Olen jo pitkään miettinyt mikä suomalaisia vaivaa. Ei siis päiviä vaan ihan vuosia.
Onko niin, että aika on kullannut muistot ja minusta joskus 30 vuotta sitten Suomi oli varsin paljon suvaitsevampi maa kuin tänä päivänä, jolloin yritetään suvaita, mutta käytännössä tuomitaan kuitenkin kaikki? Vai onko niin, että 30 vuotta sitten oltiin suvaitsevinaan ja tuomittiin hiljaisesti ja tänä päivänä räksytetään suuta kaikesta? Niin tai näin, niin en muista törmänneeni 30 vuotta sitten ilmiöön, jossa suomalainen olisi sanonut toiselle suomalaiselle päin näköä "Painu helvettiin täältä" ja kehunut tätä maanpetturiksi. Voi toki olla, että se ei ole vain osunut minulle silmiin ja korviin, koska olen ollut aika natiainen silloin. Vaikka lapset kyllä ehtivät huomaamaan yllättävän paljon asioita.
Kyllä 30 vuotta sitten venäläisiin ja romaaneihin suhtauduttiin hyvin varauksella ja heitä nimiteltiin. Tummaihoiset ihmiset saivat heti neekeri nimen. Suomalaislapset kiusasivat toisia suomalaisia koulussa eli ei sentään missään lintukodossa tai utopistisessa paratiisikuplassa sentään eletty. Mutta tänä päivänä yhä enemmän törmään tilanteisiin joissa toinen suomalainen kehottaa toista suomalaista häipymään maasta. Ventovieraat toisilleen, jopa sukulaiset toisilleen.
Kun yllättäin palasin Suomeen 2012, niin alkuun yritin kertoa kokemuksistani maailmalla suomalaisille. Miksen kertoisi!? Etenkin kun toinen kysyy. Hyvin äkkiä kuitenkin huomasin, että ei... toisen kysyessä "Millaista siellä oli?" ei pidä ainakaan kertoa kovin syvällisesti mitään. Ja älä ainakaan kerro mitään positiivisia ja upeina pitämiäsi kokemuksia. Äläkä kehu säätä. Kerro vain miten kurjaa oli olla etäällä, mikä kaikki mättää ja kehu perään miten hienoa on palata Suomeen, miten Suomessa kaikki on niin paljon paremmin. Sittenkin vaikka valehtelisit. Ja siltikin saat maanpetturin leiman otsaasi. Vaikka olisit ollut koko ajan Suomen kansalainen, maksanut verosi Suomeen ja käynyt säännöllisesti Suomessa. Silloin ei suomalainen sano, mene sinne takaisin mistä tulit, mutta mielessään miettii kuitenkin toisin.
Muutama kantasuomalainen ei ihan ymmärtänyt, tai ei halunnut uskoa, että suomalainen voi olla rasistisempi toiselle suomalaiselle kuin maahanmuuttajalle. Mutta paluumuuttajien keskuudessä ilmiö on hyvin tuttu. Ihan virastoissa asioimisesta lähtien voi virkailijoilta kuulla "Miksi edes palasit?" Itse vastasin aina "Vaikka esimerkiksi siksi, että olen suomalainen ja maksanut veroni aina Suomeen, joten miksi en palaisi!?" Mutta samalla miettinyt hiljaa mielessäni "Niin... miksi helvetissä edes palasin!?!?"
Kuitenkin tämän kirjoituksen kimmoittajana oli nyt näin aamukahvia juodessa tämä blogiteksti, johon törmäsin Facessa. Itse teksi on minusta mielenkiintosita pohdintaa suomalaisuudesta ja monikulttuurisesta Suomesta. Kommentointi sai loksahtamaan suuni auki ja jopa vielä unessa olevani aivot raksuttamaan (ei... tätä kirjoittaessa en ole vielä juonut sitä 3 mukillista kahvia, jonka tarvitsen voidakseni sanoa, että olen kunnolla hereillä).
Tekstin ehdotus Suomen lipun päivttämisestä sinänsään on kyllä sohimista herhiläispesään, mutta mielenkiintoinen ajatus eikä Suomi olisi edes ainoa maa, joka on lippunsa uusinut. Minusta ehdotukseksi ottaa vuonna 1905 käytössä ollu lippu oli hyvin kuvainnollinen... lipusta kun minulle tuli mielleyhtymä Kreikan lippuun ja ei tarvitse sanoa, mitä suomalaiset ovat mieltä Suomen Kreikka-tuista. Sinänsä siis lippu voisi olla osuvakin, kun kerran veroeurot syydetään sinne joka tapauksessa.
Vaan kommentointi... Minusta artikkeli oli kirjoitettu pilke silmäkulmassa, mutta suomalaiset eivät sitä sitten halunneet nähdä. Ilmeisesti siis Suomessa ei parane ilmaista mielipidettään missään muodossa julkisesti. Jos ilmaiset olet saman tien näemmä maanpetturi ja sinut toivotetaan lähtemään maasta. Sinänsä ristiriitainen ilmiö, kun samaan aikaan ollaan kovasti rakentamassa monikulttuurista Suomea, joka toki sinällään kuumentaa tunteita ja osa suomalaisista vannoo kovin kantasuomalaisten nimiin ja osa taas toivottaa tervetulleeksi kaikki kansalaisuudet. Onko siis niin, että Suomesta halutaan rakentaa monikulttuurinen, mutta hävittää samalla kantasuomalaisuus?
Oma mielipiteeni maahanmuuttajia kohtaan on avoin. Avoimempikin voisi olla. Minusta on ok, jos Suomeen tulee maahanmuuttajia, mutta kunhan eivät tule sosiaalietuuksien takia. Kun kuulee ja on ihan omakohtaisia kokemuksiakin siitä, että kantasuomalaiselta evätään hänelle kuuluvat tuet, mutta maahanmuuttajaperhe saa kaiken. Ja jos on kyseessä turvapaikan hakija, niin toki hänelle pitää tarjota turvallinen asuinpaikka jos se on vain mahdollista. Ei kuitenkaan niin, että oma kansa siitä kärsii.
Maahanmuuttajat rikastuttavat ja piristävät Suomea. MUTTA vain jos tulevat työn perässä ja oppivat elämään maassa maan tavalla. Siinä Suomessa on osin epäonnistuttu, koska suvaitaan kulttuurit ja ollaan antamassa jokaiselle uskonnolle ja kansalaisuudelle periksi. En minäkään lähde maailmalle ja vaadi katolista tai islamin uskoista maata muuttamaan käytäntöjään minun takia, koska olen ateisti. Kun lähden maailmalle, niin pyrin kunnioittamaan maan omia tapoja. Eikä Suomessakaan muuta pitäisi sallia. Jos maahanmuuttaja ei sitä hyväksy, niin silloin voi etsiä sellaisen maan jossa se itselle tärkeä juttu kuuluu kulttuuriin.
Nythän jos maahanmuuttaja tulee maahan, niin ensimmäiseksi katsotaan joku paikka ja raha-asioita. Ok, pitäähän täällä jotenkin toki elää, mutta olisiko sittenkin tärkeämpää ihan kaikkein ensimmäsieksi opettaa maan tavat. Ennen kuin on päätöstä edes että saa jäädä maahan. Miksei sitä voisi järjestää koulutusta vastaanottokeskuksissa asiasta. Ja velvoittaa koulutukseen osallistumiseen oleskeluluvan eväämisellä. Ellet osallistu koulutukseen, joudut lähtemään. Ellet suorita koulutusta hyväksytysti, joudut lähtemään. Samanlaisia sääntöjähän on kuitenkin työttömillä suomalaisilla paljon. Ellet hae osoitettua paikkaa, saat karenssin, ellet hakeudu koulutukseen, saat karenssin, jos sairastut kesken koulutuksen, saat karenssin... Miksei siis samaa voisi käyttää oleskeluluvan myöntämisessä?
Minusta tuo olisi vallan oiva käytäntö. Itselläni ei olisi mitään sitä vastaan, että lähtiessäni toiseen maahan asumaa ja työskentelemään, niin oleskeluluvan myöntämiseksi minun pitäisi opetella perusasiat maan tavoista ja kulttuurista. Nyt kuitenkin saatan vahingossakin tietämättömyyttäni loukata toisen kulttuuria - joskin nyt en tarkoita sitä mistä on paljon kirjoiteltu - maahanmuuttajien tekemistä rikoksista - vaan tarkoitan ihan tavallisia arkisia asioita, jotka eivät välttämättä tule minulle mieleen koska en tiedä niistä.
perjantai 31. heinäkuuta 2015
Kenen lemmikkiä syöt?
Näin keskellä ei mitään asumisessa on kyllä puolensakin. Etenkin kun on viihdykkeenä lueskellut näitä netin hauskimpia keskusteluja eri eläinten kasvattamisesta ruuaksi. Kaupunkilaiset lienee hieman vieraantuneet luonnosta jos tuleva sukupolvi ei tunnista eläimiä, kuten lehmää. aihe on tänään ollut kotona erittäin polttava puheenaihe kun nuorin tuli maakuntakierrokselta eli kävi kavereitaan tapaamassa.
Ensinnäkin nuorin otti ja polki suit sait sukkelaan päivän aikana yhteensä 50 km, ehti käydä yhden kaverin luona uima-altaassa uimassa, paijailemassa lampaita, hevosia, lehmiä - oikein lapin lehmiä (minnen tiedä millasia moiset ovat), paijailla lemmikkisikaa ja polkea toisen kaverin luokse, siellä ratsastaa ja rakentaa aitausta ja seurustella kavereiden kanssa ja vielä tulla kotiinkin. Kuinka moni kaupunkilainen tekisi kaiken saman 13-vuotiaana?
Mutta sitä se elämä maalla on. Nuorimman kavereilla on omat hevoset ja porot. Maatilan raskaatkin työt kuuluvat lapsille. Ja on luonnollista että jos on lehmiä, niin maitoa ei todellakaan haeta kaupasta. Jos on kanoja niin omat munat tulee pöytään omalta pihalta. Omasta maasta tulee porkkanat, perunat, salaatit, yrtit, herneet, punajuuret, lantut, sipulit, metsästä ja jänkhältä haetaan marjat ja sienet. Pihaan eksyy jänis/pupu, niin todennäköisesti se päätyy paistiksi jos vaan haulikko on käden ulottuvilla. Kana voi hyvin olla omasta pihasta ja lemmikkipossu päätyy jouluna uuniin. Normaalia.
Kuitenkin monelle se on kauhistus. Syödä itse kasvatettuja eläimiä. Mutta jos mietitään... niin minunkin pihvit - kun ei noita omia elukoita ole kuin koira - on jonkun toisen lemmikki. Vaikka eläimiä kasvatettaisiin lihajalostamoiden tarpeisiin, niin jokaisella eläimellä on nimi ja numero. Lihajalostamoa kiinnostaa vain se numero ja eläimen liha ja siitä saatava tuotto, mutta joku joka sitä on hoitanut tietää saman eläimen nimeltä, on sitä rapsutellut ja paijaillut, nauranut sen hölmöilyille ja ärsyyntynyt sen samaisen elukan konnuuksista.
Surullistako? Ehkä niin, mutta ei se minua saa jättämään liharuokia. Voisin kuvitella, että jos omalla pihalla olisi poro, että jonakin päivänä se päätyy paistiksi. Jos olisi kanoja, niin varmasti jokunen niistä päätyisi pannulle. Ja ei minua häiritse sekään ajatus, että villipupu kun kirmaa pihaan (3 niitä tossa vipelteleekin) että sen ampuisin. Jos osaisin vain ampua.
Keväällä oli uutisia paljon miten brutaalilta näytti pohjoisen junat kun olivat törmänneet matkalla muutamaan porotokkaan. Moni tuttava jakoi uutista suru- ja itkuhymiöin facessa ja surren tapausta. Mitä ihmettä!? Se on täällä joka vuotinen ilmiö. Joka vuosi joku porotokka jää junan alle. Ja hei... ne eläimet ovat eläviä, niissä menee verta. Ja naarasporot on kantavia keväällä - nehän on päästetty irti nimenomaan siksi että pääsevät jänkhälle vasomaan!
Se että jonkun lemmikki päätyy kauppaan on aivan luonnollista joten miksi sitä sitten pitää niin kauhistella että kun aika koittaa niin se ruoka tulee omasta pihasta?
Ensinnäkin nuorin otti ja polki suit sait sukkelaan päivän aikana yhteensä 50 km, ehti käydä yhden kaverin luona uima-altaassa uimassa, paijailemassa lampaita, hevosia, lehmiä - oikein lapin lehmiä (minnen tiedä millasia moiset ovat), paijailla lemmikkisikaa ja polkea toisen kaverin luokse, siellä ratsastaa ja rakentaa aitausta ja seurustella kavereiden kanssa ja vielä tulla kotiinkin. Kuinka moni kaupunkilainen tekisi kaiken saman 13-vuotiaana?
Mutta sitä se elämä maalla on. Nuorimman kavereilla on omat hevoset ja porot. Maatilan raskaatkin työt kuuluvat lapsille. Ja on luonnollista että jos on lehmiä, niin maitoa ei todellakaan haeta kaupasta. Jos on kanoja niin omat munat tulee pöytään omalta pihalta. Omasta maasta tulee porkkanat, perunat, salaatit, yrtit, herneet, punajuuret, lantut, sipulit, metsästä ja jänkhältä haetaan marjat ja sienet. Pihaan eksyy jänis/pupu, niin todennäköisesti se päätyy paistiksi jos vaan haulikko on käden ulottuvilla. Kana voi hyvin olla omasta pihasta ja lemmikkipossu päätyy jouluna uuniin. Normaalia.
Kuitenkin monelle se on kauhistus. Syödä itse kasvatettuja eläimiä. Mutta jos mietitään... niin minunkin pihvit - kun ei noita omia elukoita ole kuin koira - on jonkun toisen lemmikki. Vaikka eläimiä kasvatettaisiin lihajalostamoiden tarpeisiin, niin jokaisella eläimellä on nimi ja numero. Lihajalostamoa kiinnostaa vain se numero ja eläimen liha ja siitä saatava tuotto, mutta joku joka sitä on hoitanut tietää saman eläimen nimeltä, on sitä rapsutellut ja paijaillut, nauranut sen hölmöilyille ja ärsyyntynyt sen samaisen elukan konnuuksista.
Surullistako? Ehkä niin, mutta ei se minua saa jättämään liharuokia. Voisin kuvitella, että jos omalla pihalla olisi poro, että jonakin päivänä se päätyy paistiksi. Jos olisi kanoja, niin varmasti jokunen niistä päätyisi pannulle. Ja ei minua häiritse sekään ajatus, että villipupu kun kirmaa pihaan (3 niitä tossa vipelteleekin) että sen ampuisin. Jos osaisin vain ampua.
Keväällä oli uutisia paljon miten brutaalilta näytti pohjoisen junat kun olivat törmänneet matkalla muutamaan porotokkaan. Moni tuttava jakoi uutista suru- ja itkuhymiöin facessa ja surren tapausta. Mitä ihmettä!? Se on täällä joka vuotinen ilmiö. Joka vuosi joku porotokka jää junan alle. Ja hei... ne eläimet ovat eläviä, niissä menee verta. Ja naarasporot on kantavia keväällä - nehän on päästetty irti nimenomaan siksi että pääsevät jänkhälle vasomaan!
Se että jonkun lemmikki päätyy kauppaan on aivan luonnollista joten miksi sitä sitten pitää niin kauhistella että kun aika koittaa niin se ruoka tulee omasta pihasta?
keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
Tekniikan ihanuutta - melkein ainakin
Teknisiä ongelmia on sitten riittänyt viime aikoina. Ei riitä, että nettiyhteys on lievästi sanottuna surkea. Sitä nyt vihdoin kai selvitetään juurta jaksain, eri asia sitten koska siihen selvyys tulee.
Onnettoman nettiyhteyden voimin sitten konekin päätti päivittää itsensä. Great. Ensin tuli koneen valmistajalta todella massiiviset päivitykset. Ihan BIOS:in päivityksestä lähtien. Ja tietysti juuri kun olin saanut koneen muuten ajantasalle. Tuntuu siltä että viimeisen kuukauden aikana ei paljon muuta olekaan ehtinyt tekemään, kun huoltamaan konetta ja odottelemaan että onneton nettiyhteys lataa massiiviset tiedostot. Tuo ei kuitenkaan pidä täysin paikkansa, olen ehtinyt tehdä vaikka mitä.
no... kun sitten koneen valmistajalta oli päivitykset vihdoin ja viimein asentunut ja kone käynnistynyt sen 10 kertaa uudestaan, niin eikö sitten Windows keksinyt että pitää päivittyä pari päivää myöhemmin. Great. alkoi jo savu nousemaan korvista ja mieleen tuli että ellei tää päivitysrumba pian lopu, niin saa kaikenlaiset tietokoneet jäädä ja siirryn käyttämään vain ja ainoastaan puhelintani joka melkein ajaa saman asian. No, ei oikeastaan lähellekään. Eikä se ole minulle edes mahdollista. Tarttee sitä konetta kuitenkin aika moneen asiaan vaikka ison osan asioista voikin hoitaa kännykälläkin.
Windowsin päivitys menikin suht kivuttomasti. Ja pari päivää ja sitten olisikin vuoro päivittää Windows 8.1 windows 10. Kiitos, mutta ei kiitos. Ei just nyt! Nyt kun tarttisin konetta muuhunkin kuin päivittämiseen. Ja juuri nyt ei ole ehtinyt edes ottamaan varmuuskopioita, joten senkin suhteen pieni jännitys päällä ollut kun kone on tehnyt massiivisia päivityksiä. Ja ei ole kuin voinut toivoa parasta että kaikki tärkeä säilyy. Onneksi tähän asti on säilynyt.
Ja nyt kun kone kerran on ajantasalla niin ajattelin että NYT on hyvä hetki tulostaa papereita joita tulen tarvitsemaan lähiviikkoina. Siinä vaiheessa tuli suusta jo "V** V***U!!!" kun tulostin sylki pihalle vain valkoista paperia. Vasta mustetta ostin, mutta loppuhan se jo oli. Ja mielestäni en ole paljon edes tulostanut. Tosin vanhin lapsista on tarvinnut monenlaisia tulosteita hänkin.
Lähipivät jatkuu samanlaisena hulabaloona. Kun esikoinen muuttaa omilleen, niin on monenlaista juttua hoidettavana. Pakattavaa ja pohdittavaa. Siinä on puolin ja toisin iloittu ja parit itkutkin tullut tirautettua. Mietitty opintoja, suunniteltu kursseja, mietitty arkea.
Onnettoman nettiyhteyden voimin sitten konekin päätti päivittää itsensä. Great. Ensin tuli koneen valmistajalta todella massiiviset päivitykset. Ihan BIOS:in päivityksestä lähtien. Ja tietysti juuri kun olin saanut koneen muuten ajantasalle. Tuntuu siltä että viimeisen kuukauden aikana ei paljon muuta olekaan ehtinyt tekemään, kun huoltamaan konetta ja odottelemaan että onneton nettiyhteys lataa massiiviset tiedostot. Tuo ei kuitenkaan pidä täysin paikkansa, olen ehtinyt tehdä vaikka mitä.
no... kun sitten koneen valmistajalta oli päivitykset vihdoin ja viimein asentunut ja kone käynnistynyt sen 10 kertaa uudestaan, niin eikö sitten Windows keksinyt että pitää päivittyä pari päivää myöhemmin. Great. alkoi jo savu nousemaan korvista ja mieleen tuli että ellei tää päivitysrumba pian lopu, niin saa kaikenlaiset tietokoneet jäädä ja siirryn käyttämään vain ja ainoastaan puhelintani joka melkein ajaa saman asian. No, ei oikeastaan lähellekään. Eikä se ole minulle edes mahdollista. Tarttee sitä konetta kuitenkin aika moneen asiaan vaikka ison osan asioista voikin hoitaa kännykälläkin.
Windowsin päivitys menikin suht kivuttomasti. Ja pari päivää ja sitten olisikin vuoro päivittää Windows 8.1 windows 10. Kiitos, mutta ei kiitos. Ei just nyt! Nyt kun tarttisin konetta muuhunkin kuin päivittämiseen. Ja juuri nyt ei ole ehtinyt edes ottamaan varmuuskopioita, joten senkin suhteen pieni jännitys päällä ollut kun kone on tehnyt massiivisia päivityksiä. Ja ei ole kuin voinut toivoa parasta että kaikki tärkeä säilyy. Onneksi tähän asti on säilynyt.
Ja nyt kun kone kerran on ajantasalla niin ajattelin että NYT on hyvä hetki tulostaa papereita joita tulen tarvitsemaan lähiviikkoina. Siinä vaiheessa tuli suusta jo "V** V***U!!!" kun tulostin sylki pihalle vain valkoista paperia. Vasta mustetta ostin, mutta loppuhan se jo oli. Ja mielestäni en ole paljon edes tulostanut. Tosin vanhin lapsista on tarvinnut monenlaisia tulosteita hänkin.
Lähipivät jatkuu samanlaisena hulabaloona. Kun esikoinen muuttaa omilleen, niin on monenlaista juttua hoidettavana. Pakattavaa ja pohdittavaa. Siinä on puolin ja toisin iloittu ja parit itkutkin tullut tirautettua. Mietitty opintoja, suunniteltu kursseja, mietitty arkea.
maanantai 20. heinäkuuta 2015
Espanjalainen työehtosopimus puhelinmyyntiin
Ajatukset juoksee miljoonaa päässä. Ajattelin kirjoittaa syvällisemmin aiheesta, joka on lähellä sydäntä ja jota vähän avasin jo aiemmassa blogissani. Aiheesta puhelinmyynti ja sen lakipykälät. Tosin tuon aiheen takia ei ajatukset päässä juokse miljoona, vaan ihan jostkain muusta syystä, mutta koska olen luvannut aiheeseen palata, niin palataan sitten nyt.
Vanhassa blogissa avasin aihetta jo artikkelissa Työ Espanjassa
Siinä missä Suomessa parjataan puhelinmyyntiä koska alalle ei ole olemassa yleissitovaa TES:iä kuten moneen muuhun työhön, niin se ei suinkaan ole alan tai työn vika vaan ennemminkin itseasiassa työntekijäiden vika. On työntekijöiden asia VAATIA kunnon sopimusehtoja. Kenenkään ei pidä lähteä tekemään mitään työtä huonoilla ehdoilla. Ei sittenkään vaikka kuinka olisi lama.
Olkootkin että elämme muutosten tuulia niin ihmiset omissa henkilökohtaisissa elämissään, kuin työmarkkinoillakin. Lama on kaikessa tiukkuudessaan kuitenkin mielestäni hyvä asia, koska silloin ihminen joutuu väkisin kriisiin ja usein tuo kriisi koituu hyvin opettavaiseksi ja kasvattavaksi. Monesti ihminen huomaa kriisin - oli se sittne lama tai muu henkilökohtainen kriisi - jälkeen, että koko katastrofi olikin hyväksi ja ihminen pystyy hehmottamaan sen mikä todella on oikeasti tärkeää. Harva sen jälkeen sanoo, että se oli se hyvin palkattu työ josta ei nauttinut ja naama nurin perin meni töihin rahan takia.
Mutta en minä tuosta ajatellut kirjoittaa, vaan ihan vain puhelinmyynnin eroavaisuuksista Suomessa ja Espanjassa. Noin työsopimusten kannalta. Ja niin... sitä kun ei oikein kukaan tahdo uskoa, että jossakin voi olla tälläe parjatulle alalle oikeasti kunnon työehtosopimus. No, voin sanoa että on. Ellet usko, niin klikkaapa suoraan espanjalaiseen callcenerin työehtosopimukseen
Luonnollisestikin työehtosopimus on espanjaksi. Mutta varmasti jokainen ymmärtää heti alusta kaksi sanaa "callcenter" ja "telemarketing". Ja loppupäästä löytyy palkkataulukko palkkaluokittain. Jos sitten espanja taittuu hyvin, niin ei kun siitä vain lukemaan ja vaatimaan vähintään samaa Suomeen ;) sillä tällä hetkellä tilanne on se, että Suomessa voi tällä alalla tehdä lähes mitä tahansa ja usein jäädään hyvin kauas tuosta espanjalaisesta työehtosopimuksesta.
Tähän aiheeseen tulen aivan varmasti palaamaan vielä monta kertaa tarkemminkin. Pala kerrallaan.
Mutta ennen kuin nyt kaikki Suomen puhelinmyyjät tavaavat TES:n google translaterin avulla ja alkavat lentolippuja ottamaan ja laukkuja pakkaamaan, niin vaikka Espanjassa on huutava pula puhelinmyyjistä, etenkin suomalaisissa yrityksissä, niin kannattaa tarkistaa muutama asia ensin.
Ensinnäkin tarkista huolella yrityksen tiedot. Jos olet lähdössä Espanjaan töihin, niin valitettavan usein kuulee tältä alalta kaikkea ikävää. Ja kun se ikävä sattuu kaukana kotoa, niin siinä voi tulla äitiä iso ikävä. Itselläni ei ole ollut hätä päivää vaikka olenkin oman osani oppinut kantapään kautta, myös parikin ystävääni auttanut Suomeen kun kaikki ei olekaan mennyt sujuvasti suunnitelmien mukaan.
Tarkista yrityksen tiedoista yhteyshenkilöt. Jos mahdollista kysele kokeneilta myyjiltä tietävätkö he yrityksen päättäjiä. Saattavat muuten hyvinkin tietää. Siinä missä työnantajat kyselevät suosittelijoita, niin samaa voi tehdä työnhakijatkin. Huonoon paikkaan ei kannata mennä, itse en edes hae jos kuulen pientäkään epämääräistä juttua toiselta kokeneelta myyjältä.
Ellei sitten lähipiiristä löydy kokenutta puhelinmyyjää tai muuten ketään joka tuntisi kyseisen yrityksen, niin tarkista tiedot vähintäänkin Kauppalehdestä tai Taloussanomista. Ihan oikeasti. Jos yritys on kovin tuore, niin tarkista onko yhteyshenkilöillä jotakin aiempia tai muita kytköksiä johonkin toiseen yritykseen, etsi tietoa sillä yritysnimelllä. Jos yrityksen henkilöt ovat päätyneet lööppeihin, niin suhtaudu suurella varauksella.
No... kuvitellaan että Suomen päässä ei ole mitään häikkää tai yritystä ei Suomen rekistereistä löydy. Tarista kuitenkin vielä millä nimellä yritys toimii Espanjassa. Jos yritys käyttää suomalaista yritysnimeä Espanjassa niin sitä ei ole rekisteröity vielä Espanjaan. Asia voi olla työnalla. Se voi ottaa myös aikaa ennen kuin se espanjalaisissa rekistereissä näkyy. Valitettavan usein vain koko prosessia ei ole edes aloitettu ja siinä vaiheessa pitäisi kellojen kilkattaa ja todella lujaa. Paitsi että on iso riski että yks kaunis päivä joku tarkastaja kävelee tälläiseen toimistoon sisään ja koko porukka saa kiitettävät sakot, niin on vielä isompi riski siinä, että joudut tappelemaan saadaksesi palkkasi. Ja todennäköisesti sinulle ei tarjota espanjalaista työehtosopimusta vaan työskentelet suomalaisen villin lännen meiningin mukaan.
Mutta niin Suomessa kuin Epsanjassakin on myös niitä toimistoja jotka toimivat rehellisesti. Jos on epäselvää mitä työehtosopimusta yritys tarjoaa käytettäväksi, niin se on selvitettävä. Oma on asia tietysti haluaako työskennellä suomalaisilla ehdoilla vai espanjalaisilla, mutta itse ne suostuisi työskentelemään kuin espanjalaisilla.
Vanhassa blogissa avasin aihetta jo artikkelissa Työ Espanjassa
Siinä missä Suomessa parjataan puhelinmyyntiä koska alalle ei ole olemassa yleissitovaa TES:iä kuten moneen muuhun työhön, niin se ei suinkaan ole alan tai työn vika vaan ennemminkin itseasiassa työntekijäiden vika. On työntekijöiden asia VAATIA kunnon sopimusehtoja. Kenenkään ei pidä lähteä tekemään mitään työtä huonoilla ehdoilla. Ei sittenkään vaikka kuinka olisi lama.
Olkootkin että elämme muutosten tuulia niin ihmiset omissa henkilökohtaisissa elämissään, kuin työmarkkinoillakin. Lama on kaikessa tiukkuudessaan kuitenkin mielestäni hyvä asia, koska silloin ihminen joutuu väkisin kriisiin ja usein tuo kriisi koituu hyvin opettavaiseksi ja kasvattavaksi. Monesti ihminen huomaa kriisin - oli se sittne lama tai muu henkilökohtainen kriisi - jälkeen, että koko katastrofi olikin hyväksi ja ihminen pystyy hehmottamaan sen mikä todella on oikeasti tärkeää. Harva sen jälkeen sanoo, että se oli se hyvin palkattu työ josta ei nauttinut ja naama nurin perin meni töihin rahan takia.
Mutta en minä tuosta ajatellut kirjoittaa, vaan ihan vain puhelinmyynnin eroavaisuuksista Suomessa ja Espanjassa. Noin työsopimusten kannalta. Ja niin... sitä kun ei oikein kukaan tahdo uskoa, että jossakin voi olla tälläe parjatulle alalle oikeasti kunnon työehtosopimus. No, voin sanoa että on. Ellet usko, niin klikkaapa suoraan espanjalaiseen callcenerin työehtosopimukseen
Luonnollisestikin työehtosopimus on espanjaksi. Mutta varmasti jokainen ymmärtää heti alusta kaksi sanaa "callcenter" ja "telemarketing". Ja loppupäästä löytyy palkkataulukko palkkaluokittain. Jos sitten espanja taittuu hyvin, niin ei kun siitä vain lukemaan ja vaatimaan vähintään samaa Suomeen ;) sillä tällä hetkellä tilanne on se, että Suomessa voi tällä alalla tehdä lähes mitä tahansa ja usein jäädään hyvin kauas tuosta espanjalaisesta työehtosopimuksesta.
Tähän aiheeseen tulen aivan varmasti palaamaan vielä monta kertaa tarkemminkin. Pala kerrallaan.
Mutta ennen kuin nyt kaikki Suomen puhelinmyyjät tavaavat TES:n google translaterin avulla ja alkavat lentolippuja ottamaan ja laukkuja pakkaamaan, niin vaikka Espanjassa on huutava pula puhelinmyyjistä, etenkin suomalaisissa yrityksissä, niin kannattaa tarkistaa muutama asia ensin.
Ensinnäkin tarkista huolella yrityksen tiedot. Jos olet lähdössä Espanjaan töihin, niin valitettavan usein kuulee tältä alalta kaikkea ikävää. Ja kun se ikävä sattuu kaukana kotoa, niin siinä voi tulla äitiä iso ikävä. Itselläni ei ole ollut hätä päivää vaikka olenkin oman osani oppinut kantapään kautta, myös parikin ystävääni auttanut Suomeen kun kaikki ei olekaan mennyt sujuvasti suunnitelmien mukaan.
Tarkista yrityksen tiedoista yhteyshenkilöt. Jos mahdollista kysele kokeneilta myyjiltä tietävätkö he yrityksen päättäjiä. Saattavat muuten hyvinkin tietää. Siinä missä työnantajat kyselevät suosittelijoita, niin samaa voi tehdä työnhakijatkin. Huonoon paikkaan ei kannata mennä, itse en edes hae jos kuulen pientäkään epämääräistä juttua toiselta kokeneelta myyjältä.
Ellei sitten lähipiiristä löydy kokenutta puhelinmyyjää tai muuten ketään joka tuntisi kyseisen yrityksen, niin tarkista tiedot vähintäänkin Kauppalehdestä tai Taloussanomista. Ihan oikeasti. Jos yritys on kovin tuore, niin tarkista onko yhteyshenkilöillä jotakin aiempia tai muita kytköksiä johonkin toiseen yritykseen, etsi tietoa sillä yritysnimelllä. Jos yrityksen henkilöt ovat päätyneet lööppeihin, niin suhtaudu suurella varauksella.
No... kuvitellaan että Suomen päässä ei ole mitään häikkää tai yritystä ei Suomen rekistereistä löydy. Tarista kuitenkin vielä millä nimellä yritys toimii Espanjassa. Jos yritys käyttää suomalaista yritysnimeä Espanjassa niin sitä ei ole rekisteröity vielä Espanjaan. Asia voi olla työnalla. Se voi ottaa myös aikaa ennen kuin se espanjalaisissa rekistereissä näkyy. Valitettavan usein vain koko prosessia ei ole edes aloitettu ja siinä vaiheessa pitäisi kellojen kilkattaa ja todella lujaa. Paitsi että on iso riski että yks kaunis päivä joku tarkastaja kävelee tälläiseen toimistoon sisään ja koko porukka saa kiitettävät sakot, niin on vielä isompi riski siinä, että joudut tappelemaan saadaksesi palkkasi. Ja todennäköisesti sinulle ei tarjota espanjalaista työehtosopimusta vaan työskentelet suomalaisen villin lännen meiningin mukaan.
Mutta niin Suomessa kuin Epsanjassakin on myös niitä toimistoja jotka toimivat rehellisesti. Jos on epäselvää mitä työehtosopimusta yritys tarjoaa käytettäväksi, niin se on selvitettävä. Oma on asia tietysti haluaako työskennellä suomalaisilla ehdoilla vai espanjalaisilla, mutta itse ne suostuisi työskentelemään kuin espanjalaisilla.
perjantai 17. heinäkuuta 2015
Ja juttu jatkuu uudessa paikassa
Tässä sitä nyt ollaan kun taas kerran odotellaan unta. Blogin muuttopuuhissa. Onnekseni sain tismalleen saman osoitteen blogille, joka oli vanhassa blogissa. Toki eri päätteellä. Aiemmin vastaavaa blogia kirjoitin Vuodatuksessa, joka ei kyllä ihan mainostensa mukaiseksi osoittautunut, koska esim. ei toiminut minulla edes mobiilisti, joten se oli isoin miinus.
Vielä kun keksisi miten saan sujuvasti siirrettyä vanhan blogin tekstit tänne. Niistä kun voi olla jollekin hyötyäkin. Ehkäpä asia valkenee minulle joku kaunis päivä hieman pirteämmillä aivoilla.
Vielä kun keksisi miten saan sujuvasti siirrettyä vanhan blogin tekstit tänne. Niistä kun voi olla jollekin hyötyäkin. Ehkäpä asia valkenee minulle joku kaunis päivä hieman pirteämmillä aivoilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)