Porinaa pohjoisesta

Muistelin, että onkin mennyt tovi kun olen viimeksi kirjoittanut. No, ihmekös tuo, kun viimeinen kuukausi on ollut aika matalaliitoa. Menoja on ollut monenlaisia ja Miehen kanssa lähes ovella heitetään tervehdykset ja heipat samalla kertaa.

Parisuhde ei tokikaan tälläisessä tuoskinnassa voi niin hyvin kuin voisi toivoa. Mutta minkäs teet. Kun asut keskellä ei mitään, niin joka paikkaan on pitkä matka. ja kun sitten keskellä ei mitään ei ole tarjolla sitä mitä olet vailla, niin sitten on mentävä "merta edemmäksi kalaan". No, ei sentään merta edemmäksi, ihan Suomen rajojen sisäpuolella on tullut reissattua, mutta sen verran etäksi, että ei ihan päivän reissuja jaksa heittää. Se on tarkoittanut että reissukalenteri on täyteen buukattu ja öitä on nukuttu junassa tai bussissa tai vanhimman muksun luona tai ystävien sohvilla. 

Onhan siinä tullut sanomistakin menoista. Ihan vasta pari päivää sitten, kun ilmeni kommunikaatiokatkos ja olimme kumpikin buukanneet Miehen kanssa menoja samalle viikolle. Tähän asti olikin toiminut hyvin yhteinen sähköinen kalenteri, mutta nyt sitten oli Mieheltä jäänyt yksi meno merkitsemättä ja eikös vain minulla olisi samaan syssyyn ollut pari muuta menoa myös. 

Muutenhan ei asiassa olisi mitään, mutta jonkun on hoidettava pirtti, lapset ja koira. Joten pieni astetta tiukempi sävyinen palaveri asiasta ja tällä kertaa minun on myönnettävä että minä jään pirtin pitäjäksi ja siirrän omia menojani.

Keskellä ei mitään asuessa on saanut myös yhä kirota netti- ja puhelinyhteyksiä. Toimivat, jos toimivat. Nyt olemme saaneet jopa 4G:n tänne, mutta toimivuus meidän kartanolla onkin niin ja näin. Netin nopeus on kuitenkin noussut huomattavasti, mutta pätkii sitten senkin edestä mitä ennen. Ja puhelut... eh-heh-heh... No, turha on yrittää puhua puhelimessa ainakaan sisällä. ulkonakin pätkii ja ei ole ollenkaan harvinaista, että minulla puhelin näyttää kenttää olevan, jopa hyvinkin, mutta vastapuoli saakin "valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä".

Vaan eipä tuo minua niin mahdottomasti ole haitannut. Välilä jokusen ärräpään päästän, jos asioita yrittää hoitaa, mutta muuten olen antanut olla. Olen sopivasti myös uutispimennossa ja kaikenmaailman uutiset tavoittavat minut jos satun sopivalla korvalla kuuntelemaan radiota. 

Meninpä sittne näillä onnettomilla yhteyksillä kokeilemaan Windows 10. Jestamandeeraa! Se oli virhe. Iso virhe. windows 10 ei todellakaan ole ilmeisesti suunniteltu syrjäseutujen asukkaille ja vaikken nyt mikään tietokoneguru olekaan niin meidän perheen IT-vastaava ollut kuitenkin jo vuosikausia, joten en nyt aivan avuntonkaan koneiden kanssa ole. Koska windows 10 ei sitten vastannut odotuksiani, niin pääti palata takaisin Windows 8.1:en. Kaikki näyttikin menevän hienosti, kunnes sitten yksi ohjelma ei toiminutkaan. Sitä tarkistamaan että missä pirussa onkaan vika. siinäpä sitten ilmeni että koneessa on yksi jos toinenkin asetus sekaisin. Kuten esim. koneen mielestä Suomessa on nyt talviaikaan siirtymisen jälkeen kello tunnin vähemmän mitä talviaikana on. Ja että parhaiten meidän kelloa vastaa Moskovassa elettävä kellonaika. Mutta fyysisesti koneen mielestä olen Nairobissa. 

Noh... selväähän on että Windowsiin tulee jo vajaassa kuukaudessa paljon päivityksiä. Niin oli nytkin tullut, joten ajattelin, että tämähän ratkeaa sillä että päivitetään kone. Latasin siis päivitykset, jotka piti alunperin kylläkin tulla automaattisesti. Ja onneksi katsoin tarkemmin enkä vain klikannut "install". Sillä nyt jos käynnistän koneeni uudelleen, niin kone perkele asentaa Windows 10 takaisin. Osan päivityslistan päivityksistä voi päätellä päivämäärän mukaan liittyvän Windows 8:in, mutta suurin osa on sellaisia että ne voivat olla ihan kumpaa tahansa. Pitää nyt katsoa, josko saan motivaatiota alkaa ruotimaan noita päivityksiä tarkemmin vai otanko vain suosiolla ja asennan koneelle Linuxin.

Mitä sitten ihmiset tekevät kun ei kerran nettiin pääse? Muista en tokikaan tiedä, mutta minun päivä alkaa pirtin lämmittämisellä, puiden hakemisella sisälle, kotihommilla, käsitöillä. Koiran kanssa teen jossakin kohtaa lenkin. Joskus menemme 4 km:n päähän kyläkaupalle, joskus teemme metsälenkin. 

Tosin metsälenkit on minun osaltani saanut nyt olla, kun oli (onkohan yhä?) hirvestyskausi. on minulle sanottu, että heittopussi-koiramme olisi metsästyskoira, mutta nyt tiedän sen varmaksi. Se ei ole paukkuherkkä, on kaikenlaisten metsänelävien perään ja porot saa sen pimahtamaan. No, yhdellä metsälenkillä sitten törmäsimme hirveen. Koira otti vainun ja sen jopa minä kaupunkilaistollo tajusin. Ehdin myös ajatella, että kohta mennään - ja sitten mentiin. Koira kiskasi ja minä olin perseelläni ja sainkin rytkyttää perässä parikymmentä metriä ennen kuin sain jalalla topattua vauhdin kantoon. Siinä pääsi ärräpäitä enemmänkin. Vaan vielä oli pohdittavana, millä helvatulla saan koiran pois metsästä, kyseessä kun ei ole ihan pieni koira kuitenkaan ja kerrna juuri olin saanut kokeilla miten paljon koirassamme on voimaa ja paljonko yksi 55 kg perässä vedettävänä tahtia haittaa. Mieleen ei tullut yhtäkään "naapuria" joka olisi lähistöllä ja jolla olisi haulikko. Sillä ensimmäinen ajatus oli, että soitan jollekin, että nyt sais tulla kaatamaan hirven ja heti. 2 päivää oli selkä niin makunen, että nukuin suosiolla sohvalla, josta on helpompi päästä ylös kuin sängystä. Noh... päästiin kyllä sieltä metsästä pois kun vaihteeksi minä raahasin koiraa, joka pisti kaikilla 4 tassulla vastaan, haukkui ja ulisi minkä ehti, kunnes päästiin asfaltille. Silloin enää haukkui.

Säät ei täällä pohjoisessakaan ole olleet kummoiset. Kurakeliä piisaa. Sinänsä hyvä, koska ei tarvitse lämmittää niin paljon, mutta toisaalta tämä kurakeli alkaa jo riittämään. Nyt toivottavasti lähipäivinä tulee jo lunta kuten on luvattu. 

Huomisesta tulee jälleen yksi rankka päivä, kun minun pitää käydä asioilla kylällä, 50 km:n päässä ja miehellä on työpäivä ja iltapäivästä lähtee junalle. Jossain kohtaa pitäisi ehtiä sanomaan toiselle heipatkin. 

Tuo kylälle meneminen ei sinänsä enää edes tunnu matkalta eikä miltään, kulkevathan lapsetkin sinne joka päivä kouluun. 4 km maidon hakuun on ihan tavallista ja en pidä sitä yhtään minään. Tuleehan siitä yhteensä 8 km:n lenkki, mutta ei sitä osaa ajatella mitenkään erityisenä. Se on vähän sama, kun kaupungissa asuessa poikkesi lähi-Siwaan. Matka ehkä vain on 10 kertaa pidempi ja kaupungissa se lyhyt matka oli joskus ärsyttävän pitkä. Näin syrjässä asuessa, keskellä ei mitään, tulee oikeasti harrastettua hyötyliikuntaa.

Mutta niin... syrjässä asumisen huonojakin puolia on. Esim. ei voi valita lapsilleen toista koulua jos nykyinen koulu onkin aika levoton. Kuten nyt paikallinen ainoa yläaste tuppaa olemaan. Tuossa yhtenä iltana istuskeltiin iltateellä, kun lapset kertoivat koulun tapahtumista. Milloin hajoaa mitäkin, milloin kukakin tappelee, koulun liikuntapäivään tullaan viinapullojen kanssa ja kuka koskakin on rehtorin puhuttelussa ja kuinka monta kertaa yhden päivän aikana. joka koulussahan on aina jotakin, mutta eksoottiseksi alkaa menemään jos harvase päivä hajoaa tuolia, ikkunoita, ovia ja jopa seiniä koulussa. Nuorin lapsi oli tyytyväinen päästessään hammaslääkäriin ja että joutui vielä menemään uudelleen yhtä hammasta paikkuuttamaan, koska siellä oli hiljaista. Se jo kertoo paljon opiskelurauhasta.