Se tunne kun kaikki hajoaa

Long time no seen. Näinhän se on. Pitkä aika kun viimeksi olen ehtinyt kirjoitella. Mutta on vähän ollut kiirettä.

Tunnetusti en montaa kertaa harkitse jos on mahdollista lähteä matkalle. Etenkin jonnekin etelään ja lämpimään. Vielä varmemmin saa "kyllä" vastauksen jos Suomesta löytyy lunta ja on kylmä. Tosin kesälläkään ei montaa kertaa tarvitse houkutella vaikka Suomen kesä onkin usein jossakin kohtaa varsin nätti.

No, kun saat työtarjouksen, joka veisi sinut Euroopan laidalle, niin mikä ettei. Vielä kylmien säiden aikaan. Tällä kertaa pakattiin myös lapset mukaan. Ja ensin juuri sopivasti hiihtoloman aikaan poikettiin Espanjaan. Tällä kertaa Barcelonaan. 

Vielä kun olimme Suomessa tuli ensimmäinen hajoaminen. Vanhemman lapsen tabletti päätti ettei suostu lataamaan ja tietysti akkukin oli tyhjä. Ja vaikka millä laturilla kokeiltiin, niin ei. Ei lähde lataamaan eikä lähde päälle. 

Toinen hajoaminen oli kun pääsimme Barcelonaan. Toinen rinkka sanoi sopimuksen irti. Noh, olihan se jo parhaat päivänsä nähnyt ja sullottu täyteen tavaraa, niin että saumat tursottivat. Joten ei kun ostamaan matkalaukkua.

Ensimmäisenä iltana lähdin etsimään Mercadonaa, että saamme hostellille ruokaa. Ei löytynyt. Ja ensimmäisen kerran voin sanoa eksyneeni Espanjassa niin pahasti, että ei auttanut kuin ottaa taksi että pääsee hostellille takaisin.

Barcelonasta teimme pienen retken Gironaan. Joka osoittautui varsin pieneksi kyläksi, jossa ei kyllä paljon näkemistä ollut. Muutama päivä Gironassa oli jopa liian paljon aikaa niin pienelle kylälle. 2 päivää olisi riittänyt vallan mainiosti. Mutta kaunista siellä oli, joskin ei kylläkään mikään jalkavaivaisen paikka, koska korkeuseroja on paljon ja portaita sitäkin enemmän.

Gironasta lähtöä tehdessämme hajosi puhelimen laturi. Tippui tietysti nastat edellä kivilattiaan ja se niistä nastoista. No, onneksi niitä latureita oli vielä 2 muuta jäljellä, joten vuorottelemalla sitten jatkossa laitteiden latausta.

Matkalla juna-asemalle lähti uudesta matkalaukusta pyörät. Hetken kiroamisen jälkeen ei auttanut muu kuin avata hajonnut matkalaukku ja alkaa sullomaan vaatteita vielä ehjinä oleviin, koska juuri siihen hätään en mistään saanut uutta laukkua.

Paluu Barcelonaan ja uudelle hostellille jonne oli tarkoitus mennä metrolla. Menimmekin. Joskin toista kertaa EMME käytä Barcelonan metroverkostoa ainakaan matkalaukkujen kanssa. Sitä jollakin matkailusivustollakin ihmeteltiin, että turistit eivät niitä käytä, mutta Barcelona de Santsin metroasemalla esim. emme löytäneet hissiä, joten kävelimme maanalla pitkän matken, ravaten kolmet portaat ylös ja alas päästäksemme edes metrolaiturille. No, eikö sitten heti ensimmäisissä portaissa hajonnut matkalaukusta nostokahva. Huoh.

Väsyneinä, hikisinä ja nälkäisinä vihdoin pääsimme hostellille. Joka oli aivan upea ja ihana paikka. Henkilökunta todella upea ja hostellista tuli meille kuin koti. Viivyimmekin siellä pitempään mitä alunperin olimme ajatelleet. Kuten moni muukin. Samoin vakituisemmista asukeistakin alkoi muodostua äkkiä ystäviä. 

Vaan kun oli aika vaihtaa maata, niin läppärini alkoi temppuilemaan. Aikani sen kanssa taistelin, mutta ei lähtenyt käyntiin, ei sitten millään. Pakkasin sen kuitenkin mukaan ja kun pääsimme Maltalle, kävin kysymässä korjausta huollosta. Ei vaikuttanut kovin järkevältä lähteä korjaamaan, joten ei auttanut ostaa kuin "uusi" tilalle. Läppärin hajoamisesta päästelin jo ärräpäitä ääneen - siellä oli niin työt, kouluhommat, verotus, ihan kaikki. Mutta onneksi niistä olin tajunnut ottaa myös varmuuskopioita niin pilvipalveluun kuin myös muistitikulle. Siltikin otti päähän ja lujaa, jo pelkästään siksi että kaikkien ohjelmien asentaminen ottaa taas aikaa. Ja monien eri palvelujen salasanojen muistaminen on ihan oma lukunsa ja siksipä ne onkin usein minulla ollut tallennettuna koneelle. En koskaan käytä samaa salasanaa kahdessa eri palvelussa. Joten muistamista piru vie on. Jos sattuu ne muistamaan.

Maltalla heti ensimmäisenä minua alkoi jurppimaan ihmisten hidas kävelytapa. Eihän Espanjassakaan ihmiset mene pikavauhtia kuten minä Suomessa, mutta maltalainen hidas kävelytyyli on jotain ihan omaa luokkaansa. Toinen mikä pisti silmääni oli paikan sotkuisuus ja jalkakäytävien kapeus. Ja ei mennyt päivää, etten noihin asioihin olisi tuskastunut. Kolmas mikä hyvin äkkiä alkoi jurppimaan oli se, ettei kovinkaan monessa paikassa voinut maksaa kuin käteisellä. Ja vain siksi, ettei yrityksillä juuri ole korttimaksupäätteitä. Maltan hintataso oli yllättävän korkea ja wifiyhteyksien toimivuus ERITTÄIN epävarmaa ja usein rajoitettua. "Avoin wifi" vaati kirjautumista ja kyseli varsin outojakin tietoja. Mihin lie sitten tietoja tarvittiin.

Ostettuani uuden koneen Maltalla, niin sainkin sen juuri toimimaan, kun puhelimeeni tuli päivitys. Ja sen jälkeen meni koko kapistus jumiin. 3 päivän tahtojen taistelun jälkeen päätin mennä samaan paikkaan josta ostin läppärin ja kysyä voisiko puhelimelle tehdä jotain. Ei saatu sielläkään puhelimelle tehtyä mitään. Joten ei kun ostamaan uusi puhelin. Huoh. 

Ostin edullisimman puhelimen mikä nyt suurinpiirtein ajoi samaa asiaa kuin entinen. Ja se mokoma maksoi 200 €. Mies sitten kertoi Suomesta auliisti, että täällä niitä myydään 80 €:lla. Aaaarrrrggh! Olin jo erittäin kiitollinen että olimme tulossa takaisin Suomeen.

Paluu kotiin olikin sitten ihan oma lukunsa. Meillä oli lento Maltalta Osloon, josta sitten junalla Ruotsin halki Suomeen kotiin. Lento meni vielä hyvin. Sen kanssa ei ollut ongelmia ja niin näytti junamatkakin sujuvan hyvin. Aluksi.

Ennen lähtöä jännitimme vaikuttaako maastopalo jotakin meidän juniemme liikkumiseen vai ei, mutta junayhtiön henkilökunta kertoi, että liikenne on jo normaali, ja vain varttia ennen junamme lähtöä.

Junareitti Oslosta Luleåån oli helppo valita matkasivustolta ja ostaa, mutta tämä yhteys oli ainoa, joka oli yhdellä vaihdolla. Muissa vaihtoja olisi ollut enemmän. Vaihtoasema piti olla Hallsberg. Eikä junan pitänyt edes pysähtyä edellisellä asemalla Degenforssissa. Vaan siihenpä pysähtyi eikä jatkanut matkaa vaan kääntyi takaisin. Degenforssista oli järjestetty bussikuljetus Laxåån ja sieltä sitten uusi junayhteys Hallsbergin kautta Tukholmaan. Varmaa oli, että ylimääräisen vaihdon takia emme mitenkään ehtisi vaihtojunaamme, joka olisi ollu Hallsbergista Luleåån. Ja konduktööri kehotti menemään Tukholmaan ja asettumaan SJ:n piikkiin hotelliin. Oikein mukava 4 tähden hotelli.

Kukaan ei kertonut kuitenkaan mitään syytä miksi juna ei päässyt vaihtoasemalle asti.

Aamulla heräsimme ajoissa ja ei kun asemalle selvittämään uutta yhteyttä. Ja kohta olimme jo matkalla junassa. Tällä kertaa piti vielä vaihtaa Umeåssa junasta bussiin joka veisi meidät sitten Luleåån. Vaan tämäkin juna oli jäädä matkalle. Yli tunnin odottelun jälkeen pääsimme kuitenkin nitkuttamaan perille asti, mutta tietysti alkuperäinen bussiyhteytemme oli jo mennyt aikoja sitten. Joten ei kun taas selvittämään mitä nyt tehdään.

Uusi bussiyhteys ja yhdellä asemalla bussi käynnisti itseään kolmeen kertaan ennen kuin matka jatkui.

Tässä vaiheessa alkoi mieleen hiipiä ajatus, että ihan kuin meitä ei hlauttaisi päästää pääsemään kotiin asti. ei ainakaan Lady Fortuna ollut meidän puolella.

Lopulta olimme Luleåssa klo 22 ja "vain" 10 tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Onneksi kuitenkin junassa ja bussissa oli hyvät toimivat wifiyhteydet, joten sai Miehelle wapattua tilannetiedotusta, muuten hän olisi odotellut meitä asemalla 10 tuntia liian aikaisin. 

Kun noin klo 1.30 pääsimme kotipihaan, niin huokasin helpotuksesta. Olin väsynyt ja halusin vain nukkumaan. Oma sänky tuntui luksukselta vaikka kuinka tiesin, että patjat ovat jo niin elähtäneet, että aamulla minulla on varmasti selkäkipeänä.