Tajunnan virtaa

Tein tietosen päätöksen, että en lue enää uutisia. Tai ainakin pyrin välttämään uutisia mahdollisuuksien mukaan. En halua enää päiviäni "pilata" sillä että hallitus tiedottaa päätöksistä, joita en hyväksy. Enkä taatusti haluaisi pilata päivääni sillä, että ns. pakolaiset käyttää hyödykseen maamme sosiaaliturvaa vaikka oman maan talous on jo valmiiksi aivan kuralla. 

Silti uutisilta ei voi välttyä.

Perjantaina oli suurmielenosoitus ja lakko. Samaan aikaan olisi tuhansia pakolaisia tulossa Suomeen, kuka mistäkin kautta. Pelkästään Torniosta rajan yli kävelleitä yli 800 päivässä. Ja mikäs siinä kävellessä kun tarkastuksia ei ole. 

Vaikka koitan kuinka välttää uutisia, niin some pitää huolen että jokunen artikkeli osuu silmiin. Milloin missäkin on heitelty vaatteita pitkin ja poikin, mm. Ruotsissa ja Itävallassa "pakolaisilla" on kovia vaatimuksia sijoituspaikan, rahan, passin suhteen. 

aloittelin perjantaina töitäni ja tavan mukaan olin avannut radion taustalle. Jäi työt hetkeksi kun koviini osui juontajan kertoma tapaus kuinka yöjunalla pakolaiset olivat säikähtäneet mielenosoittajia jotka olivat Helsinkiin menossa. luulivat että mielenosoittajat protestoivat heitä vastaan. olivat kuulleet, että kaikki suomalaiset eivät ota suopeasti heitä vastaan. Niin. jos oman maan pienituloisilta leikataan ja kiristetään lisää ja lisää niin miksi ihmeessä meidän pitäisi vielä majoittaa ja hyysätä tuhansia ulkomaalaisia joilla ei oikeasti ole omassa kotimaassaankaan mikään hätänä.

jos olisi oikea hätä niin kuinka ollakaan perjnatain aikana on osa pakolaisista alkaneet vetämään turvapaikkahakemuksia pois. Miksi? Jos omassa kotimaassa on turvatonta, niin ei sinne noin vain palatakaan. Oliko pettymys, että Suomen sosiaalietuuksia pienennetään? mikä oli motivaatio edes lähteä vaeltamaan tänne ja olla täällä se viikko ja sittne iskeekin koti-ikävä? Erilaisia teorioita on liikkeellä, mikä niistä on totta ja mikä ei, ei voi tietää. Varmaa on vain että ei siellä kotimaassa oikeasti olekaan niin turvatonta kuin annetaan ymmärtää.

Vaikka kuinka yritän välttää uutisia, niin tänään meni kirjaimelliset aamukahvit väärään kurkkuun kun silmiini osui artikkeli joka oli vain yksinkertaisesti pakko lukea tarkemmin. Ja anteeksi kielenkäyttö, mutta EI HELVETTI-SAATANA! Nyt alkaa menee suvaitsevaisuus jo yli ja lujaa. 

Päätin kuitenkin jättää tuon omaan arvoonsa enkä todellakaan ala sitä märehtimään sen enempää. Minulla on parempaakin mietittävää ja päiväni pelastaa aina onneksi lapset joiden kanssa vieläkin sattuu tapauksia jotka saa hymyilemään.

Nyt kun keskimmäinen lähti isosiskonsa luo ja Mies on veljensä luona kylässä niin vietämme nuorimman kanssa laatuaikaa. Sama lapsi on ennen lukemaan oppimistaan laatinut erittäin toimivan markkinointisuunnitelman. Nyt samainen lapsi, 13-vuoden iässä mietiskelee vakavissaan yrittäjyyttä ja kenet valitsisi yhtiökumppaniksi toteuttamaan ideaansa. sitä vain en tiedä mistä tuo lapsi noita ajatuksia ja ideoita keksii. Vai onko niin, että me aikuiset miellämme yrittäjyyden ja markkinoinnin vaikeammaksi kuin se oikeasti onkaan? Kuten monet muutkin asiat. Monesti lapsen yksinkertaisempi ajattelutapa vain on kaikessa yksinkertaisuudessaan paljon otimivampi kuin aikuisen joka miettii kaikki mahdolliset skenaariot ja laatii sen miljoona erilaista suunnitelmaa joka tilanteen varalle, joista yksikään ei ratkaise sitten sitä lopulllista tilannetta.

Painavaa ajatusten juoksua

Kun palasin Suomeen niin tuntui vain uskomattoman hyvältä olla Suomessa. Nauttia tästä kauniista syksyisestä maisemasta. Vaan äkkiä taas iski todellisuus vasten kasvoja. Vähän vain uutisia lukemalla ja kuuntelemalla. Ehdin iloita että yhteiskuntasopimus ei tullut voimaan ja siksipä kuuntelin tarkkaan mitä seuraavaksi. Sillä selvää on ihan kaikille, jopa monille ulkomaalaisille, että nykyinen järjestelmä on liian kallis ja jotakin on tehtävä. Kuulin niin espanjalaisten, englantilaisten, kuin ranskalaisten suusta, että on absurdia, että he kovin ihannoivat meidän yhteiskuntajärjestelmää ja tukia ja pyrkivät rakentamaan samanlaista järjestelmää ja meillä itsellämme ei ole varaa ylläpitää tätä.

Kun hallitus julkisti nyt uudet linjauksensa niin pisti vihaksi. Pisti todella vihaksi. mitä enemmän kuulen aiheesta, sitä enemmän minua sapettaa. Hallituksen jokainen jäsen on kääntänyt takkinsa. Paras kun Sipilä vielä pohtii takinkäännöstään "tuskin minua kukaan tämän takia on äänestänyt". No perkele! Eikö juuri vaalipuheiden perusteella valita se ehdokas jota äänestetään. Sipilä ei voi tietää mikä yksittäinen asia on yhdelle yksittäiselle ihmiselle tärkeä. Ja aliarvioi äänestäjänsä täysin. Samalla kun petti heidät.

Nyt iloitsen jokaisesta ulosmarssista, mielenosoituksesta, lakkouhasta joka on. Se on selkeä kannanotto hallituksen linjauksiin. Olkootkin että en usko niiden menevän läpi, ne ovat vasta linjauksia, mutta ei hallitus noin vain voi alkaa määräämään työntekijän työehtoja ohi liittojen ja työnantajien. Kai lain mukaan periaatteessa voi, mutta peruskoulun oppimäärällä se ei ole demokratiaa ja demokratia ei ole sama kuin 3 puolueen diktatuuri.

no, entäpä sitten pakolaiset. Ei voisi enää pahempaan saumaan tulla Syyrian kriisi. Toisenlaisena aikana olisin suvaitsevammalla linjalla, joskaan en edelleenkään sietäisi näitä elintasopakolaisia jotka nyt tulee joka suunnasta Suomeen. Mutta nyt kun omaa kansaa sorretaan ja pakolaisia otetaan ovista ja ikkunosita sisään, niin anteeksi vain mutta en ymmärrä. Eikä minua kiinnosta jos minut leimataan sen takia rasistiksi. Rasismista ei kuitenkaan ole kyse. minulla ei ole mitään sitä vastaan että he joilla on oikeasti hätä, tulevat Suomeen ja saavat olla täällä turvassa. Tai heitä vastaan jotka tulevat tänne omin avuin, rakentavat tänne omin avuin elämänsä. Kten minä tekisin jos menisin toiseen maahan asumaan.

Nykyiset pakolaiset tulevat tänne ilmaisen asunnon ja tukien takia. He osaavat vaatia palveluja jo tullessaan. Heille ei kelpaa majoitus vanhan kyläkoulun lattialla patjoilla. He eivät osaa olla kiitollisia saamistaan vaatteistaan, kun eivät ole muodin mukaisia. Saamastaan ruuasta, josta eivät joudu maksamaan. He eivät ole pakolaisia, jotka ovat todellisessa hädässä.

jos mietin itseäni... kuvittelen itseni tilanteeseen jossa joudun pakenemaan uhkaa. eikä minun tarvitse kuvitella, koska senkin olen joskus kokenut. en tosin niin että joutuisin pakenemaan toiseen maahan, kauas kaikesta, vieraaseen ja outoon kulttuuriin, mutta kuitenkin. Ja silloin kyllä olin enemmän kuin kiitollinen kaikesta saamastani avusta. Muistan myös tirauttaneeni varsin vuolaat kyyneleet kiitollisuudesta. Kun olin juuri muuttanut ja alkoi tuntua että vihdoin voin rakentaa omaa elämää ja naapuri kutsui saunaan ja grillaamaan, niin olin enemmän kuin otettu. En vielä ollut ehtinyt kaupassakaan käydä, joten grillimakkara oli enemmän kuin tervetullut. Saunakin kelpasi, että saan muuttohiet pestyä pois.

Vaan ihmettelen miten iso osa suomalaisista sulkee silmänsä tältä. tästä ei hyvää seuraa pitemmän päälle. Siitä on jo esimerkkejä Saksasta ja Ruotsista. Ei toki ole väärin uskoa ihmisistä aina ensin hyvää, mutta eniten minua ihmetyttää se, että näiden pakolaisten joukossa ei ole naisia ja lapsia. tänne tulevat on nuoria ja hyväkuntoisia miehiä, niitä joiden mielestäni kuuluisi olla puolustamassa omaa maatansa. olkoot sitten sisällissodasta tai ulkopuolisesta sodasta kyse. Miehet jäävät puolustamaan ja naiset ja lapset lähetetään turvaan. Näin se vain minusta kuuluu mennä.

Vaan niin... eipä tässä voi kun seurata mitä tuleman pitää.

 

Paluu arkeen

Nukuttuamme nivelkoja ja reissuväsymystä pois oli aika palata arkeen. Etsiä syksyyn sopivia vaatteita ja miettiä lasten alkavia koulupäiviä. Suunnitella kauppareissua ja syksyn pihahommia. Loppuviikko menikin näissä merkeissä.

Ehdin jo kuulla loputkin kylän juorut. Näin punaista ja naapurin rouvakin ehti poiketa juoruja kotkottamaan. No, päätin että piut paut juoruista. Niin kauan kun ne koskevat vain minua ja Miestä eikä vaikuta lapsiin. Vaan niin huolella oli matkamme aikana juoruttu, että lapsetkin saivat osansa. Huoh. Se selvisi kun lapsille alettiin koulussa kertomaan juoruja ja kyselemään niistä. Mielessäni kihisin, mutta onneksi lapseni osasivat heittää vastakommenttia niin, että suut ainakin toistaiseksi meni kiinni, mutta toki me kotona olemme keskustelleet juoruista enemmänkin. Kysymys onkin ollut "Miksi toisten pitää juoruta? Miksi ulkopuoliset ihmiset puuttuvat toisten asioihin?" Hyviä kysymyksiä. Eikö ihmisillä ole parempaa tekemistä!? ilmeisesti ei.

Omat päivät on menneet rutiininomaisesti, kunnes naapurin isäntä poikkesi iltasella kylään. Kutsui kylään, kun marjoja on pensaissa yli oman tarpeen. No, enpä kieltäytynyt vaan ilolla ja kiitollisena otin tarjouksen vastaan. Ja ninpä lähdin päiväksi pensaisiin pyörimään. 

Matkaa "naapuriin" oli kiitettävästi ja Mies heitti minut töihin mennessään osan matkaa. Loput kävelin ja nautin maisemista. oli varsin kaunis syksyinen aamu, joskin kylmä. Lämpötila oli vain +2 astetta. Iltapäivällä minulla oli jo marjaa yllin kyllin ja aloin suunnittelemaan paluuta kotiin. Päivän mittaan olimme jo syöneet ja kahvitelleet naapurin isännän kanssa ja puhuneet maailman menosta ja kylän juoruista. Ajattelin kävellä sankoineni kotiin, mutta naapuri tarjosi kyydin mönkijällä. Se olikin elämäni ensimmäinen kerta mönkijän kyydissä. Mutta että nautin. Pitkin hiekkatietä ja jänkhää kurvaillessa ei voinut kuin nautti maisemista ja tuulesta kasvoilla. Niin nautin, että en voinut olla hymyilemättä ja koko illankin olin varsin rentoutuneissa tunnelmissa, joskin minuun iski myös mönkijäkuume... tartten siis ajokortin ja mönkijän. 

Paluu kotiin

Lento Malagasta Helsinkiin ei ota kuin reilu 4 tuntia. Tällä kertaa lentäjä oli sen verran hätäinen, että hetken jouduimme kaartelemaan Helsingin ylläkin että pääsimme laskeutumaan. Siltikin tulimme etuajassa. Mikä tiesi meille hieman lisää osottelua kentällä, mutta siihen oli ehtinyt jo tottua tällä reissulla.

Odottelun päätteeksi hyppäsimme bussiin ja lähdimme keskustaan, ehdimme tovin kierrellä kaupoilla ja hoitaa ohimennen myös pankkiasioita, joita ei saisi kotona hoidettua. Yötä vasten hyppäsimme elämämme ekan kerran OnniBussiin. 

OnniBussi oli varsin positiivinen kokemus. kokemukseni yömatkustamisesta ei ole ollut kovin kehuttava, yleensä aina matkaan on mahtunut joku MölyRoope ja siihen varauduin nytkin. Vaan ei. Bussissa oli hiiren hiljaista ja lähtiessä kuski toivotteli matkalaisille hyvää yötä. Kaikki eivät tokikaan nukkuneet, kuten en minäkään paljon, mutta katselivat hiljaa läppäreiltä ohjelmia/leffoja.

Bussimatkaan kuului ilmainen wifi ja jokaisen pankin alla oli myös latauspistokkeet, joten matkan aikana sa hyvin ladattua puhelimen ja läppärin ja hoidettua asioitakin. Parasta kuitenkin matkalla oli se, että torkahdettuani tovin heräsin hieman ennen auringon nousua. Kello oli vasta 4.30 ja sitä jäin ihastelemaan. Ihastelin myös syksyistä sumua ja maisemaa. Niin paljon kun ennen olenkin ihastellut etelän maisemia, palmuja, vuoria, merta... niin nyt oli pakko myöntää, että kyllä vaan syksyinen Suomi on kaunis. on se kyllä talvella ja kesällä ja keväälläkin.

Aamulla olimme Oulussa. Näimme vanhimman muksun ja kävimme vähän hänelle shoppailemassa tarvikkeita mitä nyt opiskelija voi tarvita. puoli päivää ehdimme nähdä ja minulla meinasi itku tulla kun erosimme. Ja kuten äidit yleensä niin kävimme kaupassa ja lapsi lähti "mummokärryllinen" ruokaa mukanaan omaan kotiinsa. Silloin sne vasta kunnolla tajusi: "Minun vauva on jo omillaan."

iltapäivästä matkamme jatkui junalla noin 1½ tuntia ja pohjoiseen. olimme ainoat jotka junasta jäivät pois asemalla, mutta se ei ollut yllätys. Asema kun on niin pieni, että siellä ei edes ole lipunmyyntiautomaattia. Ja sitten asemalla muistin... minun piti tilata taksi valmiiksi ennen kuin menemme junaan. Manasin mielessäni, koska mikään ei takaa että taksia saisi nopeasti ja varauduin jo mielessäni myös tunninkin odotteluun. Vaan ilokseni taksi ilmoittikin olevansa 200 metrin päässä. Suuri helpotus, koska olin jo itse lopen kyllästynyt matkustamiseen.

Viimeinen rutistus taksissa, 45 minuuttia ja vihdoin olin kotipihassa. Katselin taloa ja pihaa samalla kun maksoin taksia ja totesin... "Tänne minä kuulun, tämä on minun koti" Hassua. Tämä paikka ei ole mitään sitä mitä olen jo 25 vuotta haaveillut ja unelmoinut. Tämä on kaikkea muuta. 

Ptikän matkustamisen päätteeksi kun sain laukut sisälle otin tupakan ja menin pihakeinuun istumaan. Ohi meni naapurin vieraita. Päät kääntyi siihen malliin, että päättelin että kylillä juorutaan taas jotakin. Tiesin jo osan juoruista, ne kun tavoittivat minut jopa 5000 km:n päähän vaikka ei suinkaan Mieheltä kuultuna.

Tupakan poltettuani lähdi hakemaan puita. Tupa oli viilehäkö, mutta ei sentään kovin kylmä ja sää oli lämmin ja kesäinen. Mutta piti saada ruokaa tehtyä ja sauna lämmitettyä. Lapset jäivät kokkaamaan ja lämmittämään saunaa ja minä nappasin lompakon ja lähdin käymään kyläkaupalla. Ja matkalla kyllä ehdin kuulla ne loputkin juorut vaikka vain kävelin tien viertä pitkin. Sen verran kuitenkin autot pysähtelivät ja tuijottivat minua.

Seikkailuja, osa 4 - Ole varuilla Malagassa

Malaga oli omalta osaltan näkemisen arvoinen paikka. Mutta huomasin että ei minua varten. Se oli liian meluisa, liian likainen. Ja huomasin kahviloissa että tarjoilijoilla oli "outo" käytäntö... jos tilauksesi on vaikka 4,80 e ja maksat 5 €:n setelillä, niin tarjoilija automaattisesti olettaa lopun olevan tippiä vaikka palvelu olisi ollut hiasta ja huonoa.

Yhtenä päivänä poikkesimme hampurilaiselle. Annoksen hinta oli isolla mainostettu 4,95 €. Meitä oli syömässä 3 henkilöä. Syötyämme poikkesin vessaan. Kysyin vessan sijaintia taroilijalta joka oli enemmän kiinnostunut vain television ohjelmasta kuin minusta. Sain sentään viittauksen kädellä suunnasta.

Löysin vessan joka oli pienen komeron tapaisen perällä. Meinasin mennä jo sisään, kun huomasin että katosta tulee vettä. Eikä edes vähän. Palasin takaisin kysymään onko vessa epäkunnossa. Ei ollut. Tarjoilija tuumi vain, että mene sinne vain, pistä valot päälle. Tuijotin suu auki. Ei ihan minulle tule mieleen laittaa sähkövaloa päälle jos sen vierestä valuu vettä lattialle. Jäi vessassa käymättä ja palasin pöytään. 

Välillä vilkuilin terassilta tarjoilijan suuntaan, josko hän tajuaisi että olemme syöneet ja voisimme haluta jälkiruokaa tai laskun. Ei. Häntä kiinnosti televisio yhä enemmän kuin me. Joten marssin uudestaan sisään. Ilmoitin että haluan maksaa. Tarjoilija totesi " 15 €". Ööö... minun matematiikan mukaan kylläkin 14,85 €. pieni asia, mutta kuitenkin.

Olimme Malagassa periaatteessa mukavaankin aikaan. Samaan aikaan kun oli 9 päivän Feria. Kaupunki muuttui juhla-alueeksi, joskin se myös tiesi sitä, että joka paikassa oli meluista ja täyttä. Ja varkaita. 

Nuorimman lapsen puhein yritettiin varastaa keskellä kirkasta päivää silmieni alla. Istuimme satamassa siestaa viettämässä ja saman penkin reunalle tuli 2 noin 15-vuotiasta poikaa. Huomautin muksulleni puhelimesta, että pitää sen poissa näkyviltä, koska pojat olivat siitä kovin kiinnostuneita.

pojat lähtivät pois, mutta palasivat pian takaisin ja toinen selitti pokalla, että kaverin puhelin oli hävinnyt juuri siinä samaisessa paikassa ja siinä oli siniset kuoret. Hmmm. Niin varmaan. Totesin, että puhelin on lapseni. Pojat lähtivät, mutta palasivat vielä uudelleen saman selityksen kanssa. Siinä vaiheessa minulla paloi jo hermot ja otin aurinkolasit pois silmiltä ja läksytin poikia - espanjaksi.

Toisella kertaa loikoilimme puistossa viettämässä siestaa piknikin päälle. Käsilaukut tyynyinä. Muksut olivat jo torkahtaneet ja minäkin olin unen rajamailla. Huomasin, että joku mies - varsin siististi pukeutunutkin lähestyi meitä ja alkoi kiertämään meitä kuin kissa kuumaa puuroa. Hetken odottelin, että mitä tapahtuu. Mies sen kuin lähestyi ja lähestyi, kun hän oli noin metrin päässä ja tulossa meitä kohti, niin yllättäin pomppasin pystyyn. Mies luikki pois hyvin hätäisesti.

Lähtöpäivänä istuimme bussiasemalla odottamassa bussia. Latasin samalla puhelintani. yksi vuoro jäi välistä tulematta joten odottelimme toista ja koska meillä ei kiire ollut niin päätimme lähinnä lorvia hetken viileässä asemalla. Huomasin yhden miehen taas kiehnäävän edes takas ja katselevan meitä, sivusilmällä seurasin mitä tapahtuu. Kohta hän ohimennen tapasi toisen miehen, vaihtoi pari sanaa sen kanssa. Kohta kolmannen miehen. Ja neljännen ja viidennen. Kulki kuitenkin koko ajan meidän ohi edes takas. Viimeisellä kerralla vain 30 sentin päässä käsilaukustani, mutta kun vilkaisin häntä, niin käänsi katseensa pois, mutta meni vain parin metrin päähän meistä istumaan. Käsilaukun hihnan oli pujottanut jalkani ympärille. Samoin miehen tapaamat muut miehet seurasivat meidän tekemisiä. Ei mitenkään huomiota herättävää kytätä ihmisiä linja-autoasemalla ilman matkatavaroita.

Päätimme sitten siirtyä linja-autoasemalta suosiolla lähijunalle joka oli vieressä ja jättää varkaat ja koplat keskenään kyttäämään muita ihmisiä. Siellä kun oli enemmän vartijoita ja turvakameroita. Mutta ensin päätimme vähän napostella sipsejä ja hörppiä vettä, ennalta ehkäistä nestehukkaa, koska ulkona oli kuuma. Siinä syödessämme pitkä ja laiha mies käveli ohi ja katsoi "eväitämme". Käveli koristeistutuksen luo, muista ihmisistä välittämättä otti ison kiven ja ja näytti kävelevän suoraan meitä kohti. 

Mies kääntyi kuitenkin ympäri, palautti kiven takaisin, mutta haki sen kohta uudestaan ja nyt käveli ohitsemme nin 5 metrin päässä olevan kebabilan luokse ja heitti kiven ikkunasta sisään. Ja taas minä tuijotin suu auki. Emme sitten heti lähtenee mihinkään, koska ajattelin, että jos poliisi haluaa jotakin kuulla niin on parempi istua ja odottaa poliisia paikalle. Poliisi tulikin nopeasti, mutta ei kiinnostunut silminnäkijöiden havainnoista.

Lentokentällä olikin sitten rauhallista, Malagassa. Toista oli sitten Helsingissä. Kun pääsimme Helsinkiin niin istahdimme odottamaan jatkoyhteyttämme. Terminaaliin tuli musta mies, joka ei suinkaan tullut ketään vastaan vaan oli enemmän kiinnostunut siitä missä on turvakamerat.