen tutkielma olikin minusta jo varsin hyvällä mallilla, mutta tänään luennolla opin, että olen tehnyt sen aivan persiilleen. Onneksi en ole sitä palauttanut vielä, joten ehdin tekemään sen alusta. Ta isiis muotoilemaan sanani uudelleen.
Ja juridiikan luennolla opin paljonkin uutta vaikka sopimuslainsäädäntö onkin jokseenkin tuttua ja mm. siihen on joutunut perehtymään työn puolesta hyvinkin syvällisesti. Vaikka kuinka olen joutunut perehtymään syvällisesti niin lakipykälät vaativat aina jatkuvaa seurantaa ja päivitystä. Vaikka itse lait eivät helposti muutu vaan lakimuutos on pitkä prosessi, niin niitä nyt on viime aikoina alettu päivittämään tälle vuosituhannelle. Ja esimerkiksi oikeustoimilaki on meillä liki 90 vuotta vanha.
Luennoilla kuitenkin huomasin erään seikan. Porukassamme on muutama vakiotyyppi jotka uskaltavat aukaista suunsa ja ovatkin aktiivisesti äänessä. tokihan olemme tehneet erilaisia miellejärjestelmätestejä ja -analyysejä joiden mukaan voi päätellä millainen kukin on ja miten käyttäytyy luennoilla, mutta jotenkin silti on silmiin pistävää että aina samat tyypit on äänessä. Minä nyt toki olen yksi heistä.
Yllättäin näistäkin jotka ovat äänessä, on puolet myynnin ja markkinoinnin kanssa tekemisissä työnsä puolesta. Joskus minua jopa hävettää (uusi tunne, en juurikaan ole osannut häpeillä tekemisiäni tai sanomisiani) että ehdin avata suuni johonkin aiheeseen liittyen. Näin verkko-opiskelussa kun voi olla että joku on vain hitaampi naputtelemaan näppäimistöä kuin minä ja ei ehkä siksi ehdi kysyä samaa kysymystä. Toisaalta olen myös huomannut, että tietyt puheliaammat tyypit kysyvät helposti minulta privaatisti tulleista tehtävistä tai oliko luennolla jotakin huomioitavaa, jos itse ei päässyt paikalle. Ei se minua haittaa. Ja itseasiassa olen yllättynyt miten tiiviisti meillä porukka pitää yhteyttä vaikka olemme vain kerran nähneet ja kaikki ei silloinkaan ole olleet paikalla. Sanoisin, että pidämme enemmän yhteyttä verkossa kuin jos olisimme päiväopinnoissa normaalisti koulussa.
No... verkko-opinnoissa ehdin juuri hehkuttaa, että ei tarvita kirjoja ollenkaan!!! kun kaikki materiaali on verkossa ja saatavilla ilmaiseksi... VÄÄRIN! Suurin osa materiaalista kyllä, mutta tänään sitten alkoi se ensimmäinen kurssi, jossa tarvitaan kirja. Ja sitähän ei saa e-kirjana. Ei kun hakemaan, josko sitä saisi kirjastosta. Juu saahan sen sieltä... 110 km:n päässä on lähin vapaa kappale. lähdenkö tästä vaikka iltalenkille sinne? Ehkäpä en.
Voi olla että lähikirjastossa 50 km:n päässä olisi tulossa 2 viikon sisällä ellei lainaaja uusi lainaansa tai palauta kirjaa myöhässä. Mutta kun itsellä on tentti kirjasta reilun kuukauden päästä, niin en voi ottaa sitä riskiä että jäisin odottamaan kirjaa sitä kautta. Kirjakin kun on "kevyt" "Juridiikan perusteet". Etsiskellessäni kirjaa totesin, että itseasiassa sisältö on sellainen, että tuo kirja minun ehdottomasti kannattaa ostaa ja päivittää vain tietoja tarvittaessa jos ja kun joku pykälä muuttuu. jotakin muutoksia on hiljan jo tullut koska edellinen painos oli vuodelta 2014 ja tämä tuorein painos on vuodelta 2015. Ja vanhempi painos ei kelpaa opettajalle.
Aiemmin olen aina ollut sitä mieltä että minusta ei ole istumaan koulun penkillä ja kuuntelemaan kun opettaja antaa vlamiiksi pureskeltuja ajatuksia opittavaksi. Luulen että aika moni allekirjoittaa tämän. Ja olen aina halunnut itse oivaltaa eri lähteistä koottuna erilaisia kokonaisuuksia, en niinkään mitään yksittäisiä pieniä paloja.
Vielä suurempi ennakkoluulo minulla on ollut kaikkia korkeakouluopintoja vastaan. Olen mieltänyt että niissä opiskellaan vain erilaisia tieteitä joilla ei ole käytännön kanssa mitään tekemistä. kun joku on kertonut minulle olevansa joko ammattikorkeakouluopiskelija tai yliopisto-opiskelija niin olen mielessäni miettinyt "tuokin valmistuu kortistoon".
Ja nyt... kun itse opiskelen ammattikorkeakoulussa, niin on toki ollut pakko tarkistaa omaa asennettaan. En meinaan ajatellut valmsitua kortistoon. Eikä varmasti kukaan korkeakouluopiskelija niin ajattele, oli sitten työllisyystilanne tässä maassa mikä tahansa.
Itseasiassa. Jos nyt olenkin jo ehtinyt vähän ottamaan kierroksia "turhan opiskelusta", niin olen sentään yhä selvinnyt vain pienellä itsekseen marisemissella. Loppujen lopuksi työelämässä on paljon turhia työvaiheita alasta riippumatta, jos vain joskus olisi aikaa istahtaa alas ja pohtia työn vaiheita oikein ajatuksella. Niitä turhia vaiheita tehostamalla voisi kai selvitä myös monessa kohtaa muilta kustannussäästöiltä jotka pahimmillaan tarkoittavat YT_neuvotteluja.
Ja toinenkin itseasiassa. Tänään huomasin, että ainakin ammattikorkeakoulussa opiskelu tänä päivänä on erittäin käytännön läheistä ja asioihin on ainakin toistaiseksi tartuttu ongelma edellä. Eli juurikin sitä miten itse opin parhaiten... ratkaise ongelma. Ei kuivaa teoriaa liikaa, luennolta saat vinkit pääpiirteittäin, mutta loppu onkin sinusta itsestäsi kiinni. Ota selvää, pähkäile, ratkaise. Kysy opettajalta vinkkiä.
Ja vaikka kuinka huomaan, että hallitsen joitain asioita paremmin kuin jotkut muut, niin opin silti uutta. Esimerkiksi tiedän kyllä, että osaan kirjoittaa markkinointikirjeitä, myyntipuheita ja mainosmateriaalia ja asiakkaan sivuille sisältöä... mutta kirjoitapa tieteellinen tutkielma tai julkaisu... yksi sellainen tutkielma olikin minusta jo varsin hyvällä mallilla, mutta tänään luennolla opin, että olen tehnyt sen aivan persiilleen. Onneksi en ole sitä palauttanut vielä, joten ehdin tekemään sen alusta. Ta isiis muotoilemaan sanani uudelleen.
Ja juridiikan luennolla opin paljonkin uutta vaikka sopimuslainsäädäntö onkin jokseenkin tuttua ja mm. siihen on joutunut perehtymään työn puolesta hyvinkin syvällisesti. Vaikka kuinka olen joutunut perehtymään syvällisesti niin lakipykälät vaativat aina jatkuvaa seurantaa ja päivitystä. Vaikka itse lait eivät helposti muutu vaan lakimuutos on pitkä prosessi, niin niitä nyt on viime aikoina alettu päivittämään tälle vuosituhannelle. Ja esimerkiksi oikeustoimilaki on meillä liki 90 vuotta vanha.
Luennoilla kuitenkin huomasin erään seikan. Porukassamme on muutama vakiotyyppi jotka uskaltavat aukaista suunsa ja ovatkin aktiivisesti äänessä. tokihan olemme tehneet erilaisia miellejärjestelmätestejä ja -analyysejä joiden mukaan voi päätellä millainen kukin on ja miten käyttäytyy luennoilla, mutta jotenkin silti on silmiin pistävää että aina samat tyypit on äänessä. Minä nyt toki olen yksi heistä.
Yllättäin näistäkin jotka ovat äänessä, on puolet myynnin ja markkinoinnin kanssa tekemisissä työnsä puolesta. Joskus minua jopa hävettää (uusi tunne, en juurikaan ole osannut häpeillä tekemisiäni tai sanomisiani) että ehdin avata suuni johonkin aiheeseen liittyen. Näin verkko-opiskelussa kun voi olla että joku on vain hitaampi naputtelemaan näppäimistöä kuin minä ja ei ehkä siksi ehdi kysyä samaa kysymystä. Toisaalta olen myös huomannut, että tietyt puheliaammat tyypit kysyvät helposti minulta privaatisti tulleista tehtävistä tai oliko luennolla jotakin huomioitavaa, jos itse ei päässyt paikalle. Ei se minua haittaa. Ja itseasiassa olen yllättynyt miten tiiviisti meillä porukka pitää yhteyttä vaikka olemme vain kerran nähneet ja kaikki ei silloinkaan ole olleet paikalla. Sanoisin, että pidämme enemmän yhteyttä verkossa kuin jos olisimme päiväopinnoissa normaalisti koulussa.
No... verkko-opinnoissa ehdin juuri hehkuttaa, että ei tarvita kirjoja ollenkaan!!! kun kaikki materiaali on verkossa ja saatavilla ilmaiseksi... VÄÄRIN! Suurin osa materiaalista kyllä, mutta tänään sitten alkoi se ensimmäinen kurssi, jossa tarvitaan kirja. Ja sitähän ei saa e-kirjana. Ei kun hakemaan, josko sitä saisi kirjastosta. Juu saahan sen sieltä... 110 km:n päässä on lähin vapaa kappale. lähdenkö tästä vaikka iltalenkille sinne? Ehkäpä en.
Voi olla että lähikirjastossa 50 km:n päässä olisi tulossa 2 viikon sisällä ellei lainaaja uusi lainaansa tai palauta kirjaa myöhässä. Mutta kun itsellä on tentti kirjasta reilun kuukauden päästä, niin en voi ottaa sitä riskiä että jäisin odottamaan kirjaa sitä kautta. Kirjakin kun on "kevyt" "Juridiikan perusteet". Etsiskellessäni kirjaa totesin, että itseasiassa sisältö on sellainen, että tuo kirja minun ehdottomasti kannattaa ostaa ja päivittää vain tietoja tarvittaessa jos ja kun joku pykälä muuttuu. jotakin muutoksia on hiljan jo tullut koska edellinen painos oli vuodelta 2014 ja tämä tuorein painos on vuodelta 2015. Ja vanhempi painos ei kelpaa opettajalle.
tiistai 2. helmikuuta 2016
Ihan vaan siltä varalta että...
Vaikka olen innoissani opiskelustani, niin opiskelun kaikki osa-alueet eivät ole minun mieleen. En voi sietää käytettävä ohjelmia, mutta ymmärrän toki sen, että monessa yrityksessä kyseiset ohjelmat ovat käytössä ja mahdollisesti joudun niitä tulevaisuudessakin käyttämään, tykkäsin siitä sitten tai en. Ja pakko on ennenkin ollut pätevä motivaattori opiskella uusia asioita.
En myöskään ymmärrä miksi on käytettävä joka pirun harjoituksessa opinnäytetyön pohjaa, koska sitä tuskin tulen jatkossa käyttämään enää opinnäytetyön jälkeen. Ei se muuten minua niin edes haittaisi, mutta 3 sivun artikkelin/esseen/raportin kirjoittamiseen menee älyttömästi aikaa kun sinne tungetaan kaikki muutkin härpäkkeet lisäksi. Tosin... ajattelin tehdä itselleni valmiin pohjan jossa tarvitsee vain muutella vähän otsikkoa, päivämäärää ja sisältöä. Mutta että saisin sen ensimmäisen pohja tehtyä... huoh. Motivaatio on niiiiiiiin pakkasella ja vasta podettu migreeni ei sitä myöskään nostata.
No, olipa sitten tehtävä tiedonhausta. Ja miten käytetään kirjaston tietokantoja. Helppoa kuin heinän teko, eikö vaan? Tai sitten ei. Mikä on sen ärsyttävämpää kuin tehdä hakuja tietokannassa, josta niitä ei löydy, ei vaikka kuinka käytät mahdollisimman kuvaavia sanoja. Onneksi tiedonhakuun oli käytettävissä muitakin vaihtoehtoja, kuten aina pätevä Google, joten hyödynnettiin sitten sitäkin. Toki muitakin hakukoneita.
No tylsäksi se käy sittenkin. Ja otin kupin teetä ja totesin, että voinhan minä vähän piruillakin... osan lähdemateriaalista hain englanniksi. Sen nyt ymmärtää kun kielten opiskelu on meillä integroituna muihin aiheisiin ja opintokokonaisuuksiin. Harkitsin josko tekisin hakuja myös ruotsiksi... mutta kun ruotsi on minulla niin ruotunut ja se on aina ollut minulle niiiiiiiiiiiin pakkopullaa, niin kiitos, mutta ei kiitos. Ja oikeasti... tällä alalla tarvitaan eniten englantia. No, koska olen tottunut lukemaan kuitenkin alan artikkeleita ja kirjoja englanniksi, niin jotakin haastetta.
Ja ihan vain siltä varalta, että päädyn oppilasvaihtoon vaikkapa espanjan kieliseen maahan niin hain noin puolet lähteistä englanniksi, kolmasosan espanjaksi ja loput suomeksi. Hakuja tehdessäni mietiskelin, että mitähän opettaja tykkää... ei ehkä opettajalta taitu tuo espanja samalla tavalla. Tai mistä sitä tietää. Ja tiedän jo mihin kokonaisuuteen on meillä integroituna ruotsia ja mietin näinkö pääsen kurssista läpi, jos vastaan kaikkeen vaan espanjaksi. Todennäköisesti opettaja osaa yhtä paljon espanjaa mitä minä ruotsia.
Tuo siis oli tiedonhaun harjoitus, hakutuloksia hyödynnetään sitten parissa muussa harjoituksessa. Niitä varten pitää vääntää se valmis pohja, ettei minulla nouse savu korvista. Ja itse essee/raportti/tutkielma toki kirjoitetaan suomeksi, joten ei opettaja joudu sentään Google Translatoria käyttämään minun harkkoja lukiessaan ;)
Vaan harjoitusta tehdessäni keksi koneeni sitten, että ilmeisesti tämä akka ei tartte enempää tietoa ja otti ja kaatui koko p***a. Hetken tuijotin näyttöä epäuskoisena mutta ei siinä... onneksi olin saanut jo tehdyt tiedot ylös ja onneksi olin jopa muistanut niitä tallentaakin - vaikka ohjelmat nykyään aktiivisesti tallentavat itse tehtyä työtä. Muistan kuitenkin joskus tehneeni 60 sivuista esseetä/tutkielmaa ja tietenkään en ollut muistanut tallentaa riittävän usein, joten lähes kaikki katosi. tuosta on jo aikaa, mutta oppi meni silloin jo perille. Jos teet jotakin, muista tallentaa. Oli se sittne iso tai pieni työ mitä teet.
En myöskään ymmärrä miksi on käytettävä joka pirun harjoituksessa opinnäytetyön pohjaa, koska sitä tuskin tulen jatkossa käyttämään enää opinnäytetyön jälkeen. Ei se muuten minua niin edes haittaisi, mutta 3 sivun artikkelin/esseen/raportin kirjoittamiseen menee älyttömästi aikaa kun sinne tungetaan kaikki muutkin härpäkkeet lisäksi. Tosin... ajattelin tehdä itselleni valmiin pohjan jossa tarvitsee vain muutella vähän otsikkoa, päivämäärää ja sisältöä. Mutta että saisin sen ensimmäisen pohja tehtyä... huoh. Motivaatio on niiiiiiiin pakkasella ja vasta podettu migreeni ei sitä myöskään nostata.
No, olipa sitten tehtävä tiedonhausta. Ja miten käytetään kirjaston tietokantoja. Helppoa kuin heinän teko, eikö vaan? Tai sitten ei. Mikä on sen ärsyttävämpää kuin tehdä hakuja tietokannassa, josta niitä ei löydy, ei vaikka kuinka käytät mahdollisimman kuvaavia sanoja. Onneksi tiedonhakuun oli käytettävissä muitakin vaihtoehtoja, kuten aina pätevä Google, joten hyödynnettiin sitten sitäkin. Toki muitakin hakukoneita.
No tylsäksi se käy sittenkin. Ja otin kupin teetä ja totesin, että voinhan minä vähän piruillakin... osan lähdemateriaalista hain englanniksi. Sen nyt ymmärtää kun kielten opiskelu on meillä integroituna muihin aiheisiin ja opintokokonaisuuksiin. Harkitsin josko tekisin hakuja myös ruotsiksi... mutta kun ruotsi on minulla niin ruotunut ja se on aina ollut minulle niiiiiiiiiiiin pakkopullaa, niin kiitos, mutta ei kiitos. Ja oikeasti... tällä alalla tarvitaan eniten englantia. No, koska olen tottunut lukemaan kuitenkin alan artikkeleita ja kirjoja englanniksi, niin jotakin haastetta.
Ja ihan vain siltä varalta, että päädyn oppilasvaihtoon vaikkapa espanjan kieliseen maahan niin hain noin puolet lähteistä englanniksi, kolmasosan espanjaksi ja loput suomeksi. Hakuja tehdessäni mietiskelin, että mitähän opettaja tykkää... ei ehkä opettajalta taitu tuo espanja samalla tavalla. Tai mistä sitä tietää. Ja tiedän jo mihin kokonaisuuteen on meillä integroituna ruotsia ja mietin näinkö pääsen kurssista läpi, jos vastaan kaikkeen vaan espanjaksi. Todennäköisesti opettaja osaa yhtä paljon espanjaa mitä minä ruotsia.
Tuo siis oli tiedonhaun harjoitus, hakutuloksia hyödynnetään sitten parissa muussa harjoituksessa. Niitä varten pitää vääntää se valmis pohja, ettei minulla nouse savu korvista. Ja itse essee/raportti/tutkielma toki kirjoitetaan suomeksi, joten ei opettaja joudu sentään Google Translatoria käyttämään minun harkkoja lukiessaan ;)
Vaan harjoitusta tehdessäni keksi koneeni sitten, että ilmeisesti tämä akka ei tartte enempää tietoa ja otti ja kaatui koko p***a. Hetken tuijotin näyttöä epäuskoisena mutta ei siinä... onneksi olin saanut jo tehdyt tiedot ylös ja onneksi olin jopa muistanut niitä tallentaakin - vaikka ohjelmat nykyään aktiivisesti tallentavat itse tehtyä työtä. Muistan kuitenkin joskus tehneeni 60 sivuista esseetä/tutkielmaa ja tietenkään en ollut muistanut tallentaa riittävän usein, joten lähes kaikki katosi. tuosta on jo aikaa, mutta oppi meni silloin jo perille. Jos teet jotakin, muista tallentaa. Oli se sittne iso tai pieni työ mitä teet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)