Mietin ensin, että en kirjoita ollenkaan vaikka kovin mieli tekikin rustata ajatuksia ylös loppu viikon tapahtumista meillä ja maailmalla. En halunnut olla kantamassa korttani kekoon terroristien puolesta ja toitottamassa kuinka kamalia teot ovat ja kaikkea mitä nyt aina mediat on väärällään heti, kun jossakin jotakin tapahtuu.
Terroriteot ovat tavasta ja paikasta riippumatta aina kamalia. Siitä ei päästä yli eikä ympäri ja se ei siitä miksikään muutu, että joka toinen tavallinen tallustaja ja jokainen naamaansa kuluttava poliitikko on niitä tuomitsemassa. Valitettavasti ne näyttävät olevan nykyisin ihan arkipäivää, joten kukaan ei voi oikeasti sanoa, että nämä teot tulivat yllätyksenä. Suomessakaan. Se on ollu vain ajan kysymys.
Luonnollisesti ensin itsekin järkytyin. Vaikka kuinka olen jo pari vuotta ollut sitä mieltä, että se on vain ajan kysymys koska ja missä. Siitä on saatu viitteitä jo muualta maailmasta. Tuolloin monet poliitikot tosin olivat sitä mieltä, että ei kyllä tänne kohdistu uhkaa. Perustelematta miksi ei voisi kohdistua. Samaa kyllä moni muukin toitotti, ei vain poliitikot.
No, nyt olemme saaneet havaita että uhka on olemassa. Ei Suomi ehkä se kaikkein kiinnostavin kohde ole, mutta ei ole Siperiakaan. Joskus joku sanoi olevansa turvassa kun asuu jossakin hevonkuusen kukkalatvassa, mutta mielestäni Siperian isku osoittaa sen, että paikallakaan ei ole väliä. Ainakaan minulle Siperian iskusta ei sano paikka yhtään mitään. Siitä kertoo sekin, että en muista edes paikan nimeä, mutta se ei ole se olennaisin asia.
****
Seurasin tiedotustilaisuuksia. Ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa Turusta jäi minulle erittäin positiivinen kuva poliisista. Moni on sitä arvostellut, että luvut ei täsmää, kellonajat on epärealistiset jne.
Turussa asuneena tapahtumapaikat ovat minulle tutut. 3 minuuttia hälytyksestä on vähän. Matka on lyhyt. Ja kyllä... sen ehtii juoksemaan 3 minuuttiin. Turussa on poliiseja keskustassa ihan tavan valvonnassa, joten en yllättynyt että poliisi oli paikalla niin nopeasti. Ennemminkin olisin ihmetellyt, jos ei olisi ollut.
Mikä tiedostustilaisuuksissa ensimmäisenä kalskahti korvaan oli mielestäni Ministeri Risikon liibalaabat. En minä halunnut kuulla mitään tyhjiä sanoja toistensa perään, siitä miten kamala tragedia tapahtuma oli ja miten sitä on jo tutkittu. Poliisi, kiitos vaan, oli kertonut sen jo miten on tutkittu. Ja tragedia... no, sen osaan itsekin päätellä.
Odotin, että valtion johto olisi vähintäänkin ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa tuonut jotakin konkreettista esille, millaisia ajatuksia ja ideoita on voinut jo syntyä, että vastaavat voidaan estää. Tavan tallustajille kyllä on tullut heti, joten kai nyt Arkadianmäeltäkin jotain ideoita löytyy. En kyllä varma tuosta ole, kun seuraa poliitikkojen sähellystä päätöksen teossa ja esityksissään.
Olen odottanut sitä samaa koko ajan. Kyllä valtion johto kuulema asiasta keskustelee ja halutaan laaja-alaista keskustelua. No, kun tunteet on pinnassa, niin asiallinen keskustelu on vaikeaa. Mutta kerrankin voi sanoa, että suomalainen näyttää tunteensa. Ja vaikka asioista puhutaan tunteella, niin sieltä saattaa siltikin löytyä kultaakin kalliimpia ideoita.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Minusta nyt olisi viimeistään aika ottaa valtion johdon jälleen kerran pakkivaihde päälle. Kauheasti halutaan pitää rajat auki ja jopa tarvitaan maahanmuuttajia ja samalla on omien kansalaisten asiat huonosti eikä niitä suinkaan yritetä edistää leikkauksin. Se pakkivaihde pitäisi varsinkin hallitukselta löytyä suht helposti, niin paljon ovat joutuneen esityksiään vetämään pois ja perumaan. Ja joskus vaan vanha konsti ON parempi kuin pussillinen uusia.
Mikä niistä vanhoista konsteista sitten? On se Suomi ennenkin ottanut pakolaisia ennen kuin rajat oli auki. Hallitusti. Pakolaiskeskuksista. Tuli siinäkin harmeja, mutta huomattavasti vähemmän kuin tälläisessä hallitsemattomassa virrassa.
Joku tästä varmasti älähtää "mutta vapaa liikkuvuus..." joo, joo...
Olen niitä jotka nimenomaan ovat olleet enemmän kuin kiitollisia vapaasta liikkuvuudesta. Onhan se helppoa matkustaa ja kukaan ei juuri kysele mitään. Se on kivaakin. Mutta ei minua haittaa näyttää reissatessa asianmukaista matkustusasiakirjaa tai hankkia kutsukirjettä, jos olen työmatkalle lähdössä. Ei se ole mikään ongelma. Ei myöskään hankkia uudessa maassa tarvittavia asiakirjoja ja tehdä tarvittavia viranomaisilmotuksia.
Vapaata liikkuvuutta perustellaan usein nimenomaan töiden saannin helpottumisella. Ja paskat. Työn hakeminen ei ole missään maassa helppoa. Ja työn saaminen on vielä vaikeampaa. Silti iät ja ajat on voinut halutessaan lähteä ulkomaille töihin ja opiskelemaan. Silloinkin se on ollut mahdollista, kun ei ollut vapaata liikkuvuutta vaan tarvittiin enemmän matkustusasiakirjoja.
On olemassa yhä monia maita, joilla on rajat hyvin tiukkaan valvottuja. Joihin on vaikea saada oleskelulupaa. Joskus viisuminkin saaminen voi olla työlästä. Silti ihmiset ovat voineet näihin maihin matkustaa ja kohdemaassa on tiedetty millainen tyyppi on tulossa, miksi ja kauanko aikoo olla. Ja heillä menee ihan hyvin.
Muistelen, että joskus aikanaan pakolaisia kutsuttiin Suomeen pakolaisleireiltä. Heillä oli silloin jo aidosti tarve päästä turvaan ja se oli jo tarkkaan tutkittu. Tämän päivän turvapaikan hakija tulee kuka mitenkin ja heistä ei tiedetä mitään. Heillä on joku syy tulla tuhansien kilometrejä milloin minkäkinlaisella kyydillä ja milloin mitäkin kautta Suomeen. Ja se ei mielestäni voi olla pääsy turvaan. Ei silloin kun matka jatkuu Suomeen asti.
*****
Turun tragedia kosketti minua erityisen syvältä. Vielä kun sitä edelsi Barcelonan isku. Molemmat ovat tärkeitä paikkoja minulle. Molemmissa olisi voitu todennäköisesti estää isku hallitulla pakolaispolitiikalla.
Tapahtumien seuraaminen sai minut miettimään myös meitä ihmisiä. Vaikka suurinta meteliä nyt pitivät - ja pitävät yhä - nämä jotka haluavat nimenomaan rajat kiinni ja kaikki muslimit pois maasta, niin kyllähän joukkoon mahtuu puolustelijoitakin. Joskin paskamyrsky on sitten sen mukainen. Mutta ihmiset ovat aiheestakin vihaisia. Se kuuluu osana tunteiden reaktioketjuun, kun ihminen kokee jotakin järkyttävää.
Kun mietin ihmisten viimeaikaisia käytöksiä netissä, niin mielestäni tässäkin pätee parhaiten "vanha konsti on monesti parempi kuin pussillinen uusia". Ihmisistä on tullut kiukkuisia ja vihaisia. Uudet älyvempaimet on helppo oppia ja sisäistää, niiden käyttö on tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi. Ne myös koukuttavat.
Kun ihmisten perinteinen kanssakäyminen on vähentynyt, niin kahvikupin nauttimisen sijasta kahvilassa, moni kokoontuu koneelle eri ryhmiin keskustelemaan. Tai paremminkin haukkumaan nykyisin toinen toistaan. Ihan sama mikä oli aihe, ihan sama missä kaupungissa. On vain "minä, minä, minä. Minä olen oikeassa, sinä väärässä". Ja kun kaksi toisistaan eriävää näkemystä keskustelee näin, niin tietäähän sen mitä siitä tulee.
Mitä jos tässä otettaisi pakki vaihde? Jos älypuhelimet kiellettäisiin? Palattaisi vanhaan paperiseen kalenteriin ja puhelimeen jolla pystyi soittamaan ja laittamaan tekstiviestin.
Omalla kohdallani se olisi alkuun katastrofi. Hoidan lähes kaiken nykyään puhelimella. Tai paremminkin puhelimen netillä. Ja vielä kun jälleen kerrna olen onnistunut koheltamaan niin, että pitkiä aikoja en pysty läppärin äärellä olemaan, niin puhelimella saan hoidettua asioita paremmin.
Mitä siihen kalenteriin tulee, niin kun vahtaan kalenterianikin - yllätys, yllätys - puhelimesta, niin arvatkaapa kuinka usein sanon puhelimessa "odotas katton kalenterista". Aivan. En kertaakaan, koska puhelun aikana kalenterin käyttö luurin ollessa korvalla on "hieman" hankalaa. Joten vakio onkin "muistaakseni se käy/ei käy". Paperisella kalenterilla näkisin myös kaikkien perheenjäsenten muutkin menot kalenterista - mikäli olen ne muistanut merkata. En minä kyllä niitä kaikkia muista sähköiseenkään kalenteriin merkata. Tärkeimmät vain.
Mutta tuo on opettanut minulle myös sen, että aiemmin olin koneella lähes koko ajan. Tai oikeastaan aamusta iltaan. Jo opintojeni takia. Nykyisin koneen avaaminen on vastenmielistä ja ensimmäinen ajatus on, kun koneelle olisi istuttava "Onko ihan pakko?" Joskus on. Ihan kaikkea en saa hoidettua puhelimella kuitenkaan. Usein kuitenkin voin hyvillä mielin todeta "Ei. Ei ole pakko." Luulen, että puhelimittomuuskin olisi alkuun ihan kamalaa, mutta kun oppisi uudelleen, että puhelin toimii vain soittamiseen ja tekstiviesteihin, niin kyllä senkin kanssa pystyisi elämään.
Puhelimen ja läppärin käytön vähentäminen antaa enemmän aikaa tehdä asioita vaikkapa luonnossa. Olen sen verran hölmö, että kun lähden marjaan, niin jätän puhelimen kotiin. Typerää tiedän, en olisi ensimmäinen ihminen joka marjareissullaan eksyy. Mutta on sitä marjamettistä ennenkin kotiin päästy. Aikana ennen kännyköitäkin.
*****
Kauheasti tuntuu olevan myös vallalla ajatus, että kaikki pitää saada kyliltä kaupunkeihin. Kaupungeissa tuetaan monin eri tavoin työnhakua ja samaan aikaan syrjäkylillä joudutaan lopettamaan ihan peruspalveluja, kun niitä ei tueta. Mitähän siitä seuraisi, jos tuet käännettäisikin tukemaan nimenomaan maalle muuttoa ja yrittäjyyttä syrjäkylillä? Alkaisiko kaupungit tyhjenemään? Ihmisistä saattaisi tulla iloisempia ja rauhallisempia. Ja he saattaisivat nauttia elämästään ja ehkäpä toteuttaa unelmaansa tai työllistää itsensä rakkaalla harrastuksella. Ei toki kaikki tähän kelkkaan lähitsi, mutta aika moni kyllä.
Mitä se vaikuttaisi päättäjiin, jos tuettaisikiin kylissä asumista kaupunkien ja yritysten kehitysten sijaan? Mikä siitä olisi heille pahin haitta ja mikä taas paras hyöty? Sillä jotainhan päättäjät hyötyy siitä, että syrjäkylät kuolisi pois. Muutkin kuin vain valtion budjetti.
Uskon vahvasti, että iso osa ihmisten käyttäytymiseen on kännykän tai läppärin liikakäyttö. Toinen minkä uskon vaikuttavan ihmisten käyttäytymiseen on se, että kaupungeissa asutaan liian tiiviisti. Tähän päätökseen olen tullut kun olen saanut seurata joidenkin koirien käytöstä... kaupungissa ovat remmirähjiä, mutta maalla aivan kuin toinen koira. Joten miksei siis sama toimisi ihmisillä? Ihmistä ja koiraa toki on turha verrata 1:1 toisiinsa, mutta tulipa vain mieleen. Koira kuitenkin usein peilaa omistajaansa.
