Vanha konsti on monesti parempi kuin pussillinen uusia

Mietin ensin, että en kirjoita ollenkaan vaikka kovin mieli tekikin rustata ajatuksia ylös loppu viikon tapahtumista meillä ja maailmalla. En halunnut olla kantamassa korttani kekoon terroristien puolesta ja toitottamassa kuinka kamalia teot ovat ja kaikkea mitä nyt aina mediat on väärällään heti, kun jossakin jotakin tapahtuu.

Terroriteot ovat tavasta ja paikasta riippumatta aina kamalia. Siitä ei päästä yli eikä ympäri ja se ei siitä miksikään muutu, että joka toinen tavallinen tallustaja ja jokainen naamaansa kuluttava poliitikko on niitä tuomitsemassa. Valitettavasti ne näyttävät olevan nykyisin ihan arkipäivää, joten kukaan ei voi oikeasti sanoa, että nämä teot tulivat yllätyksenä. Suomessakaan. Se on ollu vain ajan kysymys.

Luonnollisesti ensin itsekin järkytyin. Vaikka kuinka olen jo pari vuotta ollut sitä mieltä, että se on vain ajan kysymys koska ja missä. Siitä on saatu viitteitä jo muualta maailmasta. Tuolloin monet poliitikot tosin olivat sitä mieltä, että ei kyllä tänne kohdistu uhkaa. Perustelematta miksi ei voisi kohdistua. Samaa kyllä moni muukin toitotti, ei vain poliitikot.

No, nyt olemme saaneet havaita että uhka on olemassa. Ei Suomi ehkä se kaikkein kiinnostavin kohde ole, mutta ei ole Siperiakaan. Joskus joku sanoi olevansa turvassa kun asuu jossakin hevonkuusen kukkalatvassa, mutta mielestäni Siperian isku osoittaa sen, että paikallakaan ei ole väliä. Ainakaan minulle Siperian iskusta ei sano paikka yhtään mitään. Siitä kertoo sekin, että en muista edes paikan nimeä, mutta se ei ole se olennaisin asia.

****

Seurasin tiedotustilaisuuksia. Ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa Turusta jäi minulle erittäin positiivinen kuva poliisista. Moni on sitä arvostellut, että luvut ei täsmää, kellonajat on epärealistiset jne.

Turussa asuneena tapahtumapaikat ovat minulle tutut. 3 minuuttia hälytyksestä on vähän. Matka on lyhyt. Ja kyllä... sen ehtii juoksemaan 3 minuuttiin. Turussa on poliiseja keskustassa ihan tavan valvonnassa, joten en yllättynyt että poliisi oli paikalla niin nopeasti. Ennemminkin olisin ihmetellyt, jos ei olisi ollut.

Mikä tiedostustilaisuuksissa ensimmäisenä kalskahti korvaan oli mielestäni Ministeri Risikon liibalaabat. En minä halunnut kuulla mitään tyhjiä sanoja toistensa perään, siitä miten kamala tragedia tapahtuma oli ja miten sitä on jo tutkittu. Poliisi, kiitos vaan, oli kertonut sen jo miten on tutkittu. Ja tragedia... no, sen osaan itsekin päätellä.

Odotin, että valtion johto olisi vähintäänkin ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa tuonut jotakin konkreettista esille, millaisia ajatuksia ja ideoita on voinut jo syntyä, että vastaavat voidaan estää. Tavan tallustajille kyllä on tullut heti, joten kai nyt Arkadianmäeltäkin jotain ideoita löytyy. En kyllä varma tuosta ole, kun seuraa poliitikkojen sähellystä päätöksen teossa ja esityksissään.

Olen odottanut sitä samaa koko ajan. Kyllä valtion johto kuulema asiasta keskustelee ja halutaan laaja-alaista keskustelua. No, kun tunteet on pinnassa, niin asiallinen keskustelu on vaikeaa. Mutta kerrankin voi sanoa, että suomalainen näyttää tunteensa. Ja vaikka asioista puhutaan tunteella, niin sieltä saattaa siltikin löytyä kultaakin kalliimpia ideoita.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Minusta nyt olisi viimeistään aika ottaa valtion johdon jälleen kerran pakkivaihde päälle. Kauheasti halutaan pitää rajat auki ja jopa tarvitaan maahanmuuttajia ja samalla on omien kansalaisten asiat huonosti eikä niitä suinkaan yritetä edistää leikkauksin. Se pakkivaihde pitäisi varsinkin hallitukselta löytyä suht helposti, niin paljon ovat joutuneen esityksiään vetämään pois ja perumaan. Ja joskus vaan vanha konsti ON parempi kuin pussillinen uusia.

Mikä niistä vanhoista konsteista sitten? On se Suomi ennenkin ottanut pakolaisia ennen kuin rajat oli auki. Hallitusti. Pakolaiskeskuksista. Tuli siinäkin harmeja, mutta huomattavasti vähemmän kuin tälläisessä hallitsemattomassa virrassa.
Joku tästä varmasti älähtää "mutta vapaa liikkuvuus..." joo, joo...

Olen niitä jotka nimenomaan ovat olleet enemmän kuin kiitollisia vapaasta liikkuvuudesta. Onhan se helppoa matkustaa ja kukaan ei juuri kysele mitään. Se on kivaakin. Mutta ei minua haittaa näyttää reissatessa asianmukaista matkustusasiakirjaa tai hankkia kutsukirjettä, jos olen työmatkalle lähdössä. Ei se ole mikään ongelma. Ei myöskään hankkia uudessa maassa tarvittavia asiakirjoja ja tehdä tarvittavia viranomaisilmotuksia.

Vapaata liikkuvuutta perustellaan usein nimenomaan töiden saannin helpottumisella. Ja paskat. Työn hakeminen ei ole missään maassa helppoa. Ja työn saaminen on vielä vaikeampaa. Silti iät ja ajat on voinut halutessaan lähteä ulkomaille töihin ja opiskelemaan. Silloinkin se on ollut mahdollista, kun ei ollut vapaata liikkuvuutta vaan tarvittiin enemmän matkustusasiakirjoja.

On olemassa yhä monia maita, joilla on rajat hyvin tiukkaan valvottuja. Joihin on vaikea saada oleskelulupaa. Joskus viisuminkin saaminen voi olla työlästä. Silti ihmiset ovat voineet näihin maihin matkustaa ja kohdemaassa on tiedetty millainen tyyppi on tulossa, miksi ja kauanko aikoo olla. Ja heillä menee ihan hyvin.

Muistelen, että joskus aikanaan pakolaisia kutsuttiin Suomeen pakolaisleireiltä. Heillä oli silloin jo aidosti tarve päästä turvaan ja se oli jo tarkkaan tutkittu. Tämän päivän turvapaikan hakija tulee kuka mitenkin ja heistä ei tiedetä mitään. Heillä on joku syy tulla tuhansien kilometrejä milloin minkäkinlaisella kyydillä ja milloin mitäkin kautta Suomeen. Ja se ei mielestäni voi olla pääsy turvaan. Ei silloin kun matka jatkuu Suomeen asti.

*****

Turun tragedia kosketti minua erityisen syvältä. Vielä kun sitä edelsi Barcelonan isku. Molemmat ovat tärkeitä paikkoja minulle. Molemmissa olisi voitu todennäköisesti estää isku hallitulla pakolaispolitiikalla.

Tapahtumien seuraaminen sai minut miettimään myös meitä ihmisiä. Vaikka suurinta meteliä nyt pitivät - ja pitävät yhä - nämä jotka haluavat nimenomaan rajat kiinni ja kaikki muslimit pois maasta, niin kyllähän joukkoon mahtuu puolustelijoitakin. Joskin paskamyrsky on sitten sen mukainen. Mutta ihmiset ovat aiheestakin vihaisia. Se kuuluu osana tunteiden reaktioketjuun, kun ihminen kokee jotakin järkyttävää.

Kun mietin ihmisten viimeaikaisia käytöksiä netissä, niin mielestäni tässäkin pätee parhaiten "vanha konsti on monesti parempi kuin pussillinen uusia". Ihmisistä on tullut kiukkuisia ja vihaisia. Uudet älyvempaimet on helppo oppia ja sisäistää, niiden käyttö on tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi. Ne myös koukuttavat.

Kun ihmisten perinteinen kanssakäyminen on vähentynyt, niin kahvikupin nauttimisen sijasta kahvilassa, moni kokoontuu koneelle eri ryhmiin keskustelemaan. Tai paremminkin haukkumaan nykyisin toinen toistaan. Ihan sama mikä oli aihe, ihan sama missä kaupungissa. On vain "minä, minä, minä. Minä olen oikeassa, sinä väärässä". Ja kun kaksi toisistaan eriävää näkemystä keskustelee näin, niin tietäähän sen mitä siitä tulee.

Mitä jos tässä otettaisi pakki vaihde? Jos älypuhelimet kiellettäisiin? Palattaisi vanhaan paperiseen kalenteriin ja puhelimeen jolla pystyi soittamaan ja laittamaan tekstiviestin.
Omalla kohdallani se olisi alkuun katastrofi. Hoidan lähes kaiken nykyään puhelimella. Tai paremminkin puhelimen netillä. Ja vielä kun jälleen kerrna olen onnistunut koheltamaan niin, että pitkiä aikoja en pysty läppärin äärellä olemaan, niin puhelimella saan hoidettua asioita paremmin.

Mitä siihen kalenteriin tulee, niin kun vahtaan kalenterianikin - yllätys, yllätys - puhelimesta, niin arvatkaapa kuinka usein sanon puhelimessa "odotas katton kalenterista". Aivan. En kertaakaan, koska puhelun aikana kalenterin käyttö luurin ollessa korvalla on "hieman" hankalaa. Joten vakio onkin "muistaakseni se käy/ei käy". Paperisella kalenterilla näkisin myös kaikkien perheenjäsenten muutkin menot kalenterista - mikäli olen ne muistanut merkata. En minä kyllä niitä kaikkia muista sähköiseenkään kalenteriin merkata. Tärkeimmät vain.

Mutta tuo on opettanut minulle myös sen, että aiemmin olin koneella lähes koko ajan. Tai oikeastaan aamusta iltaan. Jo opintojeni takia. Nykyisin koneen avaaminen on vastenmielistä ja ensimmäinen ajatus on, kun koneelle olisi istuttava "Onko ihan pakko?" Joskus on. Ihan kaikkea en saa hoidettua puhelimella kuitenkaan. Usein kuitenkin voin hyvillä mielin todeta "Ei. Ei ole pakko." Luulen, että puhelimittomuuskin olisi alkuun ihan kamalaa, mutta kun oppisi uudelleen, että puhelin toimii vain soittamiseen ja tekstiviesteihin, niin kyllä senkin kanssa pystyisi elämään.

Puhelimen ja läppärin käytön vähentäminen antaa enemmän aikaa tehdä asioita vaikkapa luonnossa. Olen sen verran hölmö, että kun lähden marjaan, niin jätän puhelimen kotiin. Typerää tiedän, en olisi ensimmäinen ihminen joka marjareissullaan eksyy. Mutta on sitä marjamettistä ennenkin kotiin päästy. Aikana ennen kännyköitäkin.

*****

Kauheasti tuntuu olevan myös vallalla ajatus, että kaikki pitää saada kyliltä kaupunkeihin. Kaupungeissa tuetaan monin eri tavoin työnhakua ja samaan aikaan syrjäkylillä joudutaan lopettamaan ihan peruspalveluja, kun niitä ei tueta. Mitähän siitä seuraisi, jos tuet käännettäisikin tukemaan nimenomaan maalle muuttoa ja yrittäjyyttä syrjäkylillä? Alkaisiko kaupungit tyhjenemään? Ihmisistä saattaisi tulla iloisempia ja rauhallisempia. Ja he saattaisivat nauttia elämästään ja ehkäpä toteuttaa unelmaansa tai työllistää itsensä rakkaalla harrastuksella. Ei toki kaikki tähän kelkkaan lähitsi, mutta aika moni kyllä.

Mitä se vaikuttaisi päättäjiin, jos tuettaisikiin kylissä asumista kaupunkien ja yritysten kehitysten sijaan? Mikä siitä olisi heille pahin haitta ja mikä taas paras hyöty? Sillä jotainhan päättäjät hyötyy siitä, että syrjäkylät kuolisi pois. Muutkin kuin vain valtion budjetti.

Uskon vahvasti, että iso osa ihmisten käyttäytymiseen on kännykän tai läppärin liikakäyttö. Toinen minkä uskon vaikuttavan ihmisten käyttäytymiseen on se, että kaupungeissa asutaan liian tiiviisti. Tähän päätökseen olen tullut kun olen saanut seurata joidenkin koirien käytöstä... kaupungissa ovat remmirähjiä, mutta maalla aivan kuin toinen koira. Joten miksei siis sama toimisi ihmisillä? Ihmistä ja koiraa toki on turha verrata 1:1 toisiinsa, mutta tulipa vain mieleen. Koira kuitenkin usein peilaa omistajaansa.

Tall Ship Race 2017

Hiljaiseloa ollut täällä blogin puolella, mutta muu elämä onkin ollu aika liitämistä. On tuntunut, että viime kuukausina en ole juuri muuta tehnyt kuin istunut Onnibussissa tai vaihtoyhteys asemalla tai kotona pessyt reissun jäljiltä pyykkiä. Vaan tämä on nyt tätä hetken aikaa. Onneksi Onnibussin liput eivät kukkaroa ole liikoja keventäneet.

Nyt kuitenkin ollut kotona ja vahvdannut silmä kovana Tall Ship Racen ensimmäistä kisaosuutta. Minä, joka joskus en ymmärtänyt ollenkaan mitä iloa on lähteä purjehtimaan. En oikeastaan siinä nähnyt mitään kivaa vielä tänä keväänäkään.

Kunnes tuli kirje, mainos. Nuorisolla mahdollisuus päästä mukaan Tall Ship Raceen. Nuoremman sukupolven kanssa kotona keskustelua ketä moinen kiinnostaa. Nuorin innostui ja tuli valituksi mukaan. Ja siellä se nyt menee. Ja minuun iski pienoinen polte päästä joskus itse kanssa mukaan :D Tosin en ole nuori, joten minua ei kai huolita suomalaisille laivoille.

Mutta kyllä tuo tunteisiin kävi.

Lähdön valmistelut eivät niinkään. Matka kuin matka, pakkaamista, lippujen varauksia jne. Matka Halmstadiin meni muiden mukaan lähtevien nuorten kanssa Helsingistä Kööpenhaminen kautta. Osin lentäen, osin bussilla. Minä jäin lentokentälle raapimaan päätä. Ja itkuhan siinä meinasi tulla, kun tajusi, että se nuorin ei ole todellakaan enää mikään pieni vaan lähtee ilman minua suureen maailmaan seikkailulle, josta tiedossa oli vain, että Halmstadista noustaan laivaan ja meriteitse tullaan takaisin.

Tässä kisaa seuratessa on tullut pohdittua, että miksi näin. Onhan tuo nuorimmainen mennyt omineen ennenkin. Mutta toki vain Suomessa. Nyt... omin nokin ulkomailla ja en nyt kauheasti kehuskelisi hänen kielitaidolla. Saatika rohkeudella käyttää sitä vaikka tiedän, että käyttää kyllä, kunhan minä en ole paikalla turvana. Ja kun vaihtoehtoja ei ole.

Mutta ei se ehkä ole se mikä eniten sai herkistymään. Ehkä eniten vaikutti se, että tiedostin, että meri voi olla hyvinkin armoton. Vaikka nyt ei ole kyse mistään valtamerestä sentään. Mitä tahansa voi sattua ja kuuluvuus merellä on satelliittipuheimen varasssa. Näin ollen voin vain seurata YB Trackeristä kulkua, mutta se ei kerro koko totuutta kisan kulusta.

Kotirintamalla olen vuoroin ollut ylpeä ja vuoroin huolissani ja iloinen ja onnellinen ja kaikkea mahdollista. Eli kunnon tunteiden vuoristorata. Mutta luulen, että samaa rumbaa on käyty myös laivalla.

Varsinainen kisaosuus on ehkä ohi tänään. Hetken jo näytti siltä, että maaliviiva olisi ylitetty jo eilen, mutta tuulet eivät olleetkaan enää niin suotuisia, joten maaliviiva siintää jo, mutta yli vielä ei ole menneet. Maata jalkojen alle ei kuitenkaan vielä maaliviivaltakaan ole tiedossa vaan, matka jatkuu Kotkaan, jonne ensimmäiset laivat pääsevät ilmeisesti tiistaina perille. Itse olen menossa Kotkaan vasta torstaina, koska purjehtijoilla on omaa ohjelmaa vielä Kotkassakin.

Vaikka nuorin ei ole koskaan ollut mikään ujopiimä, niin villi veikkaus on, että kotiin tulee varsin muuttunut nuori. Ja ainakin mahtavaa kokemusta rikkaampi. Ja pahoin pelkään, että olen saattanut tässä antaa pirulle pikkusormen ja purjehduskärpänen on purrut meidän perheeseen pahemmin kuin osaan vielä arvatakaan.

Yhdistyneet Arabiemiraatit

On ollut hilajiseloa, kun elämä itsessään on ollut aikamoista matalaliitoa. No, sattuipa nyt kuitenkin niin, että tarjoutui tilaisuus lähteä kiertämään Yhdistyneitä Arabiemiraatteja. Edullisesti. Tuo tilaisuus tuli enemmän kuin tarpeen sillä aloin olla taas kerran burnoutin partaalla kaikesta siitä mitä viimeisen vuoden aikana on ollut.

Jos olisin tiennyt millaissta matkasta on kyse, niin olisin jättänyt tarjouksen väliin. Kyseessä oli jonkin sortin puoliksi sponsoroitu "osta-osta-osta"-tyrkytys- ja kiertomatka, jossa 2/3 matkaa oli buukattu täyteen ohjelmaa huonon oppaan johdolla joka suorastaan puhui paikallisista tavoista ja hinnoista paskaa ja joka vielä lisäksi oli töykeä asiakkaitaan kohtaan. Samainen opas kuitenkin on myös telkkarissa alkaneessa Turkin matkaoppaat ohjelmassa. 

Pari päivää jäi omaa aikaa jolloin oltiin viimeisessä kohteessa, mutta koko matkaa markkinoitiin Dubain maineella. Siellä ei ollut omaa aikaa juuri ollenkaan - ellei sitten tylysti poikennut matkan ohjelmasta ja tehnyt retkiä omin päin.

Viimeiseen kohteeseen oppaamme meidät kuta kuinkin hylkäsi tylysti, kun olimme saaneet huoneet. Ei maininnut edes koska bussi tulee hakemaan meitä hotellilta saatika että mistä terminaalista lentomme kotiin lähtee. Ellei lentokentän vartijakin olisi ollut niin ystävällinen ja saattanut porukkaamme kädestä pitäen oikealle tiskille, niin todennäköisesti emme olisi ehtineet ajoissa lennollemme.

Tylyä tuo oli oppaalta siksikin, että iso osa porukastamme oli eläkeläisiä jotka eivät puhuneet englantia. Nöin ollen heillä ei ollut mitään käsitystä miten kommunikoisivat paikallisten kanssa, joista kukaan ei puhunut suomea. Joten minä sitten toimin tulkkina. Oppaamme myös jätti sujuvasti mainitsematta kaikki souqit eli basaarit ja moni suomalainen olisi ollut menossa viimeisestä kohteesta taksilla takaisin Dubaihin ostoksille. Onneksi satuin kuulemaan ja kysymään mitä pitäisi saada ostettua... pikaisesti google hommiin ja löyty paikalliset vastaavat liikkeet, jotka löytyi kilometrin päässä hotellilta. Ja suomalaiset säästivät 80 e/suunta taksimatkoissa.

Hotellit olivat 5 tähden hotelleja. Alkumatkasta se oli vielä kivaakin, mutta puolessa välissä jo kyllästyin siihen pokkurointiin ja passaamiseen. Ja 5 tähden hotelleillakin oli kuitenkin palveluiden tasossa eroja. Ja siitä kaikkein fiineimmästä hotellista löysin kaikkein eniten valitettavaa :D 

Viimeisimmässä hotellissa tuli ensimmäisenä laukkupojat. Kirjauduit huoneeseen ja näytit laukkupojille mitkä laukut pitää huoneeseen tuoda ja kerroit huoneesi numeron. Jos tulit autolla, niin auton jätit parkkiin pääoven eteen kuinka se nyt siihen sattui osumaan... ei niin kauheen tarkkaa ollut ja parkkipoika vei auton parkkiin.

Laukkupojat myös juoksivat passaamaan kun tulit ostoksilta ja kantoivat ostoksesi huoneeseesi. 

Aamupalalla sinut ohjattiin juuri siihen pöytään mihin halusit, autettiin tuolin kanssa ja tarjoilija laittoi syliisi lautasliinan. Kysyi myös mitä ruokia haluat buffetista syödä ja millaista kahvia haluat juoda ja heti kun sait lautasen tyhjäksi niin se vietiin pois.

Jos näit kerrospalvelijoiden esimiehen käytävällä, niin hän juoksi perääsi kysymään onko kaikki hyvin ja tarvitsenko jotakin. Kerrospalvelijat ystävällisesti aina kysyivät kuulumisesi ja mielellään juttelivat kanssasi.

Kuulostaa ehkä upealta, mutta jo 4. päivän kohdalla minua lakoi tympimään tuollainen passaaminen.

Vaan opin minä matkalla jotain...

Arabimaissa nainen ei voi tilata huoneen laskulle mitään vaan ainoastaan mies voi tilata, nainen maksaa käteisellä tai kortilla.

Taksia ei parane ottaa lennosta. Ensinnäkään kovin moni ei ota sinua kyytiin ja kun olet onnekas ja joku pysähtyy, niin saatripitykset kuskilta siitä, että taksi pitää ottaa tolpalta tai tilata johonkin paikkaan. Poliisi jos näkee, niin taksikuski saa isot sakot.

Monorailillä kulkeminen oli aika veikeetä. Opastuksia Arabiemiraateissa oli vähän, joten tottahan suomalainen logiikka petti pahasti useamminkin kuin kerran arabien logiikasta. Monorailissä ja julkisissa kulkuvälineissä syöminen ja juominen on kielletty. Ja huom! tämä koskee myös purkkaa ja vettä. Vesipullo saa olla kädessä, mutta yksi hörppy pullosta voi tulla hyvin kalliiksi.

Monorailissä on useampia vaunuja ja sinun pitää tietää mihin vaunuun saat mennä. Naisille ja lapsille on oma vaunu. Miehille on oma vaunu. Sitten on vaunu jossa naiset saa olla miehen kanssa. Yksi vaunu on matkatavaroille. Ensimmäiseen vaunuun tarvitaan kultainen lippu...

Minähän sitten onnistuin sähläämään säännöissä ensiksi vesipullon kanssa. Ei pieneen mieleenikään tullut että juomiskielto koskee myös vettä. Toinen missä sähläsin tietämättömyyttäni oli monorailin vaunut. Olin ostanut tavallisen lipun läpi Dubain. Ja menopaluuna. Ajattelin että saan kuvattua ensimmäisestä vaunusta Dubaita hieman eri perspektiivistä mitä muutoin. Sainkin. Onneksi kuitenkaan tarkastajaa tai poliisia ei tullut paikalle, koska lippuni ei oikeuttanut matkustamaan ensimmäisessä vaunussa. 

Monorail siis on juna, joka liikkuu ilman kuljettajaa ja on täysin automatisoitu, joten tuulilasin kautta saa aivan erilaisen käsityksen kaupungista kuin bussissa istuen.

Liikkuessani kylillä meillä oli isompi seurue, jossa oli myös miehiä meidän naisten lisäksi. Paikalliset aina ensin tervehtivät naisia.

Arabit puhuvat hyvin eleettömästi. Käsillä kyllä puhutaan mutta hyvin hillityin liikkein ja siihen nähden suomalainen huitoo kuin tuulimylly vaikka suomalainenkaan ei kamalasti käsillään selitä. Mutta monesti suomalainen selittäessään nostaa etusormen pystyyn. Arabimaissa sitä en yhdenkään paikallisen nähnyt tekevän ja ilmeisesti se oli jotenkin loukkaava tai agressiivisuuden merkki, koska sitä ei myöskään hyvällä kattottu.

Kovaan ääneen puhuminen niin ikään sai paheksuvia katseita. Siitä kuulema voi joutua putkaankin ja jos niin onnettomasti käy, niin olet suoraan sanottuna pahassa kusessa.

Arabit ovat todella avuliaita. Kun liikut kaupungilla ja tavaat kartasta ääneen jonkin paikan nimeä, niin ohikulkija pysähtyy ja neuvoo sinulle tien jo ennen kuin ehdit edes kysyä. Jos olet hieman pohtivan näköinen mitä tekisit, niin joku tulee kysymään voiko olla avuksi tai onko joku hukassa. Ja paikalliset neuvovat sinulle parhaimmat paikat ostaa laadukkaita tuotteita, samanlaisia joita he itse käyttävät.

Ravintoloiden hintataso on hyvin maltillinen ja annokset ovat niin isoja että suomalaisen ruokailutapojen mukaan yhden hengen annos riittää hienosti kahdelle ja molemmat on ähkyssä silti.

Istahdimme isommalla porukalla yhteen ravintolaan syömään. Ruokalista ja ruoka toimitettiin naapuriravintolan puolelta ja ravintola jonka terassilla olimme tarjoili vain juomia. Näin ollen emme ihan heti käsittäneet miksi juomien hinnat poikkesi listan hinnoista, mutta selvisihän se, naapurilla olisi ollut edullisemmat juomat. Ero kuitenkin oli varsin pieni, joten ihan se ja sama.

Oppaamme väitti, että kukaan ei vaihda rahaa pankissa. Kuitenkin hotellien kurssit olivat varsin huonoja, joten itse suosin rahan vaihtoon Western Unionia. 

Alkoholia on todella harvoissa paikoissa ja hinnat ovat jotakin aivan käsittämätöntä.

Tavan ruokakaupoista sai särkylääkkeitä, reumalääkkeitä ja diabeteslääkkeitä.

Tien ylitys jalan on taitolaji. Suojateitä on äärimmäisen harvassa, jalkakäytäviä vähän. Mikäli haluat ylittää kadun, on vain tungettava itsensä johonkin väliin autojen sekaan vaikka kaistoja olisi 3 rinnan suuntaansa. Ja usein onkin. Jopa enemmänkin - parhaimmillaan kadulla oli 6 kaistaa joilla ajettiin samaan suuntaan eli katu oli 12 kaistaa leveä. Toinen vaihtoehto on taapertaa kiltisti jopa muutama kilmometri löytääksesi suojatien.

Välimatkat ovat suhteessa pitkiä ja arabit yleensä liikkuvat joka paikkaan autolla. Joihinkin kauppoihin ei pääse edes kuin autolla.

Kiilloitettu hienostoalue ja tavan ihmisten alue voivat hyvin olla rinnakkain ja ero on silmiinpistävän räikeä. Tavallisten työläisten alueen tunnistaa siitä, että talot eivät ole viimeisen päälle kiilloitettuja ja kullalla kuorrutettuja ja katuna toimii Saharan hiekka. Ikkunat ovat pölyisiä ja niitä ei todellakaan pestä joka päivä. Sähköjohdot roikkuvat miten sattuu talojen seinustoilla. Hienostoalueeseen nähden paikka näyttää slummilta vaikka se ei sitä ole.

Kaiken kaikkiaan matka oli oikein opettavainen ja oli mukava oppia arabikulttuureista pikkusen enemmän mitä on muksuna lukenut tuhannen ja yhden yön tarinoista. Mutta suosikkikohteisiini tämä ei pääse, sillä esim. Dubai on täysin rakennettu turismia varten ja on kaikin puolin keinotekoinen. Pistää väkisin miettimään miten paljon esim. Palmusaarien rakentaminen on vaikuttanut ekosysteemiin ja kaikki vain turismia varten. Ja rakentamiselle ei näy loppua ja kaikkinensa paikka muistuttaa yhtä isoa rakennustyömaata, joten en miellä sitä lomakohteeksi.

Oppaamme väitti päivisin olevan utuisen ilman johtuvan ilmaan nousevasta hiekasta. Joillekin ehkä tuo menee läpikin, mutta hienokin hiekka tunkeituisi korviin ja päänahkaan ja sen huomaisi suihkussa. Autojen määrää katsellessa tulin siihen johtopäätökseen, että utu ei voi olla muuta kuin pakokaasuja ja siihen nähden Suomen päästöt ovat varsin pieniä. 

Kaiken luksuselämän vierestä löytyy kadun toiselta puolelta tavallisten ihmisten asuinalueita, jotka eivät olekaan niin fiinejä. Nautin kun pääsin poikkeamaan sellaisille alueille. Oli ihana katsoa lapsia, jotka koulun jälkeen kokoontuivat pihalle pelaamaan palloa ja isät viritteli grillejä. Ei ollut asfalttia vaan Saharan hiekka toimi tienä. Kulkukissatkin viihtyivät siellä paremmin kuin fiineillä alueilla. 

Vaan julmasti sielläkin näki, että jo olleita taloja oli purettu ja paikalle oltiin aloitettu rakentamaan kullattuja ja kiillotettuja toimistoja ja hotelleja. Jotenkin mieleen tuli "Rikkaat ryöstää köyhiltä kaiken"