sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Muisteloa reissusta

Vaikka olemme juuri ja juuri reissusta kotiutuneet, niin huomaan, että uutta matkakuumetta pukkaa jo  uudelleen päälle.

Sittenkin vaikka Espanjassa, Barcelonassa, saimme Brysselin iskujen aikaan jännittää myös mitä tapahtuu. Brysselin iskujen aikoihin oli joka ikinen metroasema raskaasti vartioitu. Plaza Catalunalla niin ikään oli iskujen aikoihin poliiseja parin metrin välein. Itse en tästä hätkähtänyt vaan pidin asiaa hyvänä. Mutta kauppaan mennessä Estacion del Nordin suuntaan kyllä yksinäinen reppu risteyksessä sai muuttamaan kulkureittiä. Varsinaista paniikkia en terroristi-iskuista ehtinyt ottamaan, vaikka tällä kertaa sen tajusin kuitenkin, että nyt se ei ollut vain asia, josta katson televisiosta tai luen lehdistä ja se tapahtuu jossakin kaukana. Vaikka kohteena ei ollutkaan Barcelona, niin kun käytännössä näkee miten siihen varaudutaan kaikkialla maailmassa missä uhka on kohonnut ja on missä on merkittäviä lentokenttiä, metroja, ihmismassoja jne, niin kyllä se hieman pistää hiljaiseksi.

Barcelona oli paikka jossa olisi todella paljon nähtävää, mutta jos siellä perhelomaa haluaa viettää ja kaikki nähtävyydet nähdä, niin saa varautua siihen, että rahaa tulee palamaan. Itse en osaa mieltää Barcelonaa pienten lasten kanssa sopivaksi lomakohteeksi. En edes ala-asteikäisten vaan, kun omat lapseni ovat jo yläasteella ja opiskelleet vähän koulussa Espanjasta, niin on hyvä käydä katsomassa koulussa puhuttuja asioita ja paikkoja oikein livenä.

Taskuvarkaita riittää ja esim. turistien suosimilla paikoilla ei juuri kannata puhua edes puhelimessa, sillä varkaille kelpaa puhelin kädestäsikin vaikka kuinka olisi puhelu kesken. Tästä ei oma kohtaista kokemusta sentään ole, mutta useampikin ihminen on näitä kokenut joten tuskin kaikki kertomukset on vain urbaania legendaakaan.

Iltasella kaduilla näkee paljon kodittomia nukkumassa. Se on kuitenkin varsin normaaliakin Espanjassa, mutta vaatii totuttelua kohdata heitä. Pääsääntöisesti he haluavat olla omissa oloissaan, mutta toisinaan voi joku pysäyttää sinut liikennevaloissa ja kysyä pääseekö yöksi luoksesi. Vinkki: vaikka kuinka haluaisit, älä ota. Et voi tietää onko hän rehellisen kadunelätti vai jotain ihan muuta.

Viime reissuilla on tullut nähtyä hostelleja paljonkin.

Ensimmäinen ajatus hostellista on vaatimaton paikka, jossa on kerrossänkyjä vieri vieressä ja ei omaa rauhaa. On niitä sellaisiakin hostelleja, mutta pakko on kehua, että Hostelworldin kautta olen onnistunut löytämään upeitakin hostelleja, edulliseen hintaan ja joiden taso ylittää jopa 3 tähden hotellien palvelun tason. Ja tunnelma ja ilmapiiri hostelleissa on huomattavasti avoimempi ja kansainvälisempi ja sosiaalisempi kuin yhdessäkään hotellissa missä olen ollut. Hotelliin mennään yöpymään omaan huoneeseen ja sillä hyvä. Hostellissa yleisissä tiloissa jaetaan kokemuksia ja tutustutaan uusiin ihmisiin ja kunkin matkalaisen kulttuuriin ja harjoitetaan kielitaitoakin.

Ja entä se oma rauha? Kyllä sitäkin löytyy aina jostakin sopesta jos haluaa.

Onhan niitä kälyisiäkin hostelleja. Esimerkiksi Gironassa hostellimme oli jotakin... mitenkähän sen nyt sanoisi...
Hostellin nimi oli Hostal Can Blanco. Kirjautuminen tapahtuu 4 tähden hotellin respassa, mutta hostal on hotellin takana. Sisään kuljetaan ravintolan kautta. Portaat yläkertaan ovat kapeat ja kiertävät. Hissiä ei ole, joten toivottavasti ei ole paljon tai painavia matkatavaroita. Meillä oli.

Huoneet ovat siistejä perushuoneita, mutta käytävät jo aikansa parhaat päivät nähneitä ja kaipaavat remonttia. Vessat ja kylpyhuoneet taas muistuttavat enemmän jostakin vanhasta kauhuleffasta.

Kevätaikaan Gironassakin on yöt varsin viileitä. Lämmitys laitettiin päälle satunnaisesti klo 18-22 välillä, jos muistettiin. Ja sama koski sitten myös lämmintä vettä. 3 yötä olin varannut hostellista ja suihkuun oli turha toivoa pääsevänsä päivällä. Tai voit toki mennä, mutta tarjolla on vain kylmä vesi.

Mitään aterioita tai palveluja ei hostaliin kuulunut. Alakerran ravintolan hintataso oli ylihinnoiteltu, eikä listojen hinnat pitäneet ollenkaan paikkansa. 8 € pizza oli kuin iso leipäpala, listalla pizzan hinta oli 5,90 e ja kuvauksesta odotin saavani normaalikokoisen pizzan. Eikä henkilökuntakaan ollut iloisimmasta päästä.

Kovin moni muukaan ei ole hostalista hyviä arvioita antanut, mutta retkemme ajankohdan aikoihin se nyt oli ainoa, jossa sattui olemaan tilaa. Ja sitä tilaa kyllä oli, sillä lisäksemme hostalissa ei montaa muuta asukasta ollut. Ja hostalin puolen henkilökunta ei puhunut englantiakaan. Asukkaat voivat polttaa käytävillä ja huoneissakin, joten tupankan savun hajua saattaa kantautua myös omaan huoneeseesi oven raosta. Ovet eivät mitenkään tiivitä olleet ja ilmanvaihto oli muutenkin huono.

Kun sitten taas palasimme takaisin Barcelonaan, oli hostel aivan toisesta ääripäästä.

Hostel 360. Huoneet olivat perushuoneita, joissa oli Ikena kerrossängyt.Lakanat kuuluivat hintaan. Myös lukittavat kaapit kuuluivat hintaan. Huoneet olivat siistejä ja oli aivan 4 hengen jaetuista huoneista lähtien, aina 12 hengen jaettuihin huoneisiin asti.

Kun hostelliin meni ovesta sisään, oli Ikean kalusteilla aulasta tehty jo varsin viihtyisä ja modernin kodikas. Respalle oli varattu minimaalisen vähän tilaa ja keittiö oli ihanan avara. Seinällä oli heti myös iso liitutaulu joka kertoi hostelin puolelta järjestetystä ilmaisesta ohjelmasta. Oli ilmaista ruokaa joinakin päivinä, toisina ilmaista sangriaa, järjestettiin ilmaisia kävelykierroksia kaupungissa jolloin nähtävyyksiä sai nähdä oppaan kanssa. Ja paikka oli mitä keskeisin.

Henkilökunta oli iloista ja avointa. Rempseää ja varsin puheliasta. Henkilökunta oli kuka mistäkin päin ja teki muutamia vuoroja että sai asua hostellissa. Heille oli omat erilliset makuu- asuintilat, jonne muilla ei ollut pääsyä.

,Keittiöstä löytyy myös laatikko jossa on edellisiltä asukeilta jääneitä kuiva-aineita vapaasti kaikkien käytettävissä. Edellisiltä asukkailta jääneitä ruokia hydynnettiin myös ilmaisilla aterioilla. Kahvia ja teetä sai päivän mittaan lipittää niin paljon kuin halusi, kuului hintaan. Samoin mausteet ja öljyt kokkaamiseen tuli talon puolelta. Ja keittiö ja ruokailutila olikin varsin suosittu paikka istahtaa alas ja tavata ihmisiä. Jos joku osti jotakin mistä ei pitänytkään, jätti hän sen pöydälle "Free" lapun alle ja sitä ei kauan tarvinnut murehtia, aina löytyi joku jolle kelpasi.

 Itse nautin myös aamun hiljaisesta hetkestä, kun kaikki vielä nukkui ja respa vaihtoi yövuorosta aamuvuoroon. Oli vielä hämärää ja valoja vasta sytyteltiin. Pari tuntia myöhemmin olikin jo sitten täysi häärinä päällä.

Kellarista löytyy erillinen olohuone ja baari. Hostellilta voi myös vuokrata polkupyöriä. Löytyy myös pingispöytä.

Yläkerrassa taas oli huoneet ja suihkut. Iso iso plussa että kaikki suihkut olivat hierovia. Lämmintä vettä tuli 24/7 ja wifejä oli 4 jotka toimivat suht kivuttomasti vaikka hostelli oli välillä täyteen buukattu. Yläkerran aulasta löytyi useita tietokoneita joita saa käyttää vapaasti. Myös tulostaminen, esim. CV:n tai lentolippujen jne tulostus oli ilmaista, kunhan et nyt ihan kymmeniä sivuja ala tulostamaan.

Tällä reissulla kuitenkin huomasin, että vuosi pohjoisessa metsän keskellä on tehnyt tehtävänsä. Kaupungin hälinä ja ihmismassat alkoivat jossakin kohdin jopa ärsyttämään ja kaipasin enemmän luontoa ja omaa rauhaa.

Kaiken kaikkiaan tulemme varmasti jatkossa poikkeamaan uudestaan Barcelonaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti