Joulu oli mennyt rauhallisesti, makoillen ja syöden. Ei kuitenkaan ähkyyn asti. Päivärytmit ovat persiillään ja nukumme pitkään ja valvomme myöhään. Ja olen miettinyt, että kun aina varoitellaan pohjoisen kesän valoisuudesta ja sen aiheuttamista uniongelmista, niin kyllä niitä uniongelmia saa potea talvellakin, kun on pimeää koko ajan ja ei kellosta voi päätellä onko yö vai päivä. Mutta ei kai se niin just silleen oo.
Eilen keskimmäinen menetti ruokahalun. Lähinnä napsi harvakseltaan hedelmiä ja lähinnä makoili. Nukuttuaan eka pitkälle iltapäivään oli muutaman tunnin hereillä ja nukahti, heräsi hetkeksi ja alkuillasta haki ämpärin viereensä ja nukahti. Oli mitannut kuumeenkin... 37,7 astetta. No, en enää ihmetellyt.
Laiskan pulskeaa Joulua on viettänyt koirakin, kunnes eilen alkoi höösäämään pihalle koko ajan. Kuten aina kun lähistöllä on jotain eläimiä. Koska koirasta ei ole metsälle - se tuli testattua ei jaksa mielenkiinto pysyä yhden ja saman hajun perässä, niin olemme alkaneet karsimaan tuota pois käytöksestä. Aikuisella koiralla koulutus on pitkä vaikka koira onkin kovin oppimishaluinen. Nyt kuitenkin koira halusi välttämättä päästä pihalle ja koska on oppinut avaamaan ulko-oven itsekseen, vaikka sen avaaminen välillä on minullekin haastava, niin tulos oli karannut koira. Ja minulta koko kirosanalitannia, koska tumman värityksen omaavalla koirallamme ei ollut edes pantaa kaulassa, valjaista puhumattakaan - jotka sentään olisi olleet heijastavat.
Nuorin lähti etsimään koiraa. Löytyikin ja tavoistaan poiketen lönkytteli rauhallisesti luo. Valjaita pukiessa tärisi. Ja ei kun kotiin päin. Matkalla tuli vastaan auto pysähdyksissä, jonka kuski kertoi törmänneensä koiraan ja toi nuorimmaisen ja koiran kotiin. Minun ensireaktio oli kauhu. Mutta kuski kertoi että vaikuttaisi koira olevan kunnossa. Selvisi säikähdyksellä vaikka oli ilmalennon auton kulmasta ottanutkin. Ja saman allekirjoitan itsekin. Vähän illan aikana koira alkoi ontumaan toista etutassuaan, mutta kipu ei häiritse unta, eikä koira vikise millään tavoin kipua. Joten päätelmä: tärähdys tai revähdys. Ei sen vakavempaa. Ja ihan on muuten oma itsensä ja lyhyillä kävelylenkeillä yrittää yhä kuitenkin vetää ja kipu helpottaa hetken nilkutuksen jälkeen ja koira kävelee lähes normaalisti. Ja pientä nilkutusta lukuunottamatta on muuten oma itsensä.
Vaan tuossa olisi voinut käydä huonostikin. Tiellä on 80 rajoitus, mutta harva sitä noudattaa ellei ole todella huono ajokeli. Arvostan sitä, että kuski myös tuli kertomaan minulle. Siitä olen todella kiitollinen ja jäin miettimään, että kuinka moni olisikaan auton mahdolliset vauriot tarkastettuaan vain jatkanut matkaansa asiasta enempiä välittämättä. Kuski oli huolissaan, että jos olisi koirasta tullut muhennosta, niin olisi jonkun Joulu mennyt pilalle. En osaa sanoa olisiko se pilannut minun Joulua. Surulliseksi Joulu olisi kyllä muuttunut.
Keturallaan oleva päivärytmi ei siis nyt viime yönä haitannut yhtään kun seurasin koiran vointia sivusilmällä. Tosin nukahdettuani klo 5 aikoihin olin kuulema alkanut laulamaan unissani ja vielä Nightwishin Sleepin Sun -kappaletta, joka ei todellakaan ole helpoimmasta päästä, mutta jolla olen joskus avannut ääntäni. On mahtanut olla esitys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti