Joulun ihme

Joulu oli mennyt rauhallisesti, makoillen ja syöden. Ei kuitenkaan ähkyyn asti. Päivärytmit ovat persiillään ja nukumme pitkään ja valvomme myöhään. Ja olen miettinyt, että kun aina varoitellaan pohjoisen kesän valoisuudesta ja sen aiheuttamista uniongelmista, niin kyllä niitä uniongelmia saa potea talvellakin, kun on pimeää koko ajan ja ei kellosta voi päätellä onko yö vai päivä. Mutta ei kai se niin just silleen oo.

Eilen keskimmäinen menetti ruokahalun. Lähinnä napsi harvakseltaan hedelmiä ja lähinnä makoili. Nukuttuaan eka pitkälle iltapäivään oli muutaman tunnin hereillä ja nukahti, heräsi hetkeksi ja alkuillasta haki ämpärin viereensä ja nukahti. Oli mitannut kuumeenkin... 37,7 astetta. No, en enää ihmetellyt.

Laiskan pulskeaa Joulua on viettänyt koirakin, kunnes eilen alkoi höösäämään pihalle koko ajan. Kuten aina kun lähistöllä on jotain eläimiä. Koska koirasta ei ole metsälle - se tuli testattua ei jaksa mielenkiinto pysyä yhden ja saman hajun perässä, niin olemme alkaneet karsimaan tuota pois käytöksestä. Aikuisella koiralla koulutus on pitkä vaikka koira onkin kovin oppimishaluinen. Nyt kuitenkin koira halusi välttämättä päästä pihalle ja koska on oppinut avaamaan ulko-oven itsekseen, vaikka sen avaaminen välillä on minullekin haastava, niin tulos oli karannut koira. Ja minulta koko kirosanalitannia, koska tumman värityksen omaavalla koirallamme ei ollut edes pantaa kaulassa, valjaista puhumattakaan - jotka sentään olisi olleet heijastavat.

Nuorin lähti etsimään koiraa. Löytyikin ja tavoistaan poiketen lönkytteli rauhallisesti luo. Valjaita pukiessa tärisi. Ja ei kun kotiin päin. Matkalla tuli vastaan auto pysähdyksissä, jonka kuski kertoi törmänneensä koiraan ja toi nuorimmaisen ja koiran kotiin. Minun ensireaktio oli kauhu. Mutta kuski kertoi että vaikuttaisi koira olevan kunnossa. Selvisi säikähdyksellä vaikka oli ilmalennon auton kulmasta ottanutkin. Ja saman allekirjoitan itsekin. Vähän illan aikana koira alkoi ontumaan toista etutassuaan, mutta kipu ei häiritse unta, eikä koira vikise millään tavoin kipua. Joten päätelmä: tärähdys tai revähdys. Ei sen vakavempaa. Ja ihan on muuten oma itsensä ja lyhyillä kävelylenkeillä yrittää yhä kuitenkin vetää ja kipu helpottaa hetken nilkutuksen jälkeen ja koira kävelee lähes normaalisti. Ja pientä nilkutusta lukuunottamatta on muuten oma itsensä.

Vaan tuossa olisi voinut käydä huonostikin. Tiellä on 80 rajoitus, mutta harva sitä noudattaa ellei ole todella huono ajokeli. Arvostan sitä, että kuski myös tuli kertomaan minulle. Siitä olen todella kiitollinen ja jäin miettimään, että kuinka moni olisikaan auton mahdolliset vauriot tarkastettuaan vain jatkanut matkaansa asiasta enempiä välittämättä. Kuski oli huolissaan, että jos olisi koirasta tullut muhennosta, niin olisi jonkun Joulu mennyt pilalle. En osaa sanoa olisiko se pilannut minun Joulua. Surulliseksi Joulu olisi kyllä muuttunut.

Keturallaan oleva päivärytmi ei siis nyt viime yönä haitannut yhtään kun seurasin koiran vointia sivusilmällä. Tosin nukahdettuani klo 5 aikoihin olin kuulema alkanut laulamaan unissani ja vielä Nightwishin Sleepin Sun -kappaletta, joka ei todellakaan ole helpoimmasta päästä, mutta jolla olen joskus avannut ääntäni. On mahtanut olla esitys.

Jouluvalmisteluja

Tavallisuudesta poiketen - tai no... viime vuosina on ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että joulu jää viime tippaan. Ja oonkin kehittynyt erittäin taitavaksi taikomaan joulun muutamassa tunnissa, jos vain on sellainen fiilis. Ja kunhan ensimmäisestä kaupasta saan kaiken.

Mutta niin... tänä vuonna jäi joulun valmistelut hyvinkin viime tippaan.

Toki oltiin jo joulusiivous tehty viikonloppuna, on leivottu pipareitakin, piparkakkutalokin, joskin monta taikinaa keskimmäinen sia vääntää ennen kuin ne ehti uuniin asti :D Vähän maisteltu riisipuuroa ja joulutorttuja mutta ei niin että jouluruuat tulisi jo korvista ulos. Pari viikkoa sitten oli hirvipaistia ja laatikoita ja rosollia ja muutamaa sorttia juustoa. Ilman erityisempää syytä. Paitsi se, että oli se hirvipaisti, jonka maustoin vain suolalla, pippurilla ja tilkalla punaviiniä ja annoin olla uunissa muutaman (?) tunnin miedolla lämmöllä (100 astetta).

Maanantaina kävimme kaupassa. Autoon ei sitten ruokien lisäksi muuta mahtunutkaan. Kinkku ja rosollit ja laatikot jäivät vielä kauppaan, joka kotona osoittautui vallan toimivaksi ratkaisuksi, koska kaappiin ei enää vain yksinkertaisesti mahtunut mitään.

Eilen illalla sitten Miehen kanssa pieni neuvottelu aiheesta kinkku... voihan sitä joulua viettää ilman kinkkuakin, joskin muksut sitä oivat jo odottaneet kovastikin. Aamusta jälleen kauppaan ja koska UniMasa unohti minut kokonaan laskuista viime yönä, niin ehdin hahmotella ostoslistan hyvin rauhassa. Selaamalla keittokirjaa. Listalle tuli vino pino tuoreita yrttejä, viinietikoita, oliiviöljyjä, juustoja ja ja ja... ei tule ihan perinteinen joulu tänä vuonna.

Laatikot jäivät kauppaan yhä maksalaatikkoa lukuunottamatta, koska olin jo aiemmin hakenut lantut, perunat ja punajuuret ja porkkanat. Riisiäkin oli kaapissa vaikka kuinka ja paljon, joten ajattelin tällä kertaa tehdä laatikot itse. Vaan eihän nuo rehut ole vielä edes soseena :D Mutta ei se nyt niin just silleen ole. Hyvin ehtii vielä tekemään.

Porkkanalaatikosta tulee varmastikin aika perinteinen, sitä olen huono soveltamaan. Tai no... ehkä sinne jotakin yrttejä livahtaa joukkoon piristämään sitä. Perunalaatikko ei ole perinteinen vaan sinne livahtaa joukkoon juustoa. Vielä en ole päättänyt olisiko se homejuustoa, mozzarellaa, fetaa vai vuohenjuustoa. Tähän aikaan vuorokaudesta suu sanoo homejuuston perään. Tai fetan. Lanttulaatikko...se on minulle täysi mysteeri. En ole sitä koskaan tehnyt, joten taidan pysytellä perinteisellä linjalla.

Kinkkukin on perinteinen, rosolli samaten, karjalanpiirakatkin, munavoi. Mutta muuten... lisäksi on tulossa myös punaviinimarinoitua jauhelihaa (tapaksien tapaan leivän päälle), tomaattisalsaa perinteisen kinkkuliemikastikkeen kaveriksi.

Joulutortut vaihtuvat meksikolaisiksi banaanisuklaaleivoksiksi. riisipuuron kanssa ei ole tarjolla sekametelisoppaa. Rusinat unohtuivat kauppaan samoin neilikat kinkun koristeluun, mutta onneksi on vielä hiljan investoimiani omenoita jäljellä... jospa niistä kehittelee koristelut kinkulle. Kinkun päälle on valittavissa mustaherukkahilloa, savustettua mustikkahilloa tai omenahilloa. löytyy puolukkahilloakin.

Piparkakkumausteen unohdin ostaa enkä muistanut likikään kaikkia mausteita kaupassa ulkoa joten piparit maistuvat lähinnä pullilta. :) Mutta ovat parempia kuin tavalliset tummat piparit, joista en tykkää.

Juustoja on 6 eri sorttia. Ja kaupassa vielä pohdin josko ottaisin pari muutakin vielä lisäksi...

Mies katsoi kun tulin kaupasta ulos, kinkkua lähdin hakemaan, mutta kärry oli taas kerran kukkuroillaan ruokia. Ja yksi erillinen kassi tuoreita yrttejä. Mutta oli mukana 2 pikkukinkkuakin, joita ensin harmittelin, että isompi kinkku olisi ollut kivempi ja näyttävämpi, mutta heti kotona hoksasin, että 2 pienempää on parempi vaihtoehto, koska säilytysongelma on edelleen olemassa. Tosin ratkaisin sen hyvin äkkiä, kun melkein liukastuin pikkueteisessä jossa ei ole lämmitystä ja jos ei aivan 30 asteen pakkasia tule, niin lämpö pysyy 0 ja +4 asteen välillä näin talvella. Siinähän minulla on iso kylmäkaappi. Joten ei kun raivaamaan siitä työkaluja ja pyöränkumeja parempaan paikkaan.

Yrttien takia oli sisustettava keittiössäkin. Minä niin haluan paremmin toimivan keittiön, jossa on kunnolla laskutilaa. Mutta koska tähän hätään sellasita ei ole tarjolla, niin piti hieman kehittää luovuutta, että saa tavarat mahtumaan. Mutta nyt kaikki onkin kunnossa.

Joululahjat? Ne on vielä kaikki matkalla. Mutta kun lapset ovat jo sen verran isoja, ettei pukista heille kannata paljon höpistä, niin päätimme, että pohditaan yhdessä mitä halutaan ja tilataan netin kautta mieleiset. Ja itselleni on tulossa aloe vera kosmetiikkaa ja -juomaa, lapsille on tulossa mieleisiä vaatteita, yhteiseksi tilattii 10 tuuman tablet ja yleiseen hyvään 2 kg lankoja joilla saadaan tämän perheen varpaat ja sormet pidettyä jatkossakin lämpösenä ja iloisissa väreissä. (kaupan päälle minä saan jatkossakin pidettyä jännetuppitulehdusta vieraana sormissa ja niska-hartiaseutua kireänä ;) ) Mies on ollut laadukasta fileerausveitseä vailla. Tilaukset nyt eivät tietenkään mitenkään joululle ehdi, mutta ovat heti ensi viikolla tai seuraavalla täällä. Ja ateistiperheessä se ei just niin silleen ole.

Toisaalta tässä puuhastellessa olen miettinyt, että miksi edes ateistiperheenä vietämme joulua. Kristillisen merkityksenhän joulu on menettänyt jo kauan sitten, mutta se kuitenkin siellä taustalla vielä kummittelee. Joulu voisi olla kuin mikä tahansa muukin viikonloppu ja touhutessa vitsailimmekin, että kun täällä on tapana polttaa Vappu- ja Juhannuskokkoja, niin meillä voisi olla Joulukokko (siivota siis kartongit ym palavat roskat pois polttotynnyrissä). Tai kun yhdellä jos toisella oli taannoin huono päivä ja äkämöitiin, niin ehdotin, että vieteään Joulun asemasta Halloweenia ja jonkun kysyessä kerrotaan että meillä Joulu onkin lokakuun viimeinen viikonloppu - jolloin on perinteisesti viritetty ensimmäiset jouluvalot.

Toki jos Joulu osuu arkipäiville, niin silloin se tuo mukavan ylimääräisen loman itse kullekin. Silloin siihen on mukava panostaa. Ja varsinaisesti en ymmärrä miksi toisille tulee hirveä stressi joulun valmisteluista. Minusta voi joulun yhtä hyvin järjestää koska vaan. Kuten meillä oli pari viikkoa sitten jo "pikkujoulu" tai mikä lie. Enkä ole niin pilkun päälle siitä että onko meillä nyt KAIKKI valmista kun joulurauha on julistettu. Minulle joulu merkitsee vain hyvää ruokaa, yhdessä oloa ja pyjamapäiviä. Saa oikein luvan perästä syödä, maata ja piereskellä. Lahjat... vuosi vuodelta olen niitä hankkinut aina vain vähemmän. Joulukortit..? Josksu niit äaskarreltiin pitkälle yöhön lasten kanssa ja lähetettiin vino pino. Mutta mietin, että miski näen velvollisuuden lähettää joulukortteja sellaisille ihmisille joiden kanssa en oikeastaan ole tekemissä. Ilmoittaakseni sillä tavoin, että kyllä minussakin vielä henki pihisee? Ja sama toistepäin. Mieluummin haluan joulutervehdyksen sellaiselta ihmiseltä joka myös on elämässäni aktiivisesti.

Vaan joulu ei ihan tunnu joululta, koska yksi katraasta puuttuu kun makoilee kipeänä omassa kodissaan. Jo viikon ollut kuumeessa ja tänään kävi lääkärissä. Veriarvot viittaavat pikaisesti virusperäiseen tulehdukseen, mutta pieni verenkuva paljastikin sen, että veriarvot ovat persiillään enemmänkin. Ei ihme, että muksu kyseli "onko tämä se hetki kun on hyvä soittaa ambulanssi" kun ei pystynyt kävelemään enää vessaan. Tosin miten vakavasta asiasta on kyse, niin siitä kuullaan vasta myöhemmin, koska laajempaa tutkimusta on tulossa. Ensiavuksi marssitin muksun hakemaan apteekista c-vitamiinia ja rautaa. Joulun pyhien aikana perehdyn tarkemmin mitä muita lisäravinteita muksun on hyvä syödä. Netin ihmeellisessä maailmassa kun voi omia diagnooseja tehdä niin paljon kuin sielu sietää, niin yksi vaihtoehto voi olla kosteusvauriolle altistuminen, yhtä lailla voi olla kyse allergiasta, astmasta tai muusta vastaavasta. Ja etenkin allergioiden ja astman kohdalla ei sovikaan laittaa suuhun ihan mitä tahansa.

Mutta näissä tunnelmissa on aika kömpiä hetkeksi unille. Jos se UniMasakin vaikka poikkeisi tänä yönä vielä kylään.

Katsaus kuluneeseen vuoteen - Pohjoinen vs. Etelä

Eletään taas sitä aikaa vuodesta ,että alkaa mieleen tulemaan menneen vuoden tapahtumat vaikka ihan vielä ei vuosi vaihdukaan. Ja millainen vuosi onkaan ollut. On tullut itkettyä, valvottua, oltu huolissaan, iloittu, nautittu, nähty paljon, koettu vielä enemmän - mutta poikkeuksena aiempiin vuosiin nähden, tämä vuosi on ollut huomattavasti seesteisempi (vaikka kaikki ei sitä ehkä huomaa päällepäin) ja olen oppinut paljon, niin käytännön asioita kuin myös itsestäni - ja etenkin itsestäni.

Elämääni on tullut uusia ihmisiä, on lähtenyt vanhoja, jotkut vanhat ihmiset ovat koittaneet palata huonoin tuloksin, toiset olen ottanut avosylin vastaan.  

*****

Vaan niin... vuosi sitten näitä aikoja elin hyvin hektistä aikaa. Järjestelin muuttoa pohjoiseen.  En pahemmin ehtinyt nukkumaan. Ja samaan aikaan tutustuin Mieheenkin. Muuton myötä kuitenkin suljin yhden oven takanani kiinni lopullisesti. Sitä ovea on välillä yritetty raottaa, mutta yhä pidän sen kiinni. Moni on yrittänyt päätäni kääntää, mutta näin vuoden jälkeen olen vain enemmän kuin tyytyväinen ratkaisuuni, sillä elämäni on parantunut jo merkittävästi sen jälkeen. Kohentamisen varaa vielä on, mutta pitäähän sitä jotakin jättää seuraavillekin vuosille.

Todella moni ihminen on epäillyt etten viihdy pohjoisessa kuin korkeintaan 3 kuukautta. Ihmiset jotka tunsivat minut hyvinkin. Itsekin epäilin, että kuinka ihmeessä voin sopeutua pitkään talveen, lumeen, kylmyyteen, pimeyteen. Miten ihmeessä voisin pärjätä ja jaksaa pohjoisessa kun niin rakastan aurinkoa ja kesää. Vaan yllätyin positiivisesti, että -25 astetta ei tunnu missään, kun pukeutuu oikein. Oikeastaan sitä oikein pukeutumista en ole vieläkään oppinut, koska - 25 asteen pakkasissa onnistun saamaan hien päälleni. Toki tuli muutamat paleltuneet varpaat ja sormet koettua, joskus nenäkin otti itseensä purevasta pakkasesta, mutta harvoin minun kylmä on ollut. Vaikka kesäkuussa kiskasinkin Miehen turkishaalarit päälleni kun istuimme auringonlaskua ihastelemassa pihakeinussa. mutta ei minun todellakaan kylmä niissä tullut :D

Miehen kanssa tahti oli ripeä ja moni on epäillyt mitä meistäkin mahtaa tulla vai tuleeko mitään. Epäillyt, että olen tehnyt virheen. Kyläläisiä myöten ihmiset ovat ihmetelleet miten ihmeessä suhteemme oikein kestää ja että kyllähän Miehen nyt vähintäänkin pitää vieraissa juosta. 
Alkuun jaksoin kuunnella juoruja. Nykyään en enää jaksa edes välittää, koska mitä enemmän niitä kuuntelen, niin sitä paksummiksi juorut menevät. Vastaavasti, mitä vähemmän niitä kuuntelen, niin sitä vähemmän niitä on liikkeelläkään.

Emme koskaan ole olleet Miehen kanssa kuin vastarakastunut teinipari jonka pitää kulkea koko ajan toisen kainalossa. Ennemminkin olemme olleet alusta lähtien kuin vuosia naimissa ollut pari joka luottaa toiseen ja jolla on omatkin kuviot ja elämä. Onhan menoista tullut riitojakin. On kummankin omia tapoja hiottu toisen tapoihin sopiviksi. Mutta sitähän elämä muutenkin on. Hiomista.  Etenkin parisuhteet. Se, että toisen kunnioitus ei ehkä ulkopuolisille näy, jotka eivät meitä tunne, ei tarkoita etteikö se näkyisi kotona, neljän seinän sisäpuolella. Ihmisillä, joille asiat ei edes kuulu, on vain hassu tapa tulkita toisen sanoja rivien välistä silloinkin kun toinen ei edes puhu mitään rivien välistä. 

Asuminen pienessä kylässä on tehnyt minulle hyvää. Huomaan yhäkin nauttivani hiljaisuudesta. Siitä, että kuulen lumisateen suhinan, järven jäätymisen ulvonnan, metsän eläinten äänet, pienetkin rasahdukset metsässä. Nautin pimeydestä, etenkin nyt kun on lumi maassa. Mikään ei ole rentouttavampaa (ei edes hierojalla käynti) kuin kävely katuvalottomalla tiellä ilta-aikaan ja vain tähdet valaisemassa kulkua. Ennen olisin epäillyt, että eihän siellä näe mitään, mutta tähdistä lähtee niin paljon kuitenkin valoa, että tie on lähinnä hämärä, kun lumi heijastaa. Ei pimeä. Jos käyttäisin taskulamppua, niin se sotkisi näköä ja silloin olisi pimeämpää.

Nautin myös siitä, että kun olen illalla mennossa nukkumaan, sammuttanut kaikki valot ja odottelen unta sängyllä, niin voin katsella tähtiä taivalla. Ne näyttävät led-valoilta, niin intensiivinen valo niissä on sysimustaa taivasta vasten. Täysi kuu valaisee pihan yöllä aavemaisen kalvakkaaksi, lähes valoisaksi ja näky on lumoava, ei pelottava. Revontulet värjäävät pihan kuin joulukuusen värivalot konsanaan. Paljonhan näistä on valokuvia olemassa, mutta mikään kuva ei vastaa sitä kun sen saa itse kokea - ja lähes viikottain. Luonnon omaa valosaastetta.

Näin keskellä ei mitään asuessa olen oppinut paljon. Olen oppinut, että Suomessa jos jossa on hyvin erilaisia kulttuureita ihan suomalaisten keskuudessa, ulkomaalaisista puhumattakaan. Ja olen varsin onnekas, että minulla on ollut mahdollisuus elää monia niistä. Olen asunut pienessä kaupungissa, jossa asvaltti- ja betoniviidakko oli yhdistetty ihmisten juoruiluintoon ja todennut että se jos mikä oli syvältä. Olen asunut hektisessä isossa kaupungissa jossa kaikki oli olevinaan helppoa ja pääsi koska tahansa kauppaan, kahville, matkalle ja ongelmien osuessa kohdalle, soitettiin joku huoltomies apuun. Ja todennut, että 3 kertaa bournoutista huilailleena se ei välttämättä ole ollenkaan hyvä asia minulle itselleni vaikka silloin en muusta tiennytkään.

Muutto pohjoiseen kaupunkiin jo itsessään opetti minulle, että pohjoisen ihmiset ovat erilaisia. He eivät stressaa jostain syystä. He ovat avuliaita ja asioita laitetaan tapahtumaan eikä jäädä ihmettelemään ja jahkailemaan kuten monesti etelässä. Siinä missä etelässä ihmiset murjottivat hiljaa itsekseen, niin pohjoisessa ihmiset hymyilevät ja juttelevat toisilleen - oli sitten tuttu tai tuntematon.

Ehkä  syy tuohon on se, että pohjoisen sääolosuhteet opettavat ihmisille sisukkuutta. Ehkä kiireettömyys ja stressittömyys tekee sen. Ehkä se, että kaupungit ovat pienempiä kuin etelän isot kaupungit tekevät sen, että kaikki vain on selkeämpää. Jotenkin loogisempaa. Ehkä luonto on lähempänä ja se tekee ihmisille hyvää. Ainakin luonto on tehnyt minulle hyvää ja betoniviidakko ja likaisuus lähinnä on ahdistavia.

Kaikki nuo on arvailuja vain. En minä ole mikään käyttäytymisteiteiden tai psykologian tohtori tai edes tutkija jotta voisin esittää jotakin teoriaa. Mutta oma kokemus puhuu puolestaan.

Kun sitten tulikin aika kiivetä vielä pohjoisemmaksi, vieläpä keskellä kylmintä talvea, epäilin hetken jopa mielenterveyttäni. Muutto vielä ylemmäs, vielä pienemmälle paikkakunnalle, pikkuiseen kylään oli alkuun ehkä shokki, jota en ymmärtänyt. Nautin olostani koko ajan ja missään vaiheessa en liiemmin haikaillut Espanjaan, joka on ollut kuitenkin unelmani jo pikkutytöstä lähtien. Mutta ihmiset. Erilaiset vastoinkäymiset. Ne tuottivat oman osuutensa totutteluun. Vaan kun on tälläinen jääräpää kuten minä, niin yllättäin sitä keinot keksii pärjätä. Vielä kun siihen yhdistää suhteellisen terävän jasuorasukaisen kielen, niin oliko kyläläisillä totuttelua minuun vai minulla heihin, mutta puheenaihetta on kyläläisillä riittänyt. Ei siinä... mukavahan se on oikeastaan olla niin mielenkiintoinen persoona, että minusta juttua riittää ihan koko kylälle.

Kun asuu keskellä ei mitään, niin luovuus pääsee kukoistamaan. Kun joka paikkaan on kaupunkilaisen mittapuun mukaan pitkä matka, niin itse sitä ei osaa enää edes mieltää niin. Nykyään on täysin normaalia poiketa kauppaan joko 50 km:n tai 80 km:n päähän. Ei sinne poiketa joka päivä, mutta ei poiketa kyllä kyläkaupallekaan hintatason takia. Ja kun on kauppapäivä, niin 7 hengen autoon ei vain yksinkertaisesti mahdu kuin 2 hlöä. Välillä voi sekin tehdä tiukkaa. 

Yhteydet ulkomaailmaan ovat olleet jokseenkin haastavat tänä vuonna. Vaan mitä sitten jos netti ei toimi. Tällä pläntillä kyllä vaihtoehtoista toimintaa löytyy yllin kyllin. Vaikka muillekin jakaa, jottei ihan toimettomana tartte peukaloitaan pyöritellä. Tokihan se jokseenkin ärsyttää, kun asioita pitäisi pystyä hoitamaan, vaan ei onnistu kun yhteydet ovat heikot tai niitä ei ole, mutta muuten ei tarvitse tekemättä lojua.

Käytännön taidoissa olen oppinut tekemään tulet mistä tahansa puusta - oli se sitten kuivaa tai märkää, ja vain yhdellä tulitikulla. Olen oppinut käyttämään kirvestä, viikatetta. En vierasta muitakaan koneita tai laitteita ja jos nyt Mies ei just sillä hetkellä olekaan paikalla kun jotakin tarvitsee tehdä niin ei se mitään... tehdään sitten itse. 

Olen oppinut että niin kevyeltä näyttävät pihatyöt on kaikkea muuta kuin kevyitä. Siinä jää kuntosali toiseksi kun märkää lunta kolaa pihalla tunnin verran. Tai kun pätkii puita kirveen kanssa klapeiksi. Tai kun repii risuja rangoista irti. Tai kääntää ryytimaata ja kaivaa sieltä isoimpia kiviä pois tieltä. Talven puiden tekeminen on urakka joka tuntuu siltä, ettei se lopu ikinä. mutta onneksi kaikkea tuota voi tehdä omaan tahtiin. Silloin kun siltä tuntuu ja on poutaa. Ja kummasti sitä oppii sadepäiviäkin arvostamaan, koska silloin saa lepopäivän ja ryytimaa kiittää. Samoin oma kroppa kun ei ryytimaalle tartte vettä raahata.

Tänä syksynä olen toki ollut huolissani maahanmuuttajista. Siitä mitä he saavat aikaan Suomessa. Mutta ollaanpa rehellisiä. Maahanmuuttajat haluavat kaupunkeihin missä on elämää ja säpinää. Ei heitä kiinnosta muuttaa jonnekin pikku kylään jossa kaikki on vähintäänkin työlästä. Olkoot miten aitoja pakolaisia ja avuntarvitsijoita tahansa. Ja ei se ole heillekään missään tapauksessa hyvä ratkaisu. Jo siksi, että maalla ei puhuta yleiskieltä vaan ihan jokaisen kylän omaa murretta ja sitä on maahanmuuttajien vielä vaikeampi oppia kuin suomea, koska eri murteet tuottavat ongelmia suomalaisillekin. Ja myönnettävähän sekin on, että jos minä suomalaisena naisena saan osakseni näin paljon ihmetystä ja juoruilua, niin voin vain kuvitella mitä maahanmuuttajat saavat kontolleen. Pienet kylät ei välttämättä ole niitä kovin vieraanvaraisimpia. Jotkut ehkä ottavatkin avosylin vastaan, mutta eivät kaikki.

Tämän syksyn aikana olen myös huomannut uutisia lukiessani ja niiden etelässä asuvien ystävieni kanssa keskustellessa, että olen vieraantunut kaupunkielämästä aika paljon. Ja vieraantunut hyvällä tavalla. Harvassa on ne päivät jolloin olisi kiire. Harvassa on ne päivät jolloin en hymyile vain siksi että olen onnekas kun voin asua tälläisessä paikassa betoniviidakon sijasta. Ja todella harvassa on ne ihmiset lähipiirissäni jotka ymmärtävät mistä puhun. Suurin osa lähipiiristäni ei edes käsitä sitä, että Suomessa ei oikeasti joka paikassa toimi puhelimet ja netti. On paikkoja joissa sähköjen pätkiminen on täysin normaalia. On paikkoja joissa on lunta ja pakkasta kun itse taapertaa jossakin kurassa ja +2 asteessa. Kaikki tämä Suomessa. Vielä enemmän ihmisillä on hakusessa se, että Suomessa on myös paikkoja joissa ei ole julkista liikenneyhteyksiä ollut enää 10-15 vuoteen. Että kylään ei tuosta noin vain voikaan poiketa ilman omaa autoa. Ja samasta syystä kannattaa tarkistaa etukäteen, ettei osu kauppapäivälle pihaan. Silloin ei ole kuin ärhäkkä vahti pihassa. Ja reissun pituus on jotakin 3 tunnin ja 10 tunnin väliltä. Riippuu ihan ostoslistasta.

Mutta mitä enemmän luen uutisia ja juttelen etelämmässä asuvien ystävieni kanssa, niin sitä enemmän olen kiitollinen että lähdin pohjoiseen. Tämä vuosi on tehnyt minulle hyvää ja olen oppinut että en minä oikeastaan ole koskaan viihtynyt kaupungissa, jossa kaikki on olevinaan helppoa. Mitä enemmän seuraan täältä käsin elämänmenoa kaupungeissa, sitä vähemmän haluan sitä omaan elämääni. Sitä enemmän myös osaan arvostaa tätä hiljaisuutta, luonnon kauneutta ja koskemattomuutta. Aidosti puhdasta vettä, kun pohjavesi tulee omasta hanasta. Sitä miten se aidosti puhdas vesi saa ruuankin maistumaan paremmalta, aidolta. Luonnon omia tuoksuja, joita ei kaupungin saasteiden hajut peitä. Ja parit seikkailut kaupungeissa myös todistavat tuon, se ei ole vain minun mielikuvituksen tuotetta. Aamukahville kun menee terassille niin jo siinä voi haistaa mustikat, sienet, puolukat, hillat. Voi toki haistaa myös etäämmällä olevien peltojen lannoittamiset lehmän paskalla. Ja ruoka mitä täällä syöt on puhdasta koska kun eletään pohjavesialueella, niin kyläläiset eivät halua pilata vettään jota juovat ja pelloille ei myrkkyjä laitella. 

Tämä vuosi on opettanut minulle paljon ja ensi vuodesta tedän vain sen, että uuden edessä ollaan jälleen kun vuosien jälkeen istahdan koulun penkille ja edessä on 3½ vuotta opiskelua. 

Tietoturvaa koneelle - omia kokemuksia

On tullut joskus aikoinaan tutustuttua erilaisiin tietoturvaohjelmiin. Yksikään ei ole osoittautunut suorastaan surkeaksi, mutta eroja ohjelmissa todella on.

Joskus vuosituhannen vaihteessa vannoin F-Securen nimiin. Ja vannoin siihen pitkään. Kunnes tutustuin Comodoon, joka jo ilmaisversiona teki paljon enemmän mitä F-Secure. F-Securekin hälyytti hyökkäys- ja koneelle murtautumisyrityksistä kyllä, mutta ei varsinaisesti tehnyt asialle paljoa. Comodossa taas sain valita jopa että hyökkäyksen onnistuessa, ohjelmisto katkaisee nettiyhteyden. Joten kone oli hyvinkin puhdas todella pitkään. Itseasiassa sen jälkeen ei viruksia tai haittaohjelmia ole näkynyt, koska ohjelma kysyy jokaisesta vieraasta ohjelmasta mitä haluaa tehdä. Joskus jopa ärsyttävänkin usein. Ja jo vuosia olen vannonut Comodon nimeen.

Vaan kun alkoi puhelin temppuilemaan, niin Miehen suosituksesta otin kokeeksi puhelimelle 360 Total Securityn. Ja olinkin yllättynyt sen monipuolisuudesta ja toimivuudesta. Joten ajattelin vähän tutkailla asiaa. Ja yllätyin, että saman saa koneellekin. Ohjelmisto on minulle täysin uusi ja heti kättelyssä onnistui parilla klikkauksella poistamaan ohjelman jonka poiston kanssa itse olen taistelemalla taistellut. Ja mitä nyt olen tutkaillut uutta tietoturvaani, niin täytyy sanoa, että on tuo vaan paljon näppärämpi ja monipuolisempi mitä Comodo. 

Erityisesti tykkään, että voin seurata kaikkia lähteitä joilta koneelle on tulossa päivityksiä. Ei ole eka kerta, että joku huijarisivusto yrittää koneelle asentaa jotakin, mutta aiemmin Comodon kysellessä "mitä haluat tehdä" asiaan ehti reagoida kaikessa rauhassa. Jos lähde ei kuulosta tutulta niin koneelle ei tule mitään.

Ja heti kättelyssä tykkäsin siitä, että 360 TS ehdotti selkeästi käynnistyvien ohjelmien optimointia. Koneen käynnistyminen ainakin nopeutu ihan merkittävästi ja käynnistysaika putosi parista minuutista alle minuuttiin. Sekuntikelloa en ottanut käyttöön.

Toinen mistä tykkään, on se, että pystyn koska tahansa vilkaisemaan selkeää grafiikkaa ja näen miten netin nopeus toimii. Monesti kun isoin ongelma on netin epätasainen nopeus. Joskin nyt viimeiset pari päivää on saanut nauttia varsinsujuvasta netistä, kun on pakkasta ja lunta maassa. Ja vielä 4G verkossa. Eri asia itä sitten tapahtuu kun tulee kevät ja lehti puuhun. Ja mökkiläiset.

Myönnettäköön, että tämän päivän F-Securen ominaisuudet ovat minulla täysin hämärän peitossa. Voihan olla että F-Secure tekee tänä päivänä kaiken sen saman mitä tämä 360 Total Securitykin, tosin ainakin sillä erolla että 360 TS on ilmainen. Ja ainakin oman kokemuksen perusteella 360 TS on yksinkertainen käyttää ihan kenen tahansa. Iso plussa sekin, että ohjelma on saatavilla myös suomeksi.

Joku ehkä miettii, että mitä sillä on väliä millainen ohjelisto koneella on. Kaikille ei varmasti olekaan mitään merkitystä, mutta itse kun hoidan niin omia kuin perheenkin asioita koneella, niin jo siksi tietoturva on oltava kunnossa. Kun vielä tekee töitä koneella, niin tietoturvan merkitys sen kuin kasvaa. Nyt kun alkaa vielä opiskelu, niin on tietoturvan oltava jo siksikin kunnossa ettei kone aivan pääse menemään solmuun jostakin haittaohjelmasta, joka voi tulla mistä vain. 

Operaattoreita ja ostoksia; kokemuksia asiakaspalvelusta

On taas tullut testattua kaikenlaista. Ja sitä kautta tullut saatua kokemuksia. Osa hyviä, osa todella huonoja. Vaan aloitetaanpa aivan alusta.

Ei ole mikään salaisuus että tässä on jo aika pitkään taisteltu "ei niin toimivan" nettiyhteyden kanssa. Kun helmikuussa muutimme tänne pohjoiseen, niin netti toimi loistavasti. Yhtä ja samaa mobiilinettiä käytti 2 läppäriä ja 5-6 muuta laitetta tilanteesta riippuen, mutta silti ei ollut ongelmia käyttää samaa yhteyttä puheluiden hoitamiseen tietokoneen kautta, vaikka yhteydessä samaan aikaan pelattiin ja katottiin leffaakin. 

Vaan tuli huhtikuu. Ja tulipa sitten myös Soneralta valokuitukaapelitarjous. Sitä mietittiin tovi jos toinenkin. Kyseltiin asiasta lisää, mutta päätöstä emme olleet ehtineet tekemään ja sitten alkoi ongelmat. Eikä mitkään pienet ongelmat.

Kesä meni siinä, että netti toimi vaihtelevasti. Saattoi mennä päiviä että ei toiminut sittne ollenkaan, joskus toimi loistavasti. Valokuitua vedettiin ja Mies kävi laskuja maksamassa puhelimen kautta keskellä ei mitään, josta Soneralla sattui löytymään 4G verkko ja vahva sellainen. 

Valokuitu saatiin valmiiksi ja samaan aikaan tuli sitten myös 4G verkko tännekin. Ainakin teoriassa. Käytännössä ei. Nopeudet parani hieman, mutta toimivuus ei ole juurikaan sen varmempi kuin kesälläkään. Ja kun kaikki piti olla valmista, niin 3 päivää ehti netti toimia hyvin. Ja sitten täysi hiljaisuus. Ei toimi. ilmeni että jossakin on mennyt kaapeli poikki ja suurelta osalta seurukunnasta ei toimi puhelutkaan. Ja korjausaika arvio oli 5 päivää.

Tupssa vaiheessa minä kiittelin. Onneksi ei tullut lähdettyä valokuituverkkoon, sillä sijoitus ei suinkaan olisi ollut mikään kovin edullinen, kun puhuttiin tuhansista euroista. Ja jos olisimme liittyneet ja kaapelin katkeamisen takia yhteydet olisi poikki, niin voi sitä ressukkaa asiakaspalvelijaa joka saisi minulta puhelun. 

Huvittavinta tässä on se, että sitten taas Saunalahti kertoi kesällä että täällä ei olisi saatavilla kuin 2G verkko ja minun puhelin kuitenkin oli jatkuvasti 3G verkossa ja vahvassa sellaisessa. Sonera taas lupaa vahvaa 3G:tä ja nyt jopa hyvää 4G:tä. 4G yhteys kyllä voi vaikuttaa olevan vahva, mutta se on tajuttoman paljon hitaampi kuin 3G. Satunnaisesti toimii liki pitäen kuten kuuluu. Kunhan pitää puhelimen pöydällä, käteen jos ottaa niin häviää kentät. 

Aivan sattumalta sitten päädyin artikkeliin jossa oli vahvistettu ulkoisella lisäantennilla mökillä verkkoa. Hyvin kokemuksin. Ja siitäpä se ajatus sitten lähti ja jäin tutkailemaan vaihtoehtoja. Ihmettelin vain, että Soneran kanssa kun on useamman reklamaation verran väännetty yhteyden toimivuudesta, niin MISSÄÄN vaiheessa he eivät tarjonneet tätä vaihtoehdoksi. Nuo antennit kun eivät edes ole kalliita. 

Ja ei kun tutkimaan. Ja kyselemään. Kysyin sitten yhdestä liikkeestä asiakaspalvelusta suosiolla tietoja ja kerroin millainen modeemi tällä hetkellä on käytössä ja että sen vahvistamiseen tarvitaan laitteita. Sainkin hyvää asiakaspalvelua. Ainakin silloin mielestäni. Ja laitekin tuli kotiin ripeästi postin kuljettamana kuten kuului. Olin kuin pikku tyttö jouluna kun aloin asennushommiin. 

Vaan siihenpä into loppui. 2 päivää tutkailin ja kokeilin, tarkistin liitäntöjä, asetuksia, nopeuksia, kokeilin eri yhteyksillä ja ainoa mikä mieleeni enää tuli on että joko en nyt itse tajua jotakin pikku juttua tai sitten modeemimme ei ole yhteensopiva laitteiston kanssa vaikka sitä nimenomaan tarkistin. 

Ottamaan yhteyttä laitteen valmistajan tekniseen tukeen. Ja aivan kuten epäilin... nykyinen modeemimme ei ole yhteensopiva. No... minäpä ajattelin että ei se nyt ole niin just silleen, uudet modeemit ei montaa kymppiä maksa. Ja ei kun yhteyttä myyjä liikkeeseen ja selvittämään tilannetta. Vastaus oli jotakin jota en todellakaan osannut odottaa. Asiakaspalvelu kun suositteli palauttamaan tuotteen, purkamaan kaupan ja tekemään reklamaation heidän omasta toiminnastaan. Minä olin tulossa ostamaan lisää! Ymmärrettävästi vallan häkellyin, yleensä kun pyritään ratkaisemaan onglematilanteet kaikin muin tavoin kuin ehdottamalla asiakkaalle reklamaatioo ja kaupan purkua. Vaan ilmeni sitten että ei heillä ole myymäänsä laitteeseen sopivaa modeemia tällä hetkellä tarjota edes. 

Mutta häkeltymisestäni ja epäonnisesta kokemuksesta huolimatta, huomasin, että arvostan liikkeen erilaista tapaa hoitaa asiakassuhteitaan ja heidän suorasukaisuutta ja -selkäisyyttä. Mitä sitä kiertelemään ja kaartelemaan kun tilanne on kerran tämä.

Vaan jahka nyt laitteiston osalta saan tämän pirtin verkkoa vahvistettua, niin sitten pitää testata että kumpi oikeasti täällä toimii paremmin, Soneran verkko vai Elisan verkko. 

Ja näitä testauksia ja pohdintoja on varmasti lähitulevaisuudessa tulossa enemmänkin, koska pääsen aloittamaan tammikuussa opinnot, joista valmistun nörtiksi. 

Sodista, uutisista ja omaa elämää

Jos tässä nyt tovin onkin vältellyt uutisia, johtuen hallituksen ei ehkä niin fiksuista ehdotuksista, niin nyt on ollut pakko alkaa seuraamaan niitä. Pariisin iskun jälkeen kun iskuista on kohistu - ja aiheestakin.

On jotenkin käsittämätöntä, että jossakin on sota. Se on kuitenkin niin kovin kaukana. Josskain keskustelussa jo ehdittiin kritisoimaan, iksi nyt on kohistu Pariisista, kun samaan aikaan on iskuja ollut muuallakin. Miksei niisät kohista mitään? Hyvä kysymys. Mutta ehkäpä Pariisi on sikis ollut näkyvästi esillä, että siellä iskuja oli useita samaan aikaan. Se iski samalla koko Eurooppaan. En minä tiedä, mutta kyllä minulle Pariisi on läheisempi kuin Syyriä tai Libanon vaikka kuinka viattomien uhrien ihmishenki on ihan yhtä mittaamattoman arvokas kuin eurooppalaisenkin.

No, johan Venäjä ja Ranska on ISIS:tä lähteneet moukaroimaan. Ja nyt joukkoon ilmeisesti liittyy vielä Kiinakin. Ja USA on jo jonkin aikaa moukaroinut... samaan aikaan taas Ruotsista on otettu kiinni terroristiepäilty ja Ruotsin terrori-isku-uhan tasoa nostettu. Belgiassa nostettu tänään tappiin asti... Ranska on pyytänyt myös apua EU:n turvatakuuseen vedoten ja Suomikin joutuu miettimään miltä osin voi tukea antaa. Toisaalta sentään hyvä, että ihan joka pirun sopimuksen pykälän takia Suomi ei heti luovu omista lainsäädännöistään, kun nykyinen laki ei mahdollista sotilaallisen avun antamista.

Monet povailevat kolmatta maailman sotaa. Mutta hetkinen... koska siitä tulee virallinen Maailman Sota? Koska minusta nyt näyttää kovinkin siltä, että koko maailma on jo ISIS:tä vastaan. Minun älykkyysosamäään mukaan on jo Maailman Sota kyseessä. Toiset tuumivat ,että olemme niin pieni ja pohjoinen maa, että mitäpä jotain ISIS:tä Suomi kiinnostaisi. Ei meillä ole öljyäkään. Juu, ei ole. Mutta meillä on jotain öljyäkin arvokkaampaa, puhdasta pohjavettä. Ja monia minerraleja, vastakin löydetty taas kultasuoni, malmiakin louhitaan vähän siellä ja täällä.

Toinen minkä huomasin itseasiassa tänään vasta. Kun nt eteläänkin on tullut ensilumi, niin kyllä siitä joka lehti toitottaa. Vaan ei toiteta kun on kyse Lapista tai edes Oulun korkeudesta. Ja hetkinen... Suomessa on aina ollut lunta talvisin, joka talvi sitä tulee jossakin kohtaa. Luulisi ihmisten jo oppineen sen. Silti talvirenkaat yleensä unohdetaan vaihtaa ajoissa ja ensilumen tulosta aletaan veikkausta tekemään jo elokuun helteissä. Ja aina se muka silti yllättää.

Tokikin itsellekin tulee ensilumesta aivan uskomaton jouluinen hyvä olo. Niin tänäkin vuonna ja innolla olin tekemässä lumitöitä. Se into on mennyt jo, kun niitä lumitöitä saa tehdä useamminkin. Mutta Lapin ensilumesta ei hehkutettu, ei ollut lehdet täynnä lumisia kuvia.

Sama koskee myös sähkökatkoja, Aivan käsittämätöntä, että sähkökatkot ylittävät uutiskynnyksen jos ne ovat itärajalla tai ruuhka-Suomessa. Lapissa pätkivät sähköt ovat arkipäivää ja ei siitä vouhoteta. Paikallisetkin manaavat vasta kun sähköt pätkii 12 kertaa tunnin aikana.

Tulee jotenkin huvittunut olo tuosta. Noinko vieraantuneita ollaan jo perinteisestä ajasta. Siitä kun ei ollut sähköäkään joka pirtissä. Ja myönnettävä se on. Niin olin itsekin ja ensimmäisten sähkökatkojen aikana menin lähes paniikkiin, että mistä kuuen uutiset, miten saan lämmintä vettä, yöllä tulee kylmä ja en saa puhelinta ja läppäriä ladattua, pesukonekin oli päällä ja ruuat pilaantuu kaappiin... ja ja ja ja... se sähkökatko kesti 3 minuuttia. :D Riittävän kauan, että ehdin kaivaa kynttilät esille ja panikoimaan.

Nykyään en ole sähkökatkoista millänikään. Ne eivät pitkään kestä täällä pohjoisessa ja jos kestävät, niin kuumavesivaraaja on iso ja siinä riittää kuumaa vettä 2 päivää. Ehtiihän se vähän jäähtyä, mutta kyllä sillä tämä pesua saadaan puhtaana pidettyä silti. Ja jos vesi loppuu kesken niin on tossa isoja kattiloita ja puuhella jolla keittää vettä.

Ruuat voi pistää näin talvella pihalle tai pikkueteiseen, joka on nipin napin plussan puolella ja toimittaa minulla kylmäkellarin virkaa tällä hetkellä. Puhelimen ja läppärin saa ladattua autosta. Tai jos virta loppuu, niin sitten loppuu. Taskulamppuja joutuu muutenkin käyttämään jo aikasin jos meinaa pihalla nähdä, ja kynttilöitä piisaa. Ei ole hätäpäivää. Ja puulla lämmitetään joka tapauksessa.

Loppujen lopuksi... jos saisin jotenkin ratkaistua pyykinpesun ja ruokien säilytyksen kesäaikana, niin voisin hyvin kuvitella olevani "savumerkkien" varassa ja ilman elektronisia härpäkkeitä ja pärjäisin nykyisin vallan hienosti ilman sähköä.

Talven tulo ja luminen maisema on saanut minut laittamaan joulua. Pihalla on jo kuusi valaistuna etuovella, lumitöistä on tullut kauniit penkat reunustamaan pihan kulkuväyliä, sisälle raahasin autotallista hyllykön ja siihen jo asettelin vähän tonttua ja muovikuusen johon viritin myös valot. Pipareita on paisteltu, ikkunoihin leikelty lumihiutaleita. Jouluverhot on jo esillä, mutta niitä pitää vielä vähän tuunata. Pikkueteiseen - tai siis kylmäkellariin on tulossa jouluinen matto. ja sekin kohta valmis. Ja sen jälkeen on joululiinojen aika. Puukuurista haetaan käpyjä joita suihkitaan punaisella, hopealla ja kultaisella spray-maalilla ja ripustetaan roikkumaan ja huomenna lähdetään hakemaan nuorimman kanssa kuusen havuja eettä saadaan askarreltua havukranssi.

Lahjat? Ei mitään hajua :D

Vaan tästä joulusta tulee ilmeisen erityinen. Ei välttämättä niin positiivisella tavalla kuin yleensä joulua mielletään, mutta ainakin mieleenpainuva. On ikävä myöntää, mutta jatkuva aikutaulujen ristiin meneminen ja yhteisen ajan puute saattaa hyvinkin koitua tämän suhteen kohtaloksi ja tämä jäädä meidän viimeiseksi jouluksi pohjoisessa. Ja siksikin haluan tehdä siitä erityisen. Niin minulle kuin lapsillekin. Että meillä on hyvä muisto tästä ajasta täällä. Ja kaikkien epäilyistä huolimatta olemme hyvinkin täällä viihtyneet jo melkein vuoden.

Ajatuksia Pariisista

Aamu alkoi pirteästi. Heräsin siihen, että tulostin heräsi eloon - taas kerran. Se nyt on ihan normaalia näin syrjässä asuessa, kun sähköt pätkii. Ja nehän pätkii kun tulee lunta, kun joku orava tms juoksee linjalla, kun tuulee vähän enemmän, kun on myrskyä, kun lumet putoaa, kun tehdään jotain huoltotöitä... Eli siis ei oikeastaan ole mitään varmuutta siitä ettei sähköt pätkisi.

Yleensä noita pätkimisiä tulee muutama ja se siitä. Joskus katkos kestää hetken, pisimmillään minun täällä ollessa on katkos ollut 43 minuuttia. Ne on pitkät minuutit. Miehellä on kerran ollut puolen päivän sähkökatkos. Vaan yleensä katkos on lyhyt, alle minuutin tai minuutin pari.

No, aamu oli sitten sitä, että vajaassa tunnissa oli 9 kertaa jo herännyt tulostin henkiin. Yölläkin oli ollut sähkökatko. Sen verran pitempi, että digiboxin kello oli hyytynyt ja tietokoneessakin oli akku vähissä. Muksun puhelimesta oli akkua ehtinyt kulua jo puolet. Ja mokkula oli sähkökatkoista seonnut täysin.

Tapani mukaan laitoin kahvit valumaan ja ne ehtikin valua, mutta jäin miettimään että kehtaako edes yrittää laittaa pesukonetta päälle, kun nuo sähköt räpsii tuota tahtia. Sitä pohtiessani selasin viestejäni. Vanhin lapsista kyseli joko olin kuullut Ranskan terroristi-iskusta.

Olin vielä ihan uutispimennossa. jotain pientä olin kuullut alusta ennen kuin menin nukkumaan, ei tässä oikein ole ollut aikaa lueskella uutisista kuin otsikot - jos niitäkään. Ja kun olen vielä tarkoituksella vältellyt niitäkin.

Lukasin pikaisesti parit uutsiartikkelit ja muksu piseli viestillä jotakin yksityiskohtia. Päivän mittaan kuuntelin radiota enemmänkin. Ja ei voi sanoa kuin "Voi helvetti!" Ja oikeastaan kaikki muutkin kirosanat vielä päälle. Ja möläytinpä saman jo heti aamusta ääneenkin.

Onneksi muksut on sen verran isoja, että he törmäävät joka tapauksessa näihin uutisiin, joten katsoin parhaimmaksi keskustella lasten kanssa tästä uutisesta. Ja olivathan nämä jo törmänneet. keskimmäinen kertoi, että hänellä on Instagram täynnä tästä Ranskan tilanteesta. Koska tänä päivänä lapsia ei vain pysty pitämään pumpulissa, kiitos internetin, niin katsoin viisaammaksi olla kaunistelematta tilannetta. Olimme jo päivällä keskustelleet asiasta kun sitten korviini kantautui radiosta lause, jota olin odottanut kuulevani ja samalla pelännyt kuulevani... "Ranska on ilmoittanut vastaavansa iskuun". Tämä ei tiedä hyvää.

*****

Olen pitänyt itseäni hyvinkin suvaitsevana ihmisenä. Olen ollut avoimien rajojen ja vapaan liikkuvuuden kannalla koko ajan. Minun puolesta huumeet voitaisiin laillistaa. Sen jälkeen ei olisi huumeongelmaa ja huumeita voitaisiin verottaakin. Tästä kokeilustahan on olemassa jo esimerkkejä. Ne jotka huumeita käyttävät, käyttävät niitä joka tapauksessa oli ne laillisia tai ei.

Mitä sitten rajojen avoimuuteen ja vapaaseen liikkuvuuteen tulee, niin rajojen sulkemisen kannalla olen ollut koko syksyn. Siitä lähtien kun tämä pakolaiskriisi ylipäätänsä alkoi. Selvää oli, että ei ne yksinäiset miehet kaikki nyt ihan vain sodan julmuuksia lähde pakoon. Mutta euroopan vapaata liikkuvuutta minusta ei ennen ole ollut tarve rajoittaa. Nyt on. Ehdottomasti kulkeminen on saatava rajoitettua. 

Vaan kaiken tämän päiväisenkin jälkeen en voi kuin ihmetellä kun yhä "suvakit" ovat lässyttämässä avustamisesta. Kyllä! Ja olen heidän kanssa sitä mieltä, että aitoja avuntarvitsijoita nimenomaa pitääkin auttaa. Naiset ja lapset tervetuloa turvaan. Mutta noret miehet... eikö heidän paikkansa kuitenkin ole siellä puolustamassa omaansa? Minusta on. Ja siinä mielessä minusta Ruotsi teki hyvän ratkaisun. Yksin tulevat miehet eivät saa paikkaa vastaanottokeskuksesta vaan majoitus on kadulla. 

Eräässä keskustelussa jossa puolustettiin islamia ja muslimeita tämän päivän uutisista huolimatta verrattiin suomalaisia junteiksi. Jokuhan ehti siitä ottaa porot nessuun, mutta kun itse lueskelin keskustelua, niin totesin mielessäni "kyllä. olen oikeastaan aika juntti. Ja piru vie ylpeäkin siitä!"

joku kommentoi keskustelussa, että eihän terroistit suinkaan olleet tämän massan mukana tulleita kun hyvin puhuvat ranskaakin. Jep. Ja kieliäkö ei voi oppia muualla kuin Ranskassa? Ja vielä hyvin? Ja vasta paria tuntia aiemmin nimenomaan uutisissa mainittiin, että yksi kiinniotetuista olisi tullut nimenomaan vasta lokakuussa Ranskaan. Juurikin tämän massna mukana. Ja itse ISIS:kin on myöntänyt että tähän pakoilaisvirtaan on solutettu myös heidän taistelijoita mukaan. Että siinäpä sitä sitten ollaan... pidetään vaan rajat auki ja toivotetaan tervetulleiksi vaan kaikki. Annetaan vielä sosiaalietuudetkin käyttöön ja järkätään pakolaisille katto pään päälle vaikka laittamalla oma kansa kadulle... Kas kun ei ikein aleta kutsumalla kutsumaan heitä tänne.

Joku varmasti laimee minut tämän takia rasistiksi. Rasisti en kuitenkaan ole. Tunnen muslimeita. Tiedän hyvin että islamissa - kuten kaikissa uskonnoissa - on aina ne ääripäätkin olemassa. En tuomiste islamia tai muslimeita, mutta heidän pitää Euroopassa elää kuitenkin eurooppalaisten tapojen ja sääntöjen mukaan. Minusta on ihan sama jos minkä muun uskonnon puolesta olisi sama tilanne, että uskonnon edustaja olisi tehnyt samanlaisia iskuja, niin ihan yhtä lailla tuomitsisin ne. Ihan yhtä lailla minusta heidän takia pitäisi laittaa rajoja kiinni. Totuus kuitenkin on, että islam on hyvin kaukana länsimaisesta kulttuurista ja osalla ei ole aiettakaan sopeutua tähän kulttuuriin vaan tavoite on ennemminkin päinvastoin. Mutta jos se tekee minusta rasistin, että haluan puolustaa omaa näkemystäni ja oikeuttani elää omanlaista elämääni ilman etät minun tarvitsee olla peloissani jostakin sodasta tai siitä, että jos joku yrittää raiskata tai ryöstää minut tai lapseni, niin olkoot sitten niin. 

*****

Kun torstaina kävin asioilla taksilla, niin luonnollisesti tuli kuskin kanssa höpistyä. Kuskit tietävät Miehenkin joten helppo jutellakin. Nyt tällä kertaa oli joku uusi kuski joka tuli etuajassakin. Ja matkan aikana tuli puheeksi, että koska en ole itsenäisesti autoileva ihminen ollenkaan, niin miehen ollessa reissussa tilailen kyllä taksia.  Ksuki sittne kyseli, että eikö minua hirvitä tai pelota olla yksikseni kotona, kun olen vielä nainenkin. Minua huvitti, mutta ymmärrän kyllä kysymyksen pointin. Moni nainen voisi kokea epävarmuutta tilanteesta.

Kuten selitin kuskillekin, että kun on tottunut olemaan milloin minkäkäkin autonkuljettajan kanssa niin sen tietää, että työpäivä ei ole klo 8-16, eikä 9-17. Työajat on mitä on ja yksi ns. työpäivä voi hyvin kestää useamman viikonkin. Joten ei... ei siinä mitään outoa minulle ole. 

Ja toki kuskini tarkoitti myös turvallisuutta, että eikö minua pelota oman turvallisuuteni takia. Ja selvensin sitäkin. Niin... kun asut keskellä metsää niin ulkopuoliset uhkat liittyvät lähinnä karhuihin, susiin, poroihin, ja hirviin. Ja ainakin porot voivat olla hyvinkin äkäsiä ja tulla päälle kun on rykimäkausi päällä. Ja jos nyt joku vieras tulee pihalle, niin se nyt todennäköisesti on joku kyläläinen. En varmastikaan ole kaikkia Miehen tuttuja ehtinyt vielä nähdä, mutta ison osan kyllä. Jos sitten joku muu kuin Miehen tuttu on tulossa pihaan, niin koira kyllä ilmoittaa. Koira on hyvinkin ärhäkkä vahtimaan pihalla, jos Mies ei ole kotona. Ja koira vaistoaa helposti ihmisestä jos siinä on jotakin häikkää tai sillä on pahat mielessä. Ja jos sitten koira ei pysäytä, niin minä voin tulla hiilihangon kanssa perästä. 

Tuo viimeinen kyllä kuulostaa varsin naurettavaltakin, kun tiedän, että olen varsin piskuinen ja rimpulan näköinen. Mutta en ole kuitenkaan aivan rapakuntoinen. Eikä tuo kunto pääse pahemmin rapistumaankaan, kun puita saa raahata sisälle päivittäin, nyt on tullut lumityöjumppakin lisäksi, koiran kanssa pitää käydä lenkilläkin, pirtissäkin on sen verran tilaa, että sitäkään ei hetkessä siivoa ja kauppapäivän kassit painaa ja paljon. joten ulkonäkö saattaa hieman pettää.
 

Ensilumi

Ensilumi satoi tänään. Oli ihana herätä aamusta kun maa olikin valkoinen eikä kurasa tietoakaan. Koira intoutu aamusta lumesta niin, ettei meinannut malttaa piehtaroinniltaan pisujakaan tehdä. Ja ihan omin avuin syötyään olisi pihalle lähtenyt, joskin tiedän, että mieluusti myös riistan perään, joten laitoin koiran kiinni jälleen munalukolla. Minulle riittää se, että olen 2 kertaa jo hakenut koiraa naapurin nartun luota, kun on ensin porojen perään lähtenyt.

Koko päivän satoi hiljalleen lunta. Pikku hiljaa pihaan alkoi sentti toisensa jälkeen lunta kertymään, joten ei auttanut kuin kaivaa lumikola esiin ja ryhtyä lumitöihin. Siitä onkin vuosia, kun olen viimeksi tehnyt lumitöitä ja silloinkaan ei kolatavaa ollut läheskään tälläistä aluetta. Joten osissa sai pihaa kolailla ja välillä piti huiliakin. 

Mies lähti reissuun. Tämä reissu oli tiedossa ja reissussa menee 2-3 viikkoa. Minä jäin pitämään pirttiä pystyssä ja kun katselin säätiedotusta, niin kotiin tullessaan onkin kotona todella hyvässä kunnossa oleva akka. Talven tavoite: "fitness-kroppa lumitöillä ja puiden raahaamisella. Ja niitä lumitöitä on sitten tiedossa seuraavalle 10 päivälle riittävästi. Yhtenä päivänä näyttäisi siltä, että saan huilata, mutta vain hetken, koska lumisade tämän hetken ennusteiden mukaan alkaa kuitenkin seuraavana yönä uudelleen. Ennusteet toki vielä voivat muuttua ja ne eivät kerro mitään siitä lumimäärästä mitä taivaalta on tulossa.

Tallissa olisi lumilinkokin. Mutta koska lämpöasteet ovat sen verran nollan tuntumassa, niin lumilingosta ei paljon apua ole. Ja se lumi on painavaa. Sen huomasin tänään.

Ensilumi sai kuitenkin minuun iskemään kotiäitineuroosin. Tilasin asiointitaksin huomiselle ja päätin, että NYT teen joulusiivouksen jo valmiiksi. Kauppalista on sen mukainen, että voin varata seuraavat 2 viikkoa "joulun" tekemiseen. 

Paistellaan pipareita viikonloppuna, tehdään ehkä piparkakkutalo ja pidetään lasten kanssa "pikkujoulut". Vähän niin kuin "tervetuloa talvi"-juhla ehkä enemmänkin. Ajattelin myös lapsia nakittaa nuoskalumesta tekemään lumilyhtyjä (lue: auttavat samalla lumitöissä). Ilta on mennyt suunnitellessa jouluverhoja, joululahjoja, jouluvaloja, piparkakkutalon mallia, joululahjoja... Ja ruokapuolta... ja se on jännä, että kun lumi tulee maahan, niin ensimmäiseksi minä haluan perunamuusia ja joko uunimakkaraa tai paistia. Täällä pohjoisessa kyllä menisi poronkäristyskin. 

Ekan kerran vuosiin minuun iski oikein kunnolla joulun odotus. Vaikka jouluun onkin vielä aikaa. Vaikka miestä onkin jo ikävä. Kova ikävä onkin. Onneksi ehdimme päivällä olla tovin kahdestaan, lähekkäin vaikka lähdön alla olikin vielä yllättäviä projekteja hoidettavana. Ja vaikka tässä kuinka on ollut paljon menoja ja emme ole kunnolla ehtieet aikaa kaksistaan tai perheenä muutenkaan yhdessä viettämään, niin nyt kun tietää toisen olevan kaukana, niin ikävä on moninkertainen tavan menoihin nähden - eli siihen, että tietää toisen olevan 100 km:n säteellä jossakin.

Porinaa pohjoisesta

Muistelin, että onkin mennyt tovi kun olen viimeksi kirjoittanut. No, ihmekös tuo, kun viimeinen kuukausi on ollut aika matalaliitoa. Menoja on ollut monenlaisia ja Miehen kanssa lähes ovella heitetään tervehdykset ja heipat samalla kertaa.

Parisuhde ei tokikaan tälläisessä tuoskinnassa voi niin hyvin kuin voisi toivoa. Mutta minkäs teet. Kun asut keskellä ei mitään, niin joka paikkaan on pitkä matka. ja kun sitten keskellä ei mitään ei ole tarjolla sitä mitä olet vailla, niin sitten on mentävä "merta edemmäksi kalaan". No, ei sentään merta edemmäksi, ihan Suomen rajojen sisäpuolella on tullut reissattua, mutta sen verran etäksi, että ei ihan päivän reissuja jaksa heittää. Se on tarkoittanut että reissukalenteri on täyteen buukattu ja öitä on nukuttu junassa tai bussissa tai vanhimman muksun luona tai ystävien sohvilla. 

Onhan siinä tullut sanomistakin menoista. Ihan vasta pari päivää sitten, kun ilmeni kommunikaatiokatkos ja olimme kumpikin buukanneet Miehen kanssa menoja samalle viikolle. Tähän asti olikin toiminut hyvin yhteinen sähköinen kalenteri, mutta nyt sitten oli Mieheltä jäänyt yksi meno merkitsemättä ja eikös vain minulla olisi samaan syssyyn ollut pari muuta menoa myös. 

Muutenhan ei asiassa olisi mitään, mutta jonkun on hoidettava pirtti, lapset ja koira. Joten pieni astetta tiukempi sävyinen palaveri asiasta ja tällä kertaa minun on myönnettävä että minä jään pirtin pitäjäksi ja siirrän omia menojani.

Keskellä ei mitään asuessa on saanut myös yhä kirota netti- ja puhelinyhteyksiä. Toimivat, jos toimivat. Nyt olemme saaneet jopa 4G:n tänne, mutta toimivuus meidän kartanolla onkin niin ja näin. Netin nopeus on kuitenkin noussut huomattavasti, mutta pätkii sitten senkin edestä mitä ennen. Ja puhelut... eh-heh-heh... No, turha on yrittää puhua puhelimessa ainakaan sisällä. ulkonakin pätkii ja ei ole ollenkaan harvinaista, että minulla puhelin näyttää kenttää olevan, jopa hyvinkin, mutta vastapuoli saakin "valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä".

Vaan eipä tuo minua niin mahdottomasti ole haitannut. Välilä jokusen ärräpään päästän, jos asioita yrittää hoitaa, mutta muuten olen antanut olla. Olen sopivasti myös uutispimennossa ja kaikenmaailman uutiset tavoittavat minut jos satun sopivalla korvalla kuuntelemaan radiota. 

Meninpä sittne näillä onnettomilla yhteyksillä kokeilemaan Windows 10. Jestamandeeraa! Se oli virhe. Iso virhe. windows 10 ei todellakaan ole ilmeisesti suunniteltu syrjäseutujen asukkaille ja vaikken nyt mikään tietokoneguru olekaan niin meidän perheen IT-vastaava ollut kuitenkin jo vuosikausia, joten en nyt aivan avuntonkaan koneiden kanssa ole. Koska windows 10 ei sitten vastannut odotuksiani, niin pääti palata takaisin Windows 8.1:en. Kaikki näyttikin menevän hienosti, kunnes sitten yksi ohjelma ei toiminutkaan. Sitä tarkistamaan että missä pirussa onkaan vika. siinäpä sitten ilmeni että koneessa on yksi jos toinenkin asetus sekaisin. Kuten esim. koneen mielestä Suomessa on nyt talviaikaan siirtymisen jälkeen kello tunnin vähemmän mitä talviaikana on. Ja että parhaiten meidän kelloa vastaa Moskovassa elettävä kellonaika. Mutta fyysisesti koneen mielestä olen Nairobissa. 

Noh... selväähän on että Windowsiin tulee jo vajaassa kuukaudessa paljon päivityksiä. Niin oli nytkin tullut, joten ajattelin, että tämähän ratkeaa sillä että päivitetään kone. Latasin siis päivitykset, jotka piti alunperin kylläkin tulla automaattisesti. Ja onneksi katsoin tarkemmin enkä vain klikannut "install". Sillä nyt jos käynnistän koneeni uudelleen, niin kone perkele asentaa Windows 10 takaisin. Osan päivityslistan päivityksistä voi päätellä päivämäärän mukaan liittyvän Windows 8:in, mutta suurin osa on sellaisia että ne voivat olla ihan kumpaa tahansa. Pitää nyt katsoa, josko saan motivaatiota alkaa ruotimaan noita päivityksiä tarkemmin vai otanko vain suosiolla ja asennan koneelle Linuxin.

Mitä sitten ihmiset tekevät kun ei kerran nettiin pääse? Muista en tokikaan tiedä, mutta minun päivä alkaa pirtin lämmittämisellä, puiden hakemisella sisälle, kotihommilla, käsitöillä. Koiran kanssa teen jossakin kohtaa lenkin. Joskus menemme 4 km:n päähän kyläkaupalle, joskus teemme metsälenkin. 

Tosin metsälenkit on minun osaltani saanut nyt olla, kun oli (onkohan yhä?) hirvestyskausi. on minulle sanottu, että heittopussi-koiramme olisi metsästyskoira, mutta nyt tiedän sen varmaksi. Se ei ole paukkuherkkä, on kaikenlaisten metsänelävien perään ja porot saa sen pimahtamaan. No, yhdellä metsälenkillä sitten törmäsimme hirveen. Koira otti vainun ja sen jopa minä kaupunkilaistollo tajusin. Ehdin myös ajatella, että kohta mennään - ja sitten mentiin. Koira kiskasi ja minä olin perseelläni ja sainkin rytkyttää perässä parikymmentä metriä ennen kuin sain jalalla topattua vauhdin kantoon. Siinä pääsi ärräpäitä enemmänkin. Vaan vielä oli pohdittavana, millä helvatulla saan koiran pois metsästä, kyseessä kun ei ole ihan pieni koira kuitenkaan ja kerrna juuri olin saanut kokeilla miten paljon koirassamme on voimaa ja paljonko yksi 55 kg perässä vedettävänä tahtia haittaa. Mieleen ei tullut yhtäkään "naapuria" joka olisi lähistöllä ja jolla olisi haulikko. Sillä ensimmäinen ajatus oli, että soitan jollekin, että nyt sais tulla kaatamaan hirven ja heti. 2 päivää oli selkä niin makunen, että nukuin suosiolla sohvalla, josta on helpompi päästä ylös kuin sängystä. Noh... päästiin kyllä sieltä metsästä pois kun vaihteeksi minä raahasin koiraa, joka pisti kaikilla 4 tassulla vastaan, haukkui ja ulisi minkä ehti, kunnes päästiin asfaltille. Silloin enää haukkui.

Säät ei täällä pohjoisessakaan ole olleet kummoiset. Kurakeliä piisaa. Sinänsä hyvä, koska ei tarvitse lämmittää niin paljon, mutta toisaalta tämä kurakeli alkaa jo riittämään. Nyt toivottavasti lähipäivinä tulee jo lunta kuten on luvattu. 

Huomisesta tulee jälleen yksi rankka päivä, kun minun pitää käydä asioilla kylällä, 50 km:n päässä ja miehellä on työpäivä ja iltapäivästä lähtee junalle. Jossain kohtaa pitäisi ehtiä sanomaan toiselle heipatkin. 

Tuo kylälle meneminen ei sinänsä enää edes tunnu matkalta eikä miltään, kulkevathan lapsetkin sinne joka päivä kouluun. 4 km maidon hakuun on ihan tavallista ja en pidä sitä yhtään minään. Tuleehan siitä yhteensä 8 km:n lenkki, mutta ei sitä osaa ajatella mitenkään erityisenä. Se on vähän sama, kun kaupungissa asuessa poikkesi lähi-Siwaan. Matka ehkä vain on 10 kertaa pidempi ja kaupungissa se lyhyt matka oli joskus ärsyttävän pitkä. Näin syrjässä asuessa, keskellä ei mitään, tulee oikeasti harrastettua hyötyliikuntaa.

Mutta niin... syrjässä asumisen huonojakin puolia on. Esim. ei voi valita lapsilleen toista koulua jos nykyinen koulu onkin aika levoton. Kuten nyt paikallinen ainoa yläaste tuppaa olemaan. Tuossa yhtenä iltana istuskeltiin iltateellä, kun lapset kertoivat koulun tapahtumista. Milloin hajoaa mitäkin, milloin kukakin tappelee, koulun liikuntapäivään tullaan viinapullojen kanssa ja kuka koskakin on rehtorin puhuttelussa ja kuinka monta kertaa yhden päivän aikana. joka koulussahan on aina jotakin, mutta eksoottiseksi alkaa menemään jos harvase päivä hajoaa tuolia, ikkunoita, ovia ja jopa seiniä koulussa. Nuorin lapsi oli tyytyväinen päästessään hammaslääkäriin ja että joutui vielä menemään uudelleen yhtä hammasta paikkuuttamaan, koska siellä oli hiljaista. Se jo kertoo paljon opiskelurauhasta.

"Suvakkien" suvaitsemattomuus

Olen mielenkiinnolla seurannut nyt tässä suomalisten mielipiteiden jakautumista kahteen ääripäähän tässä "pakolaiskriisissä". Välimuotoja ei tunnu olevan. Joko ollaan iloisena ottamassa kaikki vastaan tai sitten ollaan sulkemassa rajoja.

Jos ja kun noista pitää valita, niin itse kuulun tähän Rajat kiinni-puoleen. miksikö? Puhtaasti siksi, että vasta nyt on alkanut tulemaan lapsia ja naisia, perheitä. Heillä ehkä lieneekin oikeasti hätä. Millainen hätä, sitähän kukaan muu kuin he itse eivät voi sanoa varmaksi. On olemassa useita erilaisia teorioita mistä tämä kaikki johtuu ja mitä tulee seuraavaksi tapahtumaan, mutta mitään varmaa tietoahan ei ole. Ja sen minä jos kuka tiedän, että liikkeellä olevat huhut ja juorut voi olla yvinkin kauakana totuudesta. Ihmisillä on yllättävän vilkas mielikuvitus ja on suorastaan sääli, että sitä käytetään kaikenlaiseen turhuuteen.

Vaan niin... "suvakkien" suvaitsemattomuus... Tornio-Haaparannan rajan avoimuuden puolesta ollutta mielenosoitukseen kutsuttiin ihmisiä seuraavasti:

" Me mielenosoittajat olemme kyllästyneet siihen rasistiseen ja ahdasmieliseen kuvaan Torniosta, jonka "rajat kiinni" - mielenosoituksen osallistujat ovat onnistuneet Torniosta luomaan.

Rajojen kiinni panemisen puolesta mieltä osoittavat sylkevät meidän rajaseudun asukkaiden ihanteiden päälle. Tornio - Haaparanta - alue on aina ollut avoin ja maailman rauhallisin raja, jonka koko olemassaolo perustuu rajojen avoimuuteen. Nyt sitten ihan etelää myöten bussilasteilla tullaan mieltä osoittamaan ja vaatimaan rajojen sulkemista, koska meillä on kuulemma täällä kaikki sekaisin. Suurin osa meistä on toista mieltä: kaduilla on ollut rauhallista ja ongelmia ei ole ollut. Tajuamme, että rajakaupunkina joudumme kantamaan vastuuta sijaintimme vuoksi"

Niin... He ovat kyllästyneet, että on rasistinen leima. Vaan tuosta ei tullut itselleni mitenkään ilmi mitä hyötyä he näkevät tuossa noin kokonaisuutena ajatellen. He ajavat vain omaa etuaan. Mikä hyöty siitä on koo Suomea ajatellen, että rajat on auki? Nyt tulevat ihmiset eivät suinkaan jää Tornioon. He ensin ovat järjestelykeskuksessa, josta ohjataan eteenpäin. Ongelmia ei ehkä ole ollut siellä, Torniossa, mutta onko tullut mietittyä kuitenkaan mitä kaikkea tämä isommassa kokonaisuudessa tarkoittaa? Muualla ongelmia on jo ollut ja tulee olemaan entistä enemmän jatkossa. 

Rajan yli tulee paljon paperittomia ihmisiä, paljon ihmisiä, jotka väärin perustein haluavat jäädä Suomeen, avoin raja mahdollistaa myös salakuljetukset - oli kyse sitten ihmisistä, päihteistä tai mistä muusta tahansa. Ongelmia ei ehkä vielä ole ollut, mutta ei sitä ennen ole tullut tälläistä tahtia ihmisiä rajankaan yli. Tosta noin vaan. Joten pakkohan se on rajat sulkea vaikka sitten itse joutuisikin vähän passia tms vilauttamaan kulkiessaan puolelta toiselle. Ei sen pitäisi olla vaikeaa jos on puhtaat jauhot pussissa.

Noh... tovin seurasin sivulla käytyä keskustelua. Olin varsin pöyristynyt. Aikuiset ihmiset siellä kiistelivät kuin pikkulapset, nimitellen ja mennen henkilökohtaisuuksiin. Jokainen kommentti joka oli asiallisestikin esitetty, mutta joka puolsi rajojen sulkemista tuomittiin ylläpidon puolelta "vihan lietsonnaksi" ja poistettiin. Että se siitä sananvapaudesta ja eriävää mielipidettä tai huomioon otettavia seikkoja ei pystytä käsittelemään asiallisesti.

Kävin sitten myös toki Rajat kiinni - sivustolla. 

Siellä keskustelu olikin asiallista. Ei nimittelyä ja keskustelijoita oli toki ohjeistettukin, että siihen ei ole tarvetta ja henkilökohtaisuuksiin ei mennä tai kommentit/viestit poistetaan ylläpidon toimesta. Muistutettiin, että kyse on mielipiteen ilmaisusta, ei sodasta, paikalle ei tulla tappelemaan ja riehumaan vaan ilmaisemana mielipidettä. Ja esitettiin myös että jos kuppi maistuu, niin oikeampi paikka on sitten jonkinlaien pub kuin mielenosoitus.  

Kaiken kaikkiaan mielikuvaksi on muodostunut, että Rajat kiinni! on ottanut asioista selvää, on halunnut hoitaa asiat mallikkaasti alusta lähtien, ovat nimenomaan rauhallisesti liikkeellä mielenosoituksissa vaikka mediat ovat yrittäneet kovin välittää mielikuvaa, että juuri rajojen sulkemista vaativa porukka on kovakin porukka rähisemään. Vaan mettään on mennyt. Tornion mielenosoitus sujui rauhallisesti mutta itseäni jäi ihmetyttämään suvakkien suvaitsemattomuus. Kai nyt asiallista keskustelua olisi voinut sivuilla käydä vaikka näkemyseroja olisikin.



 

Tajunnan virtaa

Tein tietosen päätöksen, että en lue enää uutisia. Tai ainakin pyrin välttämään uutisia mahdollisuuksien mukaan. En halua enää päiviäni "pilata" sillä että hallitus tiedottaa päätöksistä, joita en hyväksy. Enkä taatusti haluaisi pilata päivääni sillä, että ns. pakolaiset käyttää hyödykseen maamme sosiaaliturvaa vaikka oman maan talous on jo valmiiksi aivan kuralla. 

Silti uutisilta ei voi välttyä.

Perjantaina oli suurmielenosoitus ja lakko. Samaan aikaan olisi tuhansia pakolaisia tulossa Suomeen, kuka mistäkin kautta. Pelkästään Torniosta rajan yli kävelleitä yli 800 päivässä. Ja mikäs siinä kävellessä kun tarkastuksia ei ole. 

Vaikka koitan kuinka välttää uutisia, niin some pitää huolen että jokunen artikkeli osuu silmiin. Milloin missäkin on heitelty vaatteita pitkin ja poikin, mm. Ruotsissa ja Itävallassa "pakolaisilla" on kovia vaatimuksia sijoituspaikan, rahan, passin suhteen. 

aloittelin perjantaina töitäni ja tavan mukaan olin avannut radion taustalle. Jäi työt hetkeksi kun koviini osui juontajan kertoma tapaus kuinka yöjunalla pakolaiset olivat säikähtäneet mielenosoittajia jotka olivat Helsinkiin menossa. luulivat että mielenosoittajat protestoivat heitä vastaan. olivat kuulleet, että kaikki suomalaiset eivät ota suopeasti heitä vastaan. Niin. jos oman maan pienituloisilta leikataan ja kiristetään lisää ja lisää niin miksi ihmeessä meidän pitäisi vielä majoittaa ja hyysätä tuhansia ulkomaalaisia joilla ei oikeasti ole omassa kotimaassaankaan mikään hätänä.

jos olisi oikea hätä niin kuinka ollakaan perjnatain aikana on osa pakolaisista alkaneet vetämään turvapaikkahakemuksia pois. Miksi? Jos omassa kotimaassa on turvatonta, niin ei sinne noin vain palatakaan. Oliko pettymys, että Suomen sosiaalietuuksia pienennetään? mikä oli motivaatio edes lähteä vaeltamaan tänne ja olla täällä se viikko ja sittne iskeekin koti-ikävä? Erilaisia teorioita on liikkeellä, mikä niistä on totta ja mikä ei, ei voi tietää. Varmaa on vain että ei siellä kotimaassa oikeasti olekaan niin turvatonta kuin annetaan ymmärtää.

Vaikka kuinka yritän välttää uutisia, niin tänään meni kirjaimelliset aamukahvit väärään kurkkuun kun silmiini osui artikkeli joka oli vain yksinkertaisesti pakko lukea tarkemmin. Ja anteeksi kielenkäyttö, mutta EI HELVETTI-SAATANA! Nyt alkaa menee suvaitsevaisuus jo yli ja lujaa. 

Päätin kuitenkin jättää tuon omaan arvoonsa enkä todellakaan ala sitä märehtimään sen enempää. Minulla on parempaakin mietittävää ja päiväni pelastaa aina onneksi lapset joiden kanssa vieläkin sattuu tapauksia jotka saa hymyilemään.

Nyt kun keskimmäinen lähti isosiskonsa luo ja Mies on veljensä luona kylässä niin vietämme nuorimman kanssa laatuaikaa. Sama lapsi on ennen lukemaan oppimistaan laatinut erittäin toimivan markkinointisuunnitelman. Nyt samainen lapsi, 13-vuoden iässä mietiskelee vakavissaan yrittäjyyttä ja kenet valitsisi yhtiökumppaniksi toteuttamaan ideaansa. sitä vain en tiedä mistä tuo lapsi noita ajatuksia ja ideoita keksii. Vai onko niin, että me aikuiset miellämme yrittäjyyden ja markkinoinnin vaikeammaksi kuin se oikeasti onkaan? Kuten monet muutkin asiat. Monesti lapsen yksinkertaisempi ajattelutapa vain on kaikessa yksinkertaisuudessaan paljon otimivampi kuin aikuisen joka miettii kaikki mahdolliset skenaariot ja laatii sen miljoona erilaista suunnitelmaa joka tilanteen varalle, joista yksikään ei ratkaise sitten sitä lopulllista tilannetta.

Painavaa ajatusten juoksua

Kun palasin Suomeen niin tuntui vain uskomattoman hyvältä olla Suomessa. Nauttia tästä kauniista syksyisestä maisemasta. Vaan äkkiä taas iski todellisuus vasten kasvoja. Vähän vain uutisia lukemalla ja kuuntelemalla. Ehdin iloita että yhteiskuntasopimus ei tullut voimaan ja siksipä kuuntelin tarkkaan mitä seuraavaksi. Sillä selvää on ihan kaikille, jopa monille ulkomaalaisille, että nykyinen järjestelmä on liian kallis ja jotakin on tehtävä. Kuulin niin espanjalaisten, englantilaisten, kuin ranskalaisten suusta, että on absurdia, että he kovin ihannoivat meidän yhteiskuntajärjestelmää ja tukia ja pyrkivät rakentamaan samanlaista järjestelmää ja meillä itsellämme ei ole varaa ylläpitää tätä.

Kun hallitus julkisti nyt uudet linjauksensa niin pisti vihaksi. Pisti todella vihaksi. mitä enemmän kuulen aiheesta, sitä enemmän minua sapettaa. Hallituksen jokainen jäsen on kääntänyt takkinsa. Paras kun Sipilä vielä pohtii takinkäännöstään "tuskin minua kukaan tämän takia on äänestänyt". No perkele! Eikö juuri vaalipuheiden perusteella valita se ehdokas jota äänestetään. Sipilä ei voi tietää mikä yksittäinen asia on yhdelle yksittäiselle ihmiselle tärkeä. Ja aliarvioi äänestäjänsä täysin. Samalla kun petti heidät.

Nyt iloitsen jokaisesta ulosmarssista, mielenosoituksesta, lakkouhasta joka on. Se on selkeä kannanotto hallituksen linjauksiin. Olkootkin että en usko niiden menevän läpi, ne ovat vasta linjauksia, mutta ei hallitus noin vain voi alkaa määräämään työntekijän työehtoja ohi liittojen ja työnantajien. Kai lain mukaan periaatteessa voi, mutta peruskoulun oppimäärällä se ei ole demokratiaa ja demokratia ei ole sama kuin 3 puolueen diktatuuri.

no, entäpä sitten pakolaiset. Ei voisi enää pahempaan saumaan tulla Syyrian kriisi. Toisenlaisena aikana olisin suvaitsevammalla linjalla, joskaan en edelleenkään sietäisi näitä elintasopakolaisia jotka nyt tulee joka suunnasta Suomeen. Mutta nyt kun omaa kansaa sorretaan ja pakolaisia otetaan ovista ja ikkunosita sisään, niin anteeksi vain mutta en ymmärrä. Eikä minua kiinnosta jos minut leimataan sen takia rasistiksi. Rasismista ei kuitenkaan ole kyse. minulla ei ole mitään sitä vastaan että he joilla on oikeasti hätä, tulevat Suomeen ja saavat olla täällä turvassa. Tai heitä vastaan jotka tulevat tänne omin avuin, rakentavat tänne omin avuin elämänsä. Kten minä tekisin jos menisin toiseen maahan asumaan.

Nykyiset pakolaiset tulevat tänne ilmaisen asunnon ja tukien takia. He osaavat vaatia palveluja jo tullessaan. Heille ei kelpaa majoitus vanhan kyläkoulun lattialla patjoilla. He eivät osaa olla kiitollisia saamistaan vaatteistaan, kun eivät ole muodin mukaisia. Saamastaan ruuasta, josta eivät joudu maksamaan. He eivät ole pakolaisia, jotka ovat todellisessa hädässä.

jos mietin itseäni... kuvittelen itseni tilanteeseen jossa joudun pakenemaan uhkaa. eikä minun tarvitse kuvitella, koska senkin olen joskus kokenut. en tosin niin että joutuisin pakenemaan toiseen maahan, kauas kaikesta, vieraaseen ja outoon kulttuuriin, mutta kuitenkin. Ja silloin kyllä olin enemmän kuin kiitollinen kaikesta saamastani avusta. Muistan myös tirauttaneeni varsin vuolaat kyyneleet kiitollisuudesta. Kun olin juuri muuttanut ja alkoi tuntua että vihdoin voin rakentaa omaa elämää ja naapuri kutsui saunaan ja grillaamaan, niin olin enemmän kuin otettu. En vielä ollut ehtinyt kaupassakaan käydä, joten grillimakkara oli enemmän kuin tervetullut. Saunakin kelpasi, että saan muuttohiet pestyä pois.

Vaan ihmettelen miten iso osa suomalaisista sulkee silmänsä tältä. tästä ei hyvää seuraa pitemmän päälle. Siitä on jo esimerkkejä Saksasta ja Ruotsista. Ei toki ole väärin uskoa ihmisistä aina ensin hyvää, mutta eniten minua ihmetyttää se, että näiden pakolaisten joukossa ei ole naisia ja lapsia. tänne tulevat on nuoria ja hyväkuntoisia miehiä, niitä joiden mielestäni kuuluisi olla puolustamassa omaa maatansa. olkoot sitten sisällissodasta tai ulkopuolisesta sodasta kyse. Miehet jäävät puolustamaan ja naiset ja lapset lähetetään turvaan. Näin se vain minusta kuuluu mennä.

Vaan niin... eipä tässä voi kun seurata mitä tuleman pitää.

 

Paluu arkeen

Nukuttuamme nivelkoja ja reissuväsymystä pois oli aika palata arkeen. Etsiä syksyyn sopivia vaatteita ja miettiä lasten alkavia koulupäiviä. Suunnitella kauppareissua ja syksyn pihahommia. Loppuviikko menikin näissä merkeissä.

Ehdin jo kuulla loputkin kylän juorut. Näin punaista ja naapurin rouvakin ehti poiketa juoruja kotkottamaan. No, päätin että piut paut juoruista. Niin kauan kun ne koskevat vain minua ja Miestä eikä vaikuta lapsiin. Vaan niin huolella oli matkamme aikana juoruttu, että lapsetkin saivat osansa. Huoh. Se selvisi kun lapsille alettiin koulussa kertomaan juoruja ja kyselemään niistä. Mielessäni kihisin, mutta onneksi lapseni osasivat heittää vastakommenttia niin, että suut ainakin toistaiseksi meni kiinni, mutta toki me kotona olemme keskustelleet juoruista enemmänkin. Kysymys onkin ollut "Miksi toisten pitää juoruta? Miksi ulkopuoliset ihmiset puuttuvat toisten asioihin?" Hyviä kysymyksiä. Eikö ihmisillä ole parempaa tekemistä!? ilmeisesti ei.

Omat päivät on menneet rutiininomaisesti, kunnes naapurin isäntä poikkesi iltasella kylään. Kutsui kylään, kun marjoja on pensaissa yli oman tarpeen. No, enpä kieltäytynyt vaan ilolla ja kiitollisena otin tarjouksen vastaan. Ja ninpä lähdin päiväksi pensaisiin pyörimään. 

Matkaa "naapuriin" oli kiitettävästi ja Mies heitti minut töihin mennessään osan matkaa. Loput kävelin ja nautin maisemista. oli varsin kaunis syksyinen aamu, joskin kylmä. Lämpötila oli vain +2 astetta. Iltapäivällä minulla oli jo marjaa yllin kyllin ja aloin suunnittelemaan paluuta kotiin. Päivän mittaan olimme jo syöneet ja kahvitelleet naapurin isännän kanssa ja puhuneet maailman menosta ja kylän juoruista. Ajattelin kävellä sankoineni kotiin, mutta naapuri tarjosi kyydin mönkijällä. Se olikin elämäni ensimmäinen kerta mönkijän kyydissä. Mutta että nautin. Pitkin hiekkatietä ja jänkhää kurvaillessa ei voinut kuin nautti maisemista ja tuulesta kasvoilla. Niin nautin, että en voinut olla hymyilemättä ja koko illankin olin varsin rentoutuneissa tunnelmissa, joskin minuun iski myös mönkijäkuume... tartten siis ajokortin ja mönkijän. 

Paluu kotiin

Lento Malagasta Helsinkiin ei ota kuin reilu 4 tuntia. Tällä kertaa lentäjä oli sen verran hätäinen, että hetken jouduimme kaartelemaan Helsingin ylläkin että pääsimme laskeutumaan. Siltikin tulimme etuajassa. Mikä tiesi meille hieman lisää osottelua kentällä, mutta siihen oli ehtinyt jo tottua tällä reissulla.

Odottelun päätteeksi hyppäsimme bussiin ja lähdimme keskustaan, ehdimme tovin kierrellä kaupoilla ja hoitaa ohimennen myös pankkiasioita, joita ei saisi kotona hoidettua. Yötä vasten hyppäsimme elämämme ekan kerran OnniBussiin. 

OnniBussi oli varsin positiivinen kokemus. kokemukseni yömatkustamisesta ei ole ollut kovin kehuttava, yleensä aina matkaan on mahtunut joku MölyRoope ja siihen varauduin nytkin. Vaan ei. Bussissa oli hiiren hiljaista ja lähtiessä kuski toivotteli matkalaisille hyvää yötä. Kaikki eivät tokikaan nukkuneet, kuten en minäkään paljon, mutta katselivat hiljaa läppäreiltä ohjelmia/leffoja.

Bussimatkaan kuului ilmainen wifi ja jokaisen pankin alla oli myös latauspistokkeet, joten matkan aikana sa hyvin ladattua puhelimen ja läppärin ja hoidettua asioitakin. Parasta kuitenkin matkalla oli se, että torkahdettuani tovin heräsin hieman ennen auringon nousua. Kello oli vasta 4.30 ja sitä jäin ihastelemaan. Ihastelin myös syksyistä sumua ja maisemaa. Niin paljon kun ennen olenkin ihastellut etelän maisemia, palmuja, vuoria, merta... niin nyt oli pakko myöntää, että kyllä vaan syksyinen Suomi on kaunis. on se kyllä talvella ja kesällä ja keväälläkin.

Aamulla olimme Oulussa. Näimme vanhimman muksun ja kävimme vähän hänelle shoppailemassa tarvikkeita mitä nyt opiskelija voi tarvita. puoli päivää ehdimme nähdä ja minulla meinasi itku tulla kun erosimme. Ja kuten äidit yleensä niin kävimme kaupassa ja lapsi lähti "mummokärryllinen" ruokaa mukanaan omaan kotiinsa. Silloin sne vasta kunnolla tajusi: "Minun vauva on jo omillaan."

iltapäivästä matkamme jatkui junalla noin 1½ tuntia ja pohjoiseen. olimme ainoat jotka junasta jäivät pois asemalla, mutta se ei ollut yllätys. Asema kun on niin pieni, että siellä ei edes ole lipunmyyntiautomaattia. Ja sitten asemalla muistin... minun piti tilata taksi valmiiksi ennen kuin menemme junaan. Manasin mielessäni, koska mikään ei takaa että taksia saisi nopeasti ja varauduin jo mielessäni myös tunninkin odotteluun. Vaan ilokseni taksi ilmoittikin olevansa 200 metrin päässä. Suuri helpotus, koska olin jo itse lopen kyllästynyt matkustamiseen.

Viimeinen rutistus taksissa, 45 minuuttia ja vihdoin olin kotipihassa. Katselin taloa ja pihaa samalla kun maksoin taksia ja totesin... "Tänne minä kuulun, tämä on minun koti" Hassua. Tämä paikka ei ole mitään sitä mitä olen jo 25 vuotta haaveillut ja unelmoinut. Tämä on kaikkea muuta. 

Ptikän matkustamisen päätteeksi kun sain laukut sisälle otin tupakan ja menin pihakeinuun istumaan. Ohi meni naapurin vieraita. Päät kääntyi siihen malliin, että päättelin että kylillä juorutaan taas jotakin. Tiesin jo osan juoruista, ne kun tavoittivat minut jopa 5000 km:n päähän vaikka ei suinkaan Mieheltä kuultuna.

Tupakan poltettuani lähdi hakemaan puita. Tupa oli viilehäkö, mutta ei sentään kovin kylmä ja sää oli lämmin ja kesäinen. Mutta piti saada ruokaa tehtyä ja sauna lämmitettyä. Lapset jäivät kokkaamaan ja lämmittämään saunaa ja minä nappasin lompakon ja lähdin käymään kyläkaupalla. Ja matkalla kyllä ehdin kuulla ne loputkin juorut vaikka vain kävelin tien viertä pitkin. Sen verran kuitenkin autot pysähtelivät ja tuijottivat minua.

Seikkailuja, osa 4 - Ole varuilla Malagassa

Malaga oli omalta osaltan näkemisen arvoinen paikka. Mutta huomasin että ei minua varten. Se oli liian meluisa, liian likainen. Ja huomasin kahviloissa että tarjoilijoilla oli "outo" käytäntö... jos tilauksesi on vaikka 4,80 e ja maksat 5 €:n setelillä, niin tarjoilija automaattisesti olettaa lopun olevan tippiä vaikka palvelu olisi ollut hiasta ja huonoa.

Yhtenä päivänä poikkesimme hampurilaiselle. Annoksen hinta oli isolla mainostettu 4,95 €. Meitä oli syömässä 3 henkilöä. Syötyämme poikkesin vessaan. Kysyin vessan sijaintia taroilijalta joka oli enemmän kiinnostunut vain television ohjelmasta kuin minusta. Sain sentään viittauksen kädellä suunnasta.

Löysin vessan joka oli pienen komeron tapaisen perällä. Meinasin mennä jo sisään, kun huomasin että katosta tulee vettä. Eikä edes vähän. Palasin takaisin kysymään onko vessa epäkunnossa. Ei ollut. Tarjoilija tuumi vain, että mene sinne vain, pistä valot päälle. Tuijotin suu auki. Ei ihan minulle tule mieleen laittaa sähkövaloa päälle jos sen vierestä valuu vettä lattialle. Jäi vessassa käymättä ja palasin pöytään. 

Välillä vilkuilin terassilta tarjoilijan suuntaan, josko hän tajuaisi että olemme syöneet ja voisimme haluta jälkiruokaa tai laskun. Ei. Häntä kiinnosti televisio yhä enemmän kuin me. Joten marssin uudestaan sisään. Ilmoitin että haluan maksaa. Tarjoilija totesi " 15 €". Ööö... minun matematiikan mukaan kylläkin 14,85 €. pieni asia, mutta kuitenkin.

Olimme Malagassa periaatteessa mukavaankin aikaan. Samaan aikaan kun oli 9 päivän Feria. Kaupunki muuttui juhla-alueeksi, joskin se myös tiesi sitä, että joka paikassa oli meluista ja täyttä. Ja varkaita. 

Nuorimman lapsen puhein yritettiin varastaa keskellä kirkasta päivää silmieni alla. Istuimme satamassa siestaa viettämässä ja saman penkin reunalle tuli 2 noin 15-vuotiasta poikaa. Huomautin muksulleni puhelimesta, että pitää sen poissa näkyviltä, koska pojat olivat siitä kovin kiinnostuneita.

pojat lähtivät pois, mutta palasivat pian takaisin ja toinen selitti pokalla, että kaverin puhelin oli hävinnyt juuri siinä samaisessa paikassa ja siinä oli siniset kuoret. Hmmm. Niin varmaan. Totesin, että puhelin on lapseni. Pojat lähtivät, mutta palasivat vielä uudelleen saman selityksen kanssa. Siinä vaiheessa minulla paloi jo hermot ja otin aurinkolasit pois silmiltä ja läksytin poikia - espanjaksi.

Toisella kertaa loikoilimme puistossa viettämässä siestaa piknikin päälle. Käsilaukut tyynyinä. Muksut olivat jo torkahtaneet ja minäkin olin unen rajamailla. Huomasin, että joku mies - varsin siististi pukeutunutkin lähestyi meitä ja alkoi kiertämään meitä kuin kissa kuumaa puuroa. Hetken odottelin, että mitä tapahtuu. Mies sen kuin lähestyi ja lähestyi, kun hän oli noin metrin päässä ja tulossa meitä kohti, niin yllättäin pomppasin pystyyn. Mies luikki pois hyvin hätäisesti.

Lähtöpäivänä istuimme bussiasemalla odottamassa bussia. Latasin samalla puhelintani. yksi vuoro jäi välistä tulematta joten odottelimme toista ja koska meillä ei kiire ollut niin päätimme lähinnä lorvia hetken viileässä asemalla. Huomasin yhden miehen taas kiehnäävän edes takas ja katselevan meitä, sivusilmällä seurasin mitä tapahtuu. Kohta hän ohimennen tapasi toisen miehen, vaihtoi pari sanaa sen kanssa. Kohta kolmannen miehen. Ja neljännen ja viidennen. Kulki kuitenkin koko ajan meidän ohi edes takas. Viimeisellä kerralla vain 30 sentin päässä käsilaukustani, mutta kun vilkaisin häntä, niin käänsi katseensa pois, mutta meni vain parin metrin päähän meistä istumaan. Käsilaukun hihnan oli pujottanut jalkani ympärille. Samoin miehen tapaamat muut miehet seurasivat meidän tekemisiä. Ei mitenkään huomiota herättävää kytätä ihmisiä linja-autoasemalla ilman matkatavaroita.

Päätimme sitten siirtyä linja-autoasemalta suosiolla lähijunalle joka oli vieressä ja jättää varkaat ja koplat keskenään kyttäämään muita ihmisiä. Siellä kun oli enemmän vartijoita ja turvakameroita. Mutta ensin päätimme vähän napostella sipsejä ja hörppiä vettä, ennalta ehkäistä nestehukkaa, koska ulkona oli kuuma. Siinä syödessämme pitkä ja laiha mies käveli ohi ja katsoi "eväitämme". Käveli koristeistutuksen luo, muista ihmisistä välittämättä otti ison kiven ja ja näytti kävelevän suoraan meitä kohti. 

Mies kääntyi kuitenkin ympäri, palautti kiven takaisin, mutta haki sen kohta uudestaan ja nyt käveli ohitsemme nin 5 metrin päässä olevan kebabilan luokse ja heitti kiven ikkunasta sisään. Ja taas minä tuijotin suu auki. Emme sitten heti lähtenee mihinkään, koska ajattelin, että jos poliisi haluaa jotakin kuulla niin on parempi istua ja odottaa poliisia paikalle. Poliisi tulikin nopeasti, mutta ei kiinnostunut silminnäkijöiden havainnoista.

Lentokentällä olikin sitten rauhallista, Malagassa. Toista oli sitten Helsingissä. Kun pääsimme Helsinkiin niin istahdimme odottamaan jatkoyhteyttämme. Terminaaliin tuli musta mies, joka ei suinkaan tullut ketään vastaan vaan oli enemmän kiinnostunut siitä missä on turvakamerat.

Seikkailuja, osa 3 - Ötököitä ja lääkäriä

3 päivää ehdimme nauttia auringosta ja merestä, kunnes aamulla herätessä katsoin keskimmäistä muksua ja suuni jäi auki. Oli lapsi paisunut yön aikana kasvoistaan tunnistamattomaksi. Tietysti sitten sattui vielä olemaan pyhäpäivä, joten päivystävän lääkärin löytäminen oli "hieman" haastavaa.

No, lääkäri löytyi ja kyseessä oli jonkin ötökän allerginen reaktio. Lääkkeet kehiin ja äkkiä alkoi lapsi normalisoitua. Mutta sen jälkeen aina kun joku ötökkä pisti, niin lapsi turposi. Ötökkä oli pienen pieni, mäkäräisen näköinen joka moisen reaktion sai aikaan.

Koska Fuengirolassa oli kyseisiä ötököitä yllin kyllin, niin päätimme siirtyä takaisin Malagaan. Ötökät kun eivät oikein viihdy kaupungin saasteissa. Ja niin sai lapsikin olla ötököiltä rauhassa.

Vaan kun siirryimme Malagaan, niin minulta lähti ääni. Kun sain ääneni takaisin, niin lähti oikeasta korvasta kuulo. Joten ei kun taas lääkäriin. Tulos: korvatulehdus. Ja joku "afrikkalainen moskiitto" niitä pöpöjä on sitten lääkärin mukaan levitellyt pitkin rannikkoa. 

Fuengirolassakin mama kertoi että useampikin lapsi on kuollut kesän aikana rannalla, eikä kuumuuteen, mutta ei osannut kertoa mikä kuolemia on aiheuttanut.

No... lääkkeet tehosivat varsin nopeasti ja hetken jo näytti korvani ja kuuloni suhteen hyvältä. Enää ei tule märkäistä mähmää korvasta, mutta kuulo ei ole palautunut. Pia jo kaksi viikkoa olen ollut puoli kuuro ja alan jo tähän tottumaan, joskin välillä on vaikea erottaa sanoja.

Onneksi on kyse oikeasta korvasta eikä vasemmasta joka minulla on puhelinkorva. Ja puolikuuroudessa on myös se hyvä puoli, että kun laittaa terveen korvan tyynyä vasten niin ympäristön hälinä ei paljon häiritse jos vaikka haluaa nukkua.

Seikkailu jatkuu, osa 2 - Perille

Alandan kentällä tapoimme lasten kanssa aikaa. Kiertelimme kenttää kaikessa rauhassa, koska kiire meillä ei ollut. Latasimme puhelimet ja ajoissa olimme myös lähtöportilla. Suuntana oli nyt Malaga.

Lento meni nopeasti ja osa matkasta meni nukkuen. Sen vähän mitä nyt ahtaassa lentokoneessa saa nukutuksi. Iso plussa kuitenkin koneen wifiyhteydestä, jonka avulla sai viihdytettyä itseään lennon aikana.

Perillä Malagassa olimme 23.50 ja sen verran oli lento myöhässä että ei ollut toivoakaan ehtiä viimeiseen junaan. Joten yö lentokentällä. Se osaltaan oli koettelemus, koska Malagan kentällä ei ole otettu huomioon sitä vaihtoehtoa että matkalaiset saattavat tulla illan viimeisillä koneilla ja jatkoyhteys on vasta aamulla. Penkeillä on joka paikan kohdalla käsinojat. Alicantessa oli sentään vai joka toisen paikan kohdalla, joten penkille sai jotenkin edes itsensä viritettyä nukkumaan. Nyt vaihtoehtona oli kivilattia. Kiitos vaan... otti muuten lonkkaan, selkään ja vaikka mihin.

Aamusta lähdimme rauhassa jatkamaan matkaa ja aamupalalle. Suuntana Fuengirola, jossa on minulla tuttuja. Menimme ensimmäisenä rannalle. Lapsia ei tahtonut saada pois merestä. 

Iltapäivän siestalla lähdimme moikkaamaan "mamaa". Joka sekosi näkemisestämme täysin ja pisti pöydän koreaksi. Nugetit ja ranskalaiset upposivat väsyneiden matkalaisten suihin äkkiä. Ja sitten nukkumaan. Unta ei tarvinnut paljon odotella.

Seikkailemassa

Monesti kuulee kehuttavan Ruotsia. Sitä miten ihmiset ovat ystävällisiä ja iloisia ja Tukholma on kaunis. Hmpf. En ihan nyt allekirjoita tuota.

Tosin pitänee ottaa huomioon, että kokemukseni Tukholmasta on hyvin hyvin hyvin rajallinen ja en muista koskaan ennen omin avuin liikkuneeni Tukholmassa. Vielä kun soppaan lisätään väsymys... Mutta yksi kokemus on sellainen, että en tyrmää Ruotsia tai Tukholmaa täysin.

Ensivaikutelma Ruotsista ei ole positiivien. Kävelytie satamassa oli jalankulkijoille todella kapea, pyöräilijöille varattu tila oli parhaimmillaan 3 kertaa leveämpi. Talot olivat ankeita ja harmaita ja paikka tuntui todella sekavalta, likaiselta ja rähjäiseltä.

Maisemat ja kokemus kyllä parani keskustassa, mutta en vieläkään likaisuutta ja rähjäisyyttä ja sekavuutta poista kokemuslistalta. Oli kyllä keskustan talot kauniitakin, ne vanhat rakennukset.

Vaan niin... tarkoitus oli löytää itsensä Tukholman satamasta Cityterminaleen ja sieltä lentokenttäbussille. Satamasta kun ei suoraa yhteyttä lentokentälle ole joka on minusta todella paha miinus. 

Itse matka kävellen keskustan halki ei ole mikään ongelma, jos tavaroita on minimaalisesti. No, nyt ei ollut, joten matka jonka olisi köpötellyt muutoin noin 40 minuuttiin otti tällä kertaa 2½ tuntia. Johtuen siitä, että kasseja joutui kantamaan ja korjailemaan. Ja välillä tarkistamaan suuntaa Google Mapsista, kun ei tunne kaupunkia yhtään. Eikä auki revityt tiet muuten helpottaneet tilannetta. Ja juuri kun alkoi usko loppua, niin päädyimme Cityterminaleen. 

Busseja sitten... Ensimmäiseksi törmäsin AirShuttlen oppaaseen/markkinoijaan. Oi mitä palvelua! Nuori opas tuli sisälle näyttämään missä voin vaihtaa kruunuja ja mistä saan lipun ja kertoi suoraan että on myös toinen linja-autoyhtiö jolla pääsee kentälle ja voin itse valita kumpaa haluan käyttää. 

No, kysyin infosta mistä sainkaan niitä lippuja, meni meinaan pikkusen ohi minun väsyneiltä aivoilta. Menin Flygbussarnan tiskille ja kysyin lippuja lentokentälle. Ylimielisen oloinen nuorehko täti, kertoi että minun lippu maksaa 119 kr ja lasten liput 99 kruunua kappale. Tosin en ymmärrä millä matematiikalla hän sai yhteishinnaksi kuitenkin 2 lapsen kanssa matkustaessa 389 kruunua. Johon totesin, että menen muuten kysymään toisenkin yhtiön hinnat. Tätin selän takana kun luki isoille perhelipusta, 349 kruunua ja sitä ei edes tarjonnut. Pieni ero, mutta kuitenkin.

kävin vaihtamassa Forexilla kruunuja. Täti ehdotti, että jos olemme pitempäänkin Tukholmassa niin kannattaisi vaihtaa enemmän rahaa. Jep. Mutta kun emme ole ja en tarvitse rahaa kuin niihin bussilippuihin.

AirShuttlen tiskillä oli jonoa sen verran, että tarkistin hintoja netistä. Selvä. Mennään sillä, koska hintaperhelipulle oli 279 kruunua netistä katsottuna. Odotin tovin ja lähdin lippuja ostamaan. Leukani loksahti auki, kun pyysin perhelippua ja myyjä kysyi lasten iät. Hinta 99 kruunua, koska lapset alle 16-vuotiaat kulkevat ilmaiseksi. No, ei haittaa! Jäi sitten pari sataa kruunua ylimääräistä, jotka piti saada käytettyä ennen kuin lähdetään. Ja se ei taas sitten ollut ollenkaan ongelma. :D

Menimme bussille. Hyvä palvelu sen kuin jatkui. Annoin lipun oppaalle ja menimme bussiin. Valitsimme paikat ja kohta opas tulee sisälle kysymään haluammeko kaikki kassit ylös vai jääkö osa kasseista alas, kun lapset sinne kassinsa jo tyrkkäsivät. Kassit jäi alas. Samoin opas ojensi lipun takaisin minulle ja kertoi että saan sitä vastaan heidän toimistosta ilmaisen kahvin. Ja vielä tarkisti mihin terminaaliin haluamme että meidät viedään. Osasipa tuo vielä ulkoakin kohteiden mukaan terminaalit, mikä oli iso helpotus, koska minulla ei ollut pienintäkään hajua mistä terminaalista lentomme lähtee.. 

Jos sää olisi suosinut, niin olisimme jääneet keskustaan kiertelemään ja kuvailemaan paikkoja ja olemaan turisteja. Mutta koska satoi kiitettävästi, niin päätimme mennä lentokentälle ja tappaa aikaa.