Näin keskellä ei mitään asumisessa on kyllä puolensakin. Etenkin kun on viihdykkeenä lueskellut näitä netin hauskimpia keskusteluja eri eläinten kasvattamisesta ruuaksi. Kaupunkilaiset lienee hieman vieraantuneet luonnosta jos tuleva sukupolvi ei tunnista eläimiä, kuten lehmää. aihe on tänään ollut kotona erittäin polttava puheenaihe kun nuorin tuli maakuntakierrokselta eli kävi kavereitaan tapaamassa.
Ensinnäkin nuorin otti ja polki suit sait sukkelaan päivän aikana yhteensä 50 km, ehti käydä yhden kaverin luona uima-altaassa uimassa, paijailemassa lampaita, hevosia, lehmiä - oikein lapin lehmiä (minnen tiedä millasia moiset ovat), paijailla lemmikkisikaa ja polkea toisen kaverin luokse, siellä ratsastaa ja rakentaa aitausta ja seurustella kavereiden kanssa ja vielä tulla kotiinkin. Kuinka moni kaupunkilainen tekisi kaiken saman 13-vuotiaana?
Mutta sitä se elämä maalla on. Nuorimman kavereilla on omat hevoset ja porot. Maatilan raskaatkin työt kuuluvat lapsille. Ja on luonnollista että jos on lehmiä, niin maitoa ei todellakaan haeta kaupasta. Jos on kanoja niin omat munat tulee pöytään omalta pihalta. Omasta maasta tulee porkkanat, perunat, salaatit, yrtit, herneet, punajuuret, lantut, sipulit, metsästä ja jänkhältä haetaan marjat ja sienet. Pihaan eksyy jänis/pupu, niin todennäköisesti se päätyy paistiksi jos vaan haulikko on käden ulottuvilla. Kana voi hyvin olla omasta pihasta ja lemmikkipossu päätyy jouluna uuniin. Normaalia.
Kuitenkin monelle se on kauhistus. Syödä itse kasvatettuja eläimiä. Mutta jos mietitään... niin minunkin pihvit - kun ei noita omia elukoita ole kuin koira - on jonkun toisen lemmikki. Vaikka eläimiä kasvatettaisiin lihajalostamoiden tarpeisiin, niin jokaisella eläimellä on nimi ja numero. Lihajalostamoa kiinnostaa vain se numero ja eläimen liha ja siitä saatava tuotto, mutta joku joka sitä on hoitanut tietää saman eläimen nimeltä, on sitä rapsutellut ja paijaillut, nauranut sen hölmöilyille ja ärsyyntynyt sen samaisen elukan konnuuksista.
Surullistako? Ehkä niin, mutta ei se minua saa jättämään liharuokia. Voisin kuvitella, että jos omalla pihalla olisi poro, että jonakin päivänä se päätyy paistiksi. Jos olisi kanoja, niin varmasti jokunen niistä päätyisi pannulle. Ja ei minua häiritse sekään ajatus, että villipupu kun kirmaa pihaan (3 niitä tossa vipelteleekin) että sen ampuisin. Jos osaisin vain ampua.
Keväällä oli uutisia paljon miten brutaalilta näytti pohjoisen junat kun olivat törmänneet matkalla muutamaan porotokkaan. Moni tuttava jakoi uutista suru- ja itkuhymiöin facessa ja surren tapausta. Mitä ihmettä!? Se on täällä joka vuotinen ilmiö. Joka vuosi joku porotokka jää junan alle. Ja hei... ne eläimet ovat eläviä, niissä menee verta. Ja naarasporot on kantavia keväällä - nehän on päästetty irti nimenomaan siksi että pääsevät jänkhälle vasomaan!
Se että jonkun lemmikki päätyy kauppaan on aivan luonnollista joten miksi sitä sitten pitää niin kauhistella että kun aika koittaa niin se ruoka tulee omasta pihasta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti