Muisteloa reissusta

Vaikka olemme juuri ja juuri reissusta kotiutuneet, niin huomaan, että uutta matkakuumetta pukkaa jo  uudelleen päälle.

Sittenkin vaikka Espanjassa, Barcelonassa, saimme Brysselin iskujen aikaan jännittää myös mitä tapahtuu. Brysselin iskujen aikoihin oli joka ikinen metroasema raskaasti vartioitu. Plaza Catalunalla niin ikään oli iskujen aikoihin poliiseja parin metrin välein. Itse en tästä hätkähtänyt vaan pidin asiaa hyvänä. Mutta kauppaan mennessä Estacion del Nordin suuntaan kyllä yksinäinen reppu risteyksessä sai muuttamaan kulkureittiä. Varsinaista paniikkia en terroristi-iskuista ehtinyt ottamaan, vaikka tällä kertaa sen tajusin kuitenkin, että nyt se ei ollut vain asia, josta katson televisiosta tai luen lehdistä ja se tapahtuu jossakin kaukana. Vaikka kohteena ei ollutkaan Barcelona, niin kun käytännössä näkee miten siihen varaudutaan kaikkialla maailmassa missä uhka on kohonnut ja on missä on merkittäviä lentokenttiä, metroja, ihmismassoja jne, niin kyllä se hieman pistää hiljaiseksi.

Barcelona oli paikka jossa olisi todella paljon nähtävää, mutta jos siellä perhelomaa haluaa viettää ja kaikki nähtävyydet nähdä, niin saa varautua siihen, että rahaa tulee palamaan. Itse en osaa mieltää Barcelonaa pienten lasten kanssa sopivaksi lomakohteeksi. En edes ala-asteikäisten vaan, kun omat lapseni ovat jo yläasteella ja opiskelleet vähän koulussa Espanjasta, niin on hyvä käydä katsomassa koulussa puhuttuja asioita ja paikkoja oikein livenä.

Taskuvarkaita riittää ja esim. turistien suosimilla paikoilla ei juuri kannata puhua edes puhelimessa, sillä varkaille kelpaa puhelin kädestäsikin vaikka kuinka olisi puhelu kesken. Tästä ei oma kohtaista kokemusta sentään ole, mutta useampikin ihminen on näitä kokenut joten tuskin kaikki kertomukset on vain urbaania legendaakaan.

Iltasella kaduilla näkee paljon kodittomia nukkumassa. Se on kuitenkin varsin normaaliakin Espanjassa, mutta vaatii totuttelua kohdata heitä. Pääsääntöisesti he haluavat olla omissa oloissaan, mutta toisinaan voi joku pysäyttää sinut liikennevaloissa ja kysyä pääseekö yöksi luoksesi. Vinkki: vaikka kuinka haluaisit, älä ota. Et voi tietää onko hän rehellisen kadunelätti vai jotain ihan muuta.

Viime reissuilla on tullut nähtyä hostelleja paljonkin.

Ensimmäinen ajatus hostellista on vaatimaton paikka, jossa on kerrossänkyjä vieri vieressä ja ei omaa rauhaa. On niitä sellaisiakin hostelleja, mutta pakko on kehua, että Hostelworldin kautta olen onnistunut löytämään upeitakin hostelleja, edulliseen hintaan ja joiden taso ylittää jopa 3 tähden hotellien palvelun tason. Ja tunnelma ja ilmapiiri hostelleissa on huomattavasti avoimempi ja kansainvälisempi ja sosiaalisempi kuin yhdessäkään hotellissa missä olen ollut. Hotelliin mennään yöpymään omaan huoneeseen ja sillä hyvä. Hostellissa yleisissä tiloissa jaetaan kokemuksia ja tutustutaan uusiin ihmisiin ja kunkin matkalaisen kulttuuriin ja harjoitetaan kielitaitoakin.

Ja entä se oma rauha? Kyllä sitäkin löytyy aina jostakin sopesta jos haluaa.

Onhan niitä kälyisiäkin hostelleja. Esimerkiksi Gironassa hostellimme oli jotakin... mitenkähän sen nyt sanoisi...
Hostellin nimi oli Hostal Can Blanco. Kirjautuminen tapahtuu 4 tähden hotellin respassa, mutta hostal on hotellin takana. Sisään kuljetaan ravintolan kautta. Portaat yläkertaan ovat kapeat ja kiertävät. Hissiä ei ole, joten toivottavasti ei ole paljon tai painavia matkatavaroita. Meillä oli.

Huoneet ovat siistejä perushuoneita, mutta käytävät jo aikansa parhaat päivät nähneitä ja kaipaavat remonttia. Vessat ja kylpyhuoneet taas muistuttavat enemmän jostakin vanhasta kauhuleffasta.

Kevätaikaan Gironassakin on yöt varsin viileitä. Lämmitys laitettiin päälle satunnaisesti klo 18-22 välillä, jos muistettiin. Ja sama koski sitten myös lämmintä vettä. 3 yötä olin varannut hostellista ja suihkuun oli turha toivoa pääsevänsä päivällä. Tai voit toki mennä, mutta tarjolla on vain kylmä vesi.

Mitään aterioita tai palveluja ei hostaliin kuulunut. Alakerran ravintolan hintataso oli ylihinnoiteltu, eikä listojen hinnat pitäneet ollenkaan paikkansa. 8 € pizza oli kuin iso leipäpala, listalla pizzan hinta oli 5,90 e ja kuvauksesta odotin saavani normaalikokoisen pizzan. Eikä henkilökuntakaan ollut iloisimmasta päästä.

Kovin moni muukaan ei ole hostalista hyviä arvioita antanut, mutta retkemme ajankohdan aikoihin se nyt oli ainoa, jossa sattui olemaan tilaa. Ja sitä tilaa kyllä oli, sillä lisäksemme hostalissa ei montaa muuta asukasta ollut. Ja hostalin puolen henkilökunta ei puhunut englantiakaan. Asukkaat voivat polttaa käytävillä ja huoneissakin, joten tupankan savun hajua saattaa kantautua myös omaan huoneeseesi oven raosta. Ovet eivät mitenkään tiivitä olleet ja ilmanvaihto oli muutenkin huono.

Kun sitten taas palasimme takaisin Barcelonaan, oli hostel aivan toisesta ääripäästä.

Hostel 360. Huoneet olivat perushuoneita, joissa oli Ikena kerrossängyt.Lakanat kuuluivat hintaan. Myös lukittavat kaapit kuuluivat hintaan. Huoneet olivat siistejä ja oli aivan 4 hengen jaetuista huoneista lähtien, aina 12 hengen jaettuihin huoneisiin asti.

Kun hostelliin meni ovesta sisään, oli Ikean kalusteilla aulasta tehty jo varsin viihtyisä ja modernin kodikas. Respalle oli varattu minimaalisen vähän tilaa ja keittiö oli ihanan avara. Seinällä oli heti myös iso liitutaulu joka kertoi hostelin puolelta järjestetystä ilmaisesta ohjelmasta. Oli ilmaista ruokaa joinakin päivinä, toisina ilmaista sangriaa, järjestettiin ilmaisia kävelykierroksia kaupungissa jolloin nähtävyyksiä sai nähdä oppaan kanssa. Ja paikka oli mitä keskeisin.

Henkilökunta oli iloista ja avointa. Rempseää ja varsin puheliasta. Henkilökunta oli kuka mistäkin päin ja teki muutamia vuoroja että sai asua hostellissa. Heille oli omat erilliset makuu- asuintilat, jonne muilla ei ollut pääsyä.

,Keittiöstä löytyy myös laatikko jossa on edellisiltä asukeilta jääneitä kuiva-aineita vapaasti kaikkien käytettävissä. Edellisiltä asukkailta jääneitä ruokia hydynnettiin myös ilmaisilla aterioilla. Kahvia ja teetä sai päivän mittaan lipittää niin paljon kuin halusi, kuului hintaan. Samoin mausteet ja öljyt kokkaamiseen tuli talon puolelta. Ja keittiö ja ruokailutila olikin varsin suosittu paikka istahtaa alas ja tavata ihmisiä. Jos joku osti jotakin mistä ei pitänytkään, jätti hän sen pöydälle "Free" lapun alle ja sitä ei kauan tarvinnut murehtia, aina löytyi joku jolle kelpasi.

 Itse nautin myös aamun hiljaisesta hetkestä, kun kaikki vielä nukkui ja respa vaihtoi yövuorosta aamuvuoroon. Oli vielä hämärää ja valoja vasta sytyteltiin. Pari tuntia myöhemmin olikin jo sitten täysi häärinä päällä.

Kellarista löytyy erillinen olohuone ja baari. Hostellilta voi myös vuokrata polkupyöriä. Löytyy myös pingispöytä.

Yläkerrassa taas oli huoneet ja suihkut. Iso iso plussa että kaikki suihkut olivat hierovia. Lämmintä vettä tuli 24/7 ja wifejä oli 4 jotka toimivat suht kivuttomasti vaikka hostelli oli välillä täyteen buukattu. Yläkerran aulasta löytyi useita tietokoneita joita saa käyttää vapaasti. Myös tulostaminen, esim. CV:n tai lentolippujen jne tulostus oli ilmaista, kunhan et nyt ihan kymmeniä sivuja ala tulostamaan.

Tällä reissulla kuitenkin huomasin, että vuosi pohjoisessa metsän keskellä on tehnyt tehtävänsä. Kaupungin hälinä ja ihmismassat alkoivat jossakin kohdin jopa ärsyttämään ja kaipasin enemmän luontoa ja omaa rauhaa.

Kaiken kaikkiaan tulemme varmasti jatkossa poikkeamaan uudestaan Barcelonaan.

Se tunne kun kaikki hajoaa

Long time no seen. Näinhän se on. Pitkä aika kun viimeksi olen ehtinyt kirjoitella. Mutta on vähän ollut kiirettä.

Tunnetusti en montaa kertaa harkitse jos on mahdollista lähteä matkalle. Etenkin jonnekin etelään ja lämpimään. Vielä varmemmin saa "kyllä" vastauksen jos Suomesta löytyy lunta ja on kylmä. Tosin kesälläkään ei montaa kertaa tarvitse houkutella vaikka Suomen kesä onkin usein jossakin kohtaa varsin nätti.

No, kun saat työtarjouksen, joka veisi sinut Euroopan laidalle, niin mikä ettei. Vielä kylmien säiden aikaan. Tällä kertaa pakattiin myös lapset mukaan. Ja ensin juuri sopivasti hiihtoloman aikaan poikettiin Espanjaan. Tällä kertaa Barcelonaan. 

Vielä kun olimme Suomessa tuli ensimmäinen hajoaminen. Vanhemman lapsen tabletti päätti ettei suostu lataamaan ja tietysti akkukin oli tyhjä. Ja vaikka millä laturilla kokeiltiin, niin ei. Ei lähde lataamaan eikä lähde päälle. 

Toinen hajoaminen oli kun pääsimme Barcelonaan. Toinen rinkka sanoi sopimuksen irti. Noh, olihan se jo parhaat päivänsä nähnyt ja sullottu täyteen tavaraa, niin että saumat tursottivat. Joten ei kun ostamaan matkalaukkua.

Ensimmäisenä iltana lähdin etsimään Mercadonaa, että saamme hostellille ruokaa. Ei löytynyt. Ja ensimmäisen kerran voin sanoa eksyneeni Espanjassa niin pahasti, että ei auttanut kuin ottaa taksi että pääsee hostellille takaisin.

Barcelonasta teimme pienen retken Gironaan. Joka osoittautui varsin pieneksi kyläksi, jossa ei kyllä paljon näkemistä ollut. Muutama päivä Gironassa oli jopa liian paljon aikaa niin pienelle kylälle. 2 päivää olisi riittänyt vallan mainiosti. Mutta kaunista siellä oli, joskin ei kylläkään mikään jalkavaivaisen paikka, koska korkeuseroja on paljon ja portaita sitäkin enemmän.

Gironasta lähtöä tehdessämme hajosi puhelimen laturi. Tippui tietysti nastat edellä kivilattiaan ja se niistä nastoista. No, onneksi niitä latureita oli vielä 2 muuta jäljellä, joten vuorottelemalla sitten jatkossa laitteiden latausta.

Matkalla juna-asemalle lähti uudesta matkalaukusta pyörät. Hetken kiroamisen jälkeen ei auttanut muu kuin avata hajonnut matkalaukku ja alkaa sullomaan vaatteita vielä ehjinä oleviin, koska juuri siihen hätään en mistään saanut uutta laukkua.

Paluu Barcelonaan ja uudelle hostellille jonne oli tarkoitus mennä metrolla. Menimmekin. Joskin toista kertaa EMME käytä Barcelonan metroverkostoa ainakaan matkalaukkujen kanssa. Sitä jollakin matkailusivustollakin ihmeteltiin, että turistit eivät niitä käytä, mutta Barcelona de Santsin metroasemalla esim. emme löytäneet hissiä, joten kävelimme maanalla pitkän matken, ravaten kolmet portaat ylös ja alas päästäksemme edes metrolaiturille. No, eikö sitten heti ensimmäisissä portaissa hajonnut matkalaukusta nostokahva. Huoh.

Väsyneinä, hikisinä ja nälkäisinä vihdoin pääsimme hostellille. Joka oli aivan upea ja ihana paikka. Henkilökunta todella upea ja hostellista tuli meille kuin koti. Viivyimmekin siellä pitempään mitä alunperin olimme ajatelleet. Kuten moni muukin. Samoin vakituisemmista asukeistakin alkoi muodostua äkkiä ystäviä. 

Vaan kun oli aika vaihtaa maata, niin läppärini alkoi temppuilemaan. Aikani sen kanssa taistelin, mutta ei lähtenyt käyntiin, ei sitten millään. Pakkasin sen kuitenkin mukaan ja kun pääsimme Maltalle, kävin kysymässä korjausta huollosta. Ei vaikuttanut kovin järkevältä lähteä korjaamaan, joten ei auttanut ostaa kuin "uusi" tilalle. Läppärin hajoamisesta päästelin jo ärräpäitä ääneen - siellä oli niin työt, kouluhommat, verotus, ihan kaikki. Mutta onneksi niistä olin tajunnut ottaa myös varmuuskopioita niin pilvipalveluun kuin myös muistitikulle. Siltikin otti päähän ja lujaa, jo pelkästään siksi että kaikkien ohjelmien asentaminen ottaa taas aikaa. Ja monien eri palvelujen salasanojen muistaminen on ihan oma lukunsa ja siksipä ne onkin usein minulla ollut tallennettuna koneelle. En koskaan käytä samaa salasanaa kahdessa eri palvelussa. Joten muistamista piru vie on. Jos sattuu ne muistamaan.

Maltalla heti ensimmäisenä minua alkoi jurppimaan ihmisten hidas kävelytapa. Eihän Espanjassakaan ihmiset mene pikavauhtia kuten minä Suomessa, mutta maltalainen hidas kävelytyyli on jotain ihan omaa luokkaansa. Toinen mikä pisti silmääni oli paikan sotkuisuus ja jalkakäytävien kapeus. Ja ei mennyt päivää, etten noihin asioihin olisi tuskastunut. Kolmas mikä hyvin äkkiä alkoi jurppimaan oli se, ettei kovinkaan monessa paikassa voinut maksaa kuin käteisellä. Ja vain siksi, ettei yrityksillä juuri ole korttimaksupäätteitä. Maltan hintataso oli yllättävän korkea ja wifiyhteyksien toimivuus ERITTÄIN epävarmaa ja usein rajoitettua. "Avoin wifi" vaati kirjautumista ja kyseli varsin outojakin tietoja. Mihin lie sitten tietoja tarvittiin.

Ostettuani uuden koneen Maltalla, niin sainkin sen juuri toimimaan, kun puhelimeeni tuli päivitys. Ja sen jälkeen meni koko kapistus jumiin. 3 päivän tahtojen taistelun jälkeen päätin mennä samaan paikkaan josta ostin läppärin ja kysyä voisiko puhelimelle tehdä jotain. Ei saatu sielläkään puhelimelle tehtyä mitään. Joten ei kun ostamaan uusi puhelin. Huoh. 

Ostin edullisimman puhelimen mikä nyt suurinpiirtein ajoi samaa asiaa kuin entinen. Ja se mokoma maksoi 200 €. Mies sitten kertoi Suomesta auliisti, että täällä niitä myydään 80 €:lla. Aaaarrrrggh! Olin jo erittäin kiitollinen että olimme tulossa takaisin Suomeen.

Paluu kotiin olikin sitten ihan oma lukunsa. Meillä oli lento Maltalta Osloon, josta sitten junalla Ruotsin halki Suomeen kotiin. Lento meni vielä hyvin. Sen kanssa ei ollut ongelmia ja niin näytti junamatkakin sujuvan hyvin. Aluksi.

Ennen lähtöä jännitimme vaikuttaako maastopalo jotakin meidän juniemme liikkumiseen vai ei, mutta junayhtiön henkilökunta kertoi, että liikenne on jo normaali, ja vain varttia ennen junamme lähtöä.

Junareitti Oslosta Luleåån oli helppo valita matkasivustolta ja ostaa, mutta tämä yhteys oli ainoa, joka oli yhdellä vaihdolla. Muissa vaihtoja olisi ollut enemmän. Vaihtoasema piti olla Hallsberg. Eikä junan pitänyt edes pysähtyä edellisellä asemalla Degenforssissa. Vaan siihenpä pysähtyi eikä jatkanut matkaa vaan kääntyi takaisin. Degenforssista oli järjestetty bussikuljetus Laxåån ja sieltä sitten uusi junayhteys Hallsbergin kautta Tukholmaan. Varmaa oli, että ylimääräisen vaihdon takia emme mitenkään ehtisi vaihtojunaamme, joka olisi ollu Hallsbergista Luleåån. Ja konduktööri kehotti menemään Tukholmaan ja asettumaan SJ:n piikkiin hotelliin. Oikein mukava 4 tähden hotelli.

Kukaan ei kertonut kuitenkaan mitään syytä miksi juna ei päässyt vaihtoasemalle asti.

Aamulla heräsimme ajoissa ja ei kun asemalle selvittämään uutta yhteyttä. Ja kohta olimme jo matkalla junassa. Tällä kertaa piti vielä vaihtaa Umeåssa junasta bussiin joka veisi meidät sitten Luleåån. Vaan tämäkin juna oli jäädä matkalle. Yli tunnin odottelun jälkeen pääsimme kuitenkin nitkuttamaan perille asti, mutta tietysti alkuperäinen bussiyhteytemme oli jo mennyt aikoja sitten. Joten ei kun taas selvittämään mitä nyt tehdään.

Uusi bussiyhteys ja yhdellä asemalla bussi käynnisti itseään kolmeen kertaan ennen kuin matka jatkui.

Tässä vaiheessa alkoi mieleen hiipiä ajatus, että ihan kuin meitä ei hlauttaisi päästää pääsemään kotiin asti. ei ainakaan Lady Fortuna ollut meidän puolella.

Lopulta olimme Luleåssa klo 22 ja "vain" 10 tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Onneksi kuitenkin junassa ja bussissa oli hyvät toimivat wifiyhteydet, joten sai Miehelle wapattua tilannetiedotusta, muuten hän olisi odotellut meitä asemalla 10 tuntia liian aikaisin. 

Kun noin klo 1.30 pääsimme kotipihaan, niin huokasin helpotuksesta. Olin väsynyt ja halusin vain nukkumaan. Oma sänky tuntui luksukselta vaikka kuinka tiesin, että patjat ovat jo niin elähtäneet, että aamulla minulla on varmasti selkäkipeänä.