Sodista, uutisista ja omaa elämää

Jos tässä nyt tovin onkin vältellyt uutisia, johtuen hallituksen ei ehkä niin fiksuista ehdotuksista, niin nyt on ollut pakko alkaa seuraamaan niitä. Pariisin iskun jälkeen kun iskuista on kohistu - ja aiheestakin.

On jotenkin käsittämätöntä, että jossakin on sota. Se on kuitenkin niin kovin kaukana. Josskain keskustelussa jo ehdittiin kritisoimaan, iksi nyt on kohistu Pariisista, kun samaan aikaan on iskuja ollut muuallakin. Miksei niisät kohista mitään? Hyvä kysymys. Mutta ehkäpä Pariisi on sikis ollut näkyvästi esillä, että siellä iskuja oli useita samaan aikaan. Se iski samalla koko Eurooppaan. En minä tiedä, mutta kyllä minulle Pariisi on läheisempi kuin Syyriä tai Libanon vaikka kuinka viattomien uhrien ihmishenki on ihan yhtä mittaamattoman arvokas kuin eurooppalaisenkin.

No, johan Venäjä ja Ranska on ISIS:tä lähteneet moukaroimaan. Ja nyt joukkoon ilmeisesti liittyy vielä Kiinakin. Ja USA on jo jonkin aikaa moukaroinut... samaan aikaan taas Ruotsista on otettu kiinni terroristiepäilty ja Ruotsin terrori-isku-uhan tasoa nostettu. Belgiassa nostettu tänään tappiin asti... Ranska on pyytänyt myös apua EU:n turvatakuuseen vedoten ja Suomikin joutuu miettimään miltä osin voi tukea antaa. Toisaalta sentään hyvä, että ihan joka pirun sopimuksen pykälän takia Suomi ei heti luovu omista lainsäädännöistään, kun nykyinen laki ei mahdollista sotilaallisen avun antamista.

Monet povailevat kolmatta maailman sotaa. Mutta hetkinen... koska siitä tulee virallinen Maailman Sota? Koska minusta nyt näyttää kovinkin siltä, että koko maailma on jo ISIS:tä vastaan. Minun älykkyysosamäään mukaan on jo Maailman Sota kyseessä. Toiset tuumivat ,että olemme niin pieni ja pohjoinen maa, että mitäpä jotain ISIS:tä Suomi kiinnostaisi. Ei meillä ole öljyäkään. Juu, ei ole. Mutta meillä on jotain öljyäkin arvokkaampaa, puhdasta pohjavettä. Ja monia minerraleja, vastakin löydetty taas kultasuoni, malmiakin louhitaan vähän siellä ja täällä.

Toinen minkä huomasin itseasiassa tänään vasta. Kun nt eteläänkin on tullut ensilumi, niin kyllä siitä joka lehti toitottaa. Vaan ei toiteta kun on kyse Lapista tai edes Oulun korkeudesta. Ja hetkinen... Suomessa on aina ollut lunta talvisin, joka talvi sitä tulee jossakin kohtaa. Luulisi ihmisten jo oppineen sen. Silti talvirenkaat yleensä unohdetaan vaihtaa ajoissa ja ensilumen tulosta aletaan veikkausta tekemään jo elokuun helteissä. Ja aina se muka silti yllättää.

Tokikin itsellekin tulee ensilumesta aivan uskomaton jouluinen hyvä olo. Niin tänäkin vuonna ja innolla olin tekemässä lumitöitä. Se into on mennyt jo, kun niitä lumitöitä saa tehdä useamminkin. Mutta Lapin ensilumesta ei hehkutettu, ei ollut lehdet täynnä lumisia kuvia.

Sama koskee myös sähkökatkoja, Aivan käsittämätöntä, että sähkökatkot ylittävät uutiskynnyksen jos ne ovat itärajalla tai ruuhka-Suomessa. Lapissa pätkivät sähköt ovat arkipäivää ja ei siitä vouhoteta. Paikallisetkin manaavat vasta kun sähköt pätkii 12 kertaa tunnin aikana.

Tulee jotenkin huvittunut olo tuosta. Noinko vieraantuneita ollaan jo perinteisestä ajasta. Siitä kun ei ollut sähköäkään joka pirtissä. Ja myönnettävä se on. Niin olin itsekin ja ensimmäisten sähkökatkojen aikana menin lähes paniikkiin, että mistä kuuen uutiset, miten saan lämmintä vettä, yöllä tulee kylmä ja en saa puhelinta ja läppäriä ladattua, pesukonekin oli päällä ja ruuat pilaantuu kaappiin... ja ja ja ja... se sähkökatko kesti 3 minuuttia. :D Riittävän kauan, että ehdin kaivaa kynttilät esille ja panikoimaan.

Nykyään en ole sähkökatkoista millänikään. Ne eivät pitkään kestä täällä pohjoisessa ja jos kestävät, niin kuumavesivaraaja on iso ja siinä riittää kuumaa vettä 2 päivää. Ehtiihän se vähän jäähtyä, mutta kyllä sillä tämä pesua saadaan puhtaana pidettyä silti. Ja jos vesi loppuu kesken niin on tossa isoja kattiloita ja puuhella jolla keittää vettä.

Ruuat voi pistää näin talvella pihalle tai pikkueteiseen, joka on nipin napin plussan puolella ja toimittaa minulla kylmäkellarin virkaa tällä hetkellä. Puhelimen ja läppärin saa ladattua autosta. Tai jos virta loppuu, niin sitten loppuu. Taskulamppuja joutuu muutenkin käyttämään jo aikasin jos meinaa pihalla nähdä, ja kynttilöitä piisaa. Ei ole hätäpäivää. Ja puulla lämmitetään joka tapauksessa.

Loppujen lopuksi... jos saisin jotenkin ratkaistua pyykinpesun ja ruokien säilytyksen kesäaikana, niin voisin hyvin kuvitella olevani "savumerkkien" varassa ja ilman elektronisia härpäkkeitä ja pärjäisin nykyisin vallan hienosti ilman sähköä.

Talven tulo ja luminen maisema on saanut minut laittamaan joulua. Pihalla on jo kuusi valaistuna etuovella, lumitöistä on tullut kauniit penkat reunustamaan pihan kulkuväyliä, sisälle raahasin autotallista hyllykön ja siihen jo asettelin vähän tonttua ja muovikuusen johon viritin myös valot. Pipareita on paisteltu, ikkunoihin leikelty lumihiutaleita. Jouluverhot on jo esillä, mutta niitä pitää vielä vähän tuunata. Pikkueteiseen - tai siis kylmäkellariin on tulossa jouluinen matto. ja sekin kohta valmis. Ja sen jälkeen on joululiinojen aika. Puukuurista haetaan käpyjä joita suihkitaan punaisella, hopealla ja kultaisella spray-maalilla ja ripustetaan roikkumaan ja huomenna lähdetään hakemaan nuorimman kanssa kuusen havuja eettä saadaan askarreltua havukranssi.

Lahjat? Ei mitään hajua :D

Vaan tästä joulusta tulee ilmeisen erityinen. Ei välttämättä niin positiivisella tavalla kuin yleensä joulua mielletään, mutta ainakin mieleenpainuva. On ikävä myöntää, mutta jatkuva aikutaulujen ristiin meneminen ja yhteisen ajan puute saattaa hyvinkin koitua tämän suhteen kohtaloksi ja tämä jäädä meidän viimeiseksi jouluksi pohjoisessa. Ja siksikin haluan tehdä siitä erityisen. Niin minulle kuin lapsillekin. Että meillä on hyvä muisto tästä ajasta täällä. Ja kaikkien epäilyistä huolimatta olemme hyvinkin täällä viihtyneet jo melkein vuoden.

Ajatuksia Pariisista

Aamu alkoi pirteästi. Heräsin siihen, että tulostin heräsi eloon - taas kerran. Se nyt on ihan normaalia näin syrjässä asuessa, kun sähköt pätkii. Ja nehän pätkii kun tulee lunta, kun joku orava tms juoksee linjalla, kun tuulee vähän enemmän, kun on myrskyä, kun lumet putoaa, kun tehdään jotain huoltotöitä... Eli siis ei oikeastaan ole mitään varmuutta siitä ettei sähköt pätkisi.

Yleensä noita pätkimisiä tulee muutama ja se siitä. Joskus katkos kestää hetken, pisimmillään minun täällä ollessa on katkos ollut 43 minuuttia. Ne on pitkät minuutit. Miehellä on kerran ollut puolen päivän sähkökatkos. Vaan yleensä katkos on lyhyt, alle minuutin tai minuutin pari.

No, aamu oli sitten sitä, että vajaassa tunnissa oli 9 kertaa jo herännyt tulostin henkiin. Yölläkin oli ollut sähkökatko. Sen verran pitempi, että digiboxin kello oli hyytynyt ja tietokoneessakin oli akku vähissä. Muksun puhelimesta oli akkua ehtinyt kulua jo puolet. Ja mokkula oli sähkökatkoista seonnut täysin.

Tapani mukaan laitoin kahvit valumaan ja ne ehtikin valua, mutta jäin miettimään että kehtaako edes yrittää laittaa pesukonetta päälle, kun nuo sähköt räpsii tuota tahtia. Sitä pohtiessani selasin viestejäni. Vanhin lapsista kyseli joko olin kuullut Ranskan terroristi-iskusta.

Olin vielä ihan uutispimennossa. jotain pientä olin kuullut alusta ennen kuin menin nukkumaan, ei tässä oikein ole ollut aikaa lueskella uutisista kuin otsikot - jos niitäkään. Ja kun olen vielä tarkoituksella vältellyt niitäkin.

Lukasin pikaisesti parit uutsiartikkelit ja muksu piseli viestillä jotakin yksityiskohtia. Päivän mittaan kuuntelin radiota enemmänkin. Ja ei voi sanoa kuin "Voi helvetti!" Ja oikeastaan kaikki muutkin kirosanat vielä päälle. Ja möläytinpä saman jo heti aamusta ääneenkin.

Onneksi muksut on sen verran isoja, että he törmäävät joka tapauksessa näihin uutisiin, joten katsoin parhaimmaksi keskustella lasten kanssa tästä uutisesta. Ja olivathan nämä jo törmänneet. keskimmäinen kertoi, että hänellä on Instagram täynnä tästä Ranskan tilanteesta. Koska tänä päivänä lapsia ei vain pysty pitämään pumpulissa, kiitos internetin, niin katsoin viisaammaksi olla kaunistelematta tilannetta. Olimme jo päivällä keskustelleet asiasta kun sitten korviini kantautui radiosta lause, jota olin odottanut kuulevani ja samalla pelännyt kuulevani... "Ranska on ilmoittanut vastaavansa iskuun". Tämä ei tiedä hyvää.

*****

Olen pitänyt itseäni hyvinkin suvaitsevana ihmisenä. Olen ollut avoimien rajojen ja vapaan liikkuvuuden kannalla koko ajan. Minun puolesta huumeet voitaisiin laillistaa. Sen jälkeen ei olisi huumeongelmaa ja huumeita voitaisiin verottaakin. Tästä kokeilustahan on olemassa jo esimerkkejä. Ne jotka huumeita käyttävät, käyttävät niitä joka tapauksessa oli ne laillisia tai ei.

Mitä sitten rajojen avoimuuteen ja vapaaseen liikkuvuuteen tulee, niin rajojen sulkemisen kannalla olen ollut koko syksyn. Siitä lähtien kun tämä pakolaiskriisi ylipäätänsä alkoi. Selvää oli, että ei ne yksinäiset miehet kaikki nyt ihan vain sodan julmuuksia lähde pakoon. Mutta euroopan vapaata liikkuvuutta minusta ei ennen ole ollut tarve rajoittaa. Nyt on. Ehdottomasti kulkeminen on saatava rajoitettua. 

Vaan kaiken tämän päiväisenkin jälkeen en voi kuin ihmetellä kun yhä "suvakit" ovat lässyttämässä avustamisesta. Kyllä! Ja olen heidän kanssa sitä mieltä, että aitoja avuntarvitsijoita nimenomaa pitääkin auttaa. Naiset ja lapset tervetuloa turvaan. Mutta noret miehet... eikö heidän paikkansa kuitenkin ole siellä puolustamassa omaansa? Minusta on. Ja siinä mielessä minusta Ruotsi teki hyvän ratkaisun. Yksin tulevat miehet eivät saa paikkaa vastaanottokeskuksesta vaan majoitus on kadulla. 

Eräässä keskustelussa jossa puolustettiin islamia ja muslimeita tämän päivän uutisista huolimatta verrattiin suomalaisia junteiksi. Jokuhan ehti siitä ottaa porot nessuun, mutta kun itse lueskelin keskustelua, niin totesin mielessäni "kyllä. olen oikeastaan aika juntti. Ja piru vie ylpeäkin siitä!"

joku kommentoi keskustelussa, että eihän terroistit suinkaan olleet tämän massan mukana tulleita kun hyvin puhuvat ranskaakin. Jep. Ja kieliäkö ei voi oppia muualla kuin Ranskassa? Ja vielä hyvin? Ja vasta paria tuntia aiemmin nimenomaan uutisissa mainittiin, että yksi kiinniotetuista olisi tullut nimenomaan vasta lokakuussa Ranskaan. Juurikin tämän massna mukana. Ja itse ISIS:kin on myöntänyt että tähän pakoilaisvirtaan on solutettu myös heidän taistelijoita mukaan. Että siinäpä sitä sitten ollaan... pidetään vaan rajat auki ja toivotetaan tervetulleiksi vaan kaikki. Annetaan vielä sosiaalietuudetkin käyttöön ja järkätään pakolaisille katto pään päälle vaikka laittamalla oma kansa kadulle... Kas kun ei ikein aleta kutsumalla kutsumaan heitä tänne.

Joku varmasti laimee minut tämän takia rasistiksi. Rasisti en kuitenkaan ole. Tunnen muslimeita. Tiedän hyvin että islamissa - kuten kaikissa uskonnoissa - on aina ne ääripäätkin olemassa. En tuomiste islamia tai muslimeita, mutta heidän pitää Euroopassa elää kuitenkin eurooppalaisten tapojen ja sääntöjen mukaan. Minusta on ihan sama jos minkä muun uskonnon puolesta olisi sama tilanne, että uskonnon edustaja olisi tehnyt samanlaisia iskuja, niin ihan yhtä lailla tuomitsisin ne. Ihan yhtä lailla minusta heidän takia pitäisi laittaa rajoja kiinni. Totuus kuitenkin on, että islam on hyvin kaukana länsimaisesta kulttuurista ja osalla ei ole aiettakaan sopeutua tähän kulttuuriin vaan tavoite on ennemminkin päinvastoin. Mutta jos se tekee minusta rasistin, että haluan puolustaa omaa näkemystäni ja oikeuttani elää omanlaista elämääni ilman etät minun tarvitsee olla peloissani jostakin sodasta tai siitä, että jos joku yrittää raiskata tai ryöstää minut tai lapseni, niin olkoot sitten niin. 

*****

Kun torstaina kävin asioilla taksilla, niin luonnollisesti tuli kuskin kanssa höpistyä. Kuskit tietävät Miehenkin joten helppo jutellakin. Nyt tällä kertaa oli joku uusi kuski joka tuli etuajassakin. Ja matkan aikana tuli puheeksi, että koska en ole itsenäisesti autoileva ihminen ollenkaan, niin miehen ollessa reissussa tilailen kyllä taksia.  Ksuki sittne kyseli, että eikö minua hirvitä tai pelota olla yksikseni kotona, kun olen vielä nainenkin. Minua huvitti, mutta ymmärrän kyllä kysymyksen pointin. Moni nainen voisi kokea epävarmuutta tilanteesta.

Kuten selitin kuskillekin, että kun on tottunut olemaan milloin minkäkäkin autonkuljettajan kanssa niin sen tietää, että työpäivä ei ole klo 8-16, eikä 9-17. Työajat on mitä on ja yksi ns. työpäivä voi hyvin kestää useamman viikonkin. Joten ei... ei siinä mitään outoa minulle ole. 

Ja toki kuskini tarkoitti myös turvallisuutta, että eikö minua pelota oman turvallisuuteni takia. Ja selvensin sitäkin. Niin... kun asut keskellä metsää niin ulkopuoliset uhkat liittyvät lähinnä karhuihin, susiin, poroihin, ja hirviin. Ja ainakin porot voivat olla hyvinkin äkäsiä ja tulla päälle kun on rykimäkausi päällä. Ja jos nyt joku vieras tulee pihalle, niin se nyt todennäköisesti on joku kyläläinen. En varmastikaan ole kaikkia Miehen tuttuja ehtinyt vielä nähdä, mutta ison osan kyllä. Jos sitten joku muu kuin Miehen tuttu on tulossa pihaan, niin koira kyllä ilmoittaa. Koira on hyvinkin ärhäkkä vahtimaan pihalla, jos Mies ei ole kotona. Ja koira vaistoaa helposti ihmisestä jos siinä on jotakin häikkää tai sillä on pahat mielessä. Ja jos sitten koira ei pysäytä, niin minä voin tulla hiilihangon kanssa perästä. 

Tuo viimeinen kyllä kuulostaa varsin naurettavaltakin, kun tiedän, että olen varsin piskuinen ja rimpulan näköinen. Mutta en ole kuitenkaan aivan rapakuntoinen. Eikä tuo kunto pääse pahemmin rapistumaankaan, kun puita saa raahata sisälle päivittäin, nyt on tullut lumityöjumppakin lisäksi, koiran kanssa pitää käydä lenkilläkin, pirtissäkin on sen verran tilaa, että sitäkään ei hetkessä siivoa ja kauppapäivän kassit painaa ja paljon. joten ulkonäkö saattaa hieman pettää.
 

Ensilumi

Ensilumi satoi tänään. Oli ihana herätä aamusta kun maa olikin valkoinen eikä kurasa tietoakaan. Koira intoutu aamusta lumesta niin, ettei meinannut malttaa piehtaroinniltaan pisujakaan tehdä. Ja ihan omin avuin syötyään olisi pihalle lähtenyt, joskin tiedän, että mieluusti myös riistan perään, joten laitoin koiran kiinni jälleen munalukolla. Minulle riittää se, että olen 2 kertaa jo hakenut koiraa naapurin nartun luota, kun on ensin porojen perään lähtenyt.

Koko päivän satoi hiljalleen lunta. Pikku hiljaa pihaan alkoi sentti toisensa jälkeen lunta kertymään, joten ei auttanut kuin kaivaa lumikola esiin ja ryhtyä lumitöihin. Siitä onkin vuosia, kun olen viimeksi tehnyt lumitöitä ja silloinkaan ei kolatavaa ollut läheskään tälläistä aluetta. Joten osissa sai pihaa kolailla ja välillä piti huiliakin. 

Mies lähti reissuun. Tämä reissu oli tiedossa ja reissussa menee 2-3 viikkoa. Minä jäin pitämään pirttiä pystyssä ja kun katselin säätiedotusta, niin kotiin tullessaan onkin kotona todella hyvässä kunnossa oleva akka. Talven tavoite: "fitness-kroppa lumitöillä ja puiden raahaamisella. Ja niitä lumitöitä on sitten tiedossa seuraavalle 10 päivälle riittävästi. Yhtenä päivänä näyttäisi siltä, että saan huilata, mutta vain hetken, koska lumisade tämän hetken ennusteiden mukaan alkaa kuitenkin seuraavana yönä uudelleen. Ennusteet toki vielä voivat muuttua ja ne eivät kerro mitään siitä lumimäärästä mitä taivaalta on tulossa.

Tallissa olisi lumilinkokin. Mutta koska lämpöasteet ovat sen verran nollan tuntumassa, niin lumilingosta ei paljon apua ole. Ja se lumi on painavaa. Sen huomasin tänään.

Ensilumi sai kuitenkin minuun iskemään kotiäitineuroosin. Tilasin asiointitaksin huomiselle ja päätin, että NYT teen joulusiivouksen jo valmiiksi. Kauppalista on sen mukainen, että voin varata seuraavat 2 viikkoa "joulun" tekemiseen. 

Paistellaan pipareita viikonloppuna, tehdään ehkä piparkakkutalo ja pidetään lasten kanssa "pikkujoulut". Vähän niin kuin "tervetuloa talvi"-juhla ehkä enemmänkin. Ajattelin myös lapsia nakittaa nuoskalumesta tekemään lumilyhtyjä (lue: auttavat samalla lumitöissä). Ilta on mennyt suunnitellessa jouluverhoja, joululahjoja, jouluvaloja, piparkakkutalon mallia, joululahjoja... Ja ruokapuolta... ja se on jännä, että kun lumi tulee maahan, niin ensimmäiseksi minä haluan perunamuusia ja joko uunimakkaraa tai paistia. Täällä pohjoisessa kyllä menisi poronkäristyskin. 

Ekan kerran vuosiin minuun iski oikein kunnolla joulun odotus. Vaikka jouluun onkin vielä aikaa. Vaikka miestä onkin jo ikävä. Kova ikävä onkin. Onneksi ehdimme päivällä olla tovin kahdestaan, lähekkäin vaikka lähdön alla olikin vielä yllättäviä projekteja hoidettavana. Ja vaikka tässä kuinka on ollut paljon menoja ja emme ole kunnolla ehtieet aikaa kaksistaan tai perheenä muutenkaan yhdessä viettämään, niin nyt kun tietää toisen olevan kaukana, niin ikävä on moninkertainen tavan menoihin nähden - eli siihen, että tietää toisen olevan 100 km:n säteellä jossakin.

Porinaa pohjoisesta

Muistelin, että onkin mennyt tovi kun olen viimeksi kirjoittanut. No, ihmekös tuo, kun viimeinen kuukausi on ollut aika matalaliitoa. Menoja on ollut monenlaisia ja Miehen kanssa lähes ovella heitetään tervehdykset ja heipat samalla kertaa.

Parisuhde ei tokikaan tälläisessä tuoskinnassa voi niin hyvin kuin voisi toivoa. Mutta minkäs teet. Kun asut keskellä ei mitään, niin joka paikkaan on pitkä matka. ja kun sitten keskellä ei mitään ei ole tarjolla sitä mitä olet vailla, niin sitten on mentävä "merta edemmäksi kalaan". No, ei sentään merta edemmäksi, ihan Suomen rajojen sisäpuolella on tullut reissattua, mutta sen verran etäksi, että ei ihan päivän reissuja jaksa heittää. Se on tarkoittanut että reissukalenteri on täyteen buukattu ja öitä on nukuttu junassa tai bussissa tai vanhimman muksun luona tai ystävien sohvilla. 

Onhan siinä tullut sanomistakin menoista. Ihan vasta pari päivää sitten, kun ilmeni kommunikaatiokatkos ja olimme kumpikin buukanneet Miehen kanssa menoja samalle viikolle. Tähän asti olikin toiminut hyvin yhteinen sähköinen kalenteri, mutta nyt sitten oli Mieheltä jäänyt yksi meno merkitsemättä ja eikös vain minulla olisi samaan syssyyn ollut pari muuta menoa myös. 

Muutenhan ei asiassa olisi mitään, mutta jonkun on hoidettava pirtti, lapset ja koira. Joten pieni astetta tiukempi sävyinen palaveri asiasta ja tällä kertaa minun on myönnettävä että minä jään pirtin pitäjäksi ja siirrän omia menojani.

Keskellä ei mitään asuessa on saanut myös yhä kirota netti- ja puhelinyhteyksiä. Toimivat, jos toimivat. Nyt olemme saaneet jopa 4G:n tänne, mutta toimivuus meidän kartanolla onkin niin ja näin. Netin nopeus on kuitenkin noussut huomattavasti, mutta pätkii sitten senkin edestä mitä ennen. Ja puhelut... eh-heh-heh... No, turha on yrittää puhua puhelimessa ainakaan sisällä. ulkonakin pätkii ja ei ole ollenkaan harvinaista, että minulla puhelin näyttää kenttää olevan, jopa hyvinkin, mutta vastapuoli saakin "valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä".

Vaan eipä tuo minua niin mahdottomasti ole haitannut. Välilä jokusen ärräpään päästän, jos asioita yrittää hoitaa, mutta muuten olen antanut olla. Olen sopivasti myös uutispimennossa ja kaikenmaailman uutiset tavoittavat minut jos satun sopivalla korvalla kuuntelemaan radiota. 

Meninpä sittne näillä onnettomilla yhteyksillä kokeilemaan Windows 10. Jestamandeeraa! Se oli virhe. Iso virhe. windows 10 ei todellakaan ole ilmeisesti suunniteltu syrjäseutujen asukkaille ja vaikken nyt mikään tietokoneguru olekaan niin meidän perheen IT-vastaava ollut kuitenkin jo vuosikausia, joten en nyt aivan avuntonkaan koneiden kanssa ole. Koska windows 10 ei sitten vastannut odotuksiani, niin pääti palata takaisin Windows 8.1:en. Kaikki näyttikin menevän hienosti, kunnes sitten yksi ohjelma ei toiminutkaan. Sitä tarkistamaan että missä pirussa onkaan vika. siinäpä sitten ilmeni että koneessa on yksi jos toinenkin asetus sekaisin. Kuten esim. koneen mielestä Suomessa on nyt talviaikaan siirtymisen jälkeen kello tunnin vähemmän mitä talviaikana on. Ja että parhaiten meidän kelloa vastaa Moskovassa elettävä kellonaika. Mutta fyysisesti koneen mielestä olen Nairobissa. 

Noh... selväähän on että Windowsiin tulee jo vajaassa kuukaudessa paljon päivityksiä. Niin oli nytkin tullut, joten ajattelin, että tämähän ratkeaa sillä että päivitetään kone. Latasin siis päivitykset, jotka piti alunperin kylläkin tulla automaattisesti. Ja onneksi katsoin tarkemmin enkä vain klikannut "install". Sillä nyt jos käynnistän koneeni uudelleen, niin kone perkele asentaa Windows 10 takaisin. Osan päivityslistan päivityksistä voi päätellä päivämäärän mukaan liittyvän Windows 8:in, mutta suurin osa on sellaisia että ne voivat olla ihan kumpaa tahansa. Pitää nyt katsoa, josko saan motivaatiota alkaa ruotimaan noita päivityksiä tarkemmin vai otanko vain suosiolla ja asennan koneelle Linuxin.

Mitä sitten ihmiset tekevät kun ei kerran nettiin pääse? Muista en tokikaan tiedä, mutta minun päivä alkaa pirtin lämmittämisellä, puiden hakemisella sisälle, kotihommilla, käsitöillä. Koiran kanssa teen jossakin kohtaa lenkin. Joskus menemme 4 km:n päähän kyläkaupalle, joskus teemme metsälenkin. 

Tosin metsälenkit on minun osaltani saanut nyt olla, kun oli (onkohan yhä?) hirvestyskausi. on minulle sanottu, että heittopussi-koiramme olisi metsästyskoira, mutta nyt tiedän sen varmaksi. Se ei ole paukkuherkkä, on kaikenlaisten metsänelävien perään ja porot saa sen pimahtamaan. No, yhdellä metsälenkillä sitten törmäsimme hirveen. Koira otti vainun ja sen jopa minä kaupunkilaistollo tajusin. Ehdin myös ajatella, että kohta mennään - ja sitten mentiin. Koira kiskasi ja minä olin perseelläni ja sainkin rytkyttää perässä parikymmentä metriä ennen kuin sain jalalla topattua vauhdin kantoon. Siinä pääsi ärräpäitä enemmänkin. Vaan vielä oli pohdittavana, millä helvatulla saan koiran pois metsästä, kyseessä kun ei ole ihan pieni koira kuitenkaan ja kerrna juuri olin saanut kokeilla miten paljon koirassamme on voimaa ja paljonko yksi 55 kg perässä vedettävänä tahtia haittaa. Mieleen ei tullut yhtäkään "naapuria" joka olisi lähistöllä ja jolla olisi haulikko. Sillä ensimmäinen ajatus oli, että soitan jollekin, että nyt sais tulla kaatamaan hirven ja heti. 2 päivää oli selkä niin makunen, että nukuin suosiolla sohvalla, josta on helpompi päästä ylös kuin sängystä. Noh... päästiin kyllä sieltä metsästä pois kun vaihteeksi minä raahasin koiraa, joka pisti kaikilla 4 tassulla vastaan, haukkui ja ulisi minkä ehti, kunnes päästiin asfaltille. Silloin enää haukkui.

Säät ei täällä pohjoisessakaan ole olleet kummoiset. Kurakeliä piisaa. Sinänsä hyvä, koska ei tarvitse lämmittää niin paljon, mutta toisaalta tämä kurakeli alkaa jo riittämään. Nyt toivottavasti lähipäivinä tulee jo lunta kuten on luvattu. 

Huomisesta tulee jälleen yksi rankka päivä, kun minun pitää käydä asioilla kylällä, 50 km:n päässä ja miehellä on työpäivä ja iltapäivästä lähtee junalle. Jossain kohtaa pitäisi ehtiä sanomaan toiselle heipatkin. 

Tuo kylälle meneminen ei sinänsä enää edes tunnu matkalta eikä miltään, kulkevathan lapsetkin sinne joka päivä kouluun. 4 km maidon hakuun on ihan tavallista ja en pidä sitä yhtään minään. Tuleehan siitä yhteensä 8 km:n lenkki, mutta ei sitä osaa ajatella mitenkään erityisenä. Se on vähän sama, kun kaupungissa asuessa poikkesi lähi-Siwaan. Matka ehkä vain on 10 kertaa pidempi ja kaupungissa se lyhyt matka oli joskus ärsyttävän pitkä. Näin syrjässä asuessa, keskellä ei mitään, tulee oikeasti harrastettua hyötyliikuntaa.

Mutta niin... syrjässä asumisen huonojakin puolia on. Esim. ei voi valita lapsilleen toista koulua jos nykyinen koulu onkin aika levoton. Kuten nyt paikallinen ainoa yläaste tuppaa olemaan. Tuossa yhtenä iltana istuskeltiin iltateellä, kun lapset kertoivat koulun tapahtumista. Milloin hajoaa mitäkin, milloin kukakin tappelee, koulun liikuntapäivään tullaan viinapullojen kanssa ja kuka koskakin on rehtorin puhuttelussa ja kuinka monta kertaa yhden päivän aikana. joka koulussahan on aina jotakin, mutta eksoottiseksi alkaa menemään jos harvase päivä hajoaa tuolia, ikkunoita, ovia ja jopa seiniä koulussa. Nuorin lapsi oli tyytyväinen päästessään hammaslääkäriin ja että joutui vielä menemään uudelleen yhtä hammasta paikkuuttamaan, koska siellä oli hiljaista. Se jo kertoo paljon opiskelurauhasta.